Lobeliaa

Kysymys ei kyllä ole oikeassa paikassa kun kyseessä on kesäkukka, mutta sopivampaakaan en keksinyt. Eli suunnittelen laittavani haudalle pikkupegonian reunukseksi sinistä lobeliaa. Sen pitäisi olla pystymallista mutta kasvaakohan se liian reheväksi ja leviää nurmikon puolelle haitaten ruohonleikkuuta. Kukkaryhmän reunassa ei ole mitään kiveystä tms joka rajaisi istutusta.

Onko kukaan käyttänyt kyseistä kukkaa haudalla, millä menestyksellä?
71713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oletko valmis käymään hellepäivinä joka päivä kastelemassa? Laita joku monivuotinen matala kivikkokasvi ja joka kesä voit mielesi mukaan vaihtaa pegonian vaikka markettaan tai johonkin muuhun mutta kivikkokasvisi säilyy vuodesta toiseen.

Äänestä
  • Eihän se nyt niin paljoa leviä,mutta niinkuin edellinen sanoikin,sitä pitää kastella,muuten kuivuu ja kuolee.
    Laita reunoille vaikka hopealehteä,se on kaunista vielä joulunakin ;)

    Äänestä

Hei! Olen käyttänyt lobeliaa haudoilla reunuskasvina. Kasvaa ja menestyy ihan samalla tavalla kuin muutkin kesäkukat haudoilla, säästä riippuen.
Varjoisan ja kuivan hautapaikan reunuskasviksi en suosittele hopeahärkkiä, koska kasvaa liian korkeaksi ja on loppukesästä ruman näköinen.Samoin orvokki ei ole hyvä valinta haudoille, koska pitäisi olla aikaa nyppiä siemenkodat aika ajoin pois. Muuten kukinta tyrehtyy.
Taimipotit on hyvä kastella likomäriksi, ennenkuin istuttaa maahan haudoille. Lisäksi maan perusteellinen kastelu ja lannoitus edesauttavat kukkien hyvinvointia.

Äänestä
  • Tarkoitin hopealehteä. En hopeahärkkiä. Sorry !

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    Tarkoitin hopealehteä. En hopeahärkkiä. Sorry !

    hopealehti kaunis eikä kasva pitkäksi kun latvasta pätkäsee ,tulee tuuhea ja kaunis pensasmainen,ei korkeakaan,,ja kestää pitkälle talven alkuun saakka

    Äänestä

  • molla kirjoitti:

    hopealehti kaunis eikä kasva pitkäksi kun latvasta pätkäsee ,tulee tuuhea ja kaunis pensasmainen,ei korkeakaan,,ja kestää pitkälle talven alkuun saakka

    Minäkin tykkään juuri hopealehdestä,ei kasva liian korkeaksi,kuitenkin siellä keskellä ne kukkivat kukat ovat vieläkin korkeampia.Taakse tummalehtistä begoniaa tai tähtisilmää.

    Äänestä

  • molla kirjoitti:

    hopealehti kaunis eikä kasva pitkäksi kun latvasta pätkäsee ,tulee tuuhea ja kaunis pensasmainen,ei korkeakaan,,ja kestää pitkälle talven alkuun saakka

    Kestää hyvin kuivuutta ja syksyllä hallaa. Voidaan lyhentää leikkaamalla. Aurinkoon tai puolivarjoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haudalle kirjoitti:

Kysymys ei kyllä ole oikeassa paikassa kun kyseessä on kesäkukka, mutta sopivampaakaan en keksinyt. Eli suunnittelen laittavani haudalle pikkupegonian reunukseksi sinistä lobeliaa. Sen pitäisi olla pystymallista mutta kasvaakohan se liian reheväksi ja leviää nurmikon puolelle haitaten ruohonleikkuuta. Kukkaryhmän reunassa ei ole mitään kiveystä tms joka rajaisi istutusta.

Onko kukaan käyttänyt kyseistä kukkaa haudalla, millä menestyksellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu