Tietääkö kukaan

Tietääkö kukaan sellaista henkilöä kuin Tohtori Younus Shaikh
1139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Tri. Younus Shaikh vapaa ja turvassa!

Rationalist International on saanut vahvistuksen, että pakistanilainen rationalistikollegamme Tohtori Younus Shaikh on päässyt turvaan Eurooppaan.

Pitkään kestänyt taistelu hänen vapauttamisekseen on viimeinkin tuottanut tulosta! Tuhannet kannattajat ja järjestöt ympäri maailmaa ovat työskennelleet peräänantamattomasti tohtorin vapauttamisen puolesta.

Tri. Shaikh tuomittiin kuolemaan tekaistussa jumalanpilkka-oikeudenkäynnissä elokuussa 2001. Hän virui eristettynä eräässä Rawalpindin keskusvankilan kuolemanselleistä yli kaksi vuotta, ennen kuin vettoomusoikeudenkäynnissä saadun vastakkaisen tuomion jälkeen Korkein oikeus palautti oikeusjutun takaisin oikeusistuimeen. [Bulletin # 117].

Uusi oikeudenkäynti pidettiin samassa vankilassa erittäin salaisesti ja ankarien turvatoimien vallitessa. Tri. Shaikh, joka hoiti itse oman puolustuksensa, vapautettiin syytteistä ja päästettiin vapauteen. Hän luopui hallituksen tarjoamista vartijoista ja palasi perheensä ja ystäviensä pariin, missä piileskeli muutamia viikkoja ennen kuin poistui salaa Pakistanista.

Olemme todella helpottuneita ja iloisia tästä lopputuloksesta ja todella tyytyväisiä, että maailmanlaajuinen kampanja Tri. Shaikhin pelastamiseksi tuotti viimeinkin tulosta. Monet Rationalist Internationalin ystävät ja tukijat, niin Pakistanissa kuin sen ulkopuolellakin, ovat tarmokkaasti olleet myötävaikuttamassa tapahtumien lopputulokseen. Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme vastaanottaneet kaikkialta maailmasta tuhansia kopioita kirjeistä ja vetoomuksista, jotka ovat olleet suunnatut Pakistanin hallitukselle. Niissä on vaadittu Tri. Shaikhin ehdotonta vapauttamista vaatien riittäviä turvatoimia hänen turvallisuuensa takaamiseksi maassa, jossa niin monet jumalanpilkkasta ensin syytettynä olleet ja sen jälkeen vapautetut ovat joutuneet murhatuiksi uskonnollisten fanaatikkojen toimesta.

Tri. Shaikhin tapaus on saanut paljon huomiota, mutta se on Pakistanissa vain yksi monien satojen jumalanpilkkatapausten joukossa. Taistelu erittäin ankaraa jumalanpilkkalakia ja sen nimissä uskonnollisten fundamentalistien käsissä olevia verisiä aseita ja taustalla toimivia häikäilemättömiä vaikuttajia vastaan täytyy jatkua kunnes tama epäinhimillinen ja epädemokraatinen laki kumotaan.

Esitämme kunnianosoituksemme rohkeille ja urhoolisille taistelijoille Pakistanissa: Tri Shaikhia puolustaneille lakimiehille, jotka jatkavat jumalanpilkasta syytettyinä olevien puolustamista oman henkensä kaupalla ja vannoutuneille ja urhoollisille puolueettoman HRCP:n jäsenille (The Human Rights Commision of Pakistan = Pakistanin Ihmisoikeuskomissio), ilman heidän hiljaista tukeaan emme olisi onnistuneet ponnisteluissamme. "

Äänestä

Kommentoi aloitusta


?????????? kirjoitti:

Tietääkö kukaan sellaista henkilöä kuin Tohtori Younus Shaikh

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu