Mä en oikeastaan tiedä, miten lyhykäisyydessään tästä ongelmasta kertoisin... Kaikki alkoi siitä kun sain tietää olevani raskaana. Se hetki kun pidin positiivista testiä kädessäni oli maailman onnellisin ja odotin vain, että voisin kertoa myös miehelle ilouutisen. Ehkäisyähän me ei enää käytetty, sillä oltiin jo aiemmin päätetty, että vauva saa tulla jos on tullakseen. Mies reagoikin uutiseen sitten aivan toisin kuin olin olettanut. Hän veti hirveät paniikit ja ilmoitti ettei hänestä ole isäksi. Nyt testin teosta reilu viikko aikaa ja miehen mielipide edelleen sama.
Kaipaisinkin siis neuvoja, että mitä hittoa mun pitäisi tehdä... Hänen kanssaan en väkisin lasta kasvata kun ei kerran sitä halua, enkä halua minäkään nyt kun tiedän asian todellisen puolen. Vaihtoehtoja jäljellä siis enää kaksi: yksinhuoltajuus tai abortti. Yksinhuoltajaksi en ikimaailmassa halua ryhtyä, mutta ei kyllä aborttikaan houkuttelisi. En ole koskaan varsinaisesti hyväksynyt aborttia ja kuitenkin lapsi itselleni olisi hyvin toivottu ja haluttu... En tiiä ymmärsikö ketään yhtään, mutta olen siis totaalisessa umpikujassa ja mulla ei oo hajuakaan mitä voisin tehdä. Itkenyt ainakin olen jo lähes silmätkin päästä... Niin ja nyt tosiaan menossa 7 rv.
Kaipaisinkin siis neuvoja, että mitä hittoa mun pitäisi tehdä... Hänen kanssaan en väkisin lasta kasvata kun ei kerran sitä halua, enkä halua minäkään nyt kun tiedän asian todellisen puolen. Vaihtoehtoja jäljellä siis enää kaksi: yksinhuoltajuus tai abortti. Yksinhuoltajaksi en ikimaailmassa halua ryhtyä, mutta ei kyllä aborttikaan houkuttelisi. En ole koskaan varsinaisesti hyväksynyt aborttia ja kuitenkin lapsi itselleni olisi hyvin toivottu ja haluttu... En tiiä ymmärsikö ketään yhtään, mutta olen siis totaalisessa umpikujassa ja mulla ei oo hajuakaan mitä voisin tehdä. Itkenyt ainakin olen jo lähes silmätkin päästä... Niin ja nyt tosiaan menossa 7 rv.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mikäli haluat lapsen niin pidät sen. Sinä päätät, miehesi mielipide ei saa vaikuttaa. Nyt sinun pitää vain miettiä haluatko sinä, näissä vallitsevissa olosuhteissa. Olisipa jokin neuvo antaa ihmisille, kun on valinnan edessä, mutta kun tässä ei voi antaa edes sitä vanhaa ja hyvää; odottele ja mieti rauhassa, älä hätiköi, sillä tämä ratkaisu ei voi odottaa määräänsä enempää.
Toivottavasti ratkaiset oikein, ratkaisit kummin tahansa...
koska haluat lapsen ja olet raskaudesta jo ollut onnellinen en usko että voisit elää mielekästä elämää pitkään aikaan jos abortin tekisit.
miehesi mieli voi muuttua raskautesi edetessä. ei ole ollenkaan harvinaista että mies reagoi raskausuutiseen tuolla tavalla.
sinun ei kuitenkaan kannata miettiä miehesi kantaa sen enempää, jokainen vanhempi joko kasvaa ottamaan vastuun tai sitten ei mutta jos tunnet miehesi jo pidemmältä ajalta niin tiedät onko hänestä kantamaan vastuu lapsesta. onko hän muutenkin varovainen asioissaan ja tarvitsee pidemmän ajan aina suurten päätösten edessä?
itse olen yksinhuoltaja, ollut alusta asti ja vaikka sanoit että et halua jäädä lapsen kanssa yksin niin sekään ei ole huono vaihtoehto. ainoa huono vaihtoehto on se jos teet toisin kuin itse haluat. eli tee päätös jonka kanssa voit elää. onkoon se sitten kumpi vaan niin kyseessä on sinun elämä, miehesi tämänhetkinen käytös ei saisi olla oman päätöksesi taustalla.
muista että jos mies rakastaa sinua hän sopeutuu raskauteesi, jos hän ei halua lasta vielä parinkaan kuukauden kuluttua ei hän olisi sitä halunnut kanssasi myöhemminkään. elämässä ei ole oikeita ja vääriä aikoja saada lapsi, on vain aikoja jolloin niitä syntyy ja ihminen josta on vanhemmaksi sopeutuu uusiin tilanteisiin.
voimia! tulethan kertomaan ajatuksiasi ja miten tilanne etenee.
Et lainkaan ole umpikujassa. Olet pikemminkin uuden elämän alussa. Vanhemmalla iällä ymmärrät, että uuteen alkuun liittyy aina entisen jättämistä. (Jos aikaa on, lukaise vaikka Herman Hessen kirjoittama Sidhartha.)
Olit onnellinen saadessasi tietää lapsestasi. Ole toki edelleen onnellinen. Sinullahan on hänet ja häellä Sinut. Mikään ei ole tässä muuttunut.
Miehesi reaktio on odottamaton, joskaan raskauden alkuvaiheessa ei kovinkaan harvinainen. Kuitenkin jokainen oikea mies vastaa tekemistään ja suojelee naistaan ja lapsiansa. Siinä suhteessa voit odottaa vain parmpaa kehitystä. Ylivoimaiselle valtaosalle miehistä ja naisista omat lapset ovat suuren rakkauden kohde.
Nuorille ei mikään ole luonnollisempaa kuin lapsen saaminen. Elämä kantaa, ja vain näin se kantaa tulevaisuuteen. Uusi elämä on ilon aihe.
Iskikö mieheen nyt sitten paniikki kun se vauva todella on tulossa vai onko niin ettei hän sitä koskaan halunnutkaan eli jo ehkäisyn lopettamisessa teillä meni jutut ristiin?
Aika vastuuton mies sanon minä jos todella harkiten ensin sovitaan että ehkäisy jää pois ja sitten haluaa abortin!
Ihan vaan mielenkiinnosta eihän teillä vain ollut kondomi käytössä aiemmin? Siinä yksi syy miksi ehkäisystä on monen miehen mielestä helppo luopua..
Tilanteesi on todella inhottava ja parisuhteen perusta eli luottamus todella kovilla tuossa tilanteessa. Keskustelemalla asioista voi jotain vielä saada järjestykseen, mutta jos todella vaihtoehdot ovat nuo esittämäsi niin tuskin suhteen jatkaminen on kovin todennäköistä abortinkaan jälkeen?
Myötätuntoni on täysin puolellasi ja toivon että pääset itsellesi parhaaseen ratkaisuun. Abortti kun vasiten on raskaaksi halunnut ei ole helppo ratkaisu toisen livistäessä vastuuta karkuun ja koko tulevaisuuden suunnitelman romahtaminen siinä samalla..
Äitee 4 (vanhemman ja viisaamman :)) tekstissä oli paljon sellaista mitä minä myös mietin tilanteestasi ja se herätti myös muistoja...
olin kahdeksantoista, kun seurustelin silloisen poikaystäväni kanssa. Olin vielä niin sinisilmäinen lapsi. Me myös käytimme kondomia, mutta...niin kuin äitee 4 sanoi se oli helppo jättää pois (poikaystävän aloitteesta). Itse ryhdyin typeryyksissäni myös "tähän leikkiin" vaikka tiesin riskit. Muistan vieläkin poikaystäväni sanat: "jos tulisit raskaaksi, niin, tottakai me se lapsi pidettäisiin."
No eräänä päivänä se testi näytti sitten positiivista. Poikaystävälläni reagoi aikalailla samalla tavalla, kuin sinun miehesi. Hän ei halunnutkaan lasta ja sanoi, että ei se meidän suhde sitä kestäis. No ei se kestänyt kyllä tätäkään....
Minä olin sitten yksin tämän asian kanssa, koska poikaystäväni "pyyhki kätensä tästä" (seurustelimme kyllä edelleen, näimme harvoin). Perheeni ja ystäväni olivat tukenani, vaikkakin kaikki painosti jollain tavalla aborttiin, mistä itse en ollut ollenkaan varma.
En muista tuosta kesästä juuri mitään! (nyt kymmenisen vuotta myöhemmin, juttelin äitini kanssa tästä asiasta kunnolla) Olin käynyt sairaalassa äitini kanssa kysymässä keskeytyksen vaihtoehdosta (en muistanut tarkkaa syytä mitä teimme sairaalassa). Minun tapauksessani, sain keskenmenon jossain vaiheessa ja minun ei tarvinut itse päättää mitä teen. Se oli jollakin tavalla helpotus, mutta suru ei kadonnut pitkään aikaan.
Tästä kaikesta itse opin ja viisastuin, ehkäisystä huolehdin kyllä tämän jälkeen hyvin...Jätin myös poikaystäväni "vihaten" häntä pitkään (anteeksi annoin kuitenkin parivuotta myöhemmin, mutta yhteydessä emme enää olleet)
Nykyään olen avioliitossa rakastamani miehen kanssa ja onnellinen pienen pojan äiti.
...niin ei se yksinhuoltajuus maailmanloppu ole.
Luulen kyllä että miehesi mieli muuttuu matkan varrella jos päätät lapsen pitää - eri asia sitten on kuinka helppoa sun on taas luottaa häneen. Mieheltä aika typerä (ja miehille kovin tyypillinen :/) veto.
Punnitse asioita rauhassa, mutta kuitenkin ripeästi. Täällä palstalla parjataan adoptiota vaihtoehtona vaikka joihinkin tilanteisiin se on loistava ratkaisu - jos et ole varma mitä lapselle tekisit niin aina voit pitää hänet tässä vaiheessa ja myöhemmin raskaudessa tai lapsen syntymän jälkeen päättää antaa hänet adoptioon.
Voimia, mihin ratkaisuun päädytkin. Koska plussatesti on ollut sinulle maailman onnellisin hetki, en usko että abortti tulisi olemaan helppo ratkaisu.
Jotain ei nyt ole kohdallaan, eli kuten joku aiempi vastaaja totesi, mahtaako olla niin, että tuli vain sovittua ehkäisyn lopettamisesta, muttei varsinaisesti siitä, että se johtaa lapsen saamiseen? Vai onko tilanne se, että lapsensaantikeskustelusta on kulunut aikaa ja sen ja nyt alkaneen raskauden välillä olisi jotakin radikaalia tapahtunut miehen elämäntilanteessa? Yritä ensin ystävällisesti saada miestäsi ymmärtämään, mistä tämän asian kanssa on kysymys, jos se ei kertakaikkiaan johda mihinkään, niin silloin joudut valitettavasti muuttamaan hänestä erilleen ja ajamaan läpi isyyskannetta ja elatusvelvollisuutta oikeudessa. Yritä myös selvittää, ei kai miehesi vain pidä salaa suhdetta jonkun muun naisen kanssa, koska se selittäisi tietyllä tavalla hänen odottamattoman "panikoitumisensa"!
olen todella pahoillani tilanteestasi, mutta niin kuin jo aiemmat kirjoittivat: ikävästi tyypillinen monenkin kohdalla =/
mutta, mutta... se mikä minut pysäytti, olivat sanasi: "Se hetki kun pidin positiivista testiä kädessäni oli maailman onnellisin" ja "En ole koskaan varsinaisesti hyväksynyt aborttia ja kuitenkin lapsi itselleni olisi hyvin toivottu ja haluttu" eikö tuossa ole jo kaikki mikä on elämässäsi tärkeää ja mihin ratkaisusi tulee pohjautua??
en halua painostaa mihinkään, enkä tuomita mitään valintojasi, mutta minusta vain tuntuu että kun olet tuon saman tunteen kokenut kuin minäkin plussatestiä kädessäsi pitäessäsi niin et antaisi koskaan itsellesi anteeksi ellet ottaisi tätä lahjaa vastaan.
eikä se yksinhuoltajuus todellakaan ole maailman pahin asia. jos vaan suinkin on turvaverkkoa ympärilläsi (vanhemmat, sisarukset, ystävät) niin älä missään tapauksessa anna miehesi lapsellisen ylimielisen reagoinnin vaikuttaa päätöksiisi!!! ja rohkeasti tutustumaan toisiin "mammoihin", uusia ystäviä löytyy varmasti. samassakin tilanteessa olevia.
maailmassa on todellakin paljon, paljon pahempia asioita tapahtumassa tälläkin hetkellä kuin lapsen syntymä.
voimia ja halauksia =)))))
Hei nimimerkki Kaikesta. Olen yksinhuoltaja. Nuorempana haaveilin perheestä;mies ja kaksi lasta. En ikimaailmassa olisi halunnut yksinhuotajaksi... Mutta toisin kävi. Ja tein jopa sen päätöksen itse, koska suhde lapsen isään oli vaikea. Hänellä oli jo neljä lasta ennen minua, kaksi eroa, joista nainen on aina jättänyt.. Hänellä oli ikävä tapa alistaa, vaatia, ja agressiivisuutta hänessä oli myös. Olin nuori ja uskottelin itselleni, että kyllä tämä tästä muuttuu, mutta lapsenkin takia, lopulta lähdimme suhteesta(lapsi oli 1v.) Isä ei ole tavannut(halunnut) lasta kolmeen vuoteen. Ainoastaan yhden kerran, kun satuimme törmäämään toisiimme. Lapsi on tietoinen tilanteesta, eli isä ei välitä, mutta on ikäänkuin tottunut asiaan. Meillä on myös uusi mieskaveri, joka on ollut kanssamme jo pari vuotta. Kuitenkin, asumme kahdestaan. Rakastan suuresti tyttöäni, hän on aivan ihana persoona. Ja melkein jokapäivä kuulen häneltä "Äiti, sä oot ihana." Lapsi on minulle hienoin asia, mikä on tapahtunut ! Toki yksin on ollut rankkaa välillä, mutta jostain olen aina löytänyt sisua ja tsemppiä. Ja ystävät ovat olleet suureksi avuksi. Minun tarinani yksinhuoltajuudesta on siis yksinkertaistettuna tällainen.
Kehottaisin sinua sinun tilanteessasi avautumaan jollekin läheiselle. Oletko puhunut vanhemmillesi, voitko puhua heille? Hienoa, että kirjoitit tänne palstalle, sillä saat toivottavasti keskusteluapua täältäkin. Olet úudessa elämäntilanteessa. On kurjaa, että miehesi käänsikin takkinsa noin. Kuitenkin, kerroit, että hänkin halusi vauvaa. Olittehan jättäneet ehkäisyn. Miehesikin tarvitsisi minun mielestäni puhua jonkun kanssa. Ehkä isyys on hänelle liian vierasta, pelottavaa, jos tuttavapiirissä ei ole vauvoja..? Koska alunperin kumpikin teistä toivoi vauvaa, toivoisin teidän myös löytävän uudestaan tuon tunteen. (nyt mun on pakko lähteä hakemaan tyttö päiväkodista, joten lopåetan tähän..:) PALJON PALJON VOIMIA SULLE!
Meillä raskaus tosin oli vahinko ja lapsia jo kaksi ennestään. Mies veti hirveät pultit ja uhkasi lähteä jos pidän lapsen. Kuukauden verran koitin puhua ja itkeä ja muuttaa miehen mieltä, mutta ei auttanut mikään. Lopulta suostuin aborttiin vain jotta saisin elämämme jälleen normaaliksi, mutta mutta... Kaduin aborttia aivan hirveästi, olin ollut niin onnellinen tulevasta vauvasta ja olin aivan rikki kun sen menetin. Avioero kävi lähellä, kun tunsin etten pysty tuon ihmisen kanssa enää elämään kun hän vaati minua näin kamalan asian tekemään. Lopputulos on tässä: mies myönsi että virhehän se abortti oli ollut ja että kyllä hän lopulta olisi siitä vauvasta tykännyt, kun se olisi syntynyt ja nyt olemmekin hankkimassa uutta vauvaa... Täysin turha abortti siis, tuska siitä jää ikuisiksi ajoiksi vaikka uusi raskaus varmasti helpottaakin. Älä tee aborttia vain miehen tähden jos itse haluat vauvan. Alat lopulta vain vihata miestäsi ja sitten tulee ero kuitenkin. Ota vauva vastaan ja katso miten teidän käy, aborttia kun ei saa peruttua...
mulla oli aivan sama tilanne.ja tiedän kokemuksesta et päätös ei ole helppo.minä tein keskeytyksen viikol 7+5.50% 50% että teinkö oikein.koskaan se ratkasu ei ole oikea.jos abortin teet ni se pieni ihme on aina sun sydämessä ja kuuluu jollain tavalla sun elämään aina.Ja ainahan sä myöhemmin saaet tilaisuuden uuden
Sun miehes ei ole ensimmäinen jonka kuulen reagoivan tuolla tavalla. Ehkä se on paniikki joka pukkaa kun tajuaa tosissaan että se vauva on nyt tulossa. Ei puolusteltavaa käytöstä mutta onko miehesi aivan varma asiasta ettei lasta halua? Jospa hän tosiaan vain on epävarma miten isyys "hoidetaan"...puhukaa ja tukekaa toisianne.
Uskon että teistä vielä tulee onnellinen perhe!
tiedän tunteen..itellä menossa 4rv..menen huomenna terveyskeskukseeen..kaikki on sekavaa..mut olen tehny päätökseni.En voi pitää lasta kun en tunne olevani valmis.eikä todellakaa avomieheni.Nuoruuden viettäminen on sille vielä tärkeämpää kuin perheen lisäys. Olen varma päätöksestäni mutta pelottaa. Tunnen hirveää syylisyyttä...toivottavasti selviän tästä ja saan myöhemmin vielä nauttia lapsistani...
mulla oli vähän sama tilanne että aluksi haluttiin lasta ja sitten kun se päivä koitti että testi näytti plussaa ukko meni paniikkiin enkä saanu oikein mitään kontaktia häneen. Ajan kanssa hän on nyt sopeutunut ajatukseen ja odottaa yhtä innolla vauvaa kuin minakin. Tsemppiä!