Olen sairastanut tätä hemmetin tautia kolme vuotta, alussa sain jopa painoa putoamaan oksentamalla, laihduinkin 10kg, nykyään ne kilot on tullut takaisin (tai ei kaikki, mutta 7-9kg), paino menee jojon lailla edestakaisin. Nyt mittani tuli täyteen ja jo toiseen kertaan olen päättänyt lopettaa, ekalla kerralla epäonnistuin=(. Viikonloppuna (pienessä maistissa) menin kertomaan ystävälleni tästä sairaudestani, ja silloin vasta tajusin oikeasti sairastavani vakavaa tautia..sitä ei vaan uskonut ennen kuin kuuli omat sanat..loppu ilta menikin sitten itkiessä..=(, totuus iski vasten kasvojani. Nyt tsempatkaa kaikki mua! Pelkään etten pärjää itsekseni. Mieheni mielestä olen kaunis enkä kuulemma edes lihava, eikä ymmärrä mitä peilaan koko ajan ja valitan kilojani..kunmpa pystyisinkin hyväksymään itseni=((
Olen päättänyt parantua, silti ajatuksiani en pysty muuttamaan..
tää on pirun vaikeeta=(
2410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joo tsemppiä sulle.....ensimmäinen askelhan on aina vaikein ja sä oot ottanu sen. Musta se on ihailtavaa. Mäkin olisin joka aterian jälkeen sormet kurkussa jos toi helkutin faija ei olis kotona :( Mut musta sä toimit esimerkillisesti ja tsemppiä. Parantuminen kuitenkin (niinku kaikki psyykkiset sairaudet)kestää koko elämän. Vaikkei sulla enää oliskaan sitä tautia, se silti vielä kummittelee jossain kallon pohjalla. Kyllä sä siitä pääset vielä eroon *haleja* :)
ihana kuulla!! todellakin kannattaa parantua tästä kamalasta sairaudesta, ja sinulla selvästi riittää nyt halua ja motivaatioita. niitä tuletkin tarvitsemaan.
tarvitset myös hyvän tukiverkoston ympärillesi, yksin ei bulimiasta pääse eroon. ystävät, mies, läheiset, mt-toimisto...
hae apua ihmeessä muualtakin. ansaitset sen. kun on sairastanut noinkin kauan kuin sinä, tarvitset jotain muutakin apua.
itsekin olen juuri parantamassa itseäni. takana on kuuden vuoden bulimiahelvetti. suljetut ja kaikki käyty läpi, mutta sairaus vain jyllää... epäonnistumisia on edessä koko ajan, mutta joka kerta täytyy vaan nousta ylös entistä vahvempana. takapakkia varmasti tulee, mutta ei vain saa luovuttaa. täytyy ajatella sitä elämää, joka odottaa edessäpäin, vaikka minä en sitä näekään...
mutta joskus kaikki on taas paremmin :D ehkä.
tsemppiä kamalasti sinulle!