Mahtaakohan...

samasta syystä se, ettei toukokuulta ole tullut lainkaan laskua.Tähän asti kun se on tullut joka kuukausi.Ei sillä,että sitä niin kaipaisin, mutta ettei uusi omistaja vaan rupea lähettelemään karhukirjettä maksamattomasta laskusta, jota en ole edes saanut taikka sitten tuleekin kaksi laskua peräkkäin ja se olisi minusta kohtuutonta. Luin kyseisestä maksukehoitusasiasta Saunalahden asiakkaiden keskustelupalstalta. Syylliseksi epäilivät postia, ettei se muka olisi toimittanut laskua asiakkaalle. Kuinkahan mahtaa totuus olla???
2481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sieltä mistä ei aurinkoa enää nää siellä ei välitetä mitenkään asiakkaasta ihan paskaa palvelua ja jos sieltä jotakin kysyy saa vastauksen "emme tiedä mitään asiasta".

Itselläni oli aikoinaan suuria vaikeuksia laajakaistan kanssa jota sitten ei koskaan avattu meille saatikka edes syytä ilmoitettu oikeasti miksi ei avata???....oli vaan myyty asiakkaat Tampereen puhelimelle...joka taas ei asiasta tiennyt yhtään mitään.

Tosi asiassa olimme PHP:n asiakkaita mutta paska hossolahti ei edes sitä osannut kertoa saatikka neuvoa siellä vaan syljesketiin silmille puhelimessa ja leviteltiin käsiä.

laskutuksen suhteen se on yhtä kierro firma sieltä saattaa tulla mitä tahansa neuvoisin ajoissa vaihtamaan toisene ennen kuin on myöhäistä.

Äänestä

tullut toukokuun laskua! Pankin eräpäivissä huomasin, että erääntyy 16.6. ja onneksi oli suoraveloituksessa. Tiesinhän minä, että niinä päivinä lasku erääntyy, mutta kummasti sen unohtaa, jos ei tule laskua. Pyysin sitten kopion laskusta ja sain sen joskus pitkälti eräpäivän jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


johtua... kirjoitti:

samasta syystä se, ettei toukokuulta ole tullut lainkaan laskua.Tähän asti kun se on tullut joka kuukausi.Ei sillä,että sitä niin kaipaisin, mutta ettei uusi omistaja vaan rupea lähettelemään karhukirjettä maksamattomasta laskusta, jota en ole edes saanut taikka sitten tuleekin kaksi laskua peräkkäin ja se olisi minusta kohtuutonta. Luin kyseisestä maksukehoitusasiasta Saunalahden asiakkaiden keskustelupalstalta. Syylliseksi epäilivät postia, ettei se muka olisi toimittanut laskua asiakkaalle. Kuinkahan mahtaa totuus olla???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu