2 unta

Uni 1
Olin matkalla vuoristossa. Vuoristojuna tms. vei minua ylöspäin vuorelle ja sieltä olisi voinut lasketella alas. En laskettele, joten halusin alas muuten. Sain miesoppaan, joka vei minut melko ahtaan vuoreen louhitun tunneliston läpi. Pidin kiinni hänen jäljessään nuorasta, joka johti perille huoneeseen, jossa oli kahvila ja tarjolla leivonnaisia. Siellä oli muitakin ihmisiä. Sitten olin paluumatkalla Suomeen lentokoneessa, joka oli sekin kuin vuoristojuna ylös mennessään, mutta lentokone kuitenkin. Minulla oli jotenkin sellainen olo, että olin salaisissa tehtävissä.

Uni 2
Olin ex-avomieheni (suhde loppui 80-luvulla) kanssa matkalla jossakin pikkukaupungissa ja siellä hotellissa. Oli jo paluupäivä ja mies oli mennyt edeltä kylään katsomaan bussien lähtöaikoja. Olin hotellialueella, se vaikutti kauppakeskukselta. Vanhemmiltani saamani kultainen rippiristi oli rikkoutunut ja etsin sen palasia lattialta, löysin ne useimmat, niiden löytäminen oli minulle hyvin tärkeää. Lattialla oli muitakin koruja, sormuksia yms. mutta otin vain ristini osat. Kännykkääni oli tullut viesti mieheltä, hän pyysi lupaa lähteä klo 15.30 lähtevällä bussilla. Kelloni oli jo 15.30. Yritin lähettää hänelle viestin, että odottaisi minua, mutta kännykkä oli uusi, enkä osannut lähettää sillä viestiä enkä soittaa sillä hänelle. Otin matkatavarani ja menin kimppataksiin, joka meni keskustaan. Taksimatkustajat marisivat hinnan suuruutta, kun kaikilta peritään sama maksu, vaikka matkan pituus vaihtelee. Taksi tuli perille ja maksoin matkan, hinta oli 151 euroa, maksoin vain 150, ei seurauksia. Näin ex-avomiehen odottelevan linja-autoasemalla, hän lähti kävelemään johonkin, oli huomannut minut. Lähdin kävelemään bussiasemalle ja jossakin vaiheessa kysyin tietä naiselta, joka sanoi, että pitäisi mennä vähän takaisinpäin.

Voisiko Nukkumaijatar tai joku muu ystävällisesti tulkita?
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vuoristojuna voisi kuvata vastoinkäymiäsi parisuhteissa. Nämä miehet suhteissasi ovat olleet oppaita elämässäsi, vaikkakin ovat johtaneet sinut ahtaiden tunneleiden läpi, tunnelissa on usein pimeää ja ahdastakin eli ahdistavaa, kaikkien näiden suhteiden jälkeen on ollut kuitenkin valoa näkyvissä ja palkkio opitusta on tullut. Et ole ainut ihminen joka on käynyt läpi ahdistuksen tunnelin. Tunne, että tehtävä oli salainen kertoo, että se on alitajunnan työtä, mitä unessa teet.

2.ex-miehen kanssa matkalla olo kertoo menneisyyden matkoistasi ja hotellissa asuminen, että et ollut kotonasi tässä suhteessa. Kultainen rippiristi joka oli mennyt rikki kertoo ristiriidoista tältä ajalta. Sormusta et tältä ajalta enää hae, koska suhde on mennyt, mutta ristiriitoja se on voinut jättää elämääsi alitajuisesti. Ota ristisi ja käy, sopisi tähän unikuvaan. Meillä on kaikilla omat taakkamme ja usein ne ovat menneisyyden käsittelemättömiä asioita. uusi kännykkä kertoo uudesta yhteydestä itseesi, joka sinun tulisi ottaa. Et ole oikein sitä ehkä löytänyt, omaa voimaasi. olet joutunut "maksamaan" paljon elämässäsi, olet melkein sujut, mutta jotain velkaa vielä olet, jotain on käsittelemättä. Nainen jolta kysyit tietä, tiesi kertoa, että olisi mentävä hiukan taaksepäin, voisi tarkoittaa että elämässäsi, löytämään se seikka joka on vielä taakkana, ristinä. että olisit vapaa menneisyydestä.

Äänestä
  • Molemmat tulkinnat tuntuvat oikeilta. Annoit ajattelemisen aihetta. Kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unisielu kirjoitti:

Uni 1
Olin matkalla vuoristossa. Vuoristojuna tms. vei minua ylöspäin vuorelle ja sieltä olisi voinut lasketella alas. En laskettele, joten halusin alas muuten. Sain miesoppaan, joka vei minut melko ahtaan vuoreen louhitun tunneliston läpi. Pidin kiinni hänen jäljessään nuorasta, joka johti perille huoneeseen, jossa oli kahvila ja tarjolla leivonnaisia. Siellä oli muitakin ihmisiä. Sitten olin paluumatkalla Suomeen lentokoneessa, joka oli sekin kuin vuoristojuna ylös mennessään, mutta lentokone kuitenkin. Minulla oli jotenkin sellainen olo, että olin salaisissa tehtävissä.

Uni 2
Olin ex-avomieheni (suhde loppui 80-luvulla) kanssa matkalla jossakin pikkukaupungissa ja siellä hotellissa. Oli jo paluupäivä ja mies oli mennyt edeltä kylään katsomaan bussien lähtöaikoja. Olin hotellialueella, se vaikutti kauppakeskukselta. Vanhemmiltani saamani kultainen rippiristi oli rikkoutunut ja etsin sen palasia lattialta, löysin ne useimmat, niiden löytäminen oli minulle hyvin tärkeää. Lattialla oli muitakin koruja, sormuksia yms. mutta otin vain ristini osat. Kännykkääni oli tullut viesti mieheltä, hän pyysi lupaa lähteä klo 15.30 lähtevällä bussilla. Kelloni oli jo 15.30. Yritin lähettää hänelle viestin, että odottaisi minua, mutta kännykkä oli uusi, enkä osannut lähettää sillä viestiä enkä soittaa sillä hänelle. Otin matkatavarani ja menin kimppataksiin, joka meni keskustaan. Taksimatkustajat marisivat hinnan suuruutta, kun kaikilta peritään sama maksu, vaikka matkan pituus vaihtelee. Taksi tuli perille ja maksoin matkan, hinta oli 151 euroa, maksoin vain 150, ei seurauksia. Näin ex-avomiehen odottelevan linja-autoasemalla, hän lähti kävelemään johonkin, oli huomannut minut. Lähdin kävelemään bussiasemalle ja jossakin vaiheessa kysyin tietä naiselta, joka sanoi, että pitäisi mennä vähän takaisinpäin.

Voisiko Nukkumaijatar tai joku muu ystävällisesti tulkita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu