kai olen itsekin masentunut, vaikken sitä kovin mielelläni myönnä.
Täytin äskettäin 30 vuotta ja olen tässä miettinyt elämää taaksepäin... Pakko todeta, että huonolla korttipakalla on helvetin vaikeaa elää 100% normaalia elämää - ainakaan nykymaailmassa.
Meikäläisen tarina on se, että ihan pienenä olin auto-onnettomuudessa ja tottakai - siitä on edelleen näkyvät todisteet. Onni onnettomuudessa kuitenkin oli se, että olen kaikin puolin terve, mutta ns. korjaamaton kosmeettinen haitta jäi muistoksi. Ok. Tottakai pitäisi olla onnellinen (ja olenkin) että pystyn liikkumaan, kuntoilemaan yms. normaalisti. Olen käynyt koulut ja ollut hyvässä työpaikassa jo hyvän tovin mutta...
...joka päivä (kun käyn pihalla) törmään ns. ulkonäkörasismiin. Arkioloissa tämä ilmenee siten, että ihmiset ns. pelkäävät lähestyä - ikään kuin minulla olisi jokin tarttuva tauti tms. Ja "juhlahumussa" (kun rakkaat suomalaiset ovat "avoimmillaan") ihmiset haukkuvat Frankenstainiksi yms. No, kusipäitä on maailma pullollaan ja tyhjät kattilat kolisevat koviten, mutta ei siihen vaan ikinä totu.
Helvetin hyvä asia on se, että on kuitenkin muutama hyvä kaveri ja duunissakin (kun ovat jo tovin tunteneet) porukka on huomannut, että "hei! Toihan on ihan tavallinen kaveri loppujen lopuksi".
Mikä mun pointti on? :) Pointti on kai se, että mä en oo ikinä osannut kääntää tätä vammaa edukseni - kai sekin on mahdollista. Ja niin noloa tai "luuserimaista" kuin se ikinä onkin - ei meikäläisen elämässä ole juuri kauniimman sukupuolen edustajia vieraillut; mitä sitä tässä peittelemään. Ja kyllähän mä sen ymmäränkin kaiketi omalla tavallani... Jotenkin tää meikäläisen "vamma" on nykymaailmassa jotenkin sellanen (ts. epätrendikäs, epä-cool, epä-pop), että se tuntuu herättävän ihmisissä inhoa ja joskus jopa vihaa. :/
Pääpointti on se, että itsensä pitäisi hyväksyä sellaisena kun on; nauttia niistä asioista, joissa on hyvä jne... nähtävästi en vaan ole niin vahva ihminen ja otan itseeni sen, että niin moni ihminen kohtelee meikäläistä "alempana ihmisenä", koska meikäläisen naamataulu ei ole sellainen, mihin ollaan totuttu...
Tällainenkin asia voi masentaa ja viedä ihmisen pahimmillaan tosi pohjalle - hyväksytyksituleminen on aika iso osa ihmisen elämää.
Perskeles ihmiset, kun näette jotain tavallisuudesta poikkeavaa, niin olkaapa ystävällisiä... tällainen pieni ele voi antaa monelle ihmiselle paljon positiivisia latinkeja ja voimaa jaksaa eteenpäin. ...ja muistakaa, että Kaikki mikä kimaltaa ei pakosti ole kultaa...
Täytin äskettäin 30 vuotta ja olen tässä miettinyt elämää taaksepäin... Pakko todeta, että huonolla korttipakalla on helvetin vaikeaa elää 100% normaalia elämää - ainakaan nykymaailmassa.
Meikäläisen tarina on se, että ihan pienenä olin auto-onnettomuudessa ja tottakai - siitä on edelleen näkyvät todisteet. Onni onnettomuudessa kuitenkin oli se, että olen kaikin puolin terve, mutta ns. korjaamaton kosmeettinen haitta jäi muistoksi. Ok. Tottakai pitäisi olla onnellinen (ja olenkin) että pystyn liikkumaan, kuntoilemaan yms. normaalisti. Olen käynyt koulut ja ollut hyvässä työpaikassa jo hyvän tovin mutta...
...joka päivä (kun käyn pihalla) törmään ns. ulkonäkörasismiin. Arkioloissa tämä ilmenee siten, että ihmiset ns. pelkäävät lähestyä - ikään kuin minulla olisi jokin tarttuva tauti tms. Ja "juhlahumussa" (kun rakkaat suomalaiset ovat "avoimmillaan") ihmiset haukkuvat Frankenstainiksi yms. No, kusipäitä on maailma pullollaan ja tyhjät kattilat kolisevat koviten, mutta ei siihen vaan ikinä totu.
Helvetin hyvä asia on se, että on kuitenkin muutama hyvä kaveri ja duunissakin (kun ovat jo tovin tunteneet) porukka on huomannut, että "hei! Toihan on ihan tavallinen kaveri loppujen lopuksi".
Mikä mun pointti on? :) Pointti on kai se, että mä en oo ikinä osannut kääntää tätä vammaa edukseni - kai sekin on mahdollista. Ja niin noloa tai "luuserimaista" kuin se ikinä onkin - ei meikäläisen elämässä ole juuri kauniimman sukupuolen edustajia vieraillut; mitä sitä tässä peittelemään. Ja kyllähän mä sen ymmäränkin kaiketi omalla tavallani... Jotenkin tää meikäläisen "vamma" on nykymaailmassa jotenkin sellanen (ts. epätrendikäs, epä-cool, epä-pop), että se tuntuu herättävän ihmisissä inhoa ja joskus jopa vihaa. :/
Pääpointti on se, että itsensä pitäisi hyväksyä sellaisena kun on; nauttia niistä asioista, joissa on hyvä jne... nähtävästi en vaan ole niin vahva ihminen ja otan itseeni sen, että niin moni ihminen kohtelee meikäläistä "alempana ihmisenä", koska meikäläisen naamataulu ei ole sellainen, mihin ollaan totuttu...
Tällainenkin asia voi masentaa ja viedä ihmisen pahimmillaan tosi pohjalle - hyväksytyksituleminen on aika iso osa ihmisen elämää.
Perskeles ihmiset, kun näette jotain tavallisuudesta poikkeavaa, niin olkaapa ystävällisiä... tällainen pieni ele voi antaa monelle ihmiselle paljon positiivisia latinkeja ja voimaa jaksaa eteenpäin. ...ja muistakaa, että Kaikki mikä kimaltaa ei pakosti ole kultaa...
Vastaukset 3
Vanhimmat
..sillä tunnut olevan ihan oikein ajatteleva ihminen,...annoit ajattelemisen aiheen,
Totta puhut, mutta lisättäkööt että tekstistäkin näkee sen supisuomalaisen piirteen miksi asiat on niin kuin ovat, elikkä et hyväksy poikkeavuutta, oli se sit naapurit taikka sinä itse.
jos hyväksysit niin se ei olisi ongelma sinulle.
Olisiko sinulla mahdollisuutta mennä plastikkakirurgille. Olethan töissäkin, niin jää varmaan rahaakin säästöön.