Tatä palstaa seuranneena saa helposti sen käsityksen, että uskonasiat hallisevat hyvin monien elämää.
Mielestäni elämä on tarkoitettu elettäväksi eikä pelkästään kärsittäväksi johonkin uskomukseen perustuvan taivaspaikan odotuksessa tai helvetin pelossa. Kenelläkän kun ei ole mitään varmuutta kuoleman jälkeisistä tapahtumista ; on vain pelkkä usko johonkin epämääräiseen.
Kysymys elämän tarkoituksesta on edelleen ihmisiltä ratkaisematta. Miksi korkean (esim. kristillinen) moraalin mukainen elämä ei riitä jokaiselle ihmiselle?
Itse en ole uskonnollinen, enkä usko minkään uskonnon opetuksiin. Minun "uskoni" on niin yksinkertainen, että elän elämäni nauttien kaikista asioista joista itse pidän. Kuitenkin niin, että en teoillani loukkaa enkä vahingoita toisia. Olen sitä mieltä, että jos kaikki eläisivät näin "siististi", maailma olisi paljon parempi paikka elää. Ei olisi esimerkikisi mielettömiä uskonsotia, joissa ei kukaan voita, kaikki häviävät. Sodat aiheuttavat vain suunnattomia kärsimyksiä ja kostomieltä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miten sen nyt ottaa. Kyllähän sitä hetken aikaa kokee tuskaa ja ahdistusta täällä murheen alhossa, kun saa katsoa palkan maksuun.
Olin vielä jokin aika sitten uskomassa. Silloin en voinut elää niinkuin olisin halunnut. Jos usko ei ihan hallinnut eläämääni, rajoitti se ainakin vahvasti. Melkein kaikissa asioissa huomasin ajattelevani, että onkohan tämä ja tämä uskovaiselle sopivaa ja pahentaako muita. Tämä alkoi käydä niin raskaaksi, etten enää jaksanut kivoitella.
Nyt kun usko ei enää rajoita elämääni, nautin elämisestä täysin siemauksin ja tunnen olevani onnellinen ja vapaa ensi kertaa elämässäni.
Näitä keskusteluja seuratessa tulee mieleen, miksi elämä pitää elää jonkun uskonlahkon oppien mukaan, kun ei kuitenkaan ole mitään varmuutta taivaaseen pääsystä. Mikähän illuusio sekin on?
Kuinkahan moni on jättänyt ainutkertaisen elämänsä elämättä ahdasmielisen uskonkäsityksensä vuoksi? Säälin heitä.