ruokaraha?
Lähinnä tiedustelisin kommentteja niiltä ihmisiltä kenellä on ansiotyössä käyvää jälkikasvua vielä kotona, että perittekö ruokarahaa, vai onko tämä käytäntö nykyisin menneen talven lumia?
Aikanaan itse asuessani vanhempien luona nuorena ja ansiotyössä käydessä jouduin jotain pulittamaan vanhuksille ja ehkä rahaa silloin tarvittiin kipeimmin, kuin nykyisin ruokaan. Tietenkin kasvatus mielessäkin annettiin ymmärtää, että kaikki maksaa, eli ei ilmaiseksi mitään saa.
Olen tässä pähkäillyt pitäisikö ruokarahaa periä vai ei, eli miten menetellä, kun poika syö kuin hevonen ja käy ansiotyössä, eikä ole tuhlailevaa sorttia, mutta tulevaisuudessa rahaa kuitenkin tarvitsee ja varallisuudesta nyt ei ole kysymys, ettei me pystyttäisi elättämään.
Lähinnä tiedustelisin kommentteja niiltä ihmisiltä kenellä on ansiotyössä käyvää jälkikasvua vielä kotona, että perittekö ruokarahaa, vai onko tämä käytäntö nykyisin menneen talven lumia?
Aikanaan itse asuessani vanhempien luona nuorena ja ansiotyössä käydessä jouduin jotain pulittamaan vanhuksille ja ehkä rahaa silloin tarvittiin kipeimmin, kuin nykyisin ruokaan. Tietenkin kasvatus mielessäkin annettiin ymmärtää, että kaikki maksaa, eli ei ilmaiseksi mitään saa.
Olen tässä pähkäillyt pitäisikö ruokarahaa periä vai ei, eli miten menetellä, kun poika syö kuin hevonen ja käy ansiotyössä, eikä ole tuhlailevaa sorttia, mutta tulevaisuudessa rahaa kuitenkin tarvitsee ja varallisuudesta nyt ei ole kysymys, ettei me pystyttäisi elättämään.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Jos rahaa asumisesta maksais vanhemmilleen.
Varsinkin jos täysikänen ja vaki töissä poika on.
Samalla oppii huomaamaan näitä elämisen kustannuksia,
ennen kun hän sitten aikanaan omaan pesäänsä muuttaa.
Eihän tätä kuitenkaan ennää voi verrata siihen aikaan
kun kuljettiin 14:sta vuotiaasta asti metsätöissä ja rahat oli
annettava kotiväen toimeentuloon.
meillä oli itsestään selvää, että työssä käyvä nuori aikuinen osallistuu kustannuksiin. Asuminen ja eläminen tulee kuitenkin vielä paljon kalliimmaksi omaan kotiin muutettua, joten luulen olevan hyväksi, ettei koko palkka jää "taskurahoiksi" ja kulutustottumukset vääristy. Kannattaisiko teidän pitää pari kuukautta kirjaa kodin kaikista kuluista ja keskustella asiasta koko perheen kesken. Voisi olla mielenkiintoista itsekin tietää, mihin rahat kuluvat. ;))
Vanhemmathan voisivat halutessaan vaikka tallettaa nuoren maksamat summat eri tilille ja lahjoittaa rahat myöhemmin hänelle esim. oman kodin perustamiseen tms. elleivät halua/tarvitse rahaa muuten.
Mitähän nuoret vastaisivat, jos kävisit "keskustelemassa" asiasta nuorten ikäluokkien omilla palstoilla?
Vähän samoilla linjoilla olen. Lähinnä kiinnostaisi tietää yleisesti minkäläista käytäntöä muut pitävät ja ehkä nuorten palstoiltakin voisi myös saada kommentteja, eli perivätkö vanhemmat ruokarahan. Kyllä sitä on tullut laskeskeltuakin kulutuksia ja yllättävää kyllä, että pienistäkin säännöllisistä ostoksista kertyy vuoden aikana iso saldo, eli tinkimisen varaa varmaan löytyy monilta sen kummemmin siitä kärsiessä.
Täytyy poistua askareisiin ja kiitoksia etukäteen kommenteista.
olisihan se lapselle opiskelua itsenäistä elämää varten - kieltämättä se tuntuu hieman kiusalliselta vaatia "omaltaan" rahaa elinkustannuksista.
Tosi on että poijjilla ON mahdottomat ruokahalut..:))
...ja ruokaraha syötyjen kilojen mukaan ;))
PS Joutuukohan näistä hymistelyistäkin kohta maksamaan, kun joku opiskelija oli onnistunut rekisteröimään ne nimiinsä?
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=918630&s=u&wtm=te-07062006
v a s t u s t a n :)
...tarvinnut aikanaan maksaa yhtään mitään asumisistani ja olemisistani, sen sijaan tyttäreni on ihan oma-aloitteisesti ja pyytämättä alkanut maksaa osansa huushollimme menoista.
Tulee aivan väärä käsitys nuorelle elämästä, jos sa ilmaiseksi asunnon, huollon ja ruuan. Miten se taloudenhoito onnistuu omassa taloudessa, jos on oppinut, että kaikki raha on käytettävissä ihan vapaasti mielihaluihin, välttämättömyydet hoitelee äiti ja isukki.
Omassa nuoruudesani kaikki me lapset maksoimme kotiin heti kun ansiotyöhön menimme. Vanhemmat tosin panivat säästöön ne rahat, kukin sai sitten vuorollaan häälahjaksi ainakin osan siitä summaasta. Kenenkään kohdalla sitä kotona-asumisaika ei kauan kestänyt, kyllähän ansaitseva nuori jo pois kotoa omaan kotiin yleensä pian haluaakin.
mutta olen kyllä sitä mieltä, että pojalle olisi edullisempaa se, että peritään ruokarahaa. Se auttaa itsenäistymisvaiheessa paljon, sillä vaikka toinen ymmärtääkin, että kaikki maksaa, niin se ei ole sama kuin, että myös maksat elämästä. Mikäli itselläsi on sellainen olo, että et oikein tiedä, niin laita ruokaraha vaan maksuun ja ihan sellainen tuntuva. Voit sitten vaikka säästää sen ja antaa joskus pojallesi, kun on muuttanut omaan elämään ja on kaikkia hankintoja edessä. No tämä on nyt vain tällainen mielipide.
On luonnollisesti oikein, että aikuinen lapsi maksaa osan talousmenoista, mutta onko se järkevää. Kun palauttaa rahat lahjana pojalle, hän joutuu maksamaan lahjasta veron. Samoin, jos raha jää perintönä lapselle.
Olisiko mahdollista laittaa raha suoraan pojan tilille, johon hänellä itsellään ei olisi käyttöoikeutta?
Verottajan kannalta voisi olla parasta, että poika maksaisi rahat itse suoraan sille tilille omissa nimissään, ja käyttöoikeus olisi vain vanhemmilla kunnes vanhemmat ehkä joskus toisin päättävät. Jos summa vastaa yhtään todellisia kuluja ja poika viipyy pitempään, saattaa kertyä melkoinen potti.
takaisin???
Molemmat penskamme lähtivät opiskelemaan heti lukion jälkeen.
14-vuotiaista alkaen olivat kesät kokonaisuudessaan töissä mutta emme ottaneet ruokarahaa siksi että heidän rahankäyttönsä oli järkevää ja olivat jo pienistä viikkorahoista säästäneet itselleen pesämunaa.
Muun laatuisen kulutuksen ollessa kyseessä olisimme ottaneet ruokarahat.
Nyt opastin hieman talouden hoidossa ja penskat onnistuivat kasvattamaan säästönsä noin 7-kertaisiksi.
Perintöverokuvioita olemme ennakoineet raha- ja asuntolahjoituksin, kustantamalla matkoja ja viihde-elektroniikkahankintoja sekä säästövakuutuksin.
Itse maksoin ruokarahan aikanaan ja lähtiessäni viettämään poikamieselämää totesin päässeeni halvalla!
meillä maksaa asumisestaan
eikä aterioistaa sillä ehdolla
että palkkansa menee säätötililleen.
On oltava "elämän-aloitusrahaa" kun
aikanaan omilleen muuttaa.
Vuokrasta ja sähköstä myöskin,teet karhunpalveluksen lapsellesi jonka opetat elämään yli varojensa!
et kerro, onko poika tilapäistoissä, kesätöissä ja mahdollisesti talvet opiskelija.
Minkä ikäinen poika on.
Opiskelijaa kohtelisin eri tavalla kuin jo säännöllisessä ansiotössä käyvää ammattiin valmistunutta poikaa.
Poika on 20- vuotias koulunsa käynyt ja tavallaan määräaikaisessa työsopimuksessa, mutta työt on jatkunut toistaiseksi.
tee silviisii,että perit jonkun sopivan ruokarahan
joka kk.,ja panet sen säästoon. ja kun poika jonnain pänä lähtee,niin lopsaset tuon ruokarahan poijjaalle kouraan.niin olette molemmat tyytyväisiä.
mutta lähinnä tiedustelin miten muut menettelee ja taitaa olla vähän täällä sellaisia, joilla on jälkikasvu vielä kotona ja käyvät ansiotyössä.
halua vielä muuttaa omilleen, vai etkö haluaisi itse päästää häntä - onko hän nuorimmaisesi, vai ainokainen?
Anteeksi uteluni, ei tarvvii kerttoo, jos tunkkeilin.
muuttaa, mutta persaukinaisena ei ole helppoa lähteä, vaikka ei nyt mikään tuhlari olekaan ja on ainokainen. Eihän siinä mitään, jos haluaa itsenäistyä ja jossain vaiheessa sitä täytyykin. Nytkin johonkin hevi festareille meni Tampereelle, eli liikkuvaa sorttii.
ja poijjat ovat hieman hitakampia aikuistumaan - huomasin.
Mukavaa toisaalta, jos elämässä on sekin vaihe jolloin on saanut elää hieman huolettomammin; leikit on leikitty sen jälkeen kun on oma perhe vsatuulla - anna vain pojan rillutella vähän aikaa vielä. :)
Kuulin tänään, että on se Lordikin siellä Tampereella, sinnehän ne heviläiset on polkasseet.:)
Olen yksinhuoltaja ja penskat saivat vielä lukioikäisinä multa vaan vaatteet syksyllä koulun alkaessa, rahamäärä oli heillä tiedossa eivätkä ikinä valittaneet; lukiokirjat maksoivat kauhean paljon. Tietenkään he eivät joutuneet maksamaan kuin omat kulunsa, joihin minulla ei ollut varaa esim. puhelin ja puh.laskut.
Toinen alkoi kerätä ajaokorttirahaa jo 14-vuotiaana jäätelönmyyjänä. Toinen jakoi mainoksia.
Nyt he ovat jo 29- ja 26-vuotiaat ja kun olen kysynyt (useasti), ovatko katkeria kun minulla ei ollut rahaa antaa muuta kuin lukiokirjoihin ja kerran vuodessan vaatteisiin: vastaus on molemmilta EI. He oppivat rahan arvon eli mitä sillä saa. Saivat rakkauteni, ilmeisesti se riitti.
Minulla ja lapsillani meni siis hyvin, en voi kuitenkaan yleistää.
Molemmilla on ammatit enkä niihinkään voinut osallistua muuten kuin maksamalla heidän matkansa luokseni 3-4 kertaa vuodessa.
Nyt kun minä olen ollut kauan työttömänä, tarjoavat he minulle rahallista apua, en tietenkään ota sitä vastaan.
/eräs rekattu, mutta tämä on jotenkin niin henkilökohtaista etten laita rekattua nimimerkkiäni! Anteeksi!
että joskus voisit ottaa edes jotain vastaan. Tietysti se on vaikeata, mutta ajattelepa miltä lapsistasi tuntuu ellet koskaan mitään itsellesi huoli. Anna heille välillä tilaisuus kokea sinun auttamisesi ilo, ehdotan "vienosti", vaikka tiedän sellaisen paljon vaikeammaksi kuin itse antamisen. Kun nuorilla menee hyvin ja he haluavat välillä ilahduttaa äitiään, ei kielletä sitä heiltä.
Ovat saaneet oppia jotain sellaista, mitä ei voi rahassa mitata. Kuulostaa siltä, että osaavat todella arvostaa sitä ja sinua. Olet antanut runsain mitoin sellaista rikkautta, jonka arvoa ei pörssit heilauttele. ;))
aivan ymmärtänyt sanomaasi, eli tulkitsenko oikein, että ruokaan ei ollut varaa vai miten tämä liittyi kyselyyni. Voisitko ystävällisesti selventää.
ei sääliä
En ajatellut asiaa kannaltasi, anteeksi! Tietenkin he saivat ruoan ja muut asumiskustannutkset, koska olivat vasta kouluikäisiä (sehän lukiolainenkin on). Ravitsevaa ja terveellistä ruokaa, herkut saivat itse kustantaa.
Meillä on sikäli erilainen tilanne, että lapseni asuivat luonani vain lukion loppuun eivätkä siis käyneet töissä kuin kesisin, lomilla ja joskus iltaisin. En toki vaatinut heiltä sähkömaksuja tms.
Taisin vastata väärään kysymykseen kun tilanteemme taitaa olla aivan erilainen, anteeksi.
Olet kyllä tavallaan oikeassa, mutta on todella vaikeaa ottaa mitään rahalla saatavaa lapsiltani. Nuorempi asuu lähempänä ja hän on "ovela"; vie minut aina syömään ja sitten käydään kaupassa ja hän ostaa sellaista, mihin minulla ei ole varaa, siis lähinnä ruokaherkkuja ja jotain pientä.
Vanhempi lapseni olisi ostanut viime kesänä rikkimenneen yleiskoneeni tilanne uuden vaan en suostunut. Jouluna oli aivan sama tilanne. Nyt hän sitten ehdottaakin, että lainaisin edes häneltä jotta saisin rikki menneen pyykkikoneen tilalle uuden. Olen siis peruspäivärahalla, noin 400 euroa netto ja siitä pois kaikki laskut.
Tilanne on hankala, mutta annoit rohkeutta ottaa vastaan edes jotain. Kiitos!
Kyllä he aina muistuttavat apua tarjotakseen, miten minä luovuin aina omista mahdollisista menoistani.
Anteeksi tässä jo heti aloittajalle, tämä vastaus menee vain "ei sääliä" kirjoittajalle.
Vieläkin on paha mieli, kun hyvin säästäväinen äitini ei kertakaikkiaan suostunut ottamaan vastaan hänelle ostamamme joululahjaa, jonka tiesimme hänelle tarpeellisksi. Suuttui, ja sanoi, ttä "tämän kyllä palautatte". Ja niin ltisti palautimme.
Vieläkin on paha mieli, 20 vuoden ja äidin kuoleman jälkeen.
Ole Sinä kiltti ja opettele myös ottamaan vastaan lapsiltasi, jos he sydämestään haluavat jotain sinulle antaa.
ja ajattele, miten lapsesi saa iloita antamisesta. Yritä olla riistämättä lapsiltasi sitä iloa. ;))
Ajattele myös, mitä hyvää sinun kieltäytymisestäsi seuraa.
Oletko liian ylpeä, ottaaksesi vastaan lahjan lapseltasi vain siksi, että se tuntuisi avustamiselta?
Jos läheiset rakastavat ja haluavat auttaa toisiaan, kieltäytyminen voi suorastaan satuttaa, tulee kahdella tavoin paha mieli: sinä olet ilman sitä, etkä suostu siihen, että lapset puolestaan auttaisivat ja haluaisivat vähän hemmotella sinua.
Yritä opetella. Kuten edellinen vastaaja sanoi, se voi olla lapsillesi todella tärkeä asia ja sinusta olisi varmaan itsestäsi kurjaa, jos tietäisit pahoittavasi lasten mielen.
Voiko omia lapsiaan kasvattaa toisten ohjein?
Mielestäni ei; Vaikka tilastollisesti olisi kuinka "samanlaiset"perheet,niin kasvatus ja -tavat pitää olla aina omista lähtökohdista juonnettuja.
Siksi mielestäni yksinhuoltajan kirjoitus oli ensimmäinen ja "ainoa" tähän aloitukseen kirjoitettu vastaus, joka antoi aihetta pohdintaan ja keskusteluun , sillä hän toi omassa kirjoituksessaaan esiin sen,että jokaisen on itse mukauduttava ja tehtävä päätökset itse niihin realiteetteihin, jossa kulloinkin mennään.
Yhteisvastuu ja mielenkiinto auttaa toisia on hyväksi,mutta jos "gallupien" mukaan eletään ja tehdään niiden pohjalta päätöksiä, niin onko lähtökohta oikea.
Kuitenkin elämä kaikkineen on sopeutumista,luovimista pitkälti omien vaistojen ja elämänkokemuksen kautta.
Yhteiskunta jo riittävästi tasapäistää kansaa ja totalitääriset kasvatusmallit ovat hyvistä alkuperäisistä tavoitteistaan huolimatta "tuottaneet" monenlaisia ei toivottuja vaikutuksia yksilöiden jopa kokonaisten kansojen niskaan.
Eiköhän perhe ole se yksikkö,jolla on oikeus ja kuitenkin parhaat mahdollisuudet tehdä niin oiketa ratkaisuja,kuin yleensä voi.
Todettuhan on,ettei kannettu vesi kaivossa pysy.
Ja jos sellaisen kaivon vedestä elää,niin "tulevaisuus on silloin muiden käsissä",mutta tuskin ne muut kantavat vastuuta tuloksista.
elatusvelvollinen enää,matkustele omilla rahoillasi ja opeta poikasi elättämään ITSE ITSENSÄ,älä kasvata lapsestasi pummia!
asuminen löytyi silloin ja löytyy vieläkin jos TYÖ on mutta tottakai helpompaa SIIPEILLÄ KOTONA;D
Sisareni lapset oavt myös erittäin onnistuneita,poika lääkäri ja tytär kamreeri,aloittivat oman rahan tienaamisen köyhän yh-äidin lapsina jo kouluaikana,ostivat itse oamt vaaatteensa ym ja oppivat ettei raha kasva puussa ,sisar aina sanoo ettei hänellä ONNEKSI ollut varaa lellitellä lapsiaan:))
Jos tähtäimessä on jokin elämän kantava juttu, esim. nuori haluaa säästää alkupotin omaan asuntoon (jotka esim. pääkaupunkiseudulla maksavat yli käsityskyvyn) niin miksipä ei silloin voisi pitkittää kotona asumistakin, vaikka lapsi jo aikuinen onkin.
... jos moinen järjestely kaikille sopii.
Tottahan monet vanhemmat mieluusti auttavat lasta oman elämän alkuun myös näin, eikä se ole pummiksi kasvattamista.
Harkintaa tapauskohtaisesti.
vanhempiani vaikkeivat he rahallista apua tarvitsekaan. Kuitenkin on ihan mukavaa viedä äiti vaikka kauneushoitolaan tai molemmat vanhemmat jonnekin kylpylään viikonlopuksi saamaan erilaisia hoitoja, ostaa heille jotain uusia kodinkoneita mitä eivät itse ostaisi tai antaa heille muuten jotain sellaista mitä eivät ehkä muuten hankkisi/tekisi. Joka kerta tulee sama "napina" etteivät he mitään tarvitse mutta ovat kuitenkin tyytyväisiä kun jälkikasvu muistaa ja välittää ja se kai se tärkeintä siinä onkin, eikö vain? Lahjakortista on vaikea kieltäytyä kun se on jo maksettu...
"Joka kerta tulee sama "napina" etteivät he mitään tarvitse mutta ovat kuitenkin tyytyväisiä kun jälkikasvu muistaa ja välittää ja se kai se tärkeintä siinä onkin, eikö vain?"
-----
Tietysti en varallisuuttasi tiedä,
jos jokin seuraavista puuttuu, en suosittelisi ostelemaan mitään vanhemmille.
Auto, 2000 luvun mallia ja uushankintahinta yli 40 000 €.
Oma yli 120 neliön asunto ja pari autotallia.
Rakas vaimo tai siksi pyrkivä henkilö.
Ja vapaata rahaa 2-3oo ooo €.
Tarinasi oli tuttu, useamman vuosikerran ajoilta, edestä ja takaa päin,
sillä meillä on elossa 5 sukupolvea.
PARAS MILLÄ AUTAT on kuunteleminen ja puhuminen paikakunnan asioista.
Puhelimella tai henkilökohtaisesti.
Useimmat ovat yksinäisiä, vaikka onkin kymmenkunta tuttavaa ja saavat keskustella joka päivä.
He eivät todella pidä lahjoista, vaikka on pakko ottaakin vastaan,
jonkun on annettava periksi ja kun vanhempasi ovat "epäonnistuneet kasvatuksessa" pakko vanhempiesi on periksi antaa.
Meillä jokainen haluaa valita itse, mitä ostaa,
on kyse nuoremmista, tai vanhemmista.
Ainoa mitä annetaan on raha, sitäkin vain nuorempaan päin, koska joskus saavat kaiken.
Avatkaa säästötili jonne jälkikasvu tallettaa joka kuukausi sovitun summan, saa sitten käyttöönsä tämän kertyneen summan kun itsenäistyy ja muuttaa omilleen. Siinähän olisi hyvä alku jo vaikka omaan asuntoon. Omasta mielestäni tuo olisi toimivin ratkaisu, oppisi samalla ettei koko palkkaa voi käytellä vapaasti muihin omiin menoihin ja samalla tulisi säästettyä
aloituksessa totesin, ei ole tuhlailevaa sorttia, pikemmin nuuka ja on omalla tilillään rahaa.
Hyvä idea tämä säästötilikin, harkitaan.
VIIMEISINÄ MARKKAVUOSINA EHDOTIN 20-VUOTIAALLE
TYÖSSÄKÄYVÄLLE TYTTÄRELLE ETTÄ MAKSAISI ASUMISES-
TA, RUUASTA YM. VALMIISTA 1000MK/KK. SANOIN ETTÄ
LAITAN TALTEEN HÄNTÄ VARTEN JA SAA "PESÄMUNANA"
KUN MUUTTAA POIS. -SIITÄ SYTTYI SOTA ("ET MÄÄRÄI-
LE RAHOJANI"-TYYLIIN) JA TYTÄR UHKASI SIINÄ TA-
PAUKSESSA MUUTTAA POIS. TIESIN ETTÄ SILLOIN HÄN EI HAASTEISTAAN SELVIÄISI (KOKOPVÄTYÖ ILTALUKIO)
JOTEN OLIN PAKOTETTU KATSOMAAN SITÄ HUOLETONTA
RAHANPOLTTOA! LUKIO LOPPUI JA TYTÄR ALOITTI YLI-
OPISTOOPINNOT VIERAALLA PAIKKAKUNNALLA - PENNIT-
TÖMÄNÄ. KERRAN SANOI ETTÄ "ET USKO MITEN OLEN
KATUNUT.."