KÄNSÄ

Miten känsät pois käsistä toimivia vinkkejä kiitos.
73848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mulla on pikkuvarpaan ulkosyrjässä, ja että kenkä painaa sitä. Ensin hoiti jalkahoitaja puolisen vuotta, ei auttanut, aina tuli uudelleen. Sitten käännyin lääkärin puoleen. Se veisteli sitä, ei auttanut, nousi uudelleen. Sen jälkeen kryohoidettiin, eli syväjäädytettiin, sanoi että sillä kyllä häviää.

Ei hävinnut, nousi uudelleen. Sit toiset sanoo, ett aloe vera kuivattaa känsät pois. Nyt on sitäkin tehty pari vuotta. Kuivaa pois, mutta nousee uudelleen.

En edes tiedä, onko känsä, vai syylä. Lääkärikin ensin piti känsänä, mutta sitten veistellessään sitä syvemmältä, totesi, että känsän sisällä näyttäs olevan syylä.

Nytkin linkkaan jalkaa, kun sattuu, mut pois sitä ei oo saanu millään.

Äänestä
  • Molemmat pikkuvarpaani epämuodostuneita möhköjä.
    Toisen päälle on kasvanut känsä. Vaivannut ainakin 15v.
    Nykyään yritän pitää sitä kurissa Verruxin & laastarihauteilla.
    Kenkien on oltava väljät. Menen näyttämään sitä kirurgille.
    Ehdotan klenkkausta aiheuttavan varpaan poistamista.

    Kun ei sinunkaan vaiva hoidoista parane, uskon enää vain
    radikaaleimpaan keinoon eli varvasamputaatioon.

    Äänestä

  • hei kaikki känsävaivaiset ja muutkin vaivaiset:)

    mulla on omia kokemuksia känsäjutussa ja kaikkee on kokeiltu! sit löyty ongelmaan ratkaisu. Homeopatia! ottakaas lapset selvää tästä erittäin tehokkaasta hoitomuodosta ja pian huomaatte että kaikki muukin törky alkaa puhdistuu kropasta:)

    Äänestä

toisesta kädestä osterivinokas kuurilla,toiseen jäi...kynsilakkaa olen kuullut laitettavan tätä ruvettiin nyt kokeilemaan,mutta kun tuppaa unohtumaan se laitto....

Äänestä
  • Terveydenhoito-oppilaitoksen suorittanut Jalkojenhoitaja/Jalkaterapeutti osaa arvioida vaivat ja osaa antaa oikeat hoito-ohjeet.Känsät muodostuvat jalan asentovirheestä kävellessä=uusiutuvat vaikka mitä toimenpiteitä tehtäisi.Pohjalliset joskus pitää teettää.Syylä on viruksen aih.hyvänlaatuinen kasvain käsissä ja jaloissa.

    Äänestä

no mulla joskus pikkupentuna oli sormenpäässä känsä, terveydenhoitaja sitten sitä kai poltti tai jotain.. no se ainakin meni mustaks, mut kyllä se siitä lähti. ai nii, sitä piti sitten viilata kynsviilalla, vai onko se nyt höylä, mut kummiskin.

Äänestä

joo ei se muuten varmaan ollukkaan mikään känsä, vaikka se tohelo terveydenhoitaja ihan 100% sano, että se on känsä. mut nyt kun ajattelen tarkemmin, niin se varmaan olikin sit syylä, vaikka ei se ollu syylän näkönen. mut känsän toinen nimihän on liikavarvas, eli miks sellanen nyt sormeen tuliskaan. :D heh, no joo mut lue tuo: http://fi.wikipedia.org/wiki/Syyl%C3%A4

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KÄNSÄ---... kirjoitti:

Miten känsät pois käsistä toimivia vinkkejä kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu