Koiran mahatauti

Osaseni

Hei!

Huolestuttaa eräs koira joka on 15 viikkoa vanha. Sillä on ollu eilisestä asti ripuli. Aiemmin päivällä eilen kun oli ollut uloste jo vähän löysää mutta kuitenkin enemmän kiinteää niin oli kakassa näkynyt jotain punasta. Yöllä koira oli kakannut lattialle ripulikakkaa ja verta. Voiko tämä olla vaarallista? Tai voiko jostain ruuasta tai jostan tulla kuralle ja sitten kun suoli ärtyy niin tulla samalla verta? Koira on syönyt raksuja ja juonut vettä. Nyt koira saa vain vettä. Kunnes aamulla taas saa ruokaa. Voiko ripuli tulla siittä kun raksujen seassa oli ollut yhesti aika paljon vettä ja vähän öljyä. Öljyä koira on ennemminkin saanut raksujen seassa..mutta ei ihan joka kerta. Sitä mietin että voiko olla että koira on syönyt jotain terävää tai pistävää..tms.. joka olisi hajottanut vähän paikkoja.. mutta kun koira on ihan pirteä ja iloinen. Leikkinytkin yksinään ja omistajan kanssa.

Kiitos vastauksista!

8

1406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sadi

      Syötä koiralle maitohappobakteereja (saa apteekista) eli osta tehobactia ja canicuria ja pidä yksi päivä paastolla. Eli ei ruokaa, korkeintaan riisin keitin vettä ja puhdasta vettä saatavilla. Jos ei vuorokauteen parane tai pentu menee apaattiseksi ja veltoksi, niin heti eläinlääkäriin. Pentujen kanssa pitää olla varovainen, pienet kuivuvat nopeasti, varsinkin tällaisilla helteillä.

      • Osaseni

        Kiitos..täytyy ostaa koiralle maitohappobakteereja, vai voiko antaa sille ihmisille tarkoitettuja idoform maitohappobakteeri valmistetta? minkä verran? ja pitääkö se avata se "muovi" kapseli vai kokonaisena?

        Paastolla koira onkin jo..vettä vain..aamulla ajattelin antaa riisiä vähä ja sitten myöhemmin riisiä ja vähän raksuja. :)

      • Osaseni

        unohtu tuosta viestistä että tottakai koiraa seurataan kokoajan. Ja tietysti sitten viedään lääkäriin jos jotain muutosta tapahtuu. Vettäkin aina houkutellaan juomaan välillä. Ja välillä juo itsekkin.

      • Sadi
        Osaseni kirjoitti:

        Kiitos..täytyy ostaa koiralle maitohappobakteereja, vai voiko antaa sille ihmisille tarkoitettuja idoform maitohappobakteeri valmistetta? minkä verran? ja pitääkö se avata se "muovi" kapseli vai kokonaisena?

        Paastolla koira onkin jo..vettä vain..aamulla ajattelin antaa riisiä vähä ja sitten myöhemmin riisiä ja vähän raksuja. :)

        koirien lääkkeet, eli canicur ja tehobact. Silloin saat ainakin annostuksen oikein etkä aiheuta lisä ongelmia.

        Raksut voit huoletta tältä päivältä jättää pois, anna huomenaamulla korkeintaan puolet normaalimäärästä ja riisiä. Muista valvoa että koirasi juo tarpeeksi, kuivuminen tapahtuu pienillä koirilla todella nopeasti. Ja pidä pentu levossa, ei mitään riekkumisia =)

        Toivottavasti pentusi paranee. Onhan sillä madotus kunnossa? Tuli muuten mieleen että äkillinen lyhytkestoinen ripuli voi joskus olla parvorokotteen jälkiseuraus. Siskoni koiralle kävi näin.

      • Osaseni
        Sadi kirjoitti:

        Jeps.. käyn siis ostamassa sille koirille tarkotettua lääkettä. Joo tossa se makoilee lattialla..ei rieku. :) Mutta aina välillä sitä kutsun luo ja varmistan että se voi hyvin ja pirteästi silti. Ja vettä annan sille. On madotus kunnossa.. sillon kun se meille tuli pääsiäisen aikaan..niin heti ostettiin matokuuri ja annettiin. Vielä ei ole saanut rokotuksia. Olisi kai jo sen ikäinen kun tulee perjantaina 16 viikkoa? Mutta odotellaan ensin omaa tiliä. :)

        yleensä pentu rokotetaan 12 viikkoa vanhana ja tehoste rokotus annetaan 16 viikon iässä. Ja madotukset annetaan aina viikkoa tai kahta ennen rokotuksia.

        Jatkossa madotus puolivuotiaana ja sen jälkeen 2 kertaa vuodessa, meillä keväällä ja syksyllä.

    • kans neuvoja

      mites sitten aikuisemmallam koiralla? päteekö samat neuvot siihenkin? kyseessä on narttu ja ikää vuosi ja puoli. johtuukohan toi löysä maha helteestä vai oliskohan se voinut syödä jotain viallista kun aika paljon vapaana juoksentelee...

      • nyt sitten

        liikenteessä jotain koirien mahatautia, kun ympäri suomea kuulee juttuja koirista joilla on hyvinkin sitkeä ripuli joka saattaa kestää yli viikonkin ja paranee vasta antibiootti kuurilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1410
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1245
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1105
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1051
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1028
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe