Meillä on ensimmäinen vaavi tulossa ja tätä ollaan "tehty" jo kolme vuotta. Mutta nyt kun tämä on todellista on minua alkanut pelottamaan olenko tarpeeksi hyvä, siis äidiksi! Lähinnä mietin osaanko kasvattaa lapsestani ns.kunnon kansalaisen, osaanko hoitaa lastani, onko minusta ollenkaan tähän ym. Enkä tarkoita että katuisin raskauttani, mutta minua vaan pelottaa tämä kaikki niin pirusti... Onko muilla samanlaisia ajatuksia?
mietityttää
piip
4464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Äidiksi tuleminen on niin hassu ja kummallinen ajatus, ainaki niin kauan ku se eka syntyy! Oman lapsen oppii tuntemaan, silloin tietää varmaan luonnostaan mikä on hänelle parasta ja kokemus kasvaa ajan myötä, kuten myös itseluottamuski! Yritä helpottaa olotilaas ainaki sillä, että et ole yksin ajatustes kanssa, vaan kaikki äidiksi tulevat miettii samoja juttuja... Olen rv 33 ja mulla on mietityttäny koko raskausajan omat kasvatustaidot. Mutta samalla tiedän, että monet muutki on selvinny. Eikä etukäteen voi tietää minkälainen äiti sitä tulee olemaan. Äidiksi kasvaa :) Niin olen kuullut viisaampien sanovan!
Tuohan vain osoittaa sinun äidiksi kasvamisen, joten se on ihan normaalia ja jopa suotavaa. Ja lisäksi voisin melkein sanoa, että melkein jokainen ensimmäistään odottava äiti täälläkin on noita ajatuksia mielessään punninnut.
Eli ei muuta kuin mukavaa odotuksen jatkoa sinulle! :)
...minulle tulee välillä aivan paniikinomaisia kohtauksia, kun yhtäkkiä taas tajuan, että minä todellakin OLEN raskaana ja H-hetkeen on enää vajaat 4 kk!
Me yritimme reilun vuoden verran lasta, ennen kuin tärppäsi. Minulla on aina ollut hieman epäsäännölliset kuukautiset, joten epäilytti, tulenkohan lainkaan raskaaksi. Joka kerta, kun kuukautiset olivat myöhässä, riensin ostamaan testi sillä tuloksella, että negatiivista näytti ja kuukautisetkin yleensä alkoivat saman tien, kun testin olin tehnyt.
Kun viimein tärppäsi, en pitkään aikaan uskaltanut uskoa sitä todeksi! Vielä kun alkuraskaus oli lähes oireeton, tuntui niin epätodelliselta, että minä todella olisin raskaana. Ensimmäisen ultran jälkeen olin onnesta ja pelosta sekaisin (tyyliin "Jipii, meille tulee VAUVA... Apua, meille TULEE vauva!").
Ja varsinkin nyt, kun päivitäin tuntee vauvan potkut ja liikkeet, tulee välillä kauhea epäusko itseään kohtaan: "Osaanko minä sittenkään olla lapselleni hyvä äiti? Mistä minä tiedä, milloin vauvaa pitää syöttää, milloin vaihtaa vaipat, miten paljon pukea päälle, milloin kylvettää, yms?" Ja kauhein ajatus kaikista: "Tulikohan tämä asia nyt mietittyä ihan loppuun asti?" Kauheaa ajatella näin tapahtumasta, jota kuitenkin koko sydämestään toivoi tapahtuvaksi!
Luulisin kuitenkin tämän kuuluvan äitiyteen valmistautumiseen. Monesti olen kuullut sanottavan, että ne ihmiset, jotka ovat kaikista epävarmimpia omista kyvyistään, pärjäävät juuri parhaiten. Toivottavasti asia on näin, sillä sen pohjalta minusta ja sinusta tulee maailman parhaimmat äidit! :)
Rv 24 (23 2)
Ps. Ja vielä jonkun viisaan sanoja lainaten:
"Kyllä se vauva sitten vanhempiaan opettaa." :)
...nyt jo tosiaankin tulee mietittyä sitä huolta ja vastuuta omasta lapsestaan, kun hän tulee siihen ikään, että haluaa mennä kavereidensa kanssa saatikka sitten teini-iän saavutettuaan! Osaanko antaa oikeanlaiset eväät lapselleni, että hän pärjää maailmalla?
Jännää, miten sitä jo nyt miettii tuollaisia, vaikka toinen on vielä masuasukki... :) Välillä tulee tunne, että haluaisi pitääkin vauvan mahan suojissa vielä pitkään, mutta mieli todennäköisesti muuttuu, kunhan raskauden loppumetreille päästään... :)