Että Näin

"Etsikää ensin Jumalan valtakunta niin kaikki muu teille annetaan."

Hyvää kesää kaikille:)
231183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

...Kehoittaa Jeesus Raamatussa opetuslapsiaan etsimään;)

Miten sinä käsität kyseisen kohdan?

Vl:t viljelevät paljon tuota slogania, että "Etsikää ensin Jumalan valtakunta", jolla he kuvittelevat tarkoitettavan omaa joukkoansa. Eli tälläkin yritetään korottaa oman joukon tärkeyttä.

Vl:t suuntaavat laajemmasta Jeesuksen opetuksesta irroitetun lauseen vl-liikkeen ulkopuolisille että heidän tulisi ensin löytää se "Maan päällinen Jumalan valtakunta" (vl-joukko), josta he sitten saisivat kaiken muunkin tarvitsevansa hengellisen ravinnon.

Matteus 6 kertoo kuitenkin siitä kun Jeesus opettaa jo häneen uskovia opetuslapsiaan. Kyseisessä jakeessa Jeesus opettaa mm. Isä-meidän rukouksessa pyytämään syntejä anteeksi Jumalalta ja neuvoo muutenkin uskovaiselle sopivaa elämää sekä asenteita. Eivätkö Jeesuksen opetuslapset olleet jo Jumalan valtakunnassa, kun Jeesus kehottaa heitä etsimään sitä?

Varmastikin opetuslapset olivat jo uskomassa, siitä ei ollut epäilystäkään. Jumalan valtakunta ei vaan ollut mikään maan päällinen joukko, ei edes sellainen jossa Jeesus itse vaelsi, sillä Jeesus opetti selkeästi sellaista käsitystä vastaan. "eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä". (Luuk. 17:21)

Jumalan valtakunta voidaan siis mielestäni käsittää mielen tilana, jossa ihminen seuraa Jumalan ohjausta elämässään. Tätä Jeesus kehoitti jo uskovaisia opetuslapsiaan etsimään. Tämä oli tärkeämpää kuin maallisista asioista huolehtiminen ja siksi se oli ensisijaista. Sana "ensin" onkin käännetty osuvampaan muotoon 1992 käännöksessä, missä kerrotaan että opetuslasten olisi "ennen kaikkea" etsittävä Jumalan valtakuntaA
--> ja Hänen vanhurskata tahtoaan.

Matt. 6:31-34
"Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä.
--> Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."

Siinäpä hyvää kehotusta meille kaikille:)

Äänestä
  • 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä". (Luuk. 17:21)

    20 Ja Pharisealaiset kysyivät häneltä: koska Jumalan valtakunta olis tuleva? Vastasi hän heitä ja snaoi: ei Jumalan valtakunta tule niin, että se taidettaisiin nähdä.
    21 Ei myös heidän pidä sanoman: katso tässä, katso siellä; sillä katso, Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.

    Ei Jumalanvaltakunta ollut Fariseuksilla "sisälliseti teissä"

    Jeesushan vastasi juuri Fariseuksille siihen kysymykseen, "koska Jumalanvaltakunta on tuleva.

    Tulkintasi ei ole oikea!

    21 Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
    22 Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
    23 Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt

    Matt:18
    18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
    19 Taas sanon minä teille: missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä; jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman minun Isältäni, joka on taivaissa.
    20 Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.

    2 Kor.2:10
    10 Mutta joille te jotain anteeksi annatte, sen minä myös anteeksi annan; sillä jolle minä jotain anteeksi annoin, sen minä anteeksi annoin teidän tähtenne Kristuksen puolesta, ettemme saatanalta voitetuksi tulisi;

    Äänestä

  • Raamatun selityksiisi kirjoitti:

    'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä". (Luuk. 17:21)

    >>

    Tähänhän vanhoillislestadiolaiset herkästi aina vetoavat, kun keskustellaan onko Jumalan valtakunta "sieäisesti teissä" vai "teidän keskellänne"?

    Vl:t kuitenkin unohtavat pääpointin, eli sen ettei Jumalan valtakunta voi minkään käännöksen mukaan olla "siellä tai täällä", mikä puolestaan voitaisiin sanoa kaikista maallisista ihmisryhmistä;) Katsos kun Raamatussakin on kerrottu missä Jeesus opetuslapsineen kokoontui, mutta silti ei kerrottu että "Jumalan valtakunta" olisi ollut siellä koolla...

    Lisäksi et ottanut mitään kantaa siihen, että miten vl:ien suosima tulkinta "teidän keskellänne" auttaisi siihen että Jeesus kehoitti omia uskovaisia opetuslapsiaan etsimään Jumalan valtakuntaa?

    Eikö Jumalan valtakunta ollut siellä missä Jeesuskin? Miksi Jeesus ei kertonut että "tässä" olisi Jumalan valtakunta, vaan kehoitti vielä läsnä ollessaan opetuslapsiaan etsimään sitä?

    Tulkintani mielentilasta jääkin käsittääkseni ainoaksi mahdolliseksi selitykseksi. Korjatkaa toki ihmeessä jos näette mahdolliseksi;)

    Jeesus ei toki sanonut fariseuksille, että he olisivat Jumalan valtakunnassa, mutta hekin voisivat silti löytää sen sisältään, sillä Jumala kertoo sanassaan vaikuttavan kaikissa ihmisissä;)

    "yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta
    -->ja kaikissa." (Ef. 4:6)

    Lähetyskäskyssä mainittu yksi tapa vapauttaa ihminen synneistään ei tähän kyseiseen aiheeseen liity millään tavalla, joten en ymmärrä minkä vuoksi vl:t tunkevat tuota suosikkipaikkaansa Raamatusta jokaiseen keskusteluun?

    Lähetyskäskystä kun ei ole missään käännöksessä muotoa, joka tukisi vl-oppia, sillä vl-opin mukaan sen pitäisi kuulua muodossa; "Joiden syntejä ette ole antaneet anteeksi, niille ne ovat anteeksi antamatta taivaassa." Tuollaista ei Raamatussa ole, vaan siellä on päinvastoin lupaus:

    "Hänestä kaikki prophetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman." (1. Joh. 1:9)

    HUOM! JOKAINEN, JOKA USKOO HÄNEN PÄÄLLENSÄ!
    Ei siis tarvitse vl:ää, tms. uskovaista välissä!

    "Sillä yksi on Jumala, ja yksi välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jesus" (1. Tim. 2:5)

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000012241708#22000000012

    Voisitko kommentoida tätäkin varsin asiantuntevalta vaikuttavaa tekstiä?

    Äänestä

  • Raamatun selityksiisi kirjoitti:

    'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä". (Luuk. 17:21)

    20 Ja Pharisealaiset kysyivät häneltä: koska Jumalan valtakunta olis tuleva? Vastasi hän heitä ja snaoi: ei Jumalan valtakunta tule niin, että se taidettaisiin nähdä.
    21 Ei myös heidän pidä sanoman: katso tässä, katso siellä; sillä katso, Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.

    Ei Jumalanvaltakunta ollut Fariseuksilla "sisälliseti teissä"

    Jeesushan vastasi juuri Fariseuksille siihen kysymykseen, "koska Jumalanvaltakunta on tuleva.

    Tulkintasi ei ole oikea!

    21 Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
    22 Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
    23 Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt

    Matt:18
    18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
    19 Taas sanon minä teille: missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä; jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman minun Isältäni, joka on taivaissa.
    20 Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.

    2 Kor.2:10
    10 Mutta joille te jotain anteeksi annatte, sen minä myös anteeksi annan; sillä jolle minä jotain anteeksi annoin, sen minä anteeksi annoin teidän tähtenne Kristuksen puolesta, ettemme saatanalta voitetuksi tulisi;

    mielestä tosi selkeä raamatunkohta,mut vl:t haluu nähdä sen toisin koska haluavat olla se ainut oikea usko.Tottakai mihinkään lahkoon kuulumatonkin voi olla uskossa ja sisällä Jumalan valtakunnassa.jos hän on katunut syntejänsä ja ottanut vastaan Jumalan sanoman.aika simppeliä oikeesti:)

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >>
    Ei Jumalanvaltakunta ollut Fariseuksilla "sisälliseti teissä"
    >>

    Tähänhän vanhoillislestadiolaiset herkästi aina vetoavat, kun keskustellaan onko Jumalan valtakunta "sieäisesti teissä" vai "teidän keskellänne"?

    Vl:t kuitenkin unohtavat pääpointin, eli sen ettei Jumalan valtakunta voi minkään käännöksen mukaan olla "siellä tai täällä", mikä puolestaan voitaisiin sanoa kaikista maallisista ihmisryhmistä;) Katsos kun Raamatussakin on kerrottu missä Jeesus opetuslapsineen kokoontui, mutta silti ei kerrottu että "Jumalan valtakunta" olisi ollut siellä koolla...

    Lisäksi et ottanut mitään kantaa siihen, että miten vl:ien suosima tulkinta "teidän keskellänne" auttaisi siihen että Jeesus kehoitti omia uskovaisia opetuslapsiaan etsimään Jumalan valtakuntaa?

    Eikö Jumalan valtakunta ollut siellä missä Jeesuskin? Miksi Jeesus ei kertonut että "tässä" olisi Jumalan valtakunta, vaan kehoitti vielä läsnä ollessaan opetuslapsiaan etsimään sitä?

    Tulkintani mielentilasta jääkin käsittääkseni ainoaksi mahdolliseksi selitykseksi. Korjatkaa toki ihmeessä jos näette mahdolliseksi;)

    Jeesus ei toki sanonut fariseuksille, että he olisivat Jumalan valtakunnassa, mutta hekin voisivat silti löytää sen sisältään, sillä Jumala kertoo sanassaan vaikuttavan kaikissa ihmisissä;)

    "yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta
    -->ja kaikissa." (Ef. 4:6)

    Lähetyskäskyssä mainittu yksi tapa vapauttaa ihminen synneistään ei tähän kyseiseen aiheeseen liity millään tavalla, joten en ymmärrä minkä vuoksi vl:t tunkevat tuota suosikkipaikkaansa Raamatusta jokaiseen keskusteluun?

    Lähetyskäskystä kun ei ole missään käännöksessä muotoa, joka tukisi vl-oppia, sillä vl-opin mukaan sen pitäisi kuulua muodossa; "Joiden syntejä ette ole antaneet anteeksi, niille ne ovat anteeksi antamatta taivaassa." Tuollaista ei Raamatussa ole, vaan siellä on päinvastoin lupaus:

    "Hänestä kaikki prophetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman." (1. Joh. 1:9)

    HUOM! JOKAINEN, JOKA USKOO HÄNEN PÄÄLLENSÄ!
    Ei siis tarvitse vl:ää, tms. uskovaista välissä!

    "Sillä yksi on Jumala, ja yksi välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jesus" (1. Tim. 2:5)

    ...pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman...siis NIMENSÄ KAUTTA SYNNIT ANTEEKSI SAAMAN.Oletko jo saanut synnit anteeksi Jeesuksen nimessä?

    Äänestä

  • Raamatun selityksiisi kirjoitti:

    'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä". (Luuk. 17:21)

    20 Ja Pharisealaiset kysyivät häneltä: koska Jumalan valtakunta olis tuleva? Vastasi hän heitä ja snaoi: ei Jumalan valtakunta tule niin, että se taidettaisiin nähdä.
    21 Ei myös heidän pidä sanoman: katso tässä, katso siellä; sillä katso, Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.

    Ei Jumalanvaltakunta ollut Fariseuksilla "sisälliseti teissä"

    Jeesushan vastasi juuri Fariseuksille siihen kysymykseen, "koska Jumalanvaltakunta on tuleva.

    Tulkintasi ei ole oikea!

    21 Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
    22 Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
    23 Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt

    Matt:18
    18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
    19 Taas sanon minä teille: missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä; jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman minun Isältäni, joka on taivaissa.
    20 Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.

    2 Kor.2:10
    10 Mutta joille te jotain anteeksi annatte, sen minä myös anteeksi annan; sillä jolle minä jotain anteeksi annoin, sen minä anteeksi annoin teidän tähtenne Kristuksen puolesta, ettemme saatanalta voitetuksi tulisi;

    vl-vääristelyä. Palkka tulee aikanaan.

    Äänestä

  • mitä kirjoitat? kirjoitti:

    ...pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman...siis NIMENSÄ KAUTTA SYNNIT ANTEEKSI SAAMAN.Oletko jo saanut synnit anteeksi Jeesuksen nimessä?

    ...Syntien anteeksi saamiselle, joka Raamatussa on mainittu?

    Se on usko Jeesukseen, joka on mainittu AINOAKSI välimieheksi syntisen ihmisen ja Jumalan välillä.

    >>
    siis NIMENSÄ KAUTTA SYNNIT ANTEEKSI SAAMAN.Oletko jo saanut synnit anteeksi Jeesuksen nimessä?
    >>

    Kyllä, kuten jokainen ihminen maan päällä. Kaikki ihmiset eivät vain halua ottaa vastaan tätä syntien anteeksiantoa Jeesuksesta, mistä suurin osa tuhansista kristillisistä liikkeistä julistaa.

    Jeesus sanoi: "Totisesti, totisesti: sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä." (Joh. 6:47)

    Jeesus sanoi: "Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." (Joh. 7:38)

    Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin" (Joh. 11:25)

    Mutta mihin sinä turvaat ja uskosi perustat? Jeesukseen vai vl:ään?

    Ps. Tässä avauksessa oli kyse Jeesuksen kehotuksesta opetuslapsilleen etsiä Jumalan valtakuntaa ja Hänen tahtoaan. Millä perusteella vl:t opettavat sen löytyvän vl-liikkeestä kun opetuslapsien piti etsiä sitä vaikka Jeesus oli itse läsnä opettamassa?

    Äänestä

  • Euroleader kirjoitti:

    vl-vääristelyä. Palkka tulee aikanaan.

    syyllistää vl-uskoisia tuomitsemisesta.Juurihan tuo tuomitsit meidät...

    Äänestä

  • on mun kirjoitti:

    mielestä tosi selkeä raamatunkohta,mut vl:t haluu nähdä sen toisin koska haluavat olla se ainut oikea usko.Tottakai mihinkään lahkoon kuulumatonkin voi olla uskossa ja sisällä Jumalan valtakunnassa.jos hän on katunut syntejänsä ja ottanut vastaan Jumalan sanoman.aika simppeliä oikeesti:)

    hautaan saakka syntejä.Ei pelkällä katumisella pääse taivaaseen.Pitää kuule uskoa ne anteeksi.Sitä varten on Jumalan valtakunta.Sieltä saa vapahduksen synneistä.

    Äänestä

  • katua kirjoitti:

    hautaan saakka syntejä.Ei pelkällä katumisella pääse taivaaseen.Pitää kuule uskoa ne anteeksi.Sitä varten on Jumalan valtakunta.Sieltä saa vapahduksen synneistä.

    Jumala antaa synnit anteeksi eikä ihminen. Luulet vielä onneton kurja ilmeisesti niin, että pelkkä vl-herätysliike = Jumalan valtakunta. Aivopesu on tehnyt tehtävänsä. :((

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    ...Syntien anteeksi saamiselle, joka Raamatussa on mainittu?

    Se on usko Jeesukseen, joka on mainittu AINOAKSI välimieheksi syntisen ihmisen ja Jumalan välillä.

    >>
    siis NIMENSÄ KAUTTA SYNNIT ANTEEKSI SAAMAN.Oletko jo saanut synnit anteeksi Jeesuksen nimessä?
    >>

    Kyllä, kuten jokainen ihminen maan päällä. Kaikki ihmiset eivät vain halua ottaa vastaan tätä syntien anteeksiantoa Jeesuksesta, mistä suurin osa tuhansista kristillisistä liikkeistä julistaa.

    Jeesus sanoi: "Totisesti, totisesti: sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä." (Joh. 6:47)

    Jeesus sanoi: "Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." (Joh. 7:38)

    Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin" (Joh. 11:25)

    Mutta mihin sinä turvaat ja uskosi perustat? Jeesukseen vai vl:ään?

    Ps. Tässä avauksessa oli kyse Jeesuksen kehotuksesta opetuslapsilleen etsiä Jumalan valtakuntaa ja Hänen tahtoaan. Millä perusteella vl:t opettavat sen löytyvän vl-liikkeestä kun opetuslapsien piti etsiä sitä vaikka Jeesus oli itse läsnä opettamassa?

    Minä uskon Jeesuksen lunastustyöhön.Ja hänen nimensä kautta saan syntini anteeksi.Välimiehenä toimii Pyhän Hengen saanut ihminen.Sitä ei noin vain saada hokkus pokkus kuvittelemella.Kyllä siihen tarvitaan ihminen,joka syntisi antaa anteeksi Pyhän Hengen vaikuttamana.Minä en voisi ikipäivinä olla varma,olenko saanut syntini anteeksi,jos vain rukoilisin.Raamatussahan sanotaan,että saarnavirka annettiin ihmisille.

    Äänestä

  • Voi voi kirjoitti:

    Jumala antaa synnit anteeksi eikä ihminen. Luulet vielä onneton kurja ilmeisesti niin, että pelkkä vl-herätysliike = Jumalan valtakunta. Aivopesu on tehnyt tehtävänsä. :((

    mikään.Pyhä Henki on se asia,mikä saa minut uskomaan niin kuin uskon.Eikä ole asiallista julistaa toista ihmistä onnettomaksi kurjaksi näkemättä.Olen hyvässä lihassa oleva onnellinen ihminen.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527

    ainoan ehdon. kirjoitti:

    Minä uskon Jeesuksen lunastustyöhön.Ja hänen nimensä kautta saan syntini anteeksi.Välimiehenä toimii Pyhän Hengen saanut ihminen.Sitä ei noin vain saada hokkus pokkus kuvittelemella.Kyllä siihen tarvitaan ihminen,joka syntisi antaa anteeksi Pyhän Hengen vaikuttamana.Minä en voisi ikipäivinä olla varma,olenko saanut syntini anteeksi,jos vain rukoilisin.Raamatussahan sanotaan,että saarnavirka annettiin ihmisille.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    minä toisella tavalla.Suonet sen minulle.Enkä minä suinkaan valehtele törkeästi.Miksi valehtelisin?Uskon koko Raamattuun,en yhteen jakeeseen laita uskoani.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527

    noin kirjoitti:

    minä toisella tavalla.Suonet sen minulle.Enkä minä suinkaan valehtele törkeästi.Miksi valehtelisin?Uskon koko Raamattuun,en yhteen jakeeseen laita uskoani.

    Äänestä

  • noin kirjoitti:

    minä toisella tavalla.Suonet sen minulle.Enkä minä suinkaan valehtele törkeästi.Miksi valehtelisin?Uskon koko Raamattuun,en yhteen jakeeseen laita uskoani.

    "Välimiehenä toimii Pyhän Hengen saanut ihminen.Sitä ei noin vain saada hokkus pokkus kuvittelemella.Kyllä siihen tarvitaan ihminen,joka syntisi antaa anteeksi Pyhän Hengen vaikuttamana.Minä en voisi ikipäivinä olla varma,olenko saanut syntini anteeksi,jos vain rukoilisin."

    Ajattelemme asioista eritavoin, ja kaikki se mitä ajattelemme perustuu omiin kokemuksiimme ja siksi niistä kerromme.

    Ei kukaan varmasti saakkaan syntejään anteeksi millään hokkuspokkusmenetelmillä, kyllä siihen tarvitaan itse Jumala.

    Minä taas en ikinä voisi luottaa siihen, että syntini on anteeksi annettu jos ne antaisi anteeksi ihminen. Minä en ihmisenä näe sitä kenellä on Pyhä Henki ja kenellä ei, joten en voi valita vain jotain ihmistä syntien anteeksiantajaksi.

    Kuitenkin uskon siihen, että joku Pyhän Hengen omistava ihminen on minullekkin joskus kertonut että voin saada syntini anteeksi kun vain jaksan uskoa. Mutta minä en vain tiedä kuka se ihminen on, ja niin on parempi sillä silloin en perusta uskoani ihmiseen, vaan suoraan Jumalaan.

    Kyllä sen tietää milloin Jumala on synnit anteeksi antanut. Ihminen on erilainen sen jälkeen ja ei halua tehdä asioita jotka tietää Jumalan Tahdon vastaisiksi.

    Kun Jumala on ihmisen armahtanut ja puhdistanut synneistä, niin miksi kukaan enään edes haluaisi tehdä tietoista syntiä, sehän olisi Jumalan kiusaamista aina anella samoja asioita anteeksi. Hänellä on ihan tarpeeksi työtä meidän kanssamme siinäkin, että osaamme luopua niistäkin synneistä joita emme vielä synniksi tiedä. Me tuotamme Jumalalle paljon työtä kun hän yrittää meitä neuvoa ja opastaa. Aivan samoin kun lapset aiheuttavat vanhemmilleen työtä kun he yrittävät varoittaa vaaroista ja koittavat lapsia suojella.

    Äänestä

  • ainoan ehdon. kirjoitti:

    Minä uskon Jeesuksen lunastustyöhön.Ja hänen nimensä kautta saan syntini anteeksi.Välimiehenä toimii Pyhän Hengen saanut ihminen.Sitä ei noin vain saada hokkus pokkus kuvittelemella.Kyllä siihen tarvitaan ihminen,joka syntisi antaa anteeksi Pyhän Hengen vaikuttamana.Minä en voisi ikipäivinä olla varma,olenko saanut syntini anteeksi,jos vain rukoilisin.Raamatussahan sanotaan,että saarnavirka annettiin ihmisille.

    >>
    Välimiehenä toimii Pyhän Hengen saanut ihminen.
    >>

    Mihin perustat uskosi välimiehen välimiehestä kun Raamatussa on kerrottu vain yhdestä ja ainoasta välimiehestä?

    "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus," (1. Tim. 2:5)

    >>
    Sitä ei noin vain saada hokkus pokkus kuvittelemella.Kyllä siihen tarvitaan ihminen,joka syntisi antaa anteeksi Pyhän Hengen vaikuttamana.
    >>

    Ei kukaan väitä että synnit voisi saada anteeksi kuvittelemalla, vaan uskomalla Raamatun lupauksiin että Jeesus on lunastanut meille ihmisille armahduksen ja tämä armahdus voidaan ottaa vain uskolla vastaan.

    "mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä." (Joh. 20:31)

    >>
    Kyllä siihen tarvitaan ihminen,joka syntisi antaa anteeksi Pyhän Hengen vaikuttamana.
    >>

    Jos noin olisi, niin miksi tätä välimiehen välittäjäuskovaisen tarvetta ei ole ilmoitettu missään kohden Raamatussa, vaan se on suoraan kiistetty ilmoittamalla että on vain yksi välimies syntisen ihmisen ja Jumalan välissä?

    Miksi Raamatun kirjoitusten tarkoitukseksi on ilmoitettu pelastavan uskon synnyttäminen, jos siihen tarvitaankin vielä ihminen väliin?

    >>
    Raamatussahan sanotaan,että saarnavirka annettiin ihmisille.
    >>

    Toki kaikilla uskovaisilla on virka saarnata pelastuksesta Jeesuksessa, mutta missään ei ole asetettu pelastukselle ehdoksi ihmiseltä kuultua julistusta? Ei jumala jättänyt pelastustamme toisten ihmisten varaan;)

    "Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa." (Room. 9:16)

    Äänestä

  • ainoan ehdon. kirjoitti:

    Minä uskon Jeesuksen lunastustyöhön.Ja hänen nimensä kautta saan syntini anteeksi.Välimiehenä toimii Pyhän Hengen saanut ihminen.Sitä ei noin vain saada hokkus pokkus kuvittelemella.Kyllä siihen tarvitaan ihminen,joka syntisi antaa anteeksi Pyhän Hengen vaikuttamana.Minä en voisi ikipäivinä olla varma,olenko saanut syntini anteeksi,jos vain rukoilisin.Raamatussahan sanotaan,että saarnavirka annettiin ihmisille.

    Kuriositeettina haluan mainita noista hokkus pokkus tempuista, että hokkus pokkus on väännös latinankielisistä sanoista "hoc est corpus meum" ja tarkoittaa "tämä on minun ruumiini".

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    Minä olen normaalikuuloinen.Voisin syyttää sinua samasta asiasta,josta jaksat aina vaan syyttää meitä.Voisin sanoa,että sinä itse omaat oman korvasyyhysi valheteologian.Miltä kuulostaisi?

    "Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille
    ne ovat pidätetyt." Miten kummassa tästä Raamatun kohdasta voi saada sen käsityksen,että Jumala antaa suoraan anteeksi?Siinähän sanotaan ihan selvällä suomen kielellä:joiden synnit te anteeksi annatte.Jeesus lähetti opetuslapsensa Pyhän Hengen tehtävää suorittamaan.
    En ole tunkemassa itseäni Jumalan istuimelle.Minä kunnioitan Jumalaa.Ja pelkäänkin.

    Äänestä

  • ÄLÄ HUUDA! kirjoitti:

    osaa lukea tai vl-valheopit ovat sumentaneet aivosi niin, että et tajunnut lainkaan, mitä kirjoitin edellisessä kommentissani.

    Mene taas vilkuttelemaan ry:lle ensi su.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    osaa lukea tai vl-valheopit ovat sumentaneet aivosi niin, että et tajunnut lainkaan, mitä kirjoitin edellisessä kommentissani.

    Mene taas vilkuttelemaan ry:lle ensi su.

    joskus sivistyneeksi ihmiseksi.Nyt huomaan ettet olekaan.Ei ole mukava vastata tuollaiselle,joka ei osaa itsekään kyseistä asiaa.Piste.

    Äänestä

on kuuma aihe.Kova homma puolustaa omaa uskoa :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kimbe kirjoitti:

"Etsikää ensin Jumalan valtakunta niin kaikki muu teille annetaan."

Hyvää kesää kaikille:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu