Hyvänen aika

Eikö NYKYAJAN nuoriso ymmärrä käyttää kondomia,ettei tulisi näitä teiniraskauksia!!!???
Eläkää nyt hyvä nuoriso sitä nuorten elämää ensiksi,juhlitte,opiskelette ammatin,perustatte oman kodin ja sitten vasta harkitsette lapsen tekoa.Pieneen lapseen liittyy suuri vastuu,joka jatkuu läpi elämän,näin se vaan on.Lasta ei voi hylätä jonnekkin vaan sitten kun ei enää jaksa tai tekee mieli bilettää kavereiden kanssa.Mä kyllä järkytyin näistä kirjoituksista kun täältä luin.Itselle ei olis käynyt mielessäkään 15-vuotiaana ruveta tehtailemaan lapsia,olinhan itsekin vielä sellainen.
Nyt,olen 33v. minulla on kaksi kouluikäistä lasta,ja hyvin olen jaksanut tähän saakka.Kyllä se näin on että vanhempanakin jaksaa kyllä pienten lasten kanssa...ja uudelleenkin vielä voisi aloittaa.
Mutta,hyvää kesää kaikille ja nuoret,nauttikaa teinivuosistanne täysillä,kondomin kera.Kyllä myöhemminkin ehtii ne lapset tehdä.
221922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

vahinkoja sattuu, itse kullekkin. oon 17 vuotias ja mulla on 3kk ikäinen tyttö vauva. hyvin ollaan jaksettu. kyllä on joskus käyty kylillä mutta melko harvoin, ei noin pientä raski jättää pitkäksi aikaa hoitoon. väitätkö ettet itse ikinä antanut lastasi hoitoon? mielestäni hyvä äiti voi olla minkä ikäisenä tahansa. joten eiköhän jätetä arvostelut, ja kunnioitetaan toisiamme äiteinä.

Äänestä
  • tule takaisin 15 vuoden päästä kertomaan kuinka on mennyt.
    toivottavasti sitä ennen emme saa lukea tabloidi-lehdistä kuinka jälleen kerran nuori äiti on päätynyt "lopulliseen" ratkaisuun päästäkseen vaivalloisista lapsista eroon.

    mistä te todellisuutta pakenevat yhteiskunnan elätit kuvittelette niiden porvoolaisteiniäidin tyyppisten hirveyksien putkahtelevan?
    teidän joukostanne!

    Äänestä

  • realisti kirjoitti:

    tule takaisin 15 vuoden päästä kertomaan kuinka on mennyt.
    toivottavasti sitä ennen emme saa lukea tabloidi-lehdistä kuinka jälleen kerran nuori äiti on päätynyt "lopulliseen" ratkaisuun päästäkseen vaivalloisista lapsista eroon.

    mistä te todellisuutta pakenevat yhteiskunnan elätit kuvittelette niiden porvoolaisteiniäidin tyyppisten hirveyksien putkahtelevan?
    teidän joukostanne!

    Kuka tässä on sanonut että olen yhteiskunnan elätti? Jokaisella äidillä on oikeus äitiyspäivärahaan, myös minulla sekä työssä käyvällä äidillä. Mies töissä, joten ei ole sossuunkaan tarvinnut mennä ruinaamaan. Vaikka mitä pahaa siinä olisi? Kyllähän kaiken maailman juopot ja narkkaritkin saavat sieltä rahaa elämiseen, vaikka kaljaan ja aineisiin ne rahat taitavat loppujen lopuksi mennä.

    Voin myöntää sen, että mieluummin olisin lapseni tehnyt vanhempana, mutta en aborttiakaan kyllä tee vain sen vuoksi ettei minulla ole ammattia. Kaikea kun ei voi suunnitella etukäteen.

    Hetkeäkään en kadu sitä, että pidin lapseni, hän on omaa lihaa ja vertani ja aion pitää hänestä huolta niin kauan kun vain henki minussa pihisee.

    Minä en aio arvostella vanhempia enkä nuoria äitejä, koska jokainen hoitaa lapsensa tavallaan.
    Sinulla on mielipiteesi ja minulla omani joten näistä asioista taitaa olla turha kiistellä.

    Hyvää kesän jatkoa sinulle!

    Äänestä

Minä opiskelen ja olen elänyt nuoruuttani, mutten lapseni kustannuksella vaan lähinnä ennen häntä. Hänet saatuani olen elänyt elämääni, kuten jokainen äiti. Minulla on elämä, lapseni kanssa.
Minä kannan vastuuni enkä hylkää lastani, jos mieli tekeekin ottaa olutta kavereiden kanssa. Ja kyllä, minä todella käyn välillä oluella kavereiden kanssa.
Minä olen 4v kasvattanut lastani yksin, joten tiedän, että se kantaa koko elämän. Minä rakastan lastani ja teen kaikkeni hänen eteensä. Kaikkeni.

Minäkin olen jaksanut erittäin hyvin, kiitos kannustuksesta.

Oikein mansikkamaista ja aurinkoista kesää.

Ps. Ehkäisy on tärkeä asia muistaa, mutta aina se ei pidä 100% varmuutta ja se on muistettava. Vastuu on siis sillä, ketä seksiä harrastaa.

Äänestä

En väitä, ettäkö olisin kanssasi eri mieltä, en ollenkaan.

Mutta mitä sinä tai minä olemme sanomaan, milloin jollekulle toiselle on se oikea aika? Ei ikä vastuullisuutta takaa. Ei kaikkia tarvitse juhlia teinivuosinaan perhe-elämää häiritsevästi, eikä äidiksi/isäksi tuleminen aivan varmasti poissulje kodin perustamista, päin vastoin =) Ja mitä opiskeluihin tulee, nekin ehtii myöhemmin.

Ymmärränä pointtisi. Mutta toivottavasti sinä ymmärrät, ettei se ole aukoton, ei sinne päinkään.

Äänestä

uudelleen 38v. tulla raskaaksi-eipä ole enää niin helppoa synnytys kuten lapsen hoitaminen.

Äänestä
  • toi on sitä puolustus-liturgiaa, jolla yritetään epätoivoisesti perustella omaa surkeaa arvostelukykyä ja puuttuvaa elämänhallintaa.
    eikai nyt kukaan TÄYSjärkinen ala tehdä lapsia teininä, sehän on itsestään selvää.
    Ei tänä päivänä kenenkään tarvitse niin väkipakolla tehdä, vaihtoehtoja on; halvimpana sanoa ei kun jannu vonkaa, mutta jos ei osaa niin vois edes pitää niitä kumeja mukana.
    Oikein alhaisena temppuna jotkut tekee kersan saadakseen kaupungin asunnon.. voi herranen aika mikä funktio.
    - hommatkaa jotain järkevää tekemistä, opiskelkaa tai tehkää töitä, edes sen aikaa, että elämä tulee vähän tutummaksi.
    se on monelle teinille täysin tuntematon alue, mutta eikun vaan toista onnetonta siihen työntämään.
    hattua voi nostaa sille itseluottamukselle, että tommoset sitten vielä kuvittelee kasvattavansa "veronmaksajia"... ehehe - ja mistähän ne siihen saa sen esimerkin?
    ammattitaidottomasta teiniäidistä, joka elää yhteiskunnan tuilla?

    toisaalta olen sitä mieltä, että tehkää ihan niin paljon lapsia kuin sielu sietää. Mutta kustantakaa kaikki itse, yhteiskunnalta pitäisi tulla vain äitiyspaketti ja lapsilisät. Loput hoitakoon nämä maailmanpelastajat itse! IMHO.

    Äänestä

  • erimielinen kirjoitti:

    toi on sitä puolustus-liturgiaa, jolla yritetään epätoivoisesti perustella omaa surkeaa arvostelukykyä ja puuttuvaa elämänhallintaa.

    "Mutta kustantakaa kaikki itse, yhteiskunnalta pitäisi tulla vain äitiyspaketti ja lapsilisät."

    Väitätkö ettet itse ota vastaan äitiyspäivärahaa johon jokainen äiti on oikeutettu?

    Äänestä

  • erimielinen kirjoitti:

    toi on sitä puolustus-liturgiaa, jolla yritetään epätoivoisesti perustella omaa surkeaa arvostelukykyä ja puuttuvaa elämänhallintaa.
    eikai nyt kukaan TÄYSjärkinen ala tehdä lapsia teininä, sehän on itsestään selvää.
    Ei tänä päivänä kenenkään tarvitse niin väkipakolla tehdä, vaihtoehtoja on; halvimpana sanoa ei kun jannu vonkaa, mutta jos ei osaa niin vois edes pitää niitä kumeja mukana.
    Oikein alhaisena temppuna jotkut tekee kersan saadakseen kaupungin asunnon.. voi herranen aika mikä funktio.
    - hommatkaa jotain järkevää tekemistä, opiskelkaa tai tehkää töitä, edes sen aikaa, että elämä tulee vähän tutummaksi.
    se on monelle teinille täysin tuntematon alue, mutta eikun vaan toista onnetonta siihen työntämään.
    hattua voi nostaa sille itseluottamukselle, että tommoset sitten vielä kuvittelee kasvattavansa "veronmaksajia"... ehehe - ja mistähän ne siihen saa sen esimerkin?
    ammattitaidottomasta teiniäidistä, joka elää yhteiskunnan tuilla?

    toisaalta olen sitä mieltä, että tehkää ihan niin paljon lapsia kuin sielu sietää. Mutta kustantakaa kaikki itse, yhteiskunnalta pitäisi tulla vain äitiyspaketti ja lapsilisät. Loput hoitakoon nämä maailmanpelastajat itse! IMHO.

    ja järkevää tekemistä. Niin armotonta yleistämistä ja kärjistämistä, ettet varmasti tiedä mistä puhut.

    Mutta hyvää kesää yhteiskunnan elätti :)

    Äänestä

  • äipyskäliini kirjoitti:

    ja järkevää tekemistä. Niin armotonta yleistämistä ja kärjistämistä, ettet varmasti tiedä mistä puhut.

    Mutta hyvää kesää yhteiskunnan elätti :)

    Jumalauta että kolahtikin kalikka oikean todellisen luntun kohdalle! Mokoma huora! Sinulle en maksa äpäriesi elätyksestä! POIS ÄPÄRÄT!

    Äänestä

oon raskaana ja täysin vahingossa.. unohdin yhtenä kauniina päivänä e-pillerin ja vaikka oli kondoomi, ni se kai hajos tai jotain, mutta nytte ollaan maha pystyssä.. en aijo tehä aborttia, koska musta se on murha.. niin että kaippa mä sitte tän lapsen nytte hankin.. ystävällisin terveisin 16w.

Äänestä
  • eli sä hankit sen lapsen tai sitten et hanki sitä lasta. Ei se ole mikään kaippa mä tän lapsen hankin.
    Oot sitten tosi "kypsä" ikäiseksesi.

    Äänestä

  • "in että kaippa mä sitte tän lapsen nytte hankin"

    Anna huostaan.

    "unohdin yhtenä kauniina päivänä e-pillerin"

    Ei sitä niin vain unohdeta. Olit huolimaton ja sillä siisti. Syytä itseäsi.

    "en aijo tehä aborttia, koska musta se on murha"

    Olet todella tyhmä. Kuka sanoo että se on murha? Äitikö? Isäkö? Mummo? Kuka? Noin triviaali vastaus ei tule sinulta itseltäsi vaan se on sinuun ohjelmoitu. Abortti ei todellakaan ole mikään murha, koska mitään lasta ei vielä aborttivaiheessa ole olemassakaan. On aika, jonka jälkeen aborttia ei enää saa. Sitä ennen se on Suomen lain mukaan täysin hyväksyttävää, koska mitään elävää elämää ei vielä ole.
    Ja sinun kohdallasi kyllä olisi nopea poisnukkuminen vielä vaikka synnytyssalissakin armollisempi kohtalo kuin kasvaa sinunkaltaisesi luntun kanssa tai muiden elätettävänä ÄPÄRÄNÄ!!!

    HÄPEÄ! HÄPEÄ! HÄPEÄ!!!!

    Äänestä

töitä(lopetin rankan ensimmäisen kolmanneksen takia) en myöskään ole opiskellut peruskoulua pidemmälle vaan ollut töissä peruskoulun jälkeen.
Tajuan käyttää kortsua, mutta halusimme poikaystävän kanssa lapsen. Osaan ottaa vastuun tulevasta lapsestani ja biletys jäi sillä sekunnilla kun tein positiivisen testin. Se oli elämäni onnellisin hetki enkä kadu hetkeäkään omaa lastani eikä kenenkään sitä tulisi katua. Lapsi on viaton ja jokainen aikuinenkin mokailee jossain vaiheessa.Tuskin on olemassa yhtään perhettä jossa ei olisi ollut vastoinkäymisiä jossain vaiheessa ja niitä tulee olemaan läpi elämän. Eikö 33 vuotias ole vieläkään tajunnut että lapsia saadaan, niitä ei tehdä. Pitäisi olla onnellinen siitä että yleensä saa lapsia kun kaikki ei niitä saa.

Äänestä
  • että n.20 vuotias kestää paremmin raskauden kuin 30 vuotiaat.se on tosi asia jota sinun on turha yrittää perustella sillä että itse olet tehnyt lapsesi myöhemmin.

    Äänestä

  • Voi lapsi pieni, nyky-yhteiskunta tarjoaa kaltaisillesi lukemattomia mahdollisuuksia kouluttautua uudestaan ja uudestaan. Töitä kyllä löytyy sitä kautta aina. Mutta ei niin ei. Olet laiska, moraaliton itsekäs paska.

    "mutta halusimme poikaystävän kanssa lapsen"

    Toisin sanoen sinä halusit ja jätit ehkäisyn pois. Aina ei todellakaan tehdä sitä mitä halutaan vaan odotetaan oikeaa tilaisuutta, ymmärrätkö idiootti? Sinulla sitä tilaisuutta ei ole ollut! Olet pelkkä muiden siivellä elävä huora ja pystyt jo nyt ennakoimaan jäämisesi yh:ksi! Perkele mikä idiootti olet! Puolustuksena teiniäitiydelle ei todellakaan voi olla se että "aikuinenkin mokailee!"

    Äänestä

on biologisesti parhaimmillaan äidiksi.keho jaksaa paremmin odotuksen ja synnytyksen vaivat ja vauvan kanssa valvomisen.esim.keisarileikkauksia on 20vuotiailla vähemmän kuin nelikymppisillä.nuoren äidin elämään lapsen tarpeet asettuu joustavasti koska uraputket ja asuntolainat eivät vielä kahlitse perhettä.teiniäitejä on kuitenkin vähemmän kuin yli 20 vuotiaita äitejä.sikiön poikkeavuuksien ja sairauksien riski sekä synnytys ongelmien riski kasvaa äidin iän myötä.

Äänestä

Miksi nuoren pitää juhlia? Kaikki nuoret eivät pidä juhlimisesta. Kaikkien ei tee mieli bilettää kavereiden kanssa. Ja kuinka monta teiniäitiä Maisa tuntee, jotka on hylännyt lapsensa jonnekkin vaan? Itse en tunne/tiedä yhtäkään.

Jos sä olit täysi lapsi 15vuotiaana, se ei tarkoita, että kaikki muutkin olisivat.

Äänestä
  • Kaikki teiniäidit eivät todellakaan ole mitään juhlijoita!
    Itse olen 2kk kasvattanut pientä tyttöä ja hetkeäkään ei ole kaduttanut, että tein lapsen 16-vuotiaana.
    Lähinnä vain ärsyttää vanhempien ihmisten arvostelut, kuinka teiniäidit muka ovat huonoja.

    Äänestä

  • 15-vuotias on lapsellisempi kuin 3-vuotias. 15-vuotias nääs kuvittelee jo tietävänsä kaiken, ja tietenkin paremmin kuin kukaan muu.
    Jos sen ikänen tahallaan hankkiutuu raskaaksi, jotain täytyy olla vialla. Ei se ole ihan tervettä kapinaa!!
    Näin tossa joku päivä tosi pienen ja hennon teinitytön (olisko ollut joku14v) työntävän vaunuja yhtä mukulan poikaystävänsä kanssa. En voinut olla katsomassa, ihan pahaa teki!! Tyttö oli niin pieni että selvästi oli omakin kehitys vielä pahasti kesken. :(

    Äänestä

  • ikä tuo viisautta kirjoitti:

    15-vuotias on lapsellisempi kuin 3-vuotias. 15-vuotias nääs kuvittelee jo tietävänsä kaiken, ja tietenkin paremmin kuin kukaan muu.
    Jos sen ikänen tahallaan hankkiutuu raskaaksi, jotain täytyy olla vialla. Ei se ole ihan tervettä kapinaa!!
    Näin tossa joku päivä tosi pienen ja hennon teinitytön (olisko ollut joku14v) työntävän vaunuja yhtä mukulan poikaystävänsä kanssa. En voinut olla katsomassa, ihan pahaa teki!! Tyttö oli niin pieni että selvästi oli omakin kehitys vielä pahasti kesken. :(

    eikä vain äiti yhtälailla kuin muutkin äidit ja enne lapset saatiin sen ikäisenä ja ruumis on parhaimmillaan synnytykseen 17 v sanoi minun synnytyslääkäri!

    Äänestä

  • teiniäiti kirjoitti:

    eikä vain äiti yhtälailla kuin muutkin äidit ja enne lapset saatiin sen ikäisenä ja ruumis on parhaimmillaan synnytykseen 17 v sanoi minun synnytyslääkäri!

    sanottiin että oikea aika synnytykseen fyysisesti on 20->,sillä silloin on äidinkin keho kehittynyt,eikä kehitys ole kesken.Näin siis minulle sanottiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maisa kirjoitti:

Eikö NYKYAJAN nuoriso ymmärrä käyttää kondomia,ettei tulisi näitä teiniraskauksia!!!???
Eläkää nyt hyvä nuoriso sitä nuorten elämää ensiksi,juhlitte,opiskelette ammatin,perustatte oman kodin ja sitten vasta harkitsette lapsen tekoa.Pieneen lapseen liittyy suuri vastuu,joka jatkuu läpi elämän,näin se vaan on.Lasta ei voi hylätä jonnekkin vaan sitten kun ei enää jaksa tai tekee mieli bilettää kavereiden kanssa.Mä kyllä järkytyin näistä kirjoituksista kun täältä luin.Itselle ei olis käynyt mielessäkään 15-vuotiaana ruveta tehtailemaan lapsia,olinhan itsekin vielä sellainen.
Nyt,olen 33v. minulla on kaksi kouluikäistä lasta,ja hyvin olen jaksanut tähän saakka.Kyllä se näin on että vanhempanakin jaksaa kyllä pienten lasten kanssa...ja uudelleenkin vielä voisi aloittaa.
Mutta,hyvää kesää kaikille ja nuoret,nauttikaa teinivuosistanne täysillä,kondomin kera.Kyllä myöhemminkin ehtii ne lapset tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu