Kumivene tyhjenee

Eli hommasin kumipaatin (noin 3m) suunnilleen 1kk sitten. Paatilla on sen jälkeen ajettu 4 kertaa (noin 5h) ja sitä on kokoajan säilytetty täytenä tallissa, joten rantaan kuljetuksen rasitusta on tullut hieman. Nyt huomasin, että veneen sivuponttoonit ja pohja olivat hieman tyhjentyneet. Ei siis mitään uppamisvaaraa, mutta kuitenkin. Onko normaalia että kumivene tyhjenee käytössä hitaasti, koska ajatus että jokaisessa kolmessa ilmaosiossa on vuoto tuntuu mahdottomalle (vene on uusi).
155129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mulla on kohta jo 10 vuotta vanha Zodiac, jota vedetään purkkarin perässä kesäisin ja lapset vielä ajelee sillä perämoottorin kanssa ja täyten pysyy koko kesän. Pumppua ei tarvitse kuin keväällä.

Tarkista onko täyttöventtillit tuikasti kiinni. Sivuponttooneissa on ominaisuus, että mikäli toinen tyhjenee, myös toinen löystyy, koska ponttoonien "väliseinä" joustaa tyhjenevän puolelle. Kun kerran uusi, ota yhteyttä myyjään. Tyhjentyä ei saa, oli merkki mikä tahansa, jos kerran oikea kumivene.

Äänestä
  • Joo on tuo ihan Bombardi, että pitänee poiketa kaupassa kyselemässä asiasta. Tosiaan se väliseinä joustaa, joten se selittää asiaa osaltaan. Mielestäni silti pohjakin oli tyhjentynyt tai sitten pehmeämmät laidat saavat sen tuntumaan tyhjemmälle.

    Äänestä

  • Itselläni on Zodiac, joka myös tyhjenee hitaasti (kuten ohjekirjassa luvataan). Tämä on täysin normaalia sillä täyttöventtiilejä ei saa koskaan niin tiiviisti suljettua etteikö ne falskaisi hiukan. Tämä ei suinkaan ole vaarallista. Kerran viikossa tai parissa muutama pumppaus lisää ja menoksi (mikäli nyt ylipäätään haluat säilyttää sitä täytettynä). Bombard on muuten saman konsernin tuote ja uskoisin että juuri mm näiden täyttöventtiilien osalta palikat ovat aivan samat kuin Zodiacin kumppareissa.

    Äänestä

  • vikaa kirjoitti:

    Itselläni on Zodiac, joka myös tyhjenee hitaasti (kuten ohjekirjassa luvataan). Tämä on täysin normaalia sillä täyttöventtiilejä ei saa koskaan niin tiiviisti suljettua etteikö ne falskaisi hiukan. Tämä ei suinkaan ole vaarallista. Kerran viikossa tai parissa muutama pumppaus lisää ja menoksi (mikäli nyt ylipäätään haluat säilyttää sitä täytettynä). Bombard on muuten saman konsernin tuote ja uskoisin että juuri mm näiden täyttöventtiilien osalta palikat ovat aivan samat kuin Zodiacin kumppareissa.

    Zodiak tyhjene, vaikka alkaa jo vanha ollakkin. Mutta sellainen tuli vielä mieleen, että jos pumppasit veneesi läpöisessä (vaikka auringonpaisteessa) täyteen, löystyy se selvästi laittaessasi sen kylmään veteen tai vaikka yöaikaan. Auringonpaisteessa pitäisi taas olla kyllä kovempi. Itse pumppaan kumiveneeni "viileänä" jolloin pysyy kylmälläkin kovana. Ensimmäisenä kyllä epäilisin venttielien kiristystä.

    Äänestä

  • ei kyllä kirjoitti:

    Kyllä mulla ainakin ne täyttöventtiilit on falskanneet ihan uudesta saakka. Kun ilman kierrettävää suojahattua kokeilee vedellä venttiiliä, niin kupliahan siitä tulee. Kumiläpän voitelu auttaa hiukan asiaa. Eipä tuo vuoto ole haitannut.

    Äänestä

  • Zodiac Cadett kirjoitti:

    Ymmärtääkseni Zodiakin "venttiilinhatut" toimivat varsinaisena täyttöventtiilin tiivisteenä. Alla oleva kumiläppä pitää toki ilmaa sekin kohtalaisesti, mutta ainakin minulla suojahatuissa on kaarevan muotoinen tiivistepinta, joka painuu venttiilirungon reunoja vasten. Itse olen huomannut, että ne tulee kiristää piukkaan, jotta venttiilit olisivat tiiviitä.

    Äänestä

  • Zodiac Cadett kirjoitti:

    Kyllä mulla ainakin ne täyttöventtiilit on falskanneet ihan uudesta saakka. Kun ilman kierrettävää suojahattua kokeilee vedellä venttiiliä, niin kupliahan siitä tulee. Kumiläpän voitelu auttaa hiukan asiaa. Eipä tuo vuoto ole haitannut.

    tuleekinn eteen....

    "Kun ilman kierrettävää suojahattua kokeilee vedellä venttiiliä,..."

    Nää laittaa sanattomaksi. Olihan pumppu varmasti vielä kiinni kun kokeilit falskaako?

    Äänestä

Uuden veneen mukana tulee ohjekirja ja siitä selviää mikä on normaalia ja mikä ei. Lisäksi siinä kerrotaan kuinka kumivenettä käytetään oikeaoppisesti, jotta se kestäisi pitkään.

Äänestä
  • Minä leikkasin pehmeästä kumista Zodiakin täyttöventtileiden hattuihin uudet kumit.
    Eivät vuoda enää.

    Äänestä

  • ohjekirjassa nyt lukee aina, että katso suurennuslasilla veneesi jokainen kuitu läpi ennen vesillelähtöä tai muuten takuu raukeaa jne... käytäntö on kuitenkin monesti toisenlainen. tottakai siellä lukee, että tyhjeneminen on ok, mutta se minkäverran tyhjentymistä voi katsoa normaaliksi on erijuttu.

    Äänestä

  • mutta mutta kirjoitti:

    ohjekirjassa nyt lukee aina, että katso suurennuslasilla veneesi jokainen kuitu läpi ennen vesillelähtöä tai muuten takuu raukeaa jne... käytäntö on kuitenkin monesti toisenlainen. tottakai siellä lukee, että tyhjeneminen on ok, mutta se minkäverran tyhjentymistä voi katsoa normaaliksi on erijuttu.

    Ainakin minun ohjekirjassa olmoitetaan normaali paineen aleneminen baareina. Normaalin vuodon voi tarkastaa siten vertaamalla painemittarin lukemaa.

    Ohjekirjassa neuvotaan mm. missä järjestyksessä ponttoonit täytetään ja millä tavoin. Siellä kerrotaan myös veneen tyhjentäminen ja kuinka täyteen pumpattuna kumivenettä kannattaa säilyttää. Kumivennen pilaa nopeasti, jos ei tiedä miten sitä pitää hoitaa.

    Äänestä

Samanlaisia vikoja itsellänikin Brikillä.
Tyhjenee ja joutuu silloin tällöin pumppaamaa.
Maahantuoja tutki mutta selvää vikaa ei löytynyt. Sinänsä pieni vika mutta turha. Edellinen kumivene Bombard kyllä pysyi koko kauden täynä.

Äänestä
  • Tyhjenee itsekseen välitellen. Koitin saippualiuoksella en löytänyt ilmakuplia ja venttilien kumirenkaat on vaihdettu, silti????

    Äänestä

  • Brig kirjoitti:

    Tyhjenee itsekseen välitellen. Koitin saippualiuoksella en löytänyt ilmakuplia ja venttilien kumirenkaat on vaihdettu, silti????

    koomista, kun jokatoinen tyhjeneen hissukseen ja toiset ei. no kai se ihan normaalia on, mutta ei näköjään arvonnassa itelle ikinä satu se tyhjenemätön kappale.

    Äänestä

  • Brig kirjoitti:

    Tyhjenee itsekseen välitellen. Koitin saippualiuoksella en löytänyt ilmakuplia ja venttilien kumirenkaat on vaihdettu, silti????

    Jep!

    Kyllä on BRIG hiljalleen minullakin tyhjentynyt. Pienellä lisäpumppauksella 1 krt/2 vkoa homma kuitenkin toimii.

    Toinen ikävämpi murhe tuon BRIG:in kanssa kon penkkien (2 kpl) maali. Ilmeisesti rankan UV-valo annoksen tms. vaikutuksesta maali "liituuntuu", eli värjää ikävästi esim. vaaleat shortsit. Märällä rätillä pyhkäisemällä saa penkit istuttuvaan kuntoon, mutta parin viikon päästä tilanne on sama. ... Vähän kuin "myrkkymaalatuilla" penkeillä istuisi.

    Taidan hioa ja vetää kunnon lakan päälle...

    -- Vepa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vikaa vai ei ? kirjoitti:

Eli hommasin kumipaatin (noin 3m) suunnilleen 1kk sitten. Paatilla on sen jälkeen ajettu 4 kertaa (noin 5h) ja sitä on kokoajan säilytetty täytenä tallissa, joten rantaan kuljetuksen rasitusta on tullut hieman. Nyt huomasin, että veneen sivuponttoonit ja pohja olivat hieman tyhjentyneet. Ei siis mitään uppamisvaaraa, mutta kuitenkin. Onko normaalia että kumivene tyhjenee käytössä hitaasti, koska ajatus että jokaisessa kolmessa ilmaosiossa on vuoto tuntuu mahdottomalle (vene on uusi).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu