Katrin muistelmia gynekologilta

-Katri-

Istuin jälleen hermostuneena odotushuoneessa. Gynekologilla käynti ei ollut lempipuuhaani. Kaikkeen sitä nainen joutuukin; riisumaan pöksynsä ja levittämään jalkansa vieraan miehen edessä. Sitten sisään työnnetään ties millaista vekotinta; aivan kuin olisit siinä runkattavana jalat levällään. Kiroilin mielessäni ja ajattelin jo lähteä pois, kun tutkimushuoneen ovi yhtäkkiä avattiin. Komea, nelikymppinen mies seisoi ovella hohtavan valkea lääkärintakki yllään ja kutsui minua sisään.

Huokaisin vastentahtoisesti ja astuin sisään huoneeseen. "Mene tuonne verhon taakse ja riisu itsesi alasti", mies tokaisi. "Alasti"? kysyin hämmästyneenä. "Tutkitaan rinnat saman tien", lääkäri murahti ja syventyi papereihinsa. Erittäin nolona marssin verhon taakse, heitin tuolille lilanväriset farkkuni ja mustat pikkupöksyni, riisuin puseroni ja pudotin rintsikkani viimekseksi muun vaatekasan päälle. Astuin ihka-alasti huoneeseen.

Gynekologi katseli minua. Minusta tuntui, että hän arvioi minut päästä varpaisiin. "Käy tuohon pöydälle, nosta jalat telineisiin" mies sanoi. Nousin posket punaisina pöydälle ja asetuin nöyryyttävään asentoon. Lääkäri asteli jalkojeni väliin. "Levitä vielä lisää jalkojasi". Tottelin nolona.

"No niin, aloitetaan rinnoista", mies sanoi. Hän otti käsittelyynsä ensin vasemman rintani, puristeli ja tunnusteli sitä. Sen jälkeen vuorossa oli toinen rinta. Lääkärin otteet tuntuivat erittäin ammattitaitoisilta. Katselin kohti kattoa, koska en uskaltanut katsoa miestä silmiin. Edelleen minua nolotti valtavasti. "Ja nyt ovat vuorossa nännit", mies sanoi ja tarttui sormillaan vasempaan nänniini. Lääkäri puristeli ja venytti nänniäni, mikä sai sen kovettumaan. Kauhukseni tunsin alkavani kiihottua. Jalkovälini alkoi tihkua kosteutta ja olisin halunnut vajota maan alle. Tiesin varmana, että gynekologi huomaisi sen tuota pikaa.

"Rintasi ovat ok, sitten tutkitaan emätintä ja kohtua", gynekologi sanoi hyvin asiallisesti. Nielaisin. Tiesin, että kiihottuneisuuteni tulisi ilmi hyvin pian. Gynekologi käänsi katseensa jalkojeni väliin, koetteli häpyhuuliani sormillaan ja katsahti sitten minua silmiin.

"Työnnän emättimeesi laajentimen. Se voi hieman koskea. Ole rentona", gynekologi sanoi. Samassa tunsin jonkin kylmän, kovan ja erittäin ison instrumentin työntyvän syvälle sisääni. "Aih, se sattuu", huusin. Mies ei sanonut mitään, vaan jatkoi instrumentin työntämistä sisääni. "Tästä ei näe kunnolla, joudun käyttämään vielä hieman isompaa välinettä", mies murahti. Värähdin pelosta. Gynekologi avasi puisen laatikon ja poimi sieltä esiin seuraavan instrumentin. Tunsin pian sen työntyvän sisään pilluuni. Se sattui ja parahdin kivusta. Yritin vääntelehtiä, mutta mies työnsi esineen syvälle sisääni, hitaasti, mutta varmasti. Tunsin yhtä aikaa kiihottumista ja pelkoa.

"Sinulla on sievät pienet paikat", mies sanoi. Valtavankokoinen tähystin jatkoi liikkumistaan sisälläni, se alkoi liikkua ulos ja sisään aiheuttaen yhtä aikaa sekä pientä kipua että suurta nautintoa. Lopulta tähystin vedettiin ulos kosteasta pillustani. "Nyt koettelen sinua peräsuolen kautta", mies sanoi ja työnsi sormen äkkiarvaamatta sisääni. Sormi liikkui ulos ja sisään, kiemurteli ja liikkui tiukassa peräsuolessani.

Sitten sormi siirtyi klitorikselleni. Se venytteli ja hankasi sitä samalla kun jättikokoinen tähystin työntyi taas emättimeni pohjaan asti ja vieläpä sormi teki työtään peräsuolessani. Yritin kaikkeni, jotta kiihottumiseni ei näkyisi tai eteneisi loppuun asti, mutta en enää voinut estää itseäni. Suustani pääsi valtava tuskan ja nautinnon sekainen voihkaisu. Olin saavuttanut orgasmin lääkärin pöydällä.

16

14031

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huonompi

      huonoin

    • Sarah_

      Kirjoittaja olisi voinut kirjoittaa vähän enemmän mielikuvitustaan käyttäen. Aika vaisu tarinaksi tämä oli. Parempaa luvassa jatkossa... ehkäpä?

    • bababa

      aika lyhyt novelliksi, mutta ei ihan huono.

    • Mitä ihmettä?

      Tuskaa ja nautintoa samaan aikaan. Miten mahdollista?

      • Vic

        Joillekin tuska tai pieni kipu voi olla jossain määrin myös nautintoa. Ymmärsiköhän kukaan? Tuska voi myös muuttua nautinnoksi. Kaikki on mahdollista.


      • -Katri-
        Vic kirjoitti:

        Joillekin tuska tai pieni kipu voi olla jossain määrin myös nautintoa. Ymmärsiköhän kukaan? Tuska voi myös muuttua nautinnoksi. Kaikki on mahdollista.

        Minä ymmärsin, ja se juuri oli tarinan pointti. :D

        Jännitys ja kipu voivat tehdä orgasmistakin voimakkaamman.


      • Mieslukija
        -Katri- kirjoitti:

        Minä ymmärsin, ja se juuri oli tarinan pointti. :D

        Jännitys ja kipu voivat tehdä orgasmistakin voimakkaamman.

        Katri, kirjoititko tositarinan vai vain melkein? Paljon realistisempi verrattuna muuhun hömppään täällä.


      • Annacat
        Mieslukija kirjoitti:

        Katri, kirjoititko tositarinan vai vain melkein? Paljon realistisempi verrattuna muuhun hömppään täällä.

        ...kirjoita tänne tositarinoita? Pelkkää fantasiaa nämä on.


      • ...
        Annacat kirjoitti:

        ...kirjoita tänne tositarinoita? Pelkkää fantasiaa nämä on.

        Luuletko näiden olevan pelkkää fantasiaa?


    • Hoitsuhan minä

      Mukava tarina lukea. Ehkäpä pituutta olisi saanut olla vähän enemmän, niin olisi päässyt eläytymään tarinaan sisälle paremmin.

      • kokemuksia?

        kertakäyttö käsineellä päällystetty etusormi tuseeraa peräsuolessa?.


      • asiantuntija
        kokemuksia? kirjoitti:

        kertakäyttö käsineellä päällystetty etusormi tuseeraa peräsuolessa?.

        Tuseeraus tuntuu epämiellyttävältä, kun siinä yleensä on vaikea olla rentona. Tutkimus kestää onneksi vain vähän aikaa.


      • kokemuksia?
        asiantuntija kirjoitti:

        Tuseeraus tuntuu epämiellyttävältä, kun siinä yleensä on vaikea olla rentona. Tutkimus kestää onneksi vain vähän aikaa.

        olemaan rentona?.


      • asiantuntija
        kokemuksia? kirjoitti:

        olemaan rentona?.

        ... tilanne on niin inhottava, että siinä tulee pakostakin jännitettyä vastaan. Sen alueen lihaksia on silloin vaikea pitää rentona.


      • kokemuksia?
        asiantuntija kirjoitti:

        ... tilanne on niin inhottava, että siinä tulee pakostakin jännitettyä vastaan. Sen alueen lihaksia on silloin vaikea pitää rentona.

        vai niin.


    • Punatulkku

      Muuten hyvä, mutta aivan liian lyhyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2452
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      2024
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      22
      1826
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1605
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      24
      1455
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1339
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      43
      1338
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1285
    9. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      37
      1191
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1046
    Aihe