Olin jo hyvän matkaa yli kahdenkymmenen, seurustelin nykyisen mieheni kanssa alkuvaiheessa. Tulin tyhmyyttäni raskaaksi ja kun viimein sen sain sanottua miesystävälleni, hän vaati aborttia ja perusteli sitä sillä, ettei hän ole vielä valmis isäksi, eikä hänellä ole tarjota mitään lapselle. No tein abortin, koska opiskeluni olivat vielä kesken ja elämä muutenkin epävarmaa.
Nyt meillä on kaksi ihanaa lasta ja sisimmässäni kadun aborttia ja ajattelen, että meitä voisi olla viisi, jos olisimme lapsen silloin pitäneet. Olen sanonut tämän miehellekkin ja hän on tosi pahoillaan, että koen asian raskaana taakkana...Miettikää rakkaat ihmiset, ennen kuin harrastatte suojaamatonta seksiä, mitkä voivat olla seuraukset. Kannan surua syntymättömästä lapsestani koko elämäni loppuun asti. Ja monta keskenmenoa sen jälkeen kokeneena ajattelen, että olin ne itse ansainnut...Abortti on naiselle kuin naiselle jonkin sortin mullistus..minulla on yhden lapsen vaje, eikä sitä voi mikään paikata..ei mikään.
Nyt meillä on kaksi ihanaa lasta ja sisimmässäni kadun aborttia ja ajattelen, että meitä voisi olla viisi, jos olisimme lapsen silloin pitäneet. Olen sanonut tämän miehellekkin ja hän on tosi pahoillaan, että koen asian raskaana taakkana...Miettikää rakkaat ihmiset, ennen kuin harrastatte suojaamatonta seksiä, mitkä voivat olla seuraukset. Kannan surua syntymättömästä lapsestani koko elämäni loppuun asti. Ja monta keskenmenoa sen jälkeen kokeneena ajattelen, että olin ne itse ansainnut...Abortti on naiselle kuin naiselle jonkin sortin mullistus..minulla on yhden lapsen vaje, eikä sitä voi mikään paikata..ei mikään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näinhän tämä se on. Sitä ei ehkä arvaakkaan, että abortti on loppu elämän ratkaisu, vaikka sillä hetkellä se voi olla jopa helpotus.
Mun tapaus oli, myös noin 20 vuotiaana. Se on monimutkainen ja surullinen tarina, enkä halua sitä tässä kertoa, koska en vieläkään 20 vuoden jälkeen jaksa ottaa vastaan negatiivista palautetta. Tapaukseen liittyy vahvasti oma äitini yms. Olin itse todella epävarma omasta pärjäämisestä ym. ym. Olen katunut todella paljon. Joka vuosi siihen aikaan, kun lapsen olisi pitänyt syntyä, ajattelen minkä ikäinen hän olisi. Tiedän äitinikin tehneen abortin ja laskeskelen, myös sitä kuinka vanha oma sisko tai veli olisi nyt. Itselläni ei ole sisaruksia.
Abortti on loppu elämän päätös!
sinun puolestasi. Toivottavasti pääset asiasta vielä yli, vaikka et unohtaisikaan. Minä olen tehnyt abortin enkä ole katunut. En mieti syntymäpäiviä enkä haikaile, mutta mitä ilmeisemmin ero meidän tapauksissa on, että minä en koskaan ole unohtanut sitä, että sillä hetkellä en pystynyt vanhemmuuteen enkä halunnut lasta. Anna armoa itsellesi ja muista että olit vasta nuori!
Puhun voimakkaasti sen puolesta, että naiset aborttia pohtiessaan tekisivät ratkaisunsa tutkiskeltuaan tarkkaan omia tuntemuksiaan. Aborttiahan katuvat nimenomaan ne naiset, joiden ei ehkä olisi pitänyt siihen ratkaisuun koskaan päätyäkään.
Myös minun äitini on nuorena tehnyt abortin eikä ole katunut. Eikä minulla ole sen tiedon kanssa mitään ongelmaa, sillä myös hänelle tilanne oli vaikea ja olen aina ymmärtänyt sen.
Halusin kertoa oman tarinani kertoakseni, että aina abortti ei ole loppuelämän trauma, vaikka loppuelämän päätös onkin.
Voimia kaikille ratkaisuaan pohtiville!
tiedän tasan tarkkaan tunteesi, mitä sisimmissäsi tunnet... opiskelin, tulin raskaaksi...abortti tehtiin, se tuntui silloin oikelta ratkaisulta. tällä hetkellä meillä on kaksi aivan ihanaa lasta. monesti ajattelen, kumpi se vauva olisi ollut, tyttö vai poika jne... syytän itseäni ja omaa tyhmyyttäni aivan hirveästi siitä!
Mielestäni olet tappaja! Ja vielä joskus vastaat teostasi! Kylmiä sanoja mutta valitettavasti totta.
Kiitos vain "totuutesi" sanoista.Hyvää elämää sinullekkin..
Hei äijä! Sinulla ei ole todellakaan MITÄÄN OIKEUTTA puhua asiasta, josta et ikinä tule MITÄÄN TIETÄMÄÄN!
Naama kiinni!
tarkoitat. Ei ikinä olisi pitänyt tehdä aborttia. Mietin vielä yli kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin, olisiko hän ollut tyttö vai poika ja minkä ikäinen hän olisi. Millainen ihminen ja millaiset luonteenpiirteet. Ajatella, että olen ollut niin hölmö, että menin tekemään omalle lapselleni niin! Miettikää nuoret tytöt tarkkaan, ennenkuin teette abortin. Vaihtoehtoja on muitakin. Asiat tuppaavat järjestymään ja aivan varmasti yhden lapsen kanssa tulee toimeen. Antakaa lastenne elää.