eilisestä teho-osaston jaksosta? Siellähän käsiteltiin tätä aihetta aika paljon. 15 v. tyttö joka oli raiskattu, ja uskovaiset vanhemmat eivät olisi suoneet hänelle aborttia. 37 v. lääkäri, lapseton, jolla kaikki ulkoisesti hienosti, harkitsi myös aborttia. Mitä ajatuksia teille tuli? Itseäni ainakin itketti kyseinen jakso, pitkästä aikaa.
mitä mieltä
olitte
10683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kysyin itsekkin yhdessä aikaisemmassa ketjussa, eräältä nimimerkiltä mitä mieltä hän on, jos raskaus on RAISKAUKSEN JA/ TAI HYVÄKSIKÄYTÖN seurausta? Pitäisikö naisen pitää myös lapsi tämänkin jälkeen? vastausta en saanut.
Tiedän itse yhden tapauksen, jossa tyttö raiskattiin ja joka kuitenkin päätti pitää lapsen. Itse mietin ainakin tämän tapauksen jälkeen pystyisinkö rakastamaan lasta samalla tavalla mitä rakastan rakkaudesta syntynyttä lasta. Syntymättömän lapsen vika se EI TIETENKÄÄN OLE, miten hän on alkunsa saanut, mutta pystyykö ihminen olemaan tasapainoinen vanhempi lapselleen, joka on saanut alkunsa jostain niin dramaattisesta kokemuksesta?
Itse kyllä epäilen, että kykeeneekö ihminen, joka raiskataan kantamaan sen tuskan keskellä lasta yhdeksän kuukautta ja rakastamaan lasta, niin kuin lasta kuuluu rakastaa? Ja vielä kasvattamaan häntä antaen rakkautta ja huolenpitoa tasapainoisesti?
nuori likka, vielä koululainen, näkisi vauvassaan varmasti hetkittäin sen henkilön joka hänet raiskasi. Pystyisikö silti rakastamaan?
Mutta se, että tuo 37 v lääkäri harkitsi aborttia koska ei ollut varma omista kyvyistään kasvattaa lasta... noh, mulle tuli paha mieli siitä.
Olen melkein 10 vuotta nuorempi kuin tuo lääkäri, mutta tiedän jo taatusti tuossa iässä olevani täysin varma, ettei minun kykyni riitä lasta kasvattamaan. Kun ikä karttuu se vain vahvistuu. Koko ajan maailmaa näkevänä oppii enemmän ja enemmän mitä kaikkea pitäisi osatakaan, millaisia ominaisuuksia itseltään vaatii hyvänä kasvattajana. Tuo on täysin fiksitota (teho-osasto) mutta ajatuksena taustalla varmasti oli, että lääkäri ei näe kauneinta puolta ihmisen elämästä, kuten ei näe kukaan työelämässä ihmisten kanssa toimiva.
Itse olen siis 29- vuotias ja täysin varma, että minun resurssini ei tällä hetkellä ole todellakaan riittävät lapsen hankkimiseen. En epäile ettenkö osaisi olla raskaana ja lasta synnyttää, vaan se lapsen kasvattaminen on se mikä vaatii enmmän, enemmän kuin minä pystyn tarjoamaan. Ja se mitä täytyy lapselle pystyä tarjoamaan kasvaa koko ajan mitä enemmän vuosia itselle kertyy. (Ja huom. ei tarvitse sanoa, että rahalla ei lasta kasvateta... tarkoitan jotain muuta kuin taloudellista tilannetta).
Itse olisin päässyt helpoimmalla jos olisin tehnyt lapsen alle kaksikymppisenä, silloin sitä uskoi pystyvänsä mihin tahansa, oli kuolematon ja hirveä itsevarmuus kaikkeen. Mutta harmikseni minulla oli silloin enemmän noita koulutuksellisia tavoitteita kuin perheen perustamis ajatuksia. Myt koulutus ja työelämä ovat nostaneet kriittisyyttäni; tällä hetkellä en tiedä ketään muuta ihmistä kuin oman äitini (puolueellinen mielipide), jonka katsoisin olevan tarpeeksi hyvä antamaan kasvatusta jonka minun lapseni olisi ansainnut.
Miksi lapsen kasvattamista pidetään niin suurena suorituksena? Siis, että se olisi ihan älyttömän vaikeaa? Lapsethan kuuluu elämään. Uskon, että jokainen fiksu aikuinen (nuori/vanha) ihminen kykenee lapsen kasvattamaan tasapainoiseksi kansalaiseksi. Siis terve aikuinen, ei alkoholisti yms. Ja vaikka lapsi olisi saanut kuinka tasapainoiset vanhemmat kasvattajikseen ei se taa lapselle upeaa tulevaisuutta. Nuorena lapsi kuitenkin joutuu kohtaamaan monta monituista valintaa elämässään esim. vaikka huumeet. Narkkari saattaa tulla hyvästäkin perheestä. Tapauksia olen minäkin nähnyt.
Ei lapsi tarvitse kasvaakaseen tasapainoiseksi molempia vanhempia, rahaa jne. Myös YH-vanhempia lapsista tulee usein normaaleita ihmisiä.
Siis miksi lapsen kasvatus on nyky-yhteiskunnassa niin suuri asia? Ennen niitä lapsia vaan tuli ja ne hoidettiin. Nykyään 30v miettiin onko valmis äidiksi? Vastuu kasvattaa.
Mitä mieltä muut ovat??
Minulle lapseni on tärkeä ja tietysti vaatii kasvattaminen paljon vastuuta, mutta en minä koe sitä ainakaan rasitteena vaan normaalina osana elämää. Ei kasvatus minulle mitään suorittamista ole. Myös minä kasvan lapseni kanssa ihmisenä joka päivä!
Siksi, että tarkoituksenamme on tarjota lapsellemme täydellinen tulevaisuus, ei meille kelpaa enää vain sellainen, jonka jokaikinen pystyy lapselle tarjoamaan.
Siksi lapsen kasvatusta pidetään suurena suorituksena, koska se on sellainen suoritus joka on varmasti suurin tehtävä josta on suoriuduttava, ihmisen elon aikana. Minä en todella usko, että jokainen ihminen pystyy kasvattamaan lapsia. Mikäli minulta joskus kysyttäisiin, vain erittäin harvat ihmiset olisivat kelvollisia suoriutumaan tehtävästä (ja kuten sanoin, koska oma lapseni tarvitsee täydellisyyttä, vain oma äitini olisi siihen kykenevä). Minusta on sääli, että moni tekee lapsia luottaen, että kyllä se elämä kantaa, kun vanhempien se lapsi kuuluu kantaa...
Kuinka voit olla sitä mieltä, että oma äitisi on ainoa kykenevä ihminen äidiksi? Aika suppea maailmankuva.
Vaikka kuinka tarjoaisimme lapsillemme täydellisen tulevaisuuden ei heillä koskaan voi sitä olla. Ikävää, mutta totta. Elämä ei ole täydellistä.
Äidilläni sattuu mielestäni olemaan ainoana tuntemanani ihmisenä sellainen luonne, että olisi paras kasvattaja. Tottakai se on suppea näkemys, sillä se on minun mielipiteeni, omiin kokemuksiini perustuva. Usko, tunnen tuhansia ihmisiä, mutta kukaan muu, kuin niistä ihmisistä "paras äiti", ei olisi minun lapselleni kelvollinen. Ja todellakaan itse en olisi tarpeeksi hyvä.
Tottakai minä tiedän, ettei elämä ole täydellistä, sehän siinä pelottaakin. Vaikka lähtökohdat olisivat miten oivat, lapsi saattaa olla esimerkiksi vakavasti vammainen ja elää vain alle vuoden. Hän saattaa terveenä jäädä auton alle jne. Mitä vain voi sattua... Tiedän tällä hetkellä, että pääni ei kestäisi esimerkiksi vammaista lasta ja koska niin voi tapahtua, en todellakaan ole kykenevä alkamaan yrittämäänkään lasten tekoa. Vanehmmuuteen kuuluvat tietyt henkiset voimavarat, ei vain toimiva kohtu, niitä minulla ei ole. Rohkeutta yrittää tähän elämään lapsia ei todellakaan ole ja iän myötä vähäinenkin uhkarohkeus, jota joskus on ollut, karisee.
...eksyin tähän ketjuun sattumalta, en siis jatka vuoropuheluasi edellisten kanssa...
Huomaatko itse, kuinka ihannoit koko maailman ihmisistä omaa äitiäsi ainoana mahdollisena kasvattajana?!! Eikö olisi tilastollisesti aika epätodennäköistä, että ainoa ihminen joka osaisi kasvattaa lapsen, olisi juuri sinun äitisi ;)? Tämä on lapsen ja äidin välistä rakkautta - sitä, että rakastat äitiäsi varauksetta. Se kuuluu äiti-lapsi-suhteeseen, toimii molempiin suuntiin ja mahdollistaa sen, että epätäydellisetkin ihmiset pystyvät kasvattamaan lapsia.
Minunkin äitini on täydellinen äiti!!! Vasta kymmenien vuosien jälkeen olen kuullut äitini synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, perheemme massiivisista raha-vaikeuksista, väsymyksestä... Lapsuuteni oli kaikesta tästä huolimatta onnellinen ja minusta on tullut paljon enemmän kuin tavallisen ihmisen kasvattama tavallinen lapsi :). Rohkeutta - ei täydellisiä äitejä olekaan mutta kyllin hyviä on vaikka kuinka paljon!
(niin ja kommentti vielä - ihmiskunnan säilyvyyden vuoksi lienee hyvä, että muut luottavat muihinkin kasvattajiin kuin sinun äitiisi :) )
Tottakai huomaan ja tiedän, että ihannoin omaa äitiäni.Kyse on minun lapsestani ja minun näkemyksestäni kuka olisi hänelle paras. Tottakai se on suppea näkemys! Tilastoista viis, äitini ei ehkä joissain asioissa yllä edes keskivertoäitien tasolla, mutta minun lapselleni, minun kokemuksieni pohjalta hän olisi ainut paras vaihtoehto.
Jos hän ei olisi ollut minun äitini, ei hän varmasti olisi minun lapselleni paras, vaan se kuka olisi minut kasvattanut, mikäli olisin näin tyytyväinen omaan kasvatukseeni mitä olen tällä hetkellä.
Mikä on sinusta paras? Vai haluaisitko tarjota lapsellesi muuta kuin parasta? Se tuskin on sinun mielestäsi minun äitini, se olet ehkä mielestäsi sinä? Huomaatko, meillä on jokaisella omia kokemuksia asioista, niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä ns. tilastollinen keskiverto eli normaali on.
Minustakin on hienoa, että äitini ei joudu kasvattamaan kaikkien lapsia, hän väsyisi taakkansa alla. Onneksi ei joudu edes niiden lapsia, joille minun mielestäni ei lapsia olisi koskaan saatu suoda, vaikka tiedän äitini pystyvän tarjoamaan heille miljoona kertaa laadukkaamman elämän kuin omat vanhempansa pystyvät. Mutta tässä oli onneksi kyse vain minun lapsestani. Äitini ei kuitenkaan minunkaan lastani enää haluaisi kasvatettavaksi ja siksi en voi tarjota lapselleni täydellisyyttä ja siksi en lapsia tee tällä hetkellä.
Asia virheen korjatakseni siis ytimekkäästi tekstistäsi; en huomaa kuinka ihannoin omaa äitiäni ainoana mahdollisena kasvattajana. Vaan ihannoin omaa äitiäni ainoana mahdollisena ihmisenä joka olisi tarpeeksi hyvä kasvattaja minun lapselleni.
sehän on hittovie saippuasarja vaikkakin todella parhaasta päästä ja itse kuulun ehdottomasti katsojiin aina ja ikuisesti, mutta..
Se on siis fiktiota! Käsiteltiin on sikäli hauska ilmaisu että tuolla käsittelyllä on toienkin nimi; juoni. Juoni kantaa sarjaa eteenpäin ja sen on vaihduttava tai käy kuten monelle muulle ja sarja jumahtaa paikalleen eikä kiinnosta. Vastakkainasettelulla nimenomaan saatiin uusi käänne toimimaan ja Luka katselemaan kolmannella perusilmeellään eli sillä kärsivällä ja kituvalla ympärilleen jolloin jokainen nainen ruudun ääressä huomaa sydämensä sykkivän ja lupaisi tehdä vaikka sata lasta moiselle herkälle miehelle..
Asioiden oikea käsittely on toivottavasti ihan jotain muuta kuin amerikkalaisten tv-sarjojen tuotosta..