Olenkohan ainoa äiti maailmassa, jolla ei ole ns. "turvaverkkoa", eli ihmisiä, joille viedä lapset hoitoon vähäksi aikaa, tai sellaista, jonka voisi pyytää kotiin hoitamaan?
Meillä on lapset 3 v ja 5 v ja aina on "pitänyt" itse hoitaa. Anoppila on 700 km päässä. Omat vanhempani asuvat 34 km päässä, mutta mieheni ei pidä heistä, joten en voi heitä pyytää meille ja he eivät siis pääse hakemaankaan lapsia ikinä. Jos suhteet mieheni ja vanhempieni välillä olisivat kunnossa, äitini hoitaisi lapsia varmaankin mielellään.
Eli koskaan ei päästä mieheni kanssa kahden mihinkään, ei ikinä. Joskus ennen välirikkoa vietiin kuopus mummilaan, mutta nyt sekin on pois suljettua. Äitini on myös raskaissa töissä, joten senkin takia en viitsi ajatellakaan pyytää häntä.
Sisaruksia meillä ei ole, ystävillä on itselläänkin lapsia, joten ei haluta rasittaa heitä hoitopyynnöillä.
Kateellisena kuunteleen juttuja, miten joku äiti vie lapsensa vaikka serkulle illaksi jne.
En ymmärrä miten meidän elämästä onkin tullut tällaista.
Meillä on lapset 3 v ja 5 v ja aina on "pitänyt" itse hoitaa. Anoppila on 700 km päässä. Omat vanhempani asuvat 34 km päässä, mutta mieheni ei pidä heistä, joten en voi heitä pyytää meille ja he eivät siis pääse hakemaankaan lapsia ikinä. Jos suhteet mieheni ja vanhempieni välillä olisivat kunnossa, äitini hoitaisi lapsia varmaankin mielellään.
Eli koskaan ei päästä mieheni kanssa kahden mihinkään, ei ikinä. Joskus ennen välirikkoa vietiin kuopus mummilaan, mutta nyt sekin on pois suljettua. Äitini on myös raskaissa töissä, joten senkin takia en viitsi ajatellakaan pyytää häntä.
Sisaruksia meillä ei ole, ystävillä on itselläänkin lapsia, joten ei haluta rasittaa heitä hoitopyynnöillä.
Kateellisena kuunteleen juttuja, miten joku äiti vie lapsensa vaikka serkulle illaksi jne.
En ymmärrä miten meidän elämästä onkin tullut tällaista.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mikä mahtaa olla syynä vanhempiesi ja miehesi välirikkoon??
Eikö aikuiset ihmiset voi sopia asioita?
Etkö sinä itse voi käydä vanhempiesi luona ja samalla kuskata lapsetkin sinne?
Eikö olisi lasten kannalta kiva että saisivat tavata isovanhempiaan :)
Vai onko sinun vanhempasi tehneet jotain anteeksi antamatonta? Ikävää jos näin on.
Eipä meilläkään ole ketään sukulaisia lähettyvillä joka toimisi hoitajana tarvittaessa. Koulukaverini, joskin tuolta parin tunnin junamatkan päästä ovat kyllä tarjoutuneet tulemaan lastenvahdiksi eli varmaan sitten joitain kertoja päästään suunnitteluja vaatien jonnekin käymään kahdestaankin. Mutta kaupungissa kun asutaan, täälläkin on tarjolla MLL:n hoitajia ja heihin varmastikin tullaan turvautumaan moneen otteeseen.
Paljonko mll--hoitajat maksavat? Voivatko olla yön yli?
Me kerran jouduimme tilanteeseen, jolloin oli ihan pakko saada joku hoitamaan illalla ja sukulaiset oli varattuja. Meillä samassa rapussa oli perhe, joilla oli samanikäiset lapset ja sovimme sen äidin kanssa, että hän siirtyy illaksi meille kotiin ja hänen mies ja lapset jäi omaan kotiinsa. Teimme vastapalveluksen, he lähtivät yks ilta tanssimaan ja minä menin heille istumaan siksi illaksi ja mieheni oli meillä lastemme kanssa. Emme ottaneet tästä mitään velvotetta, että olisimme sitä jatkaneet, mutta kerran tehtiin ja kaikki oli tyytyväisiä.
En muista tarkkaa hintaa, mutta jotain neljän euron paikkeilla taisi olla. Ja aiempien kirjoitusten perusteella täällä palstalla voivat olla yönkin yli. Ei minusta kovin kallista, jos ajattelee, että niitä yön yli reissujakaan tuskin tulee hirveästi tehtyä varta vasten kaksistaan tai jos käy vaan iltaseltaan jossain.
MLL:a pidetään edullisena, mutta minimiveloitus on kahdelta tunnilta eli 8,40e matkakulut (n.5e). Jos otat hoitajan vuorokaudeksi, pulitat 70e. Lapsiperheen kukkarossa isoja rahoja! Kyllä meillä on aina tarkoin mietitty josko hoidon voisi muutoinkin järjestää.. Aina ei ole voitu ja MLL-hoitajaa on käytetty muutamia kertoja. Tosi kiva hoitaja on kyllä ollut ja saatu aina sama täti!
Mun mielestä yhä halpaa, jos ajattelee että sen hoitajan palkkaisi juuri muutaman tunnin ajaksi tai illaksi, että joskus sitten menisi kahdestaan vaikka syömään, leffaan tms. Maksaahan se syöminen ja leffassa käyntikin, niin kyllä sitä aina jostain pihistää sen muutaman kympin hoitajaa varten. Enpä usko, että me ikinä sitä palkattua hoitajaa vuorokaudeksi tarvittaisiin - niihin harvoihin kertoihin varmaan tulisi sitten järjestettyä kauempaa hoitoapua (jo nyt hoitajiksi tarjoutuneet opiskelukaverit). Enkä kyllä keksi miksi me vuorokaudeksi edes tarvittaisiin sitä hoitajaa, mitä nyt tulevalle häämatkalle sitten vähän useammaksikin päiväksi mutta siihen hommaan tulenee sitten anoppi :)
Eipä se kai kirpaise jos kerran puolessa vuodessa ottaa hoitajan pariksi tunniksi, mutta kerran kuussakin alkaa tuntua ainakin hoitorahalla elävän kukkarossa..
oikeenko sitä joutuu hoitamaan omat lapsensa!!!! Voi jeesus!
jeesus nyt ymmärtää..?
Meillä on lapset 3 v ja 5 v ja aina on "pitänyt" itse hoitaa
P.S Rautalangastako pitää vääntää?
Sinunlaisesi marttyyrit pilaavat aina keskustelut.
et tosiaan ymmärtänyt..
Jospa oisin sen tiennyt ennen kuin aloin tehtailla muksuja.
mitä keskenkasvuiset tekevät muksuja? Et tiennyt muksuja tehdessäsi että sinä olet ensisijassa heitä hoitamassa?? Haloooooo.....
Pikkuisen huumorintajua elämään, niin ei tarvitse kaikkea ottaa niin vakavasti :)
Et ole todellakaan ainoa, emme mekään saa minkäänlaista apua vanhemmiltani jotka asuvat aivan meidän lähellä. Jokainen on velvollinen hoitamaan omat lapsensa, mutta olisihan se kiva saada hoitoapua edes joskus. Luulisi isovanhempien ottavan lapset hoitoon jo ihan sen takia, että haluavaisivat viettää yhteistä laadukasta aikaa pienten kanssa. Rakkaudesta omiin lapsenlapsiin, sen vuoksi kuinka ihanaa on katsella lasten leikkejä, kuunnella niiden hauskoja juttuja sekä seurata heidän kehitystään.
Ainakin minä olen niin lapsirakas, että ottaisin mielelläni muidenkin lapsia omieni lisäksi hoitoon. En minäkään ole velvollinen auttamaan vanhempiani, anoppia/appea sitten joskus kun he tarvitsevat apua. Miksi auttaisin jos meitä ei koskaan auteta? Kyllä sitä apua meiltä pyydetään, mutta itse eivät apuaan tarjoa.
Me emme ole käyttäneet Mll:n hoitajia koska ne tuntuvat kukkarossa. Lapsiperheillä on muutenkin tiukkaa. Mutta onhan se palkka hoitajalle pieni, mutta lapsiperheille tulee kuitenkin kalliiksi kun usein muutenkin on tiukkaa. Ehkä kuitenkin alan jatkossa turvautumaan Mll:n hoitajiin ihan oman jaksamiseni vuoksi. Kun ei oikein muutakaan vaihtoehtoa ole.
Onko teillä esim. hyvä ystäväperhe joiden kanssa voisitte vaikka vuorotellen hoitaa toistenne lapsia? Onko paikkakunnallanne sosiaali- ja terveysalan oppilaitosta mistä voisitte saada edullisen hoitajan?