Miten pelargonia saadaan pysymään kauniina, runsaasti kukkivana? Minulle käy aina huonosti sen kanssa, kukkia tulee vähän ja nekin harvat näyttävät pubin reunalla roikkuneilta :/
Jos on tietoa jaossa, olisin kiitollinen.
Jos on tietoa jaossa, olisin kiitollinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ne ainakin kasvavat hyvin. Liikaa ei saa kastella ja mietoa lannoitusta voi antaa vaikka joka kerta.
Olen säilyttänyt pelargoniat viileässä valoisassa paikassa talven yli, sitten tammikuun lopussa katkonut ihan lyhyeksi, ottanut uusia latvapistokkaita, kun lähtevät kasvuun lannoitan Viher-lannoittella, nestemäinen ravinne myydään mm. kukkakaupoissa, paras lannoite jonka tiedän.
Kun rupeaa tekemään nuppuja olen katkonut ne pois, vasta sitten kun kasvi on hyvinvoivan näköinen annan nuppujen puhjeta kukkaan, nuputkin ovat isoja moniosaisia, niistä näkee milloin kasvi jaksaa kukkia. Pidän niitä aurinkoisella ikkunalla siihen saakka kunnes ulkona on lämmintä, ei yöpakkasia, vien ne aurinkoisimpaan paikkaan isoissa saviruukuissa, annan lannoitevettä kerran viikossa, muuten eivät jaksa kukkia.Jos on kylmää kasvi ottaa nokkinsa ja kukinnan jatkuminen voi viivästyä pitkään