Julkkis idiootti ?

Kuka on suomen julkkis idiootti ? Perustele kantasi hyvin, vai onko suomessa lainkaan julkisuuden idiootteja. (kai tiedätte millainen on idiootti).
4705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Idiootit julkkikset? Noh, kerronpas ainakin omasta mielestäni kaikkein ääliöimmät julkkikset, joita armas Suomemme on saanut kestää. Ahteen perhe. Ajatteles nyt: äiti pyrkii eduskuntaan ja on kuitenkin omalla pyrkyryydellään jo 70-luvulla ollessaan lastentarhanopettajana tiedottanut, että HÄN ei näissä hommissa kauan ole. Matista ei muuta pahaa sanottavaa, erotomaani mikä erotomaani. Poika on täysi nolla. Äidin olisi pitänyt aikoinaan pitää edes vähänkin huolta omasta lapsestaan, oman egon pönkittämisen sijasta, eikö vain?

Äänestä

Rask on suurin ja kaunein ääliö. Ammattikoulu joka niemen nokkaan niin Suomi pärjää. Suomen virallinen Jääräpää eduskunnan päätöksen perusteella.

Äänestä

Minun nimeni on Petteri Ahomaa. Minä tiedän kaiken ja olen komea.

Äänestä

täpärästi kakkosena Matti Ahde. Perustelen juuri idioottisuudella: henkinen taso on heikko/välttävä, mutta silti valtaa, isot tulot, asemaa.

Ehkä paras perustelu olisi: kannatusjoukot on idiootteja kun eivät tajua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Älykäs kirjoitti:

Kuka on suomen julkkis idiootti ? Perustele kantasi hyvin, vai onko suomessa lainkaan julkisuuden idiootteja. (kai tiedätte millainen on idiootti).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu