ilkeät

Käytännössä erosimme mieheni kanssa joulun alla vuonna 2004, muutimme siis eri osoitteisiin ja lapset jäivät minulle.Eropapaerit sain mieheltäni joululahjaksi koska en ollut täyttänyt itse tarkasti paperia lasten osalta ja ja ajattelin että antaapa olla. Ex-mies joi tuolloin ja vielä sen jälkeenkin runsaasti ja sen tuomat ongelmat olivat pääsyy eroomme. Oli ruumiillista ja henkistä väkivaltaakin ym...
Appi ja anoppi eivät tuolloin eivätkä vieläkään usko exän alkoholisoitumiseen vaan lakaisivat koko asian maton alle ja omat vanhempani eivät ole enää elossa.Joulun alla 2004 anoppi sanoi minulle puhelimessa, että hyvä kun eroatte niin tämä kaikki loppuu. Heidän mielestään olin syypää exän juomiseen. Exä oli jo useita vuosia tehnyt reissutyötä ja alkoholisoitui sen mukana. Ette usko kuinka kauhea olo tuli anopin sanoista, hän häpesi poikansa tekemisiä niin paljon että mieluummnin haukkui minut ja jätti asian silleen.
Edellisenä syksynä olin kysynyt apelta apua ex-miehen asioissa ja hän suositteli heti että alan yksinhuoltajaksi, mutta muuta apua en sitten saanutkaan.
Eromme vahvistettiin vuonna 2005 ja silloin elatusten tullessa kuvaan mukaan isovanhemmat alkoivat kysellä että kukas sitä eroa oikein haki, ei kai poika joudu maksamaan elatuksia lapsista vielä. Ja taas minua haukuttiin...Kaiken tämän aikana ex on ollut aika vaitonainen, mutta kun hän puhuu vanhempiensa kanssa kuulen sen hänen puhuessaan meille siis minulle ja lapsille, ääni on täynnä vihaa ja ivaa. Koskaan en ole exän vanhemmilta apua saanut, heidän mielestään minun olisi pitänyt kärsiä ja olla erittäin köyhä.
Appivanhemmat käyvät 3-4 kertaa vuodessa ulkomailla ja oleilevat siellä pitkiäkin aikoja mutta lastenlapsia he eivät käy katsomassa. En ole nähnyt heitä enää muutamaan vuoteen. Lapsilla on oma puhelin mutteivat he koskaan siihen soita.
Tänä iltana appi soitti ja haukkui ja huusi puhelimessa, sen kuuli kaikki ympärillä olevat, vaikka kaiutin ei edes ollut päällä.
Appivanhemmat ovat uskovaisia ihmisiä tai ainakin itse uskovat niin. En voi ksittää heidän kylmää asennettaan lapsia ja minua kohtaan,mehän olemme kärsineet jo paljon alkoholin tuomista haitoista, ex-miehen kiristyksistä ja perheväkivallasta.
En voi käsittää miten pystyin avioitumaan noin kamalaan sukuun, jotenkin olisin halunnut etteivät he ainakaan lapsille tee sitä että hylkäävät.
4863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos he eivät ole vuosiin pitäneet yhteyttä, se kertoo heistä aika paljon.

Ikävä kyllä en osaa sanoa muuta kuin, koita jaksaa. Onko sinulla muita, omia sukulaisia, keihin voisit luottaa?

Tekee aina niin pahaa lukea tälläisia juttuja, mutta minusta sinä teit oikein lähtiessäsi, aikuinen kestää aika paljon, mutta lapset on ainakin suojattava alkoholismilta.

Paljon kesän voimarutistuksia siihen suuntaan. :)

Äänestä

Älä anna lasten kaivat noin ilkeitä isovanhempia.
He ovat onnellisempia, jos mummilasta ei puhuta.
Ei heidän tarvitse kaivata ihmsiä, jotka eivät heistä välitä.
Sinäkin kärsit siitä, etteivät he välitä sinusta, kyllä lapsiakin se rassaa.

Mitä tulee elatusmaksuihin, niin niihin eivät appivanhempasi pysty vaikuttamaan sentilläkään, se taistelu sinun tulee käydä itse. Heitä ei pidä muutenkaan kuunnella eroasioiden yhteydessä. Ei kuulu heille pätkääkään.
Kai sinulla on ammattiapua?

Äänestä

Tarinasi on todella liikuttava.Kun olet tuollaisen perhehelvetin kokenut,ja irti päässyt,
sanoisin niinkuin laulussa ;-rakasta,kärsi ja unhoita; olet kärsinyt tarpeeksi,elä ja rakasta
vain itseäsi ja lapsiasi.Unohda koko ex-sukusi.
Anoppisi ei voi olla aidosti uskovainen,jos ja kun tuolla tavalla poikaansa puolustaa ja sinua
lasten kanssa halveksii ja haukkuu.EX-miehesi on
alkoholisti,parempi sinun on elää lastesi kanssa
ilman pelkoa tuollaisesta miehestä/isästä.Olet varmaan myös tietoinen sinulle yh-äitinä kuuluvista eduista ja oikeuksista.Hakipa kumpi tahansa eroa niin elatusmaksut tulevat kuvaan mukaan joka tapauksessa. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi ja jaksamista.Asioilla on yleensä tapana järjestyä.Avun saanti perheneovoloista,sossusta,ym..on varmaan mahdollista,jos yksin ei jaksa.

Äänestä

Tuollaisista ihmisistä kannattaa pysyä kaikin keinoin erossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isovanhemmat kirjoitti:

Käytännössä erosimme mieheni kanssa joulun alla vuonna 2004, muutimme siis eri osoitteisiin ja lapset jäivät minulle.Eropapaerit sain mieheltäni joululahjaksi koska en ollut täyttänyt itse tarkasti paperia lasten osalta ja ja ajattelin että antaapa olla. Ex-mies joi tuolloin ja vielä sen jälkeenkin runsaasti ja sen tuomat ongelmat olivat pääsyy eroomme. Oli ruumiillista ja henkistä väkivaltaakin ym...
Appi ja anoppi eivät tuolloin eivätkä vieläkään usko exän alkoholisoitumiseen vaan lakaisivat koko asian maton alle ja omat vanhempani eivät ole enää elossa.Joulun alla 2004 anoppi sanoi minulle puhelimessa, että hyvä kun eroatte niin tämä kaikki loppuu. Heidän mielestään olin syypää exän juomiseen. Exä oli jo useita vuosia tehnyt reissutyötä ja alkoholisoitui sen mukana. Ette usko kuinka kauhea olo tuli anopin sanoista, hän häpesi poikansa tekemisiä niin paljon että mieluummnin haukkui minut ja jätti asian silleen.
Edellisenä syksynä olin kysynyt apelta apua ex-miehen asioissa ja hän suositteli heti että alan yksinhuoltajaksi, mutta muuta apua en sitten saanutkaan.
Eromme vahvistettiin vuonna 2005 ja silloin elatusten tullessa kuvaan mukaan isovanhemmat alkoivat kysellä että kukas sitä eroa oikein haki, ei kai poika joudu maksamaan elatuksia lapsista vielä. Ja taas minua haukuttiin...Kaiken tämän aikana ex on ollut aika vaitonainen, mutta kun hän puhuu vanhempiensa kanssa kuulen sen hänen puhuessaan meille siis minulle ja lapsille, ääni on täynnä vihaa ja ivaa. Koskaan en ole exän vanhemmilta apua saanut, heidän mielestään minun olisi pitänyt kärsiä ja olla erittäin köyhä.
Appivanhemmat käyvät 3-4 kertaa vuodessa ulkomailla ja oleilevat siellä pitkiäkin aikoja mutta lastenlapsia he eivät käy katsomassa. En ole nähnyt heitä enää muutamaan vuoteen. Lapsilla on oma puhelin mutteivat he koskaan siihen soita.
Tänä iltana appi soitti ja haukkui ja huusi puhelimessa, sen kuuli kaikki ympärillä olevat, vaikka kaiutin ei edes ollut päällä.
Appivanhemmat ovat uskovaisia ihmisiä tai ainakin itse uskovat niin. En voi ksittää heidän kylmää asennettaan lapsia ja minua kohtaan,mehän olemme kärsineet jo paljon alkoholin tuomista haitoista, ex-miehen kiristyksistä ja perheväkivallasta.
En voi käsittää miten pystyin avioitumaan noin kamalaan sukuun, jotenkin olisin halunnut etteivät he ainakaan lapsille tee sitä että hylkäävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu