Miten käy

joka ei koskaan saa mahdollisuutta kuulla Jeesuksen viattomasta kärsimyksestä ja kuolemasta? Tarkoitan tällä ihmistä, joka asuu niin kaukaisessa maan kolkassa, ettei sinne muu sivilisaatio ylety. (esim. sademetsän villit kansat)

Joutuuko hän tuliseen pätsiin?

Jos ei, niin miksi meidän ulottuville tuodaan sanaa jonka uskoo vain promillen murto-osa, ja loput joutuvat sitten elämän päättyessä ikuiseen hemmettiin?
5223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

paljonkin.Tulin siihen tulokseen, että ne pienet lapset, jotka ovat kuolleet kaukaisimmissakin kolkissa, ovat olleet Jumalan valittuja.

Äänestä

Vain usko Jeesukseen ja syntien anteeksiantamukseen pelastaa. Jos ei ole tietoa Jeesuksesta, niin ei voi myöskään uskoa. Ja näin ollen ei voi pelastua. Ei kovin reilua suurimmalle osalle koskaan eläneistä ihmisistä, mutta näin se vaan nyt menee.

Tosin emme mekään voi täysin tuudittautua pelastuksen varmuuteen. Tunnettuahan on, että Jumalan mielipiteet voivat vaihdella jopa ihmisen näkökulmasta katsottuna hyvin nopeasti, ja että hän ilmoittaa itsestään vain pienelle ihmisjoukolle. Vanhan liiton säännöt annettiin Mooseksen kautta vain Israelin kansalle, ja sanan päivitys uuteen liittoon taas ainoastaan 12 opetuslapselle, joiden tehtäväksi annettiin saattaa asia tietoon koko maailmalle sen sijaan että Jumalan poika olisi suoraan lähetetty jokaisen kansan keskuuteen. Voihan olla, että jossakin Borneon viidakossa on taas solmittu uusi liitto Jumalan ja ihmisten välillä, ja pelastuksen ehdot ovat muuttuneet. Me onnettomat vaan emme tiedä siitä vielä, ja osoitteenamme on "hemmetti", elleivät borneolaiset sanantuojat saavuta meitä ajoissa.

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus! Siinäpä pohtimista meille kaikille. :D

    Äänestä

  • etkö ole Raamatusa lukenut, että Jeesus itse sanoo, että lapsi uskoo, on jopa uskon esikuva. jokaisella lapsella, joka maailmaan syntyy, usko on syntymälahja. Jumala kyllä tietää kuka säilyttäisi uskon jos saisi olla kuulemassa Jeesuksesta ja syntien anteeksiannosta ja korjaa nämä jo pienenä sieltä, missä ei ole mahdollisuutta kuulla oikeaa saarnaa.

    On myös ihmeellisiä tapauksia, että etsivä on löytänyt elävän uskon, vaikka omassa maassa ei ole ollut uskovaisia, niin sinne on esim turisteina mennyt ihmisiä, jotka ovat opastaneet ja ihminen on saanut parannuksen armon. jos jossakin on vastaanottavaa uskoa, Jumalalla, joka näkee sydämen, on kyllä varaa ja mahdollisuus lähettää omansa saarnaamaan evankeliumia.

    Äänestä

  • lukenut kirjoitti:

    etkö ole Raamatusa lukenut, että Jeesus itse sanoo, että lapsi uskoo, on jopa uskon esikuva. jokaisella lapsella, joka maailmaan syntyy, usko on syntymälahja. Jumala kyllä tietää kuka säilyttäisi uskon jos saisi olla kuulemassa Jeesuksesta ja syntien anteeksiannosta ja korjaa nämä jo pienenä sieltä, missä ei ole mahdollisuutta kuulla oikeaa saarnaa.

    On myös ihmeellisiä tapauksia, että etsivä on löytänyt elävän uskon, vaikka omassa maassa ei ole ollut uskovaisia, niin sinne on esim turisteina mennyt ihmisiä, jotka ovat opastaneet ja ihminen on saanut parannuksen armon. jos jossakin on vastaanottavaa uskoa, Jumalalla, joka näkee sydämen, on kyllä varaa ja mahdollisuus lähettää omansa saarnaamaan evankeliumia.

    "Jumala kyllä tietää kuka säilyttäisi uskon jos saisi olla kuulemassa Jeesuksesta ja syntien anteeksiannosta ja korjaa nämä jo pienenä sieltä, missä ei ole mahdollisuutta kuulla oikeaa saarnaa."

    Eikö olisi parempi "korjata pois" ajoissa ne, jotka eivät säilyttäisi uskoa vaikka oikeaa saarnaa olisikin tarjolla? Tällöin ei kukaan joutuisi kadotukseen. Ja miksi oikeaa saarnaa ei ylipäätään ole kaikille tarjolla? Miksi vl:t (siis ainoat oikeat uskovat) järjestävät keskenään massiivisia hengennostatustilaisuuksia eivätkä vie pelastavaa sanomaa sinne, missä sitä tarvittaisiin? Eivätkö vl:t ole siis suoraan vastuussa kehitysmaiden lapsikuolleisuudesta, kun Jumala joutuu oikean saarnan puutteessa ottamaan hengiltä kaikki potentiaalisesti uskovaiset pikkulapset? Raamatussa on lähetyskäsky - miksei sitä noudateta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmiselle, kirjoitti:

joka ei koskaan saa mahdollisuutta kuulla Jeesuksen viattomasta kärsimyksestä ja kuolemasta? Tarkoitan tällä ihmistä, joka asuu niin kaukaisessa maan kolkassa, ettei sinne muu sivilisaatio ylety. (esim. sademetsän villit kansat)

Joutuuko hän tuliseen pätsiin?

Jos ei, niin miksi meidän ulottuville tuodaan sanaa jonka uskoo vain promillen murto-osa, ja loput joutuvat sitten elämän päättyessä ikuiseen hemmettiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu