kuunnelkaa

Yks hyvä vinkki kaikille teille jotka olette parhaillaan kärsimässä mielenterveys -ongelmista. Itseäni ainakin lohduttaa kun joku panee lekkeriksi ja uskaltaa puhua vakavastakin asiasta sen oikeella nimellä Kuunnelkaahan Skandaalin biisi "EI PYSTY" älkääkä ottako sitä niin tosissanne!
3296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minua risoo vain ihmiset jotka puhuu mitä minä ajattelen ja kuuntelee minun ajatuksiani salaa, sekä katsoo minun silmieni kautta kun olen suihkussa.

Äänestä

Perheessäni sairastui pari vuotta sitten yksi jäsen psykoosiin ja jollain tavalla me kaikki sairastuimme omilla tavoillamme. Ajelin usein sairaalan ja kodin väliä ja, kun tuo kappale alkoi soimaan radiosta se teki jotenkin haikean, mutta ei huonoakaan oloa.

Äänestä
  • mutta olen sairastanut rankan masennuksen vakavine itsemurhayrityksineen (joista lapsillemme ei ole kerrottu, kun ovat vielä niin nuoria) ja tottakai sairaus on vaikuttanut koko perheeseen. Meillä on tosi mustaa ja rankkaa huumoria ollut matkan varrella mukana (myös lasten kanssa heidän ikätasollaan) ja kyllä se nauru on kummasti piristänyt tai joskus laukaissut hankalan tilanteenkin nauruksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Skandaalii kirjoitti:

Yks hyvä vinkki kaikille teille jotka olette parhaillaan kärsimässä mielenterveys -ongelmista. Itseäni ainakin lohduttaa kun joku panee lekkeriksi ja uskaltaa puhua vakavastakin asiasta sen oikeella nimellä Kuunnelkaahan Skandaalin biisi "EI PYSTY" älkääkä ottako sitä niin tosissanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu