Synnyin pienelle maalaiskylälle 70 -luvun puolivälissä, vanhoillislestadiolaiseen maanviljelijäperheeseen, suureen lapsikatraaseen. Kylällä, jossa asuimme, oli paljon uskonveljiä ja sisaria. Siellä oli myös rauhanyhdistys, jossa kävimme joka sunnuntai seuroissa, ompeluseuroissa, raamattuluokassa ja pyhäkoulussa. Sinne oli pakko lähteä, vaikka ei olisi jaksanutkaan. Myös uskonystävien kodeissa järjestettiin näitä tilaisuuksia.
Koulun lisäksi nämä olivat ainoita paikkoja, joissa me lapset saimme käydä. Koska kylällä ei ollut juuri samaikäisiä uskovaisia tyttöjä, minulla ei ollut ystäviä. Epäuskoisia ikätoveretia olisi ollut pari, mutta vääräuskoisten kanssa ei voinut olla tekemisissä, kun he olisivat houkutelleet synnin teille. Olin siis enimmäkseen yksin, kun sisaruksistakaan ei löytynyt leikkikaveria tai ystävää. Vapaa-aikani kului erinäisiin kotitöihin ja maatilan töihin sekä tietysti koulunkäyntiin. Työn määrä oli valtava jo pienestä pitäen ja aikaa muuhun jäi hyvin vähän. Sen vähäisen oman aikani vietin metsissä kuljeksien, puille ja kasveille jutellen. Ne olivat ystäviäni.
Äitini synnytti lähes joka vuosi, vaikka oli hyvin väsynyt ja sairas. Hänellä oli pahoja henkisiä ongelmia eikä siinä mielen- ja ruumiintilassa olisi ollut mitenkään kykynevä synnyttämään ja huolehtimaan uudesta vauvasta. Kerran äitini sai keskenmenon ja uutta vauvaa ei kuuluutkaan yli vuoteen. Naapurin uskonsisaret kävivät puhuttelemassa äitiä ehkäisyn käytöstä ja saarnasivat sitten meille lapsillekin synnit anteeksi. Äiti ei hymyillyt tai nauranut koskaan, itki usein ja kertoi lapsille kuolevansa pian.
Koskaan en muista olleeni äidin tai isän sylissä, enkä muista siellä nähneen ketään sisaruksistanikaan. Koskaan en ole kertonut mitään asiota vanhemmilleni, eivätkä he koskaan kyselleet. En ole koskaan keskustellut vanhempieni kanssa mistään. Kommunikointia vanhempien taholta ilmeni silloin, kun olin tehnyt syntiä ja piti hakea pihakoivusta piiska jolla sitten piiskattiin. Meille ei kotona opetettu hyviä käytöstapoja, toisten kuuntelemista, välittämistä tai huomioonottamista. Ainoa oppi mitä saimme tuli koulusta sekä rauhanyhdistyksen tilaisuuksita. Sen me lapset opimme hyvin mikä on syntiä ja mistä joutuu ikuisiin helvetin kärsimyksiin. Kavatuksen ainoa päämäärä tuntui olevan se että miten saadaan lapset pysymään vl-uskossa ja erossa synnistä. Seuroissa kuulin usein, kuinka maailmanloppu on lähellä ja siitä pitäisi olla onnellinen. En osannut siitä kuitenkaan iloita, minulla oli kuitenkin elämänhalua kaikesta huolimatta. Näin usein seurojen jälkeen painajaisia maailmanlopusta ja tulimerestä johon kuitenkin joutuisin ollessani niin syntinen. Tunsin aina tehneeni jotain syntiä.
Opin jo lapsena asenteen, että kaikki epäuskoiset ihmiset ovat pahoja ja juoppoja. Minulla oli turvapaikkana ihana iäkäs naapurin täti, joka ei kuitenkaan ollut uskovainen. Itkin usein, koska hän joutuisi tulimereen eikä pääsisi taivaaseen. En voinut pienellä lapsen viattomalla sydämellä ymmärtää, miten niin kultainen ihminen joutuisi sellaiseen kauheaan paikkaan.
Me olimme sen kylän ns. huonoja uskovaisia. Vanhempani joutuivat usein seurakunnan eteen, koska eivät olleet tarpeeksi hyviä uskovaisia seurakunnan mielestä. Myös me lapset olimme jotenkin huonompia. Seurakunnan päättävät tahot päättivät että meidän perheen lapset eivät saisi katsoa TV:stä opetusohjelmia koulussa vaikka naapurin paremmat uskovaiset lapset saivat. Se tuntui pahalta. Joskus nämä hyvät uskovaiset jättivät tervehtimättä meidän lapsia "Jumalan terveellä" seuroissa. Meitä ei edes kätelty.
En saanut harrastaa mitään. Metsässä sai sentään käydä kävelemässä ja hiihtämässä. Olisin tykännyt urheilla kovastikin, mutta mihinkään urheiluseuran toimintaan ei voinut ottaa osaa. Elin lähes täysin tajuamatta mitään ympäröivästä maailmasta koko lapsuuteni ajan. Kirjoja sentään sai lukea, mikä olikin ehkä pelastukseni.
Kodissamme ei näytetty tunteita, siellä asui ahdistus ja suru. Kuitenkin rauhanyhdistyksen tilaisuuksissa aina muistettiin mainita, kuinka suuri onni oli se että oli saanut syntyä uskovaiseen kotiin. Tänä päivänä asia ei tunnu siltä.
Nuoruusvuodet olivat vielä ikävämpiä kuin lapsuuteni. Kun oli elänyt koko elämänsä pimennossa muusta maailmasta ja kun nuorena alkaa maailma avautumaan eri tavalla, ei tiedäkään miten siellä tulisi toimia ja käyttäytyä. Seksuaalisuus varsinkin oli vaikea asia. Se oli tabu, josta en ollut kuullut kotona mitään. Isäni oli vanhoillinen ja suhtautui seksuaalisuuteen täysin epäterveesti. Hän raivostui jos näki minun esim. katsovan peiliin, käyttävän shortseja tai puhuvan jollekin miespuoliselle henkilölle. Sellaisista asioista sain kuulla olevani huora ja portto. Minulla oli monenlaisia vaikeuksia koulussa ja halusin itsetuhoisesti kokeilla kaikkea minua vahingoittavaa. Näen nyt että tämä häiriökäyttäytyminen johtui vaikeasta, ahdasmielisestä ja painostavasta lapsuudesta. Kuitenkin rauhanyhdistyspiireissä minut leimattiin saatanan ja perkeleen lapseksi, joka viekoittelisi muutkin vl -nuoret maailman teille. Eräs hurskas uskovainen tätä kertoi minulle, kuinka minut naulittaisiin palavaan ristiin.
Niinpä minut suljettiin koko yhteisön ulkopuolelle enkä tukea tai apua, en edes yhtä rohkaisevaa sanaa, saanut keneltäkään uskonsisareltani tai veljeltäni. Hirvittävä syyllisyys painoi mieltäni vuosikaudet, kun olin tuottanut niin suurta surua ja häpeää vanhemmilleni.
Joskus mietin, millainen ihminen minusta olisi tullut ja millainen elämäni olisi nyt, ilman noita vaikeita ja ahdistavia vuosia. Jos olisinkin saanut normaalin kasvatuksen ja rakastavan perheen. Ajattelen kuitenkin että onhan Jumala minua suuresti siunannut, koska olen selvinnyt kaikkien noiden tuskallisten kokemuksien jälkeen tasapainoiseksi, tuntevaksi ja onnelliseksi ihmiseksi vaikka se tie ei helppo ole ollutkaan.
Lopuksi halua sanoa, että tämä on vain minun henkilökohtainen kokemukseni elämästä vl-kodissa eikä tietenkään yleistettävissä. Tiedän, että saan nyt monilta vl:ltä kuulla olevani katkera, sielunvihollisen kätyri joka haluaa pilkata ja mustamaalata koko vl -uskoa. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Monilla on ankea lapsuus huolimatta uskosta tai uskomattomuudesta, mutta minun kohdallani juuti vl -usko näytteli hallitesevaa roolia ja vaikutti koko elämäni muodostumiseen. Olen myös sitä mieltä, että kaikilla tulisi olla oikeus onnelliseen ja tasapainoiseen, normaaliin lapsuuteen, eli sitten ateisti- tai vl- perheessä tai missä perheessä vaan.
Koulun lisäksi nämä olivat ainoita paikkoja, joissa me lapset saimme käydä. Koska kylällä ei ollut juuri samaikäisiä uskovaisia tyttöjä, minulla ei ollut ystäviä. Epäuskoisia ikätoveretia olisi ollut pari, mutta vääräuskoisten kanssa ei voinut olla tekemisissä, kun he olisivat houkutelleet synnin teille. Olin siis enimmäkseen yksin, kun sisaruksistakaan ei löytynyt leikkikaveria tai ystävää. Vapaa-aikani kului erinäisiin kotitöihin ja maatilan töihin sekä tietysti koulunkäyntiin. Työn määrä oli valtava jo pienestä pitäen ja aikaa muuhun jäi hyvin vähän. Sen vähäisen oman aikani vietin metsissä kuljeksien, puille ja kasveille jutellen. Ne olivat ystäviäni.
Äitini synnytti lähes joka vuosi, vaikka oli hyvin väsynyt ja sairas. Hänellä oli pahoja henkisiä ongelmia eikä siinä mielen- ja ruumiintilassa olisi ollut mitenkään kykynevä synnyttämään ja huolehtimaan uudesta vauvasta. Kerran äitini sai keskenmenon ja uutta vauvaa ei kuuluutkaan yli vuoteen. Naapurin uskonsisaret kävivät puhuttelemassa äitiä ehkäisyn käytöstä ja saarnasivat sitten meille lapsillekin synnit anteeksi. Äiti ei hymyillyt tai nauranut koskaan, itki usein ja kertoi lapsille kuolevansa pian.
Koskaan en muista olleeni äidin tai isän sylissä, enkä muista siellä nähneen ketään sisaruksistanikaan. Koskaan en ole kertonut mitään asiota vanhemmilleni, eivätkä he koskaan kyselleet. En ole koskaan keskustellut vanhempieni kanssa mistään. Kommunikointia vanhempien taholta ilmeni silloin, kun olin tehnyt syntiä ja piti hakea pihakoivusta piiska jolla sitten piiskattiin. Meille ei kotona opetettu hyviä käytöstapoja, toisten kuuntelemista, välittämistä tai huomioonottamista. Ainoa oppi mitä saimme tuli koulusta sekä rauhanyhdistyksen tilaisuuksita. Sen me lapset opimme hyvin mikä on syntiä ja mistä joutuu ikuisiin helvetin kärsimyksiin. Kavatuksen ainoa päämäärä tuntui olevan se että miten saadaan lapset pysymään vl-uskossa ja erossa synnistä. Seuroissa kuulin usein, kuinka maailmanloppu on lähellä ja siitä pitäisi olla onnellinen. En osannut siitä kuitenkaan iloita, minulla oli kuitenkin elämänhalua kaikesta huolimatta. Näin usein seurojen jälkeen painajaisia maailmanlopusta ja tulimerestä johon kuitenkin joutuisin ollessani niin syntinen. Tunsin aina tehneeni jotain syntiä.
Opin jo lapsena asenteen, että kaikki epäuskoiset ihmiset ovat pahoja ja juoppoja. Minulla oli turvapaikkana ihana iäkäs naapurin täti, joka ei kuitenkaan ollut uskovainen. Itkin usein, koska hän joutuisi tulimereen eikä pääsisi taivaaseen. En voinut pienellä lapsen viattomalla sydämellä ymmärtää, miten niin kultainen ihminen joutuisi sellaiseen kauheaan paikkaan.
Me olimme sen kylän ns. huonoja uskovaisia. Vanhempani joutuivat usein seurakunnan eteen, koska eivät olleet tarpeeksi hyviä uskovaisia seurakunnan mielestä. Myös me lapset olimme jotenkin huonompia. Seurakunnan päättävät tahot päättivät että meidän perheen lapset eivät saisi katsoa TV:stä opetusohjelmia koulussa vaikka naapurin paremmat uskovaiset lapset saivat. Se tuntui pahalta. Joskus nämä hyvät uskovaiset jättivät tervehtimättä meidän lapsia "Jumalan terveellä" seuroissa. Meitä ei edes kätelty.
En saanut harrastaa mitään. Metsässä sai sentään käydä kävelemässä ja hiihtämässä. Olisin tykännyt urheilla kovastikin, mutta mihinkään urheiluseuran toimintaan ei voinut ottaa osaa. Elin lähes täysin tajuamatta mitään ympäröivästä maailmasta koko lapsuuteni ajan. Kirjoja sentään sai lukea, mikä olikin ehkä pelastukseni.
Kodissamme ei näytetty tunteita, siellä asui ahdistus ja suru. Kuitenkin rauhanyhdistyksen tilaisuuksissa aina muistettiin mainita, kuinka suuri onni oli se että oli saanut syntyä uskovaiseen kotiin. Tänä päivänä asia ei tunnu siltä.
Nuoruusvuodet olivat vielä ikävämpiä kuin lapsuuteni. Kun oli elänyt koko elämänsä pimennossa muusta maailmasta ja kun nuorena alkaa maailma avautumaan eri tavalla, ei tiedäkään miten siellä tulisi toimia ja käyttäytyä. Seksuaalisuus varsinkin oli vaikea asia. Se oli tabu, josta en ollut kuullut kotona mitään. Isäni oli vanhoillinen ja suhtautui seksuaalisuuteen täysin epäterveesti. Hän raivostui jos näki minun esim. katsovan peiliin, käyttävän shortseja tai puhuvan jollekin miespuoliselle henkilölle. Sellaisista asioista sain kuulla olevani huora ja portto. Minulla oli monenlaisia vaikeuksia koulussa ja halusin itsetuhoisesti kokeilla kaikkea minua vahingoittavaa. Näen nyt että tämä häiriökäyttäytyminen johtui vaikeasta, ahdasmielisestä ja painostavasta lapsuudesta. Kuitenkin rauhanyhdistyspiireissä minut leimattiin saatanan ja perkeleen lapseksi, joka viekoittelisi muutkin vl -nuoret maailman teille. Eräs hurskas uskovainen tätä kertoi minulle, kuinka minut naulittaisiin palavaan ristiin.
Niinpä minut suljettiin koko yhteisön ulkopuolelle enkä tukea tai apua, en edes yhtä rohkaisevaa sanaa, saanut keneltäkään uskonsisareltani tai veljeltäni. Hirvittävä syyllisyys painoi mieltäni vuosikaudet, kun olin tuottanut niin suurta surua ja häpeää vanhemmilleni.
Joskus mietin, millainen ihminen minusta olisi tullut ja millainen elämäni olisi nyt, ilman noita vaikeita ja ahdistavia vuosia. Jos olisinkin saanut normaalin kasvatuksen ja rakastavan perheen. Ajattelen kuitenkin että onhan Jumala minua suuresti siunannut, koska olen selvinnyt kaikkien noiden tuskallisten kokemuksien jälkeen tasapainoiseksi, tuntevaksi ja onnelliseksi ihmiseksi vaikka se tie ei helppo ole ollutkaan.
Lopuksi halua sanoa, että tämä on vain minun henkilökohtainen kokemukseni elämästä vl-kodissa eikä tietenkään yleistettävissä. Tiedän, että saan nyt monilta vl:ltä kuulla olevani katkera, sielunvihollisen kätyri joka haluaa pilkata ja mustamaalata koko vl -uskoa. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Monilla on ankea lapsuus huolimatta uskosta tai uskomattomuudesta, mutta minun kohdallani juuti vl -usko näytteli hallitesevaa roolia ja vaikutti koko elämäni muodostumiseen. Olen myös sitä mieltä, että kaikilla tulisi olla oikeus onnelliseen ja tasapainoiseen, normaaliin lapsuuteen, eli sitten ateisti- tai vl- perheessä tai missä perheessä vaan.
Vastaukset 100
Vanhimmat
sydäntä.
kyyninen asenteesi?
tietenkin.
Melperillä on sydäntä silloin kun tarvitaan!
Älä ollenkaan väheksy! Et sinä terve tunnu tarvitsevan parantajaa, mutta sairas tarvitsee!
Rakasta sinäkin lähimmäistäsi niin kuin itseäsi!
hirveän suuri vääryys?
kommenttisi sisältöä ja tarkoitusta.
sinulta koskaan?
olet katkera?
sinua ja kommenttiasi.
lämpimät ajatukset muita ihmisiä kohtaan noin outoja sinulle (ja ehkä muillekin vanhoillislestadiolaisille)?
Onko sinulla lapsia?
vaikka olet saanut monta vastausta?
Miksi vastauksia pitäisi kommentoida?
Minäkin tein saman hymyilyttävän havainnon; kyllä melperistä nyt löytyy sydäntä.
ps. en ole lukenut noita vastauksia joihin viittaat. Enpä taida jaksaa lukeakaan. Mutta sinähän voit itse lukea ne vaikka useitakin kertoja jos niistä niin tykkäät.
minulta ei tule koskaan löytymään, että alkaisin paapoa vl-herätysliikkeen opettamia törkeitä HARHAOPPEJA. "Vain me" opin ja muiden vl-HARHAOPPIEN opettajat eivät tarvitse sydäntä eikä sympatiaa vaan POTKUN PERSUUKSILLE, koska johtavat koko ajan ihmisiä harhaan ja poispäin Jumalan sanasta.
Etkö koe, että asiasi puhuu puolestaan, kun sinun pitää korostaa tekstiäsi suurilla kirjaimilla? Vai koetko, että asiasi on tärkeämpi kuin muiden tänne kirjoittavien. Yleensä nettikeskusteluissa koetaan suurten kirjaimien käyttö huutamisena ns. äänen korottamisena. Tuota oletusta vahvistaa runsas haukkumasanojen käyttö johon tuossa mittakaavassa en ole nähnyt kenenkään muiden syyllistyneen. Olet joskus kertonut, että haluat opettaa lestadiolaisia oikeaan kristillisyyteen. Miksi en juuri olet nähnyt siihen viittaavia kirjoituksia vaan olet keskittynyt hakkumaan muita eri lailla ajattelevia. Jos koet että lestadiolaiset ovat harhassa ja tekevät vääryyttä Jumalan sanalle, ole sinä fiksumpi ja johdata oikealle polulle. Nyt tuolta haukkumasanojen tulvasta on vaikea löytää armollista Jumalaa.
"tuolta haukkumasanojen tulvasta on vaikea löytää armollista Jumalaa."
Juuri noin se on. Halki maailman sivu on ollut fariseuksia, jotka suurella suulla toitottavat omaa paremmuttaan ja oikeassa olemistaan ja sättivät halveksien toisia. Mutta heidän keskellään ei kuulu Hyvän paimenen ääni.
Näitä toitottajia Melperikin edustaa, aivan sokeana itselleen.
Otahan sinäkin opiksesi omasta kirjoituksestasi!
"Halki maailman sivu on ollut fariseuksia, jotka suurella suulla toitottavat omaa paremmuttaan ja oikeassa olemistaan ja sättivät halveksien toisia. Mutta heidän keskellään ei kuulu Hyvän paimenen ääni."
"vain me" harhaoppinen vanhoillislestadiolainen. Eikö?
Kyllä maailmaan räksytystä mahtuu. Sekaan vaan räksyttämään!
Niinpä tuntuu mahtuvan!
Terve:)
Kokemus ja elämää silti tuokin. Itse olen hieman samanlaisesta ympäristöstä kotoisin...
Jos haluut kirjotella, niin laitapa postia
[email protected]
hakea, jos elämä menee huonosti. Syitä aina haetaan ensimmäiseksi kotoa vanhemmista. Kavereillakin ja itsellä nuoruudessa on suuri rooli, varsinkin, jos on vähän heikko itsetunto. Mutta ei se aina niin mene, että koti on huono kasvattaja. Eikä vl-uskon syy.
Joten , älä yleistä, niinkuin ajattelit jonkun sanovan. Sanon kuitenkin.
Kysynkin sinulta nyt, kuinka sisaruksillasi menee?
ei ollut edes pienintäkään vihjausta, että avaajalla menisi elämässään huonosti. Hän mielestäni kertoi niistä eväistä, joita kotoa sai. Ei ole kyllä kaksiset eväät.
Itselläsi olisi kovasti pohtimista omassa asenteessasi lähimmäisiäsi kohtaan.
palstalla purki tuntojaan. Toinen mahdollisuus oli tietenkin saada vl-usko huonoon valoon, jos ei itsellä huonosti mennyt.
Ymmärrätkö, mitä ovat tunteet?
Ei tarkoita, että ihmisellä menee huonosti, jos hän purkaa negatiivisia tunteitaan. Pikemminkin ihmisellä menee silloin hyvin, kun hän tunnistaa tunteensa, osaa puhua niistä ja pääsee niin eteenpäin, koska käsittelee oman elämänsä negatiivisia ja positiivisia tapahtumia. Jokaisella ihmisellä on ilon surun kaipauksen ja vihan tunteita. Näistä tunteista kertominen on tervettä ja kertoo että ihmisellä on kaikki kunnossa. minusta avaajalla on kaikki hyvin, koska hän kykenee kertomaan elämästään ja tunteistaan erittäin mielenkiintoisesti ja taitavasti. Siunausta hänelle!
Ei minulla mitenkään huonosti mene nykyään, olen kiitollinen nykyisestä elämäntilanteestani. Minulla on ihana perhe, hyvä työpaikka ja kaikki asiat mukavasti. Mutta aina ei ole mennyt hyvin, olen joutunut kulkemaan kivisen tien päästäkseni tasapainoon itseni kanssa. Vasta aikuisiällä olen kyennyt analysoimaan omaa lapsuuttani ja tunteitani ja apunani siinä ovat olleet yllätys yllätys, sisarukseni joiden kanssa olemme näitä vaikeita aioita setvineet ja miettineet. Olen kyllä ollut katkera ja tuntenut vihaa vanhempiani ja vl -uskoa kohtaan, koska menetin arvokkaan lapsuusaikani heidän takiaan. En osaa täysin analysoida, mikä oli nimenomaan vl-uskon osuus, millaista elämämme olisi ollut jos olisimme olleet ns. normaali perhe. On turha vähätellä lapsuuden merkitystä ihmisen myöhemmälle elämälle, ja jos lapsuutta leimaa jokin voimakas ilmiö, esim ahdasmielinen uskonnollisuus, on selvää että se vaikuttaa.
Mutta ajan kanssa olen päässyt negatiivisista tunteista irti ja näen vanhempani vanhoina, elämän koettelimina ihmisinä, uhreina kuten itsekin. Eivät he tietämättömyyttään pystyneet parempaan.
Sisaruksistani vielä sen verran, monilla on ollut jonkinsortin vaikeuksia, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. On meidän perheessä alkoholi- ja huumeongelmaakin ollut, sekä osa on joutunut käymään terapiassa, mutta nykyään mielestäni kaikilla menee aika mukavasti. Onhan selvää, että suuressa perheessa on erilaisia tapauksia. Muutama sisarukseni on myös säilynyt vl -uskossa.
Ja kuten sanoin, tämä on vain minun henk.koht kokemukseni, varmasti on hyvinkin onnellisia vl-perheitä ja lapsia. Ja nämä asiat tapahtuivat 70-80 -luvulla (ja 90 luvun alussa) joten varmasti ovat ajatkin muuttuneet. Ja minun epäonneni oli syntyä ehkä ahdasmielisimpään mahdolliseen yhteisöön ja perheeseen.
En oikein tiedä, että miksi edes kirjoitin näistä asioista tälle palstalle. Muutama vuosi sitten en kyennyt näistä edes puhumaan, tuskin ajattelemaankaan. Ehkäpä joku toinenkin, joka on kovia kokenut, saa vietistäni rohkaisua ja voimia. Vaikeistakin asioista voi selvitä. Kiitos rohkaisevia kommentteja kirjoittaneille!
En epäile yhtään tarinasi aitoutta. Olemme eläneet pahimmat mahdolliset ajat lestadiolaisuudessa. Kaltasiamme on tuhansia tässä maassa. Minullakin on sukulaisia maaseudulla ja täytyy sanoa etteivät lapset kasvaneet yhteiskuntavalmiuteen. Rumia ihmiskohtaloita sieltä on tullut. Skitsoja, jakomielitautisia,alkoholisteja, huumeidenkäyttäjiä vl-perheiden lapsia. Tietenkin he ovat sielunvihollisen pilalle panemia, se on helpoin selitys. Mutta vl-perheessä kasvaneita. Uskaltaako kukaan tätä tunnustaa että ne kasvuympäristöt joissa tuhannet lapset elivät traumasoivat lapset ja kun he/me muutimme kaupunkiin ja ihmisten ilmoille ei ollut mitään normaaleissa perheissä kasvaneiden valmiuksia. On totta että rauhanyhdistyksen ihmiset ovat niitä hyviä ja esimerkillisiä mutta kun on niin valtava joukko meitä jotka emme saaneet lapsuudessa elämämme tarpeita. Vain uhkailua,kuritusta ja maailman pahuudella pelottelua, ja sitten viimein ulos koko rauhanyhdistyksestä. Ja sitten piti ruveta selviytymään uudella paikkakunnalla näiden pahojen maailmanihmisten kanssa. Jotkut selvisivät, jotkut ajautuivat opiskelija-asuntoloissa ym. alkoholin ja jopa huumeiden maailmaan.
Monet myös saivat apua, ja yllätys oli melkoinen kun avunantajat olivatkin näitä pahan maailman ihmisiä joissa asuu sielunvihollinen. Moni -60 ja -70 luvun maaseutuympäristön vl perheen nuori on tavallaan yksi suurimpia väliinputoajia yhteiskunnassamme. Kun uskonnon, nuoruuden, mielenterveyden, sukulaisten hylkäämäksi jääminen aiheuttivat haavoja, auttajat löytyivät alkoholista ja mielenterveystoimistosta. Kuka näitä rupeaisi tutkimaan, materiaalia kyllä on.
naapurisi alkoholiongelmaisten vanhempien lapsillekin, että "kyllähän sitä ollaan taas syitä jostain hakemasa kun menee elämäsä huonosti ja pitää vielä vanhempia syyttää", kun nämä tulisivat pyytämään sulta apua ahdinkoonsa.
Vastaat tähän kuitenkin jotain tyyliin, että enhän minä kun noin selvä tapaus. Mihin kuitenkin vedät rajan, jolloin henkilön ei pitäs tulla kertomaan kokemuksistaan lapsena? Sinäkö päätät sen? Eikö kaikkiin pitäis suhtautua vakavasti? Erityisesti luulisi sinulta löytyvän 'kristityn sydäntä' kohdata ihmisten asioita.
Ai niin, mutta sinähän taidatkin olla tapauskova, jonka elämän täyttää vl-yhteisö - ei mestarisi Jeesuksen opetukset. Te ootte niitä fariseuksia, joita Jeesus tarkoitti.
Aloittajahan lopussa totesi, ettei hän yleistä tätä koskemaan muita vl:iä, omista kokemuksistaan vain kertoi. Joten älä sinä syytä häntä yleistämisestä. Aloittajan kertomus oli mielestäni todella uskottava. Hän kertoi rehellisen tuntuisesti kokemuksistaan - ja mikä yllättävintä: harvinaisen kiihkottomasti, kun ottaa huomioon tapahtuneiden asioiden laatu.
Totta puhut valitettavasti..
Lyö lyötyä.
Olet ilmeisesti vanhoillislestadiolainen.
-------------------------
Jälleen kerran tuli esiin Mopin käsittämätön toiminta sheriffinä. Hän poisti oheisen kommenttini, jossa ei ole mitään Suomi24:n sääntöjen vastaisuutta. Kirjoittaja, jolle vastasin syyllistää törkeällä tavalla avaajaa. Mutta jos tällaisiin vl-viesteihin vastaa ihan asiallisella tavalla, niin Moppi hoitaa vastauksen pois. :((
Ihan selkeästi tässä näkee, että tuo mielen ahdistaminen tulee vl-opista. Oppi on se, joka sanelee ehtoja. Jos perheessä ei olisi ko. oppia noudatettu, ei aloittaja olisi joutunut kokemaan tuollaista järkyttävää ahdasmielisyyttä ja julmaa kohtelua, vain jonkun ihmisopin vuoksi.
Kyllä ihmiset osaavat olla julmia toisilleen, keksiä nyt tuollaisia oppeja ja pientä lasta sillä ahdistella ja saattaa traumaattiseksi. Aloittaja vaikuttaa ihanalta ja avoimelta ihmiseltä, joka on joutunut kokemaan ihan kamalia.
Mutta, aivopesu ja ihmisopit ovat vallankäyttöä.
Mihin vallankäyttöä tarvitaan? Miettikääpä sitä. Massasielua ei ole olemassakaan, mutta joukkohysteriaa kylläkin.
Olipa tarinasi kauhea. Ihan välillä tuli mieleen, että onkohan edes tottakaan.
Itsekin vl-kotiin syntyneenä ja siinä liikkeessä mukana olleena (yli 30 vuotta), täytyy sanoa, että ei ollut tuollaista. Meidän kylällä ei ollut kuin yksi toinen vl-perhe, mutta kyllä koko pienen kylän lapset leikki ja olivat yhdessä. Pari kertaa muistan itseäni uskon vuoksi pilkatun. Ei meitä lapsia mitenkään eristetty.
Sitten kun hoitokokousvuodet koitti, lensin ulos liikkeestä.
Tänä päivänä ainut turva on Jumala, enkä kaipaa minkään sortin pakkopaitaa!
ettei sinun tarvinnut lapsuuttasi elää niin tiukossa raameissa kuin avaaja. En saanut vastauksestasi selvää lensitkö yhteisöstä vapaaehtoisesti vai lennätettiinkö. Varmaan samantekevää miten lähdit, mutta kertoo siitä, ettet halunnut tai joutunut elämään alistettuna.
Ei todellakaan. Siihen aikaan liike ei vielä ollut niin "puhdasoppinen", kuin miksi SRK:n sääntönikkarit ovat sen vuosien saatossa pilanneet. Siinä oli tosi paljon hyvää, siksipä muistankin lapsuuteni hyvänä. Ajettelen, että ns. pappiseriseura oli se vedenjakaja, josta alkoi tämä toisten kyylääminen ja vaapaasti uskominen katosi. Ja meno on aina vaan pahentunut.
Sitäkin ihmettelen, kun näiltä palstoilta olen lukenut, kuinka HS ja ER ovat tehneet parannusta "hoitovirheistään", mutta kuitenkaan niitäkään asioita ei saateta kaikkien tietoon, edes "siionin" sisällä. Eihän kaikki käy netin sivustoilla.
No minun synti oli tämä kososlainen henki, jonka "hyvä" ystäväni minussa tunnisti ja kanteli. Minä kun olen niin yksinkertainen, että ajattelen, että miksihän Jumala on minullekin antanut omantunnon, jos sillä ei ole mitään virkaa?
Meillä oli erilaista kyllä, vaikkakin joitakin yhtäläisyyksiäkin oli.
Samoja:
- kielteinen suhtautuminen urheiluseuratoimintaan ja varsinkin sellaisiin, joissa kilpailuja pyhäisin.
- koulussa ei osallistumista tunneille, joissa katsottiin TV:tä. Tämä oli ala-asteen aikana 70-luvulla, jolloin tv-kielteisyys oli tiukimmillaan ja varmasti vl-opettaja vaikutti asiaan. Kotona silti ei koskaan puhuttu TV:stä sinänsä pahana ja esim. uutisten, ajankohtaisohjelmien ja myöskään urheilutapahtumien katsomista ei pidetty pahana. TV:ssä kun vain oli paljon hyvääkin ohjelmaa ja tämän vanhemmat myös tekivät selväksi.
- piiska rangaistuskeinona oli jossakin määrin käytössä ennen lakimuutosta.
- kotitöitä oli, mutta kohtuullisesti ja aikaa oli läksyjentekoon ja harrastuksiin. Rahaa ei ollut juurikaan, mutta vanhemmilla jotenkin riitti aikaa ja harrastimme yhdessäkin pienellä budjetilla.
Erilaista:
- ei seuroihin pakottamista ainakaan muistini mukaan (tuskin tosin vielä 4-vuotiaalta kysyttiin, jääkö yksin kotiin, jos muut lähtivät). Seuroissa käymättömyydestä kyllä kuuli, jos ei käynyt pitempään aikaan ollenkaan eli silloin tuli vanhemmilla huolta asiasta. Perheemme ei ole kuitenkaan ollut tiukka ja kaavamainen eli ei mitään joka sunnuntai-linjaa perheenäkään. Yleensä lähes joka sunnuntai osa meni kuitenkin.
- äiti oli/on iloinen ja reipas ja piti/pitää omien lasten lisäksi hyvää huolta lapsenlapsistaan ja molemmat vanhemmat ovat usein pieniä sylissään.
- isä ei ollut "tiukkis", vaikka uskovainen mies onkin eikä syntiä suosi. Tytöillä ei ollut mitään tuollaista yletöntä kontrollia sen paremmin kuin pojillakaan.
- kavereiden suhteen ei ollut mitään rajoituksia ja jo pienenä oli paljon muita kuin vl-kavereita. (silti osaan kuvitella, että vanhemmat olivat tyytyväisempiä, jos olin vl-illanvietossa kuin pelkästään muiden kanssa).
- ei-vl:iä ei missään tapauksessa pidetty automaattisesti huonoina ihmisinä, vaikka uskon asioista eri mieltä olivatkin.
- emme koskaan "joutuneet seurakunnan eteen" ja pelkästään huonona uskovaisena pitäminen kuulostaa oudolta syyltä, ellei mitään konkreettista ollut tapahtunut. Olihan tuolloin 70-luvulla niitä hoitokokouksiakin ja olen niistä kuullut, mutta itse en ole sellaisissa ollut silloin lapsena enkä tiedä, onko vanhemmillanikaan niistä kokemusta.
Voimia sinulle!
Mulla on ihan samat kokemukset, kun sullakin.
Ei ollut onneksi sellaista, kun avauksen tekijällä.
Todella ikävää, kun on ollut noin ankeaa. Tuntuu todella pahalta.
täähän on selkee provo koko kirjoitus...heh heh kun naurattaa. ei tuollainen ole perhe joka oikeesti uskovainen.
esimerkillinen vanhoillislestadiolainen.
Minusta sinun pitäisi hävetä nauruasi.
Olet melkoisen tunteeton ihminen, en voi muuta sanoa.
jalkovälissäsi. Kurkista ja hämmästy!
mitätön provo.
Onko sulla pää nyrjähtänyt pois paikoiltaan?
päätään todellisuuteen, mutta ei vain suostu katsomaan sitä. Laput silmille ja provoksi syyttämään!
eli on ollut ennenkin täällä ja provo ihan selvästi :(
Munusta tuntui myös, että olen tuon jutun lukenut sanasta sanaan aikaisemminkin!
Niin, olen kyllä joskus aiemmin kirjoittanut myös toisen viestiketjun yhteydessä kokemuksistani, mutta en varmastikaan sanasta sanaan tätä avaustani. Silloin oli aiheena lasten kasvatus vl-perheissä tai joku vastaava, ja taisin kertoa joitain omakohtaisia kokemuksiani. Se on kai sentään sallittua tällä foorumilla, vaikka kyseessä oliskin ikävämmät kokemukset? En ollut silloin viestiketjun aloittaja, enkä muista mika ketju se oli. Mutta voin sanoa, että motivaationi ei(eikä ehkä mielikuvituksenikaan) riittäisi keksimään tälläisiä tarinoita ihan omasta päästä.
Ilmeisesti samanlaista kasvatusta on harrastettu sinunkin vl-lähipiirissä.
Nimiä en voi kertoa, koska se ei ole täällä sallittua, mutta tunnen aloittajan kaltaisia tapauksia tosi elämästä heti nimeltä 5 kpl ja kaikki eri vl-perheistä lähtöisin. Yksi henkilöistä joutui käymään terapiassa 2 vuotta, jotta pääsi traumoistaan jotenkin yli ja pystyi kiinnittymään normaaliin elämään. Hänen vanha äitinsä vieläkin joskus soittelee ja sanoo, että sinä se oot tyttö yhä helvettiin menossa kun et vaivaudu seuroissakaan käymään...
Vaan tuo äitipä ei näe tyttärensä sydämeen. Vain Jumala yksin näkee.
Vl-liike on monella tapaa ev.lut.-kirkossa arvostettu ja kunnioitettu. Mutta on joitakin asioita joita liikkeen tapoja lähemmin tuntevat teologit ja tavalliset kirkon jäsenet todella paheksuvat. Erityisen pahana ovat eräät teologit ja papit pitäneet lestadiolaisuuden tapaa rikkoa perheen sisäisiä välejä, leimata ja eristää julmasti liikkeestä irrottautuneet perheenjäsenet.
Oletko feikki?
Moni vl väittää tässä ketjussa niin.
En ole feikki, kirjoitin ihan vilpittömästi. Ihmettelen kovasti, että miksi niin moni luulee tätä luulee valheelliseksi. Epäilin kyllä että saatan saada syytöksiä katkeruudesta ja mustamaalauksesta. Kaikki eivät ole pumpulissa kasvaneet, ikäviäkin asioita tapahtuu vl-piireissä niinkuin muuallakin. Mutta enää en todistele rehellisyyttäni täällä, uskokoon ken uskoo. Luultavasti käyn kuitenkin välillä lueskelemassa tätä palstaa ja saatanpa kommentoidakin. Kaunista kesää kaikille ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne : )
vanhoillislestadiolaisten käyttäytymistä on leimata avauksessasi ilmenneet ikävät asiat feikin kirjoittamaksi. Tämä on tavallinen vl-tapa: Kaikki negatiivinen lakaistaan maton alle ja "valtakunnassa kaikki hyvin".
Hyvää kesää!
samanlaisia elämänkohtaloita löytyy. Tänne nykyiselle paikkakunnalle on tullut ihmisiä Kemijärveltä tai jostain niiltä suunnin, Kuusamosta, Pudasjärveltä ja pitkin Pohjois-Suomea useista kunnista sen tarkemmin kertomatta. Kaikilla on tuo ahdistava oma elämän tarina kerrottavana suunnilleen noin, että ahdasmielistä on ollut. Joukossa sekä miehiä että naisia.
Voitte kuvitella kun eräs ystävä kertoi, että hänellä oli avioton lapsi, miten häntä haukuttiin ja rienattiin ja oli sanottu että vauvakin menee helvettiin äitinsä kanssa kuuman kiven alle ja se lapsen isä oli vl myös mutta perui kihlauksen eikä ikinä kantanut vastuuta lapsesta. Sen äiti vaan syytti sitä naista että oli tahallaan hankkiutunut raskaaksi että joutaakin perua kihlaus. Kaikkihan tietää, ettei se vauva itsestään tule että kyllä siihen sitä miestäkin tarvitaan. Toinen suku vaati että heti naimisiin ja toinen suku että kihlaus peruttava. Miehellä oli toinenkin nainen jossain raskaana samaan aikaan, että se meni sitten sen kanssa naimisiin.
Niinpä, no sitten oli tuolta eräästä paikkakunnasta, en kerro, ettei tunnista, niin kävivät sitten kaupungissa ryyppäämässä, kun salaa piti juoda ettei kotona tienneet. Sellaista nuoruutta viettivät. Kaikki luuli, että elävät siivosti vaan ei se ollutkaan totuus. Eivät koskaan jääneet siitä kiinni. Elävät vieläkin tällaista kaksoiselämää, koska eivät halua välejään poikki sukulaisiin, mikä siitä seuraisi jos kertoisivat ryyppäävänsä viikonloppuisin.
Niin että maailmaan mahtuu jos jonkin laista elämän kohtaloa.
juuri tuo valheellisuus synnyttää ahdistavuuden. Totuus tekee vapaaksi.
niin tynnyrissäkasvaneita, että epäilevät feikiksi kaikkea, mitä ei tapahdu heidän ympyröissänsä.
..vl-perheeseen syntyneistä olisikaan olemassa ilman vl-herätysliikettä tai siihen kuuluvaa ehkäisykieltoa? Samoja avioparejakaan ei olisi muodostunut kovin monta.
Minun on jokseenkin helppo samaistua sinun kokemuksiisi, sillä itselläni on samantyylinen tausta helluntailaisuuden parissa, joskaan ei välttämättä ihan yhtä 'räikeä' kuin sinulla.
Lapsuus kuitenkin oli hyvin ahdas ja melankolinen ilmapiiriltään. Pienestä pitäen kans jouduin maatilan lapsena hommiin, mitä sikäli en pidä pahana asiana ollenkaan - ainakaan näin jälkeenpäin katsottuna. Maatilan työt tulivat kuitenkin usein esteeksi meidän lapsille, kun monien muiden hellariperheiden lapset lähtivät seurakunnan järjestämille reissuille. Näin sen silloin hyvin harmillisena seikkana, ja minä sisaruksieni kanssa tulin tietyllä tapaa leimatuksi muiden joukossa.
Hellarithan ovat yleisesti ottaen paljon vapaamielisempiä kuin vl:t, mutta omassa perheessäni oli paljon yhtäläisyyksiä vl-perheiden kanssa. Ja onhan mulla lisäksi liki kymmenen vl-serkkua, joten tiedän kuvioita sielläpäin hyvin.
Helvetillä pelottelu tuli esiin keskusteluissa tavan takaa. Voi hitto miten pelkäsinkään tulipaloja, jotka symboloivat minulle helvetin liekkejä. Yhdessä vaiheessa, noin puolentoista vuoden ajan minulla oli pakkomielle, joka pakotti minut ennen nukkumaanmenoa kiertämään talon kaikki pistorasiat läpi ja vetämään ne töpselit irti jotka pystyi, katsomaan sairaalloisen useaan kertaan, että lieden levyjen katkaisijanupit ovat oikeassa 0-asennossa ja tarkastamaan tilanne pannulla, jolla sain jonkinlaisen rauhan yöunille.
Yläasteelle mennessäni olin ujo, hiljainen, kiltteyteen opetettu sekä aika ajoin remmillä tai muuten fyysisesti kuritettu hissukka itsetunnolla 0. Olin pyöreä 0 itseni mielestä muiden joukossa. Olin altis vaikutuksille, sillä omia mielipiteitänihän en ollut oppinut havaitsemistani asioista muodostamaan, kun isä oli aina sanonut totuuden. Isäkin puhui monesta uskosta osattomasta, kuinka he menevät helvettiin. Ihmettelin itsekin usein, miten jokin niin ihana ja sydämellinen ihminen voisi joutua helvettiin. Eihän lapsi tietenkään osaa kyseenalaistaa mitään; etenkään, jos vanhemmat eivät rohkaise sellaiseen. Pahimmassa tapauksessa ihminen on läheis- ja auktoriteettiriippuvainen koko ikänsä.
Yläasteen loppuvaiheessa ja lukioon siirtyessäni aloin yhä enemmän oireilemaan vanhempieni ja heiän ajatusmaailman kannalta ongelmallisesti. Äiti oli melankolinen, mikä ahdisti minua entisestään. Mielestäni melankolisuus ja ahdistavuus ovat yksiä pahimpia asioita, joita lapsi voi kasvuympäristökseen saada. Isännän kans taas otettiin yhteen vähän väliä ja miksei oltais otettu. Olivathan siinä vastakkain isännän Raamatun aikaiset käsitykset maailmasta ja omat, lukiosta saamani ja ehkä kuitenkin hiukan realistisemmat käsitykset asioiden luonteista. Pahimmillaan oltiin isännän kans puhumatta kaks kuukautta, vaikka luonnollisesti asuttiin saman katon alla.
Noh niistä ajoista on kuitenkin selvitty rankkojenkin kasvuprosessien ja pään seinään lyömisten jälkeen, kun ulkomaailmasta mitään tietämätön hissukka sai tarpeekseen ja halusi kokeilla jotain muuta. Jälkeenpäin voi todeta, että oli silloin korkea aika ottaa elämä omaan hallintaan - pari kertaa kun olin itsemurhankin partaalla rämpiessäni uskovaismaailman ja itse havaitsemieni asioiden ristiriitaisuuksien suossa. Tuon päätöksen voi nyt todeta olleen pelkästään kannattava, hyvä ja mitä vaan positiivista:) Nykyään harmittaa monesti, kun huomaa monien muiden kamppailevan samankaltaisten asioiden parissa eikä loppujen lopuksi voi kovinkaan paljoa auttaa, vaikka kuinka kovin haluaisi.
Jos haluat mailata niin galleriasivuilta löytyy osote. Vois olla mukava vaihtaa ajatuksia lisääkin =)
Olen kyllä sitä mieltä, että nämä "erikoisen hyvät opit": vl, helluntail, jehoval, adventistit kyllä tuhoavat jotain pysyvää lopullisesti syvältä sisimmästä.
Enoni perhe oli adventistejä ja eipä meno käynyt kateeksi! Sama voimattomuus minullakin on, kun kuulen jostain "oikeasta uskosta", että voi kun voisi jotenkin auttaa lapsiparkoja.
vanhoillislestadiolaisuus on ehdottomasti pahin ja samalla vaarallisin ihmisen mielenterveydelle. Jehovalaisuus on kokonaan harhaoppi. Vl-herätysliike esiintyy kristillisenä yhteisönä, mutta opettaa runsaasti Raamatun vastaisia harhaoppeja.
Ei se kovinkaan yleistä liene vl-perheessä helvetillä peloittelu.Minä olen syntynyt vuonna-48 palavasieluiseen vl-perheeseen, eikä minua ole peloteltu helvetillä.Eipä ole tullut mieleen peloitella omiakaan lapsiani. Uskovaisia tietenkin on monenlaisia, niin kuin myös on muitakin ihmisiä. Esimerkiksi tunteiden näyttäminn ei ole millään lailla tekemisessä uskon kanssa, kaikki eivät siihen yksinkertaisesti pysty , samoin seksuaalisuudesta puhuminen on aiemmin ollut hävettävä muillekin kuin vl.lle. Omasta uskon vapaudesta monet asiat ovat myös kiinni, kun ei ole vapautta, on pidättyväinen iloton , ahdistunut.Tottakai suuri perhe , varsinkin maalaistalossa työn lisäksi,on todella raskasta äidille, sitä ei sovi kieltää. Mutta jotain avauksessa on sellaista jota en ymmärrä esim. olla kylän huonoja uskovaisia jne. Onko äitisi samaa mieltä vieläkin, vai onko tämä nyt sinun oma näkemyksesi? Jos vanhempasi ovat olleet hoidettavina , ei tarkoita sitä, että ovat olleet huonoja uskovaisia, Jumalan rakastamia paremminkin.Monesti ,kun luisutaan uskosta ,vääristyy mielikuvat ja todellisuus ja kodin kasvatus ja usko tuntuvat ainoille asiolle ,jotka on tuottaneet elämä kohtaamisessa tuskaa.Toivon että näkisit, usko on Jumalan täydellinen teko, jonka saa vajavainen ihminen omistaa armosta ja me teemme monia virheitä uskovaisenakin, koska me olemme vajavaiset , mutta vajavaisinakin vahemmat yrittävät kasvattaa lapsiaan sillä ymmärryksellä , taidolla ja voimilla , mitkä heillä on käytössään eli tekevät parhaansa kuitenkin.
Vastaanpa kuitenki joihinki kohtiin.
Tottakai lapsuudessani oli paljon hyvääkin. Jälkeenpäin eritoten pidän sitä hyvänä, etteivät vanhemmat päästäneet meitä liian helpolla, missä 'liian helpolla' on luonnollisesti omasta asteikostani. Pistivät reilusti töihin ja selviämään käytännön elämässä.
>Omasta uskon vapaudesta monet asiat ovat myös kiinni, kun ei ole vapautta, on pidättyväinen iloton , ahdistunut.<
Nimenomaan, jokaiseen omaan, henkilökohtaiseen uskonvapauteen uskomisen tulisikin mielestäni perustua - ei minkään yhteisön asettamiin säännöksiin
>Toivon että näkisit, usko on Jumalan täydellinen teko, jonka saa vajavainen ihminen omistaa armosta<
Voihan uskolle noinkin hienoja ja juhlaviltakin kuulostavia merkityksiä antaa, mutta yksinkertaisimmillaan usko on vain uskomista joihinkin asioihin. Voidaan uskoa haltijoihin, keijuihin, kummituksiin, jumaliin jne.
Elämäntarinasi oli jossain määrin tuttua minullekin. Olen samaa mieltä, asioita ei voi yleistää.
Kerroit "oman totuutesi" kiihkottomasti ja ketään syyllistämättä, olet varmaan jo sinut menneisyytesi kanssa.
Niin meillä kaikilla on oikeus onnelliseen lapsuuten ja jos lapsuus ei ole ollut niin onnellinen oikeus sanoa se. Se ei ole syyttelyä, vaan tosiasioiden tunnustamista, siitä alkaa kehitys.
Vanhempasi, ja niinkuin ajattelen omista vanhemmistani, eivät tahallaan tehneet pahaa lapsilleen, hekin olivat jonkinlaisia uhreja, mutta sehän ei poista heidän vastuutaan lasten hyvinvoinnista vanhempina ja aikuisina ihmisinä.
Joskus varmaan voi antaa anteeksi...
Voimia sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi!
Hyvä tuntematon nimimerkki vl-lapsi!
Kiitos monia koskettaneesta ja rohkaisevasta kirjoituksestasi. Meitä on paljon jotka olemme kotona ankaran vl-uskon ja vanhempien muistakin syistä johtuneen tietämättömyyden ja vastuuttomuuden tähden vammautuneet ja joutuneet maailmalle siipirikkoina, vailla sitä ehdotonta hyväksyntää ja rakkautta jonka tulisi kuulua jokaiselle lapselle. Usein myös vailla alkeellisiakaan tietoja ja taioja siitä mitne ihmisten kanssa ollaan - ja oman itsen kanssa.
Me haavoituimme ja olimme lyötyjä, eristettyjä ja väheksyttyjä, mitätöityjä pienestä alkaen, me jouduimme rakentamaan itsemme uudelleen.
Vasta keski-ikäisenä sain itse kokea sen, miltä tuntuu kun toinen ihhminen hyväksyy minut TÄYSIN ja todella NÄKEE minuuteni, rakkauden katseella. Vailla tuomitsemista.
Psykiatrien mukaan vanhempien ankara uskonnollisuus aiheuttaa kasvavalle lapselle ja nuorelle samantapaisia syviä traumoja kuin vanhempien alkoholismi. Niistä ei terveenä selviä muuten kuin pitkän ja tuskallisen läpikäymisen ja prosessoinnin kautta, se on vaativaa psyykkistä työtä. Masennus ja itsetuhoisuus uhkaavat läpi elämän. Mutta sen taistelun voi voittaa, voi selvityä, ja hyväksyä, ja vapautua elämään.
Surullista on että niin moni ajautuu itsetuhoiseen elämään ja suoranaisesti itsemurhaan. Se on lopulta seuraus kauhuista joiden taakkaa ei kestä. Voimat loppuvat.
Miten ihana Jumalan lahja onkaan elämä, ja rakkaus! Me haavoitetut saamme näistä lahjoista iloita ja pitää itseämme täysin hyvinä ja kelvollisina. Me olemme täydellisiä haavoinemme.
Toivotan sinulle, hyvä avaaja mitä kauneinta kesää ja paljon rakkautta ja iloa elämääsi!
ainoa vl-koti, jossa on samanlainen kasvatus ja meininki.
Hyvää kesää avaajalle.
minulla on pitkälti samantyyppisiä kokemuksia... sairasta lestadiolaisuutta... mutta minkääs teet kun olet lapsena noin kärsinyt??? en minäkään voinut mitään ja nyt surettaa... tsemppii
joskus pahimmillaan olla, olipa sitten lestadiolainen, körttiläinen, helluntailainen, jehovalainen, mormooni tai mitä niitä nyt onkaan, sillä "usko ei ole joka miehen".
Voisit postata tämän muillekin hörhöpalstoille, vaihdat vaan tuon uskonsuunnan nimen tekstissä.
Jos havaitset ongelmallisuuksia jonkin ihmisen tai jonkin yksittäisen ihmisen muodostaman yhteisön toiminnassa, haluatko lähtökohtaisesti asettua tukemaan puuttumista tuohon ongelmalliseen toimintaan?
uudelleen, en tehnytkään enää samaa tulkintaa viestistäsi kuin ensimmäisessä pikaisessa lukaisussa.
Esim. helluntalaisia ei oma herätysliike ja omat saarnaajat pyri pitämään säkissä erillään muusta yhteiskunnasta eikä siellä opeteta sellaisia Raamatun vastaisia harhaoppeja kuin vanhoillislestadiolaisuudessa. Edelleen helluntalaiset eivät ole keksineet suurta määrää omia "syntejä" kuten vanhoillislestadiolaiset ovat tehneet.
Lintuset ilona, perhoset sulona ja hongisto urkuina.
Mikä sen juhlavampaa ?
sheriffi on poistanut valtaosan sinun kommenteista tässä ketjussa?
Poistoon joutivat ääliöiksi muita kirjoittajia haukkuvat viestit.
Vielä viitsit keljuilla ihmiselle, joka on joutunut kamalia kokemaan. Ei siinä kuule paljon perhoset lohduta, jos elämä on muuten järkyttävää. Edes pikkaisen myötätuntoa aloittajaa kohtaan, jos sinulla sellaista edes on.
"Edes pikkaisen myötätuntoa aloittajaa kohtaan, jos sinulla sellaista edes on."
perhoselta muuta kuin irvailua.
empaattinen ihminen. Jos olet jostain kumman syystä onnistunut saamaan vaimon itsellesi, niin hän on varmaan maailman onnellisin aviovaimo.
ole kärsimystä ja surua...
Kuulosti ahdistavalta lapsuudelta.
Eikös kristinuskossa opeteta, että lähimmäistä pitää rakastaa?
Kuolema ja sairaudet, ne vaan kuuluu elämään.
Oma uskoni on, että kun kuolen madot syö minut ja se oli sitten siinä.
Teoreettinen kysymys, miksi mä joutuisin helvettiin vaikka eläisin samalla tavalla kuin te mutta uskomatta Jumalaan?
Ei tarvitse vastata koska mua ei edes vastaus kiinnosta.
Terveisin ateisti...
kieltää lailla?
Esimerkiksi saatanan palvontaa ei saa harjoittaa niiltä osin kuin se vahingoittaa ihmistä ja eläimiä, siis verirituaaleja ja muita sellaisia. Eli jos rituaali on vaarallinen itselle tai toiselle, se on lailla kielletty.
Mikäli löydät tällaisia tekijöitä opista, sen harjoittamisesta tulee laitonta. Filosofiaa saa harjoittaa, kuten satanismia ja saatananpalvontaa. Rituaalit sitten eriksekseen kyseenalaistetaan.
Onko vl:ssa rituaaleja, jotka vahingoittavat ihmistä tai luontoa? Pakkosynnytykset? Aivopesu? Pakottaminen ja sosiaalinen paine/ahdistelu? Muun muassa näitähän voisi tutkia, onko niissä ainesta tai jotain muuta.
Lähinnä kyllä kysyn sinulta, miksi haluaisit vl kieltää lailla? Onko se vahingoittanut sinua?
voisi kieltää lailla?
Todella sairas perhe sinulla ollut, ei voi kuin sääliä, että joku on joutunut elämään tuollaisessa perhehelvetissä. Onneksi en ole lestadiolainen tai minkään muunkaan sortin uskovainen, tuohan on jo melkein rikollista touhua. Ja onkin nykypäivänä, tuollainen fyysinen pahoinpitely piiskoineen. Henkisenkin pitäisi olla rikollista. Muutenkin kammoksuttaa uskovaisten touhut, en onneksi ole joutunut olemaan tullaisten ihmisten kanssa tekemisissä.
Synnyin keskisuureen kaupunkiin 60-luvun puolivälissä, vanhoillislestadiolaiseen perheeseen, suureen lapsikatraaseen. Kaupungissa, jossa asuimme, oli paljon uskonveljiä ja sisaria. Siellä oli myös rauhanyhdistys, jossa kävimme usein sunnutaisin seuroissa, raamattuluokassa ja pyhäkoulussa. Sinne oli kiva lähteä, siellä näki kavereita yms.
Kävimme lomareissuilla mm. Helsingissä linnanmäellä ja monissa muissa kivoissa paikossa, suviseuroista nyt puhumattakaan, joka oli vuoden odotetuin tapahtuma meillä. Koska seurakunnassamme oli useita samaikäisiä uskovaisia tyttöjä, minulla oli paljon ystäviä. "Epäuskoisia" ikätovereitakin oli ja olinkin niiden kanssa aika paljon tekemisissä. Vapaa-aikani kului erinäisten kotitöiden lisäksi monenlaisiin harrastuksiin, mm. pianon soiton ja laulun opiskeluun ja tietysti myös koulunkäyntiin. Vietimme aikaa myös luonnossa ystävieni kanssa kuljeksien ja retkeillen.
Äitini synnytti lähes joka vuosi, ja odotimme aina kilvan uutta perheenjäsentä! Kerran äitini sai keskenmenon ja uutta vauvaa ei kuulunutkaan yli vuoteen. Sitä ihmetellessämme äiti totesi rauhallisesti, että "se oli Taivaan Isän tahto, tyytykäämme siihen". Äiti hymyili ja nauroi paljon. Hän itkikin joskus, jos oli surullinen jostakin.
Olin paljon äidin tai isän sylissä, kumpi nyt sattui olemaan vapaana. Vielä koulutyttönäkin saatoin kipaista isäni syliin! Puhuimme paljon kotona, joskus ehkä vähän liikaakin ja silloin saattoi syntyä riitaa. Vanhempani rakastivat meitä totuudessa ja kehoittivat välttämään turhaa riitelyä ja sopimaan asiat jo tuoreeltaan: antamaan ja pyytämään anteeksi. Murrosiässäni keskustelut olivat joskus melko kiihkeitäkin, mutta vanhempani arvostivat suuresti avointa ilmapiiriä. Meille opetettiin kotona myös hyviä käytöstapoja, toisten kuuntelemista, välittämistä ja huomioonottamista. Olimme siis ihan tavallinen vl-perhe.
Minulle opetettiin jo lapsena, että kaikkia ihmisiä pitää kuinnioittaa lähimmäisinä uskonnosta tai rodusta riippumatta. Minulla oli ystävänä ja kyläpaikkana myös yksi ihana iäkäs naapurin täti, joka ei ollut uskovainen.
Lopuksi halua sanoa, että tämä on vain minun henkilökohtainen kokemukseni elämästä vl-kodissa. Tiedän, että saan nyt monilta ei-vl:ltä kuulla olevani valehtelija tai ylpeä vl, joka ei muka haluaisi muiden pääsevän taivaaseen. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Mottoni on "elä ja anna muidenkin elää".
Minulla oli onnellinen lapsuus ja nähdäkseni juuri vl-usko vaikutti myönteisesti koko elämäni muodostumiseen. Olen myös sitä mieltä, että kaikilla tulisi olla oikeus onnelliseen ja tasapainoiseen, normaaliin lapsuuteen, eli hän lapsuutensa sitten ateisti-, vl- tai missä muussa perheessä tahansa.
Onpa kiva kun sulla on elämä noin täydellistä ja olet sannut noin täydellisen lapsuuden. Rivien välistä paistaa piikittely ja halveksunta aloittajaa kohtaan. Miksi muuten olisi pitänyt kopioda toisen kirjoittamaa tekstiä ja kääntää asiat päänlaelleen. Pienintäkään myötätunnon häivähdystä aloittajaa kohtaan ei viestistä voi tunnistaa, taidatkin olla oikea lähimmäisenrakkauden perikuva.
Oletko ahdasmielinen tai jotenkin vähä-älyinen, kun uskot kritiikittä kaiken sen valheen ja liioittelun, mitä ketjun aloittaja tekee?
olet elänyt avaajan lapsuuden ja nuoruuden?!
Oletko sinä tyypillinen vl? Taidat olla. Se selittää käytöksesi (tai käytöstapojen puutteesi). Mieluummin olen vähä-älyinen kuin sinunkaltaisesi myötätunnoton ja tunteeton ihminen, joka kuvittelee olevansa muiden yläpuolella. Ymmärrän kyllä että te vl:t ette usko minkäänlaisia negatiivisia asioita olevan mätäpaise-liikkeenne sisällä, koska olette niin aivopestyjä. Tai ainakaan niistä ei saa kukaan julkisesti puhua.
siinä omassa "aivopesu-maailmassasi".
Minä puolestani elän ja annan muidenkin elää.
Se taitaa olla kuitenkin liikaa vaadittu sinulta?
hyvä ja tasapuolinen vastine tuohon ketjun aloittajan mielikuvitustarinaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000017159478
kierrät kehää? Taidat olla ahdasmielinen puuaivo.
Heh heh. Tyypillinen vl vastaus. Nimitellään kun ei muut osata. Se on sitä taädellisen vl kasvatuksen tulosta.
Mitä tarkoittaa se että elät ja annat muidenkin elää? Miten se näkyy täydellisessä vl-elämässäsi? Muiden nimittelynä? Leimaamalla asiattomat aloitukset valehteluksi ja liioitteluksi? Empatian puuttumisena kaltoinkohdeltuja kohtaan? Kopioimalla toisen tekstiä tarkoituksena halveksia aloittajaa? Ilmeisesti aloittaja ei olisi saanut mielestäsi kertoa kovia kokemuksiaan tällä palstalla? Annatko siis hänen elää?
Mitä jos joku alkoholistiperheen lapsi olisi kertonut omia kokemuksiaan, olisiko vastauksesi siinä tapauksessa ollut samanlainen?
Siis piti tietysti olla asialliset aloitukset eikä asiattomat (ettei täydellinen vl saa taas aihetta vähä-älyiseksi nimittelyyn, vaikka sellainen tosin olenkin : ) )
"Kaupungissa kasvanut" kuvaa ihan hyvin nyky-vl:ien arkitodellisuutta (myös maaseudulla, uskoisin).
Tuo "kaupungissa kasvanut" kuvaa hyvin tämän päivän vl-nuoren arkitodellisuutta (myös maaseudulla, uskoisin).
tää vastaukseni.
..on ollut todella sydäntäsärkevän surullista
ja rakkaudetonta elämäsi;(
Olenkin aina ollut kauhuissani "uskonlahkojen"
olemassaolosta. Heiltä, ns,uskovilta, ei hellyyttä heru edes lapsille..
Ei tarvitse olla kauhuissaan olemattomista asioista. Ei kannata yleistää yhden kirjoituksen perusteella vanhempien rakkaudettomuutta koskemaan kaikki lestadiolaisia. Jokainen perhe on oma tapauksensa oli sitten lestadiolainen tai joku muu. Kaikista eniten pelissä painaa vanhmenpien henkiset voimavarat, uskonnolla ei ole niinkään suurta merkitystä. Terveisin eräs onnellisen lapsuuden lestadiolaisessa kodissa elänyt. Kuusikymmentä luvulla ei materialla mässätty missään maaseudulla muuten lapsuus oli ihan tavallinen, onnellinen lapsuus.
Esim. syntyä alkoholisti perheeseen jossa isä hakkaa äidin ja lapset tai Venäjälle jossa ei vapaudesta / tasa-arvosta ole tietoakaan.
Ei se varmasti ollut kovin herkkua sun naapureillakaan, se vaan tahtoo olla ruoho aina vihreämpää aidan toisella puolella.
Kannattaa olla tyytyväinen siitä mitä olet kuitenkin saanut. Enemmän kuin suurin osa maailman ihmisistä. Kodin, turvallisen maan asua, ruokaa, sisaruksia, terveen elinympäristön, arvot ym. Kaikkea ei voi kuitenkaan saada ja vanhempia ei voi valita, ne annetaan.
Kannattaa vaan yrittää ajatella positiivisesti ja elää elämää eteempäin, ei asioita kannata jäädä kummemmin murehtimaan. Ne vain tuppaa paisua ja tehdä mielen katkeraksi.
En ole lestadiolainen eikä minulla ole heistä oikeastaan mitään kokemusta, mutta sen tahdon sanoa että jotain perää näissä jutuissa täytyy olla koska miksi muuten ihmiset jaksaisivat jauhaa näistä asioista jossain Suomi 24 palstalla vuosikaupalla. En edes jaksa lukea näitä juttuja, mutta kuten sananlasku menee: se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.