Tuo on asia joka on usein mielessäni ja uskoisin epi henkilöiden jossakinmäärin ajattelevan ja jopa pelkäävän asiaa esim. mm perheelliset ja muut tietysti,
Kuinka surullista olisi kun lapset ja puoliso ym suku ;((
Ja varsinkin kun epilepsialääkitys ja kouristus tilanne on iän myötä tuoma kova rasite suonille (lääkkeet ohentavat suonia) jolloin äkkikuolemanvaara lisääntyy ilman varsinaista tapaturmariskiä.
Seuraisin mielelläni perheen ja muutenkin elämää ja asioita tosi vanhuuteen asti ilman epiäkkikuolemaa.
Kuinka surullista olisi kun lapset ja puoliso ym suku ;((
Ja varsinkin kun epilepsialääkitys ja kouristus tilanne on iän myötä tuoma kova rasite suonille (lääkkeet ohentavat suonia) jolloin äkkikuolemanvaara lisääntyy ilman varsinaista tapaturmariskiä.
Seuraisin mielelläni perheen ja muutenkin elämää ja asioita tosi vanhuuteen asti ilman epiäkkikuolemaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En ole asiaa noin vielä ajatellutkaan.
Olen vain sanonut, että jos jotain oikein
ikävää sattuu niin mua ei jätetä sairaalaan makaamaan vihanneksena ja hoitotestamentin
olen tehnyt.
Saavat kaikki hyödyt ottaa musta irti jos
mussa jotain sellaista on josta jollekkin
toiselle ihmiselle olisi apua.
Kuolemanpelkoa en pelkää enemmin kyllä kohtauspelkoa, mutta sitä en ainakaan nyt pode,
kun lääkitys on hetkellisesti tasapainossa.
on asiaa pelännyt, mutta tietoisesti en välttämättä.
Kunnioitukseni Heille, jotka vierestä joutuvat kohtauksiamme katselemaan.
Minulla on myös kamala kuolemanpelko.Pelkään lähinnä sitä, mitä kenties on kuoleman jälkeen.:(
Olen kertonut läheisilleni, että minulla on äkkikuoleman riski.Ei tule heille ainakaan yllätyksenä, mikäli niin tapahtuu.
Tuo oli yllätys, että epilepsialääkkeet ohentavat suonia!
Neurologi ei ole puhunut mulle juurikaan mitään
lääkkeiden haitoista.
Ainut "pakko" elämässä on kuolema, mutta se edellyttää syntymistä.
Tuo on oikeastaan ainut fakta sataprosenttisesti elämässä.
Itse en todellakaan tajuisesti sitä asiaa pelkää eli tulee kun on tullakseen.
Kävin omaa Isääni katsomassa pari päivää ennnen Hänen kuolemaansa ja en ikinä ole nähnyt erittäin sairasta ihmistä niin rauhallisena vaikka Hän tiesi päiviensä olevan lopussa.
Asenteesta se on kiinni.
En pelkää kuolemanhetkeä vaan kuolemanjälkeistä, koska onhan niin että tietämättömyys aiheuttaa pelon ja meillä ei ole "varmaa" jos minkäänlaista tietoa kuolemanjälkeisestä.
Jos ajatellaan kuolemanjälkeistä uskonnottomalta kannalta näin:
"Kun kuolee, aivotoiminta lakkaa eli et näe untakaan, sinua ei vain enää ole. " Niin tiedättekö että onko joku filosofi kertonut miltä tuntuu kun ei tunnu miltään eikä voi tuntua miltään? ... todella typerää kysyä edes koska tuskin voi selittää , mutta onko mahdollista tuottaa keinotekoisesti ja onko tehtyjä jotain testejä?
enkä edes ajattele noin.
Mulle riittä, kun musta otetaan elimiä
toisille ihmisille ja jos muut ei kelpaa
niin silmien verkkokalvot ainakin kelpaa.
Edes niistä hyötyä joillekkin.
Se joka kyseli siitä, onko joku filosofi sanonut miltä tuntuu kun on ei-mitään, sanoisin että buddhalaisessa filosofiassa on ns. tyhjyyden käsite, eli tavoitteena on päästä irti elämän kiertokulusta (valaistumalla) ja näin saavuttaa tyhjyys, sammuminen.
Käsittääkseni ainakin joillakin buddhalaisilla suuntauksilla on (meditaatio) harjoituksia, joiden avulla voidaan kokea ns. tietoinen kuoleminen, eli näin voisi ainakin teoriassa "kuivaharjoitella" kuolemaa. Tarkemmin voit asiaan tutustua buddhalaisuutta käsittelevien kirjojen ja nettisivujen kautta.
Buddhalaisuushan on ateistinen "uskonto" tai elämänkatsomus, joka perustuu omaan kokemukseen eikä uskomuksiin.