Kysymykseni on: onko kyseessä psykoosi?
Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten. Minulla on masennusta ja itsemurha-ajatuksia jo useamman vuoden. Tunsin oloni tukalaksi, mutta en osannut kertoa sitä kenellekään.
Olin silloin koulussa. Aloin uskoa, että kaikki minua vastaan tulevat ihmiset haukkuvat minua mielessään. Ajattelin, mitä he ajattelivat eikä mieleeni tullutkaan kyseenalaistaa asiaa, siis sitä, etteivätkö he olisi ajatelleen niin kuin ajattelin.
Koulussa kuvittelin tuntien aikana tapahtuvan paljon kaikkea muuta varsinaisen opetuksen lisäksi: pohdiskeltiin toisten ajatuksia, heitettiin sopivalla hetkellä merkitseviä katseita ja muita viestejä. Opetus oli vain kulissia näille tärkeämmille asioille.
Vieruskaveriani vihasin erityisesti, pidin häntä tyhmänä ja kykenemättömänä mihinkään. Silti kaveerasin hänen kanssaan, koska juuri kukaan muu ei suostunut puhumaankaan kanssani. Kerran "tunnustin" tämän tosiasian eräälle rinnakkaisluokkalaiselle ja hän pakeni minua sen jälkeen, enkä ymmärtänyt ollenkaan, miksi.
Tarkemmin: Hän puhui jotakin minulle tästä (luokka)kaveristani ja minä sylkäisin suustani, että vihaan tätä. Ajattelin hänen sen jälkeen kunnioittavan minua vähän, koska minusta oli kaikille selvää, että vieruskaveri on onneton, surkea nahjus. Ja minun piti tietenkin osoittaa, etten minäkään pidä tätä minään, vaikka kohtalon pakosta alennun keskustelemaan tämän kanssaan. Olin erittäin hämmentynyt rinnakkaisluokkalaisen reaktiosta, en pystynyt käsittämään sitä ollenkaan.
Olin samaan aikaan myös suunnattoman epätoivoinen ja harkitsin itsemurhaa kymmeniä kertoja päivässä.
Tämä jakso kesti yhden kevätlukukauden ja sitä edelsi ero pitkäaikaisesta kundikaverista. Erosimme yhteisestä sopimuksesta, mutta eron jälkeen muutin ensimmäisen kerran elämässäni yksin asumaan ja se oli suunnattoman ahdistavaa.
Seuraavina vuosina toivuin hiljalleen ja ymmärsin hitaasti, etteivät kuvitelmani vastanneet todellisuutta. Vieläkin aika ajoin tajuan, miten "harhainen" joku silloinen ajatukseni oli, kun koen samantapaisen tilanteen ja tajuan sen uudella (terveellä) tavalla samalla, kun muistan entisen kuvitelmani.
Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten. Minulla on masennusta ja itsemurha-ajatuksia jo useamman vuoden. Tunsin oloni tukalaksi, mutta en osannut kertoa sitä kenellekään.
Olin silloin koulussa. Aloin uskoa, että kaikki minua vastaan tulevat ihmiset haukkuvat minua mielessään. Ajattelin, mitä he ajattelivat eikä mieleeni tullutkaan kyseenalaistaa asiaa, siis sitä, etteivätkö he olisi ajatelleen niin kuin ajattelin.
Koulussa kuvittelin tuntien aikana tapahtuvan paljon kaikkea muuta varsinaisen opetuksen lisäksi: pohdiskeltiin toisten ajatuksia, heitettiin sopivalla hetkellä merkitseviä katseita ja muita viestejä. Opetus oli vain kulissia näille tärkeämmille asioille.
Vieruskaveriani vihasin erityisesti, pidin häntä tyhmänä ja kykenemättömänä mihinkään. Silti kaveerasin hänen kanssaan, koska juuri kukaan muu ei suostunut puhumaankaan kanssani. Kerran "tunnustin" tämän tosiasian eräälle rinnakkaisluokkalaiselle ja hän pakeni minua sen jälkeen, enkä ymmärtänyt ollenkaan, miksi.
Tarkemmin: Hän puhui jotakin minulle tästä (luokka)kaveristani ja minä sylkäisin suustani, että vihaan tätä. Ajattelin hänen sen jälkeen kunnioittavan minua vähän, koska minusta oli kaikille selvää, että vieruskaveri on onneton, surkea nahjus. Ja minun piti tietenkin osoittaa, etten minäkään pidä tätä minään, vaikka kohtalon pakosta alennun keskustelemaan tämän kanssaan. Olin erittäin hämmentynyt rinnakkaisluokkalaisen reaktiosta, en pystynyt käsittämään sitä ollenkaan.
Olin samaan aikaan myös suunnattoman epätoivoinen ja harkitsin itsemurhaa kymmeniä kertoja päivässä.
Tämä jakso kesti yhden kevätlukukauden ja sitä edelsi ero pitkäaikaisesta kundikaverista. Erosimme yhteisestä sopimuksesta, mutta eron jälkeen muutin ensimmäisen kerran elämässäni yksin asumaan ja se oli suunnattoman ahdistavaa.
Seuraavina vuosina toivuin hiljalleen ja ymmärsin hitaasti, etteivät kuvitelmani vastanneet todellisuutta. Vieläkin aika ajoin tajuan, miten "harhainen" joku silloinen ajatukseni oli, kun koen samantapaisen tilanteen ja tajuan sen uudella (terveellä) tavalla samalla, kun muistan entisen kuvitelmani.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luulisin että kyseessä oli/on enemmänkin masennus ja/tai huono itsetunto (liikkuvat usein, muttei aina, käsikädessä). Masennus on paljon muutakin kun alakuloa. Ahdistusta, epävarmuutta, ei näe asioita niin kuin ne ovat jne. En ole asiantuntija mutta tää on nuoren miehen kokemuksiin perustuvia juttuja.
enemmän skitsofreniaan yleensä sairauden ensioireet ovat vastaavia. Mutta se on hankala näin analysoida tarkka sairauden laatu..
Hyvää jatkoa sulle!!
Kertomuksesi mukaan sinulla on jonkinasteinen mielenterveyshäiriö. Vaikea sanoa noin lyhyen kertomuksen perusteella tarkempaa arviota.
Millainen on psykoosi? Tässä eräs määritelmä: "Psykoosilla tarkoitetaan useita eri oireyhtymiä, joille on yhteistä todellisuuden tajun pettäminen. Se voidaan käsittää henkisen toiminnan vakavana epäjärjestyksen tilana, joka estää tai vaikeuttaa ihmisen toimintaa arkielämässä. Sen pituus voi vaihdella ja siihen liittyy usein aistiharhoja sekä ajattelun häiriöitä." http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=2
Lisätietoja k.o. sivuilta. Käy siellä ja koulupsykologin tai terveydenhoitajan puheilla. Tarvitset apua.
Useasti monet asiat ja ajatukset voivat jälkeenpäin vaikuttaa oudoilta ja vierailta, tämä on normaalia.
Ihmissuhteen päättyminen on yleisimpiä trauman/stressin aiheuttajia ja jonka seurauksena ihminen voi oireilla monin eri tavoin.
olisit joutunut joskus kiusaamisen kohteeksi?Meinaan silloin voi alkaa kiusaamisen leviämisen lisäksi itsekin miettiä negatiivisia ajatuksia.Kiusaamiseen kuuluu yhteisöstä eristäminen ja sillä ei ole niin mitään tekemistä mielenterveytesi kanssa!Jokaisella on jos huonoja päiviä ja ne kuuluvat elämään.Toiset vaan pelkäävät kohdata ja tiedostaa omia negatiivisia tunteitaan ja kohdistavat ne sitten muihin.