Huomenta kaikki tammikuun mammat,
aurinko paistaa ja ulkona on upea ilma. Miten teillä on viikko ja viikonloppu vierähtänyt?
Oletteko joutuneet tilanteisiin, jossa on esim. bileet kyseessä, mutta satunnaisista syistä ette voi alkoholia juoda, niin hyviä selityksiä ilmoille.
Itselläni viikko on mennyt ihan hyvin, vaikka hieman pidempää päivää olen tehnyt. Ruoka ei ole kovin hyvin maistunut. Urheillut olen jonkun verran, olen ollut todellakin väsynyt, niin ei ole pahemmin ollut intoa urheilla. Eilen mun piti mennä Suomenlinnaan veljeni, hänen tyttärensä ja tyttöystävänsä kanssa. Mutta jouduin valitettavastu peruuttamaan sen, koska ekaa kertaa koko raskauden aikana oksensin kaiken ulos mitä suuhuni laitoin. Oli vähän heikko olo. Ihan aamu seitsemästä iltäpäivä kolmeen. Veljelleni yritin sanoa syyn, niin ei halunnut edes kuunnella vaan kertakaikkiaan suuttui. Tuli itselleni vähän huono mieli. Mieheni sanoi, että ei kannata varmaan sopia mitään kovin paljon, kun ei tiedä, miten nuo minun oloni oikein menee. Kurjaa jos joutuu aina peruuttamaan.
Nyt sunnuntaina istun kahvikupposen kanssa parvekkella kissamme kanssa ja nautin auringosta. Ajattelin just äsken, että lähdenkö sauvalenkille vaiko uimaan. Tosin jos lähtisin sauvalenkille, niin ilma olisi ainakin mahtava.
Itsellämme on ollut muutamat viikonloppuistujaiset joissa olen aina ollut kuskina. Porukka rupee aina, että kylläjän sen auton voi tuohon pihalle jättää ja huomenna noutaa. Niin siihen sitten nokkelasti olen sanonut, että aamulla salille, niin en viitsi ottaa alkoholia ja toisekseen olen lupautunut kuskina olemaan, niin lupaukseni pidän. Kohta on taas juhannus ja ystävien kanssa pitäisi olla, mutta valkoiset valheet alkavat olla loppu, onko kenelläkään hyviä?
Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Heips!
Olipa tutun kuuloinen kertomus, tuon alkoholin kanssa siis :)
Olen kans ollut reilun 3 viikkoa kuskin hommissa tai sitten vaan en ole jaksanut lähteä, ei viina maistu jne juttuja. Alkaa käydä ideat mullakin vähiin ja kavereiden usko mun juttuihin. Vielä kun en ikinä ole oluesta kieltäytynyt tai muutenkaan viikonlopun riennoista, yksin kun kotona olisin sitten (mies viikonloppu töissä).
Eilen olin kavereiden kanssa ulkona ja sujuvasti valehtelin juovani, lasissa spritea ja sitruunaviipale, tykkään juoda kossuvissyä ja tämä meni ihan täydestä.
Kummasti tuo pieni hippunen masussa vaikuttaa tekemisiin, luulenpa että vielä enemmänkin kun huomenna "nähdään". Olisi siis aamusta ensimmäinen ultra.
Oluen juonnin olen lopettanut kuten tietenkin kaiken muunkin alkoholin. 2 tölkkiä olen saunakaljoina juonut alkoholitonta olutta, on aivan hyvää.
Tupakan lopetin heti plussattuani, yllättävän helppoa sekin oli vaikka lopetusyritys ensimmäinen ja tupakkaa polttanut yli 10 vuotta. Tupakan kanssa totesin ainoan vahtoehdon kohdallani olevan totaali lopettamisen, jos olisin päätynyt vain vähentämiseen, olisin varmasti pienestäkin vastoinkäymisestä jne antanut itselleni luvan mennä röökille. Joten tämä vaihtoehto paras.
Huonovointisuudesta en ole kärsinyt vieläkään ja kaikki ruoka/juoma maistuu ehkä liiankin hyvälle. Olen saanut painoa muutenkin jostakin hankittua muutaman uuden kilon, harmittaa. Eilen kävin vaa´assa ja huh, 66kg, eipä ole ikinä ennen noin paljoa ollut. Muitakaan oireita ei ole ollut, ainosataan rinnat turvonneet ja arat, nyt nekin olleet viikon verran kohtuulliset.
Jospa menisi miestä herättelemään ja ulos nauttimaan kesästä.
Niin,ja tammikuussa laskettuaika siis minullakin, tänään rv 7 2.
Vointeja ja ihanaa odotusta kaikille!
T: huomisaamun ultran jännääjä =)
Ittellä ollu koko ajan niin paha olo ettei oo tullu mieleenkään lähteä oikein mihinkään kyläilemään:( Höh. Nyt 10 2 ja tuntuu että pikkuhiljaa olo paranee! Olen jo pelännyt ettei käy niinkuin äiskällä, koko raskaus yhtä ällötystä ja yrjöä kuulemma!
Saapa nähdä nyt sitten josko terassit alkaisivat taas maittamaan..tupakoinnin lopetin ennen plussaa ja haju tekee nykyään niin pahaa. (tosin kaikki mahdolliset hajut yököttää!)
Juhannus itseäkin mietityttää, eka ultra vasta siitä seuraavalla viikolla eli ei vielä haluaisi kertoa.. Varsinkin kun itelläkin niin epätodellinen olo ettei usko ennenkuin näkee!!!
No tulipa sepustus..
Hyviä vointeja vaan sinnepäin!
Heippa vaan! Miulla ei tuohon alkoholikysymykseen paljon apuja ole, kun niin harvoin tullut muutenkin viime aikoina missään käytyä, että ei tarvitse nytkään selitellä. Kahdessa tilanteessa olen ollut, joissa alkoholia olisi ollut tarjolla ja nekin olivat sellaisten lähipiiriläisten (miehen vanhemmat ja veljeni perhe) kanssa, että päätimme mielummin kertoa totuuden kuin salailla ja keksiä selityksiä. Eikä ollut yhtään kurjaa olla kuivin suin, tosin väsyttämään kävi aikaisemmin kuin muita :)
Yksi hyvä keino tietysti on juoda jotain, mikä näyttää drinksulta tai radikaalimmin kaataa siideripullon sisus viemäriin ja täytttää pullo vedellä ja juoda sitten sitä vettä mukamas sidukkana. Antibioottikuurihan on perinteinen, mutta se ei taida mennä läpi.. Ja tietysti tuo, mitä olet käyttänytkin, että aamulla olisi lähtö johonkin. Onhan näitä konsteja, onneksi vaan sitä salailuaikaa ei jatku ihan loputtomiin.
Itsestäni pakko kertoa ilouutisia: eilen oli eka neuvola ja pitkällisen ja piinaavan etsinnän jälkeen saatiin lopulta sydänäänet kuuluviin!!!! Ja oli kuulemma oikein hyvät ja selkeät äänet! Kyllä oli onnellinen olo!
Muuten vointi ollut vaihteleva. Pahimmat alkuraskauden vaivat alkavat helpottaa, väsymystä ja rintojen arkuutta on vähän vieläkin.
Vointeja kaikille!