Kirjotan nyt tänne, vaikka en tiedä mitä tää auttaa.
Mulla on ollut noin vuoden verran vaihtelevasti voimakasta ahdistusta ja masennusta. En itsekään oikeen tiedä mikä ahdistaa, mut ahdistaa vaan. Jotenki koko elämä ja sen tarkotus ahdistaa ja tää ahdistus kasvaa ja levii mun sisällä ku syöpä. Mulla on jossain määrin tarve saada "puhdistautua". Tunnen olevani omassa elämässäni täysin hukassa. Tänäänki oon vaa itkeny vaikka en tiedä tarkalleen miksi. Väsyttää ja masentaa vaan ja vellon ajatuksissa, että en ole normaali tai terve. Mulla on halu saada tietää mikä mulla on, vaikka toisaalta tieto pelottaa. Haluaisin olla onnellinen ja elää hetkessä, mutta ahdistaa kun en osaa. Kuitenkin mulla on kaikki asiat kutakuinkin kunnossa. Voiks tää olla ´jotain kahenkympin kriisiä vai mitä tää on? menee hermot tai sit ne on menny jo. Mulla on selvästi psyykkisiä ongelmia, mutta en voi hiiskahtaakaan niistä kenellekään. Jotenki en vaan pysty siihen. Oon tottunu vetämään kaikki läpi vaikka itku kurkussa loppuun asti kunnialla. Enää ei vaan jaksa!
Mulla on ollut noin vuoden verran vaihtelevasti voimakasta ahdistusta ja masennusta. En itsekään oikeen tiedä mikä ahdistaa, mut ahdistaa vaan. Jotenki koko elämä ja sen tarkotus ahdistaa ja tää ahdistus kasvaa ja levii mun sisällä ku syöpä. Mulla on jossain määrin tarve saada "puhdistautua". Tunnen olevani omassa elämässäni täysin hukassa. Tänäänki oon vaa itkeny vaikka en tiedä tarkalleen miksi. Väsyttää ja masentaa vaan ja vellon ajatuksissa, että en ole normaali tai terve. Mulla on halu saada tietää mikä mulla on, vaikka toisaalta tieto pelottaa. Haluaisin olla onnellinen ja elää hetkessä, mutta ahdistaa kun en osaa. Kuitenkin mulla on kaikki asiat kutakuinkin kunnossa. Voiks tää olla ´jotain kahenkympin kriisiä vai mitä tää on? menee hermot tai sit ne on menny jo. Mulla on selvästi psyykkisiä ongelmia, mutta en voi hiiskahtaakaan niistä kenellekään. Jotenki en vaan pysty siihen. Oon tottunu vetämään kaikki läpi vaikka itku kurkussa loppuun asti kunnialla. Enää ei vaan jaksa!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Murheellinen tarina sinullakin. Näkisin tilanteessasi valoa tunnelin päässä.
Intuitiivisesti voi laukoa, että sinulla on mahdollisuuksia.
Sinulla on energiaa, se on vain kääntynyt itseäsi vastaa.
Helppoa logiikkaa - ahdistuminen tarvitsee syntyäkseen sisäistä energiaa.
Kun et mitenkään voi olla tyytyväinen nykyiseen olotilaasi, syntyy
määrittelemätöntä, ahdistusta. Vertaat itseäs toisiin, menestyneempiin ihmisiin.
Minkähänlainen tilanteen muutos aiheutti viime vuonna ahdistuksiin johtavia syitä.
Sisäinen energiasi sanoo sinun olevan toiminnan ihminen.
Toiminta vapauttaa energiaasi. Tiedät itsekin että näin on näkyleivät.
Kuntoilusuoritus vähentää tehokkaasti ahdistuksia. Siinä vapautuu
energiaa, aivot saavat happea, avautuu uusia näköaloja.
Jonkun alan harrastus sinua varmasti kiinnostaa. Sellainen missä sinulla on mahiksia.
Tarraudu sellaiseen oljenkorteen itkun ja turhautumisen sijasta.
Jos osaat uida mene kylmään rantaveteen uimaan. Ellet osaa opit sen muutamassa päivässä.
Itse opettelin nelikymppisenä. Puran ahdistuksia kotona kevyeen voimaharjoitteluun.
Se sitoo aivan sikanaan energiaa. Kiroilen ja raivoan. Treeni purkaa nämä.
Sinun kantsii kehitellä toimintaa heti huomenna. Arvelen lonkalta; sinulla on vaikea ensi talvikausi paha, kas kun kesälläkin ahdistut.
Keksi ahdistuksellesi purkautumiskeino - muuten se saa sinusta liikaa otetta.
Kiitos! On paljon helpottavampaa kuulla, että voin itse yrittää tehdä asialle jotain ku suoraan hakeutua hoitoon. Myös toi itseään vastaan kääntyvä energia on ihan järkeenkäypää :)
ehkä koko tilanteen laukaisi vuosi sitten ihanaan mieheen tutustuminen, joka sai aikaan sen, että koko oma moraalipohja piti punnita uudestaan. Tämä prosessi on ollut tuskainen, täynnä itkua ja pelkoa. Oma kyynisyys ja myllertävät ajatukset ahdistavat ja suorastaan pelottavat. Sittemmin tää ahdistus on saanut uusia ulottuvuuksia. Ehkä kaiken pohjalla on kysymys olemassaolon merkityksestä, mikä se on, mikä on oikein ja mikä väärin. Tää epätietosuus ja se, etten voi keneltäkään ikinä saada varmaa vastausta meinaa ajaa hulluuteen. Mul on niin irrallinen olo, sellanen niinku oisin joku ihan turha taivaasta tippunut mitätön pölyhiukkanen. Mun pitäs tavallaan saada itteni koottua. On jotenkin puolikas ja sirpaleinen olo ja se ahdistaa mielettömästi ja tulee ulos vaan itkuna ja raivareina.
ja mä en muute osaa uida ;) vaikka melkein kaikki muu sujuuki kutakuinkin..
Elämänkriisihetkinään. Kun asiat saa luistamaan paremmin, eletään niillä mitä on.
Nuo erojutut on niitä kovimmiä paikkoja mitä ihmisille sattuu.
Siinä käydään joskus niin pohjilla, etteivät kaikki enää kuilun pohjalta nouse.
Onhan sinulla kohtalotovereita paljon, kun missä.
Ojasta on aina noustu, sanovat elämää nähneet.
Sinuna hakisin apua oikein mt-toimistosya astikka. Näin itsekin tein.
Viinapirun kaa hajotin koko elämän. Työpaikat.
Tuo itkeminen ja raivoaminen kertoo tilanteesi olevan meko kriittinen.
Saithan aikaseks jo avautumisprosessia. Siinäs näit. Se koskettaa meitä tuntemattomiakin.
Kyllä sinä sieltä nouset! Hyvää kesän jatkoa!
Minulla oli pitkään sama juttu. Ahdisti ja masensi. Masennuksen ja ahdistuksen syyn tiesin, mutta kun siitä ei päässyt eroon jos edes hetkeksi. En tuntenut olevani minkään arvoinen, enkä mikään. Sain masennuslääkkeitä, jotka alkavat hiljalleen vaikuttamaan. Kävin kylillä ja olin ihmeissäni kuinka moni sen kaltainen nainen katsoi minua silmiin kiinostuneesti joista en koskaan ole voinut kuin haaveilla. Minulla on hyvä olla.
http://www.introspekt.fi/artikkelit/ahdistun.html
Muistan itse kuinka sinun iässäsi olin kova itkemään. Mietin siloin lapsuuttani ja sitä, että on vanhempieni vika kun olen sellainen. Olen nyt yli kolmekymppinen ja olen aikoja sitten pääsyt tuon yli. Ehkä itkin tarpeeksi ja se puhdisti minut ahdistuksesta. Nykyään voin todella hyvin, enkä syytä vanhempianin mistään. Ymmärrän että jokainen vanhempi tekee sen minkä osaa. Heilläkin on ollut oma lapsuus ja sen pohjalta he kasvattavat omiaan.