Minulla on ollut viimeksi hyvä ystävä 12 vuotta sitten. Hän oli lapsuudenystäväni, joka ala-asteella muutti yllättäen Englantiin. Jos ei niin olisi käynyt, olisimme läheisiä tuttuja vielä tänäkin päivänä.
Mutta minä en aio luovuttaa näin helpolla! Uskon löytäväni yhtä hyvän ystävän vielä joskus. Kavereita on ollut tässä joka vuosi muutama kappale, n.kolme keskimäärin vuodessa. Ne ovat olleet kaikki "vain kavereita". Osa on ollut epäluotettavia, osa arvostelevia ja osa taas sellaisia, joiden kanssa ei ole vain synkannut.
Hyviä ystäviä on harvassa, sen olen saanut kokea. Jos jonakin päivänä löydän sopivanlaisen ihmisen, annan hänelle arvoa!
Älkää luovuttako. Minäkin haeskelen sitä ystävää, ette ole siis ainoita! :)
Hyvää kesänjatkoa ja jaksamisia kaikille

Vastaukset 6
Vanhimmat
Heippa vaan! Onkos sinulla seurustelukumppania? Monen mielestä oma kumppani on kaikkein paras ystävä, siitä olen aika lailla samaa mieltä. Minulla on se ongelma että ystäviä saan kyllä aika helposti, mutta mitään seurustelukumppania en.
Ypöyksin olen. Muutamaa huonolaatuista kaveria lukuun ottamatta.
Kiinnosti vain tietää sillä monesti jotkut kirjoittavat että ovat yksinäisiä vaikka seurustelevat.
mitäpä jos pidettäisiin kiva juhannus yhdessä ja siinä samalla näkisi miten meillä synkkaisi.
hyvät jussit!!!
mitäs kivaa keksitää:)
tossa mun:[email protected] ni jos olet stadita ni nähdäänkö tänään ta miten haluat?
odotan innolla t:jami