Mielihyvällä olen pannut merkille palstan parantuneen ilmapiirin. Häiriköt ovat poistuneet ja keskusteluissa ollaan päästy monipuolisesti ja harkiten puntaroimaan monia meille kaikille tärkeitä aiheita, eri katsantokannoilta, mutta kuitenkin rakentavassa ja kypsiin ratkaisuihin pyrkivässä hengessä. Keskustelun korkealle tasolle vetää vertoja ainoastaan uusien keskustelijoiden runsaslukuisuus ja heidän monipuolinen maailmankuvansa. Aivan mahtavan hienoa! Tästä kaikesta kuuluu kiitos palstan vakiojäsenille, ja tietysti ennen kaikkea pyyteettömällä työllään mielipiteen ilmaisemisen vapauden ja keskustelurauhan meille kaikille taanneelle Mikalle. Mistähän käsittämättömän syvästä lähteestä on ammennettu se voima ja päättäväisyys, sekä välillä vuorokauden tuntien lukumäärää uhmaava ajallinen omistautuminen, jolla tämä kaikki on tehty mahdolliseksi? Ei voi kuin kiittäen ihmetellä. Lämmintä kesäpäivää kaikille ystäville, lähden tästä käymään palaverissa ja palaan sitten taas heittäytyäkseni jälleen tähän värikkään mielipiteidenvaihdon vinhasti uomassaan soljuvaan virtaan. Tuskin maltan odottaa niitä uusia, älylliseen debattiin vastustamattomasti imaisevia keskustelunavauksia, joita poissa- ollessani varmasti palstalle ilmaantuu useita. Kuulemiin!
Loistavaa!
Sunbeam
4601
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
suorastaan purevaa. :)
Alkuosa oli niin asiallista ylistystä ja kehua, että otin tosissani, ja ehdin jo ajatella, että nyt on yksi kirjoittaja seonnut.
Loppuosa meni jo niin pulppuavan runolliseksi, että paljasti sarkasmivirtuoosin verbaalisen arkun avautuneen.
pilkkaajat palatte Helvetin tulessa!
Nimittäin rienauksestasi ja pilkastasi. Tuhotkoon alkoholi maksasi ja haimasi, ja jos olet mies, ansaitset impotenssin, naisena taas ansaitset kuukautisten loppumisen, ja paksuksi tulemisen. Kiitos.