En enää jaksa olla äiti lapselleni, joka ulospäin on täysin normaalin näköinen, ja joka joskus käyttäytyykin lähes normaalisti, mutta joka kuitenkin on vaikeasti vammainen. Julmalta kuulostaa, tiedän, mutta näin on näreet.
Lapsellani on diagnosoitu ADHD, Aspergerin oireyhtymä sekä Touretten syndrooma. Hän oppi aikaisessa vaiheessa (3 v.) mm. lukemaan ja kirjoittamaan, mutta ei tiedä, mitä ihmisille saa sanoa ja mitä ei. Hän kommentoi suureen ääneen muiden ihmisten lihavuutta, rumuutta, vaatetusta jne. julkisilla paikoilla, linja-autoissa etc. Hän ei suostu syömään kuin paria ruokaa, eivätkä eri ruoka-aineet saa missään tapauksessa koskettaa toisiaan. Tarkoittaa että raivari tulee, jos kastike on perunan p ä ä l l ä. Raivareita tulee muutenkin joka hiton asiasta, esim. siitä että pitää juoda ( lapselta puuttuu kokonaan janontunne ), siitä että pitää pyyhkiä takapuoli vessareissun jälkeen ja myös pumpata wc, siitä että pitää pestä hampaat ( lapsella on yliherkkä tuntoaisti ja niin pepun pyyhkiminen kuin hampaidenpesukin "sattuu" ) jne. Myös kuuloaisti on yliherkkä ja jokin vaimea äänikin saattaa laukaista raivarin. Lapsi ei osaa keskustella pahasta mielestään, vaan ilmaisee itseään huutamalla, karjumalla, viskomalla tavaroita.
Hänellä on paljon puheen ymmärtämisen vaikeutta, joten väärinymmärryksiä syntyy varsinkin koulussa koko ajan. Hän käsittää kiusaamiseksi asiat, jotka eivät sitä ole, mutta ei tajua kiusaavansa itse sanomalla luokkakavereita vaikkapa "ääliöiksi" tms. Hänellä on hänen mielestään oikeus sanoa mitä vain kenestä vain, mutta kukaan ei saisi sanoa hänestä itsestään yhtään mitään kritiikkiin vivahtavaakaan.
Hänen mielestään vika on AINA muissa. Esim. tänään hän oli koulussa hypännyt polvia myöten sohjoon ja kastellut kenkänsä. Hän oli ruvennut itkemään ja karjumaan opettajalle, ja syyttämään kenkien valmistanutta tehdasta siitä, että kengät eivät pitäneet vettä. Joka päivä hän koettelee opettajien ja muiden kanssaihmisten hermoja, ja saattaa huutaa päin naamaa että :"Tapan sinut" tms.
Mitkään arkiset toimet eivät suju automaattisesti - edes vessaa ei lapsi osaa siis vetää ilman eri kehoitusta. Hän ei tiedä missä järjestyksessä vaatteet pitää pukea päälle, hän ei osaa ottaa ruokaa jääkaapista ( on 10 v. nyt ) - mikään ei suju, mutta kun neuvot, ystävälliseen sävyynkin, on seurauksena raivo ja huuto :"Mä en oo vauva ! Mä en oo vauva !"
Kasvatettu on, rakastettu on, on taisteltu terapiat ja muut ; on hakeuduttu vertaistukiryhmiin ja vaikka mitä, mutta nyt alkaa riittää.
Mainittakoon vielä, ettei lapsi nuku ikinä kunnon yöunia. Hän saattaa herätä keskellä yötä ja laittaa stereot soimaan täydellä volyymilla. Sitten hän suuttuu, kun häntä pyydetään olemaan hiljaa ( asumme kerrostalossa ) ja huuto on taas hirmuinen.
Minä EN ENÄÄ jaksa ! Apua !
Lapsellani on diagnosoitu ADHD, Aspergerin oireyhtymä sekä Touretten syndrooma. Hän oppi aikaisessa vaiheessa (3 v.) mm. lukemaan ja kirjoittamaan, mutta ei tiedä, mitä ihmisille saa sanoa ja mitä ei. Hän kommentoi suureen ääneen muiden ihmisten lihavuutta, rumuutta, vaatetusta jne. julkisilla paikoilla, linja-autoissa etc. Hän ei suostu syömään kuin paria ruokaa, eivätkä eri ruoka-aineet saa missään tapauksessa koskettaa toisiaan. Tarkoittaa että raivari tulee, jos kastike on perunan p ä ä l l ä. Raivareita tulee muutenkin joka hiton asiasta, esim. siitä että pitää juoda ( lapselta puuttuu kokonaan janontunne ), siitä että pitää pyyhkiä takapuoli vessareissun jälkeen ja myös pumpata wc, siitä että pitää pestä hampaat ( lapsella on yliherkkä tuntoaisti ja niin pepun pyyhkiminen kuin hampaidenpesukin "sattuu" ) jne. Myös kuuloaisti on yliherkkä ja jokin vaimea äänikin saattaa laukaista raivarin. Lapsi ei osaa keskustella pahasta mielestään, vaan ilmaisee itseään huutamalla, karjumalla, viskomalla tavaroita.
Hänellä on paljon puheen ymmärtämisen vaikeutta, joten väärinymmärryksiä syntyy varsinkin koulussa koko ajan. Hän käsittää kiusaamiseksi asiat, jotka eivät sitä ole, mutta ei tajua kiusaavansa itse sanomalla luokkakavereita vaikkapa "ääliöiksi" tms. Hänellä on hänen mielestään oikeus sanoa mitä vain kenestä vain, mutta kukaan ei saisi sanoa hänestä itsestään yhtään mitään kritiikkiin vivahtavaakaan.
Hänen mielestään vika on AINA muissa. Esim. tänään hän oli koulussa hypännyt polvia myöten sohjoon ja kastellut kenkänsä. Hän oli ruvennut itkemään ja karjumaan opettajalle, ja syyttämään kenkien valmistanutta tehdasta siitä, että kengät eivät pitäneet vettä. Joka päivä hän koettelee opettajien ja muiden kanssaihmisten hermoja, ja saattaa huutaa päin naamaa että :"Tapan sinut" tms.
Mitkään arkiset toimet eivät suju automaattisesti - edes vessaa ei lapsi osaa siis vetää ilman eri kehoitusta. Hän ei tiedä missä järjestyksessä vaatteet pitää pukea päälle, hän ei osaa ottaa ruokaa jääkaapista ( on 10 v. nyt ) - mikään ei suju, mutta kun neuvot, ystävälliseen sävyynkin, on seurauksena raivo ja huuto :"Mä en oo vauva ! Mä en oo vauva !"
Kasvatettu on, rakastettu on, on taisteltu terapiat ja muut ; on hakeuduttu vertaistukiryhmiin ja vaikka mitä, mutta nyt alkaa riittää.
Mainittakoon vielä, ettei lapsi nuku ikinä kunnon yöunia. Hän saattaa herätä keskellä yötä ja laittaa stereot soimaan täydellä volyymilla. Sitten hän suuttuu, kun häntä pyydetään olemaan hiljaa ( asumme kerrostalossa ) ja huuto on taas hirmuinen.
Minä EN ENÄÄ jaksa ! Apua !
Vastaukset 18
Vanhimmat
hän ei nuku? Kaikki nukkuvat ollakseen toimintakykyisiä. Aistiyliherkkyys on tila mikä pitää vireillä ja aiheuttaa ajattelemattomuutta ja kaikkia muita mainitsemiasi juttuja jos ei saa levosta otetta.
Ehkä lapsesi tiedostaa olevansa "liikaa" sinulle ja pelkää.
Anteeksi vain mutta jos minä olisin sinun lapsesi ja minulle olisi diagnosoitu nuo jutut niin haluaisin elää ja olla hyväksytty JUURI sellaisena kuin olen, mutta rajoista olisin vain kiitollinen. Ehkä et hyväksy asiaa mutta poikasi on erikoislaatuinen, ensinnäkin jo siksi että syntyi tänne (paskapaikkaan) ja siksi toiseksi että hän tuntuu olevan suorasukainen sanoissaan ja tekemisissään. On ikävää että tilanne on ajautunut tähän, mutta on oma asiasi aiotko saada lapsesi kunnioituksen omasta häpeästäsi huolimatta vai toivotko pikku ihmisesi edelleen olevan viittä vaille tohtori. Tahtojen taistelua, kumpi voittaa...
Voitte oppia toisiltanne paljon, vaan ehkä sinun olisi syytä saada lepoa. Voisit keksiä kuinka laitat rajat itsellesi ja pojallesi. Itse hän ei niitä löydä, korkeintaan oppii kuinka huono ja turha hän on. Koko tekstisi muutenkin loisti pettymystä, raivoa ja turhautumista. Hän, hän, hän. Vika, vika, vika. Mikä helvetti siinä on etteivät ihmiset ole tunteillaan mukana tilanteissa? Luultavasti sinäkin yrität esittää viimeiseen asti ymmärtäväistä ja huolehtivaista äitiä vaikka sitten henki menisi. Iisaisit vähän ja annapa seuraavan kerran pojallesi oikeampaa palautetta, hyödytte varmasti kaikki.
Huomaan sinunkin olevan hieman yliherkkä ainakin sille että lapsesi "on pettänyt" sinut. Ehkäpä voisit harkita omaa terapiaa, ellet sitten luovuta ja anna periksi ja laita ilmoitusta tyyliin lahjoitetaan hyvään kotiin kärsinyt äiti.
Ei poikasi sinua kunnioita jos itse et kunnioita häntä. Ja kunnioittaminen lähtee itsestä.
Jämäkkyyttä peliin, nainen!
kirjoittaa että "jos olisin sinun lapsesi ja minulle olisi diagnosoitu jne"...
Ensinnäkään kukaan ei voi koskaan eikä ikinä tietäää miltä jostain muusta ihmisestä tuntuu.
Ne jotka niin sanovat,kuvittelevat olevansa parempia kuin kyseiset.Luulevat pystyvänsä useampaan ja isompaan tunteeseen.Ja jopa analysoimaan ne.
Ovat sitä mieltä,että ihmiset ovat eri arvoisia.
Toiseksi olen varma siitä,että reseptiä "Jämäkkyyttä peliin,nainen" on sataan kertaan tuputettu kyseiselle äidille (ja veikkaan,että etenkin miespuolisilta lekureilta)
Lisäksi ihmettelen,mistä niin äkäsesti löysit tämän "häpeä/kunnia" teeman.?
On niin helvetin helppoa olla hieno filosofi kun muut rakentaa arkipäivää ja ratkaisee käytännön ongelmat.
asiat hassusti jollei yhtään tiedä miltä jostakusta tuntuu. Tietäähän sen miten siinä käy kun "lapseni on paha". Ei lapsi sille mitään voi että on lapsi, oli nyt sitten "vaikea" tai "helppo".
Kaikki ei rakenna arkipäiväänsä ihan samoin eväin, mainitsemastani yliherkkyydestä johtuen.
Olet oikeassa, sehän on vaan käytännön ongelma, siirtää lapsi pois, jonnekin missä siitä on vähemmän häiriötä. Vaikkapa vaatehuoneeseen.
Ja pitäisi sitä jo alkaa uskoa että jämäkkyydestä olisi etua, jos kerran on jo sataan kertaan sanottu.
Kaikki me voimme puuttua vain OMIIN ongelmiimme, varsinkin tällä palstalla. Ja sanoihan lapsi jo selkeästi että häntä ahdistaa jolloin mielestäni tarvitaan selittämistä ja kiinnipitoa, välittämistä. Sitäkin vaan voi olla niin vääristynyttä sellaista. Jos mulla olisi pentuja niin viimeksi ne mun silmilleni hyppisi, oli tauti mikä hyvänsä. Toisaalta yrittäisin ymmärtää pentuani, asettua hänen nahkoihinsa, löytää yhteistä ja erillistä aikaa, olla hieman itsekkäämpi, löytää omiakin menoja ja juttuja ettei vallan menisi toiseen takertumiseksi.
Elämä opettaa anyway, ja kantaakin ihan mukavasti toisinaan. Se on ihan filosofiasta kiinni...
Toisinaan on hyvä olla hieman "röyhkeä" :)
Kirjoitat:"Jos mulla olisi pentuja "
Niinpä niin. Parhaita lapsen kasvattajia ovat aina olleet lapsettomat vanhatpiiat!
Takuuvarmasti Tuirette on lapseton mutta epäilen,että hän omahyväinen mies.
(ja aika "akkamainen")
Takuuvarmasti Tuirette on lapseton mutta epäilen,että hän omahyväinen mies.
(ja aika "akkamainen")
Takuuvarmasti Tuirette on lapseton mutta epäilen,että hän omahyväinen mies.
(ja aika "akkamainen")
Takuuvarmasti Tuirette on lapseton mutta epäilen,että hän omahyväinen mies.
(ja aika "akkamainen")
Takuuvarmasti Tuirette on lapseton mutta epäilen,että hän omahyväinen mies.
(ja aika "akkamainen")
Takuuvarmasti Tuirette on lapseton mutta epäilen,että hän omahyväinen mies.
(ja aika "akkamainen")
Takuuvarmasti Tuirette on lapseton mutta epäilen,että hän omahyväinen mies.
(ja aika "akkamainen")
Takuuvarmasti Tuirette on lapseton mutta epäilen,että hän omahyväinen mies.
(ja aika "akkamainen")
Takuuvarmasti Tuirette on lapseton mutta epäilen,että hän omahyväinen mies.
(ja aika "akkamainen")
Takuuvarmasti Tuirette on lapseton mutta epäilen,että hän omahyväinen mies.
(ja aika "akkamainen")
Takuuvarmasti Tuirette on lapseton mutta epäilen,että hän omahyväinen mies.
(ja aika "akkamainen")
Tuireten tekstin ja "ajatukset" voi vetää WC:stä.
Kirjoittajalla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä sanoa asiasta yhtään mitään. Neurologiasta eikä lastenneurologiasta ei ole kuullutkaan, eikä omaa henkistä kapasiteettia ymmärtää tilannetta.
>Elämä opettaa anyway, ja kantaakin ihan >mukavasti toisinaan. Se on ihan filosofiasta >kiinni...
Tuirette varmaan neuvoisi depressiopotilasta ottamaan itseänsä niskasta kiinni ja aivohalvauspotilasta alkamaan vaan puhumaan ja ajattelemaan kirkkaammin.
Älkää hyvät ihmiset,varsinkaan nimimerkki Masentunut ottako kuuleviin korviinne tuota sontaa.
Minusta lapsellesi on pudoteltu diagnooseja melko reippaalla kädellä. Tietysti lapsesi ongelmien suuruutta kuvastaa hänelle annettujen diagnoosien määrä. Kunkin diagnoosin asettamiseen johtaneet oireet ovat hankalia jo yksinään.
En tiedä, onko diagnoosien runsas asettaminen ajan henki vai ovatko tämäntyyppiset ongelmat yleistyneet, sillä tuttavapiirissäni on useita Asperger-lapsia. Nämä lapset eivät mielestäni ole sen erikoisempia kuin itse olin heidän ikäisenään.
Lapsena kävin kasvatusneuvolassa noin viiden vuoden ajan enkä silloista diagnoosiani muista. Silloin ei kyllä ollut niin monimuotoista ja hienojakoista diagnoosisysteemiä kuin nykyään.
Omien kokemusteni perusteella arvelen, että iän karttuessa käyttäytyminen normalisoituu. Tämä on pätenyt ainakin itseeni ja myös tuntemiini Asperger-lapsiin. Mielestäni tulevaisuuden kannalta hyvä merkki on se, että lapsesi vaikuttaa älykkäältä.
Omalla lapsellani on neurologisia vaikeuksia, ja tiedän millaista on jatkuva huoli ja vastuu. Olen saanut hiukan olkapäätä ja tukea netistä. Kannattaa käydä katsomassa tämä keskustelupalsta:
http://hoito.org/perheklubi/cgi/YaBB/YaBB.cgi
Siellä on oma osastonsa 'Lasten terveys/oireyhtymät'.
Toivon, että on hieman apua.