kun synnyin, vanhempani valitsivat kummeikseni heidän ystäväpariskunnan. Tai oikeastaan kummisetäni ja isäni olivat olleet melkein lapsesta asti tuttuja. Pienempänä kävin kummieni luona useinkin koska he asuivat melkein naapurissa. Sinne oli niin helppo mennä. Ja ihan vauva aikana varsinkin kummitätini oli äitini apuna minua hoitamassa. Heillä kun ei silloin vielä ollut omia lapsia. Vanhempani erosivat ollessani 12-vuotias. Silloin oli kummeilla iso rooli minun elämässäni. Saatoin soittaa kummeille ja purkaa pahaa oloani. Ja käsittääkseni en ole heille kuitenkaan ollut rasite. Nyt myöhemmin on mukava käydä kummien luona vaihtamassa kuulumisia. He ovat mielestäni olleet juuri sellaiset "hyvät" kummit. Toivon, että joskus saisin omille lapsilleni samanlaiset. Jotka aidosti välittää kummilapsestaan muutenkin kuin vain lahjoilla. Muistan kuinka oli jännää mennä kummeille yökylään lapsena, vaikka he asuivatkin lähellä. Kyllä kummini muistivat minua merkkipäivinä ripille pääsyyn asti. Rippilahjaksi sain sen ihanan ristiriipuksen. Myös silloin kun valmistuin ammattiin siis muutama vuosi ripillepääsyn jälkeen sain lahjan, jota EN TODELLAKAAN odottanut. Olen monesti äitini kanssa jutellut siitä kuinka minulle valittiin niin hyvät kummit. Minulla on kaksi siskoa joiden kohdalla valinta ei ole ehkä ollut niin hyvä. Toki jokainen toimii tyylillään, mutta minusta omat kummini ovat hoitaneet kummin "tehtävät" hienosti. Ja meistä on tullut hyvät ystävät nyt myöhemmin.
mun kummit...
--emilia20v--
3499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Omat kummini ovat isäni veli ja hänen lapsensa.
Kummatkin ovat todella mukavia enkä missään tapauksessa vaihtaisi heitä :) Näen heitä myös tarpeeksi usein.
Hei aluksi haluan sanoa, todella hienoa että joku kertoo täällä POSITIIVISIA kummitteluja! Minä olen yhden lapsen kummi(ja pysyn). Omat kokemukseni omista kummeista alkoivat siitä kun elämää muistan, elämyksinä saimaan torpalta, kanoottireissuina ja sorsien ruokintoina, juhannuksen jätskibaareina. Mökillä keskellä kauneinta suomea (josta olen nykyään kaukana) silloin kun kesällä puurokin maistui ihanalta tuoreiden omenalohkojen kera (oikeasti INHOAN puuroa!) Ne olivat niitä ELÄMYKSIÄ joita en koskaan unohda! Samanlaisia elämyksiä aion tarjota kummilapselleni silloin kun hän on tarpeeksi vanha niitä muistamaan, toivon kärsivällisyyttä vanhemmille jotka minut kummeiksi valitsivat ja jotka odottivat minusta "lapsenvahtia" jonka lapsi voi aina liittää tilanteisiin milloin isä ja äiti eivät olleet paikalla vaan "aikuisten asioilla". Minä odotan että kummilapseni kasvaa vanhempien suojeluksessa/kasvatuksessa, minut silloin tällöin kylässä käyvänä, yllätyksiä tuovana kummitätinä muistaen. Kunnes lapsi on kylliksi vanha, voin hänelle näitä ihania suomen elämyksiä näyttää, joita vanhemmilla ei ole mahdollisuutta/tilaisuutta tarjota! En millään tavalla yritä olla vanhempia parempi kasvattaja, vaan nimenomaan luotan heidän kasvatukseensa ja kunnioitan lasta ja sitä mahdollisuutta mikä minulle annettiin hänen sielunelämäänsä rikastuttavana voimana, mitä tahansa lapsesta tulevaisuudessa tuleekin! Olen kiitollinen omille kummeilleni, jotka edelleen (olen 25v) lähettävät synttärikortin (ihqu oikean kortin) ja tekevät jokaisesta syntymäpäivästäni odottamisen arvoisen! Tämän kaiken aion mitä suurimmalla kunnioituksella siirtää myös omalle kummilapselleni!
Samaa mieltä olen minäkin. Onneksi jotkut vielä pitävät kummiutta hienonakin asiana. Olen melko tuore kummi, kummipoikani on 2,5 kk vanha. Olin aivan haltioissani että pääsin lapsen elämää seuraamaan, olenhan kuitenkin (vain) vanhempien ystävä ja vanhemman lapsen ex-lapsenvahti. Suostuessani kummin tehtävään hymyilin varmaan pari päivää putkeen koska olin niiiiiiin onnellinen. Tähän mennessä olen halunnut vierailla mahdollisimman usein katsastamassa pojan kasvua ja kehitystä. Ihanalta tuntui myös pikku tuliaisten hankkiminen ulkomaan reissulta.
Juurikin palailin juhannusillan vietosta ystäväni luota. Tänään vaihdoin ekaa kertaa kunnon kakkavaipat kummilapselleni. Jee. Itse lapsettomana ihmisenä on mahtavaa päästä "harjoittelemaan" lapsen hoitoa ja ottamaan osaa pienen ihmeen elämään. Myös isosiskon "sä oot mun paras ystävä" -kommentit tuovat melkein kyyneleen silmäkulmaan.
Otan kummin tehtävän kunnianosoituksena. Tuntuu hienolta, että joku arvostaa juuri minua niin paljon, että voisi antaa lapsensa minulle jos itselle sattuisi jotain ikävää. Odotan todella innokkaana, että poika kasvaa ja pääsemme nauttimaan kaikesta kivasta tekemisestä. Siihen asti täytyy nauttia pojan ensihymyistä ja muista hienoista taidoista...