Niin, tässä nyt palstaa lueskelleena(kiitos SK:n kirjoituksen Hagertin suvusta) näyttää vähän siltä että ei se rasismi oo porissa ihan poissuljettu vaihtoehtokaan... Monet tällekin palstalle kirjoittaneista on varmasti ollut tekemisissä Romanien kanssa ihan positiivisessakin mielessä, eikä vain yltiönegatiivisessa rotusortopaatoksessaan(olipas pitkä sana.;-)) muista tapahtumaa ollenkaan. Kun nyt valtaosa väestöstä on sitä mieltä että 99% romaneista on rikollisia, niin olisi mukava myös kuulla mikä osuus tästä on rikollista ainesta joka haittaa jokapäiväistä elämäämme. En epäile hetkeäkään etteikö suuri osa Romaneista olisi rikollisia tavalla tai toisella, miten he eroaisivat valkolaisista? Aihe pelkoihin ja rotujen(ikävä erittely) välisiin aggressioihin syntyy pelkotiloista jotka aiheutuvat pääasiassa väkivallasta eri muodoissaan. Useimmiten(anteeksi loukkaava ilmaus) mustalaiset suuttuvat heihin kohdistuneeseen vihamielisyyteen helpommin kuin valtaväestö ja siitä syystä osittain johtuu myös huono maine. Mitä tulee esimerkiksi omaisuurikoksiin niin syytä voidaan osittain hakea myös siitä että edes nykymaailmassa kunnollisellakaan mustalaisella ei ole mahdollisuutta päästä kuin paskahommmiin. Tiedän itsekin että jos en olisi siinä statuksessa jossa nyt olen niin kusettaisin, myisin, vaihtaisin ja varastaisin minkä voisin. Vain elintasoni turvaamiseksi. Mitä tulee rikolliseen ainekseen noissa piireissä niin kokemuksesta voin sanoa että paljon todennäköisemmin tulee toimeen heidän kanssaan kuin "valkoisten" vastaavien. Ja luulisin että tiedän mistä puhun, olen muunmuassa tehnyt töitä useamman mustalaisen kanssa, samaa työtä samalla palkalla ;-). Ja nyt kun on tarpeeksi avauduttu, niin varsinaiseen aiheeseen: olisi ihan mielenkiintoista kuulla myös positiivisiakin kommentteja romaneihin liittyen; Tänne vaan :-)
(Jaahah, ja kohta paukkuu et oo pehmee viestejä... HOHHOIJAA)
(Jaahah, ja kohta paukkuu et oo pehmee viestejä... HOHHOIJAA)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko TÄMÄ MEIDÄN PORI tosian täynnä rasismia?Yks juttu:Mannemies "yritti iskeä" (Naisen kertoman mukaan)häntä ja hän ei suostunut.Mies totesi"Onko rodusta kiinni?"Nainen sanoi:"Ei" Mies:"Selvä" ja poistui.Fiksua käytöstä.Meidän enemmistön edustajista ei monikaan mies osaa suhtautua asiaan noin fiksusti.Romaani nuorten ,kuin myös valkolais nuorten, keskuudessa TYHMYYS TIIVISTYY PORUKASSA. Yrität kasvattaa ja antaa ohjeet elämään,MUTTA...
JESS!! juuri tätä tarkoitin. hyviä piirteitä löytyy. en tiedä voinko itse olla kauhean objektiivinen jos setäni(Todella mukava, reilu ja rehellinen)mies on mustalainen. Mitä nyt muutama ylinopeusssakko... Vuosikymmeniä sitten. Muutenkin, en ole ikinä seuraani niin tarkoin valinnut joten olen istunut samassa pöydässä tämän kaupungin pelätyimpien rikollisten kanssa ja täytyy sanoa, että monet heistä ovat olleet poikkeuksellisen älykkäitä ja kohteliaita. Tämä ei ikävä kyllä päde moneenkaan meistä "valkolaisista"
Mikä mahtaa olla rikosentekijöijen prosentti valkolaiset vs. romanit? Miettikkääpä sitä!
99% romaneista pilaa koko heimon maineen. Se on totuus!
No kivaa että on mukavia rikollisia ja setien miehiä. Tokihan rikollinen mustalainen saattaa olla kivempi kuin rikollinen valkolainen. Katsos valkolaisista se rikollisuus tuppaa jäämään sen ns. pohjasakan tehtäväksi kun taas mustalaisilla on ns. normaalejakin suurissa määrin sen piirissä. Se että jos ei ole hyvä tasoista työtä johon tarvitaan kykyjä, panostusta, tuuria, ja kunnianhimoa toimisi hyväksyttävänä syynä rikollisuudelle nii ehkäpä minunkin pitäisi sitten alkaa alalle. Kerrotko osoitteesi niin voin tulla aloittamaan urani sun luona kun olet noin ymmärtäväinen tässä asiassa. En viitsisi häiritä sellaisia joita tämä ei niinkään miellytä. Eihän tässä sentään mustalaisia olla.
Yllätys kun ollaan heti vetämässä rotukorttia. Jos mustalainen ei naista saa niin eihän se voi olla kuin siitä kiinni. Tosin kun katsoo mihin mustalaisten kanssa seurusteleminen johtaa niin ei ihme sinänsä. Tuppaavat olemaan nimittäin erittäin mustasukkaisia naisistaan. Tiedänpä eräänkin jolla on sellanen 4 naista pyörityksessä vaimon (valkolainen) lisäksi. Jokaisella muijalla pitäisi olla kaulassa lappu että mustalaisen nainen koska mies on erittäin omistavainen kaikkia naisia kohtaan vaikka heidän perheensä onkin valkolaistunut kovasti. Kovasti ollaan menossa menossa kraiveliin kiinni äijille jokka ei vaan tiennee että sekin on ko. miehen omaisuutta. Naiset taas eivät omien sanojensa mukaan pääse irti suhteesta vaikka itse tahtoisivat. No siinäpähän olokoot kun ovat alkaneet.