Moni varmaan tietää sanonnan "Jos et pysty rakastamaan itseäsi et pysty rakastamaan koskaan ketään muutakaan". Olen yrittänyt monesti pitää itsestäni, mutta siitä ei tule mitään. Olen jonkinsorttisesti masentunut, on koko ajan mieli maassa ja tulee viilleltyä sekä syötyä lääkkeitä, jotka eivät itselleni kuulu. Poltan usein reikiä ihooni tupakalla enkä syö/juo kunnolla. Leikkasin hiukseni lyhyiksi ja toisinaan juoksen iltaisin niin pitkään ulkona kunnes en saa enää henkeä. Teen kaikkea mahdollista satuttaakseni itseäni ja ruumistani, enkä välitä seurauksista.
En pysty päästämään ketään lähelleni, siksi useimmat pojat/miehen alut kaikkonevatkin luotani. Nuorempana jouduin raiskatuksi sekä isäni hakkasi äitiäni ja yritti monesti itsemurhaa, vaikka me lapset oltiin paikalla näkemässä. Kaipa siitä on jäänyt jonkinsortin traumoja, en ole koskaan kenellekään noista asioista puhunut joten en tiedä.. Ehkä ajattelen kaikki miehet samanlaisiksi.
Usein myös itseään katsellessa ajattelee, että "Kuka tuollaistakaan jaksaisi kauaa katsoa?". Vaikka inhoan itseäni haluaisin silti saada jonkun, jonka kanssa voisin tehdä muutakin kuin vain puhua.. Mutta osa minusta ei anna siihen lupaa. Jos joku yrittää lähelleni mieleni karjuu koko ajan "Juokse! Mene pois! Pakene!", vaikka pitäisinkin kyseisestä henkilöstä. Tuon tuloksena sitten lähden paikalta tai sanon jotakin, jolla saan henkilön pahoittamaan mielensä ja jättämään minut rauhaan.
Viimeiset kolme vuotta olen harkinnut itsemurhaa, 13-vuotiaana yritin hirttäytyä, mutta lopulta en uskaltanut. Tiesin äiteni tarvitsevan minua sisarteni hoidossa, kun miestäkään ei ollut talossa (vanhemmat erosi, kun olin n. 10-vuotias). Siispä sain peruutettua tuon tyhmän tempun ja jatkoin elämääni niin hyvin ja äiteni apuna kuin vain pystyin. Tähän päivään asti olen äiteäni auttanut lastenhoidossa ja taas on tapahtumassa tuo sama asia, avioero. Ja vielä milteinpä samasta syystä, mies oli juoppo ja muutenkin hiukan ruuvit löysällä. Ja nyt yritän sitten olla mahdollisimman avulias, mutta kaikki tuntuu taas romahtavan niskaan, aivan kuten kolme vuotta sitten.
Miten saisin itseni pitämään itsestäni, että joku päivä voisin saada itselleni jonkun, jolle suoda edes pientä rakkautta? En enää jaksa tätä samaa oravanpyörää ja sitä, kuinka aina pakenen paikalta. Onko mitään keinoa "parantua" tästä "taudista"?
En pysty päästämään ketään lähelleni, siksi useimmat pojat/miehen alut kaikkonevatkin luotani. Nuorempana jouduin raiskatuksi sekä isäni hakkasi äitiäni ja yritti monesti itsemurhaa, vaikka me lapset oltiin paikalla näkemässä. Kaipa siitä on jäänyt jonkinsortin traumoja, en ole koskaan kenellekään noista asioista puhunut joten en tiedä.. Ehkä ajattelen kaikki miehet samanlaisiksi.
Usein myös itseään katsellessa ajattelee, että "Kuka tuollaistakaan jaksaisi kauaa katsoa?". Vaikka inhoan itseäni haluaisin silti saada jonkun, jonka kanssa voisin tehdä muutakin kuin vain puhua.. Mutta osa minusta ei anna siihen lupaa. Jos joku yrittää lähelleni mieleni karjuu koko ajan "Juokse! Mene pois! Pakene!", vaikka pitäisinkin kyseisestä henkilöstä. Tuon tuloksena sitten lähden paikalta tai sanon jotakin, jolla saan henkilön pahoittamaan mielensä ja jättämään minut rauhaan.
Viimeiset kolme vuotta olen harkinnut itsemurhaa, 13-vuotiaana yritin hirttäytyä, mutta lopulta en uskaltanut. Tiesin äiteni tarvitsevan minua sisarteni hoidossa, kun miestäkään ei ollut talossa (vanhemmat erosi, kun olin n. 10-vuotias). Siispä sain peruutettua tuon tyhmän tempun ja jatkoin elämääni niin hyvin ja äiteni apuna kuin vain pystyin. Tähän päivään asti olen äiteäni auttanut lastenhoidossa ja taas on tapahtumassa tuo sama asia, avioero. Ja vielä milteinpä samasta syystä, mies oli juoppo ja muutenkin hiukan ruuvit löysällä. Ja nyt yritän sitten olla mahdollisimman avulias, mutta kaikki tuntuu taas romahtavan niskaan, aivan kuten kolme vuotta sitten.
Miten saisin itseni pitämään itsestäni, että joku päivä voisin saada itselleni jonkun, jolle suoda edes pientä rakkautta? En enää jaksa tätä samaa oravanpyörää ja sitä, kuinka aina pakenen paikalta. Onko mitään keinoa "parantua" tästä "taudista"?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itse en voi olla rakastamatta itseäni, oon niin SAATANAN täydellinen. Otan osaa huonon tuuris johdosta
Saatana EI OLEKAAN TÄYDELLINEN !
Mikä sitten oletkaan nimimerkki sadh ?
itse en ole tuota sanontaa kuullu. mua meinas tulla kyynel silmään kun luin tarinaasi. jos et pysty rakastamaan itseäsi rakasta jotain muuta. kun oikein jotain rakastat unohdat kaiken muun. näin ainakin minun tapauksessa ja ihmiset on yleensä aika samanlaisia.
"jos et pysty rakastamaan itseäsi rakasta jotain muuta. kun oikein jotain rakastat unohdat kaiken muun."
Tajusin tuon tekstin pointin, sillä rakastan äitiäni todella paljon (niin paljon kuin tytär vaan voi rakastaa) ja "sokeana" rakkaudestani hyppäisin vaikka junan alle hänen vuokseen, mutta uskoakseni äiti tekisi samoin myös vuokseni.. En usko, että kukaan muu voisi niin koskaan tehdä.
Kun kyseessä on täysin ventovieras ihminen en pysty häntä päästämään lähelleni. Entä jos inhoaa itseään niin paljon, ettei anna kenenkään koskea? Tietää, ettei ole ikinä kyllin hyvä tai tee toista täysin onnelliseksi? Että tämä tulisi pettymään?
Niin minusta tuntuu, olisin toisen ihmisen taakkana. Pelkään, että hän juoksee pois kun hänelle jotakin kerron. Pelkään hänen nauravan, kun hänelle jotakin näytän. Tietenkin se on normaalia olla epävarma kaikesta "uudesta", mutta en pysty unohtamaan menneitä tapahtumia.
Kiitos vastauksestasi, se antoi miettimisen aihetta tähän päivään.
harva ventovierasta lähelle päästää. yritä tutustua vaikkapa messengerin kautta ja kun tunnette toisenne hyvin, tiedät ettei hän sinua vahingoita. tuskin sussa mitään vikaa on. sinä vain luulet että et ole kyllin hyvä, jokainen tyttö on vähintään 5 pojan arvoinen. taakkana oleminen on vain hyvä asia jos on hyvä kantaja. minut (vaikka emme tunne) teet onnelliseksi jos onnistut rohkaisemaan itsesi. :)
"Tajusin tuon tekstin pointin, sillä rakastan äitiäni todella paljon (niin paljon kuin tytär vaan voi rakastaa) ja "sokeana" rakkaudestani hyppäisin vaikka junan alle hänen vuokseen, mutta uskoakseni äiti tekisi samoin myös vuokseni.. En usko, että kukaan muu voisi niin koskaan tehdä. "
- Kyllä semmoisiakin ihmisiä löytyy jotka tuon tekisivät vuoksesi
"Kun kyseessä on täysin ventovieras ihminen en pysty häntä päästämään lähelleni. Entä jos inhoaa itseään niin paljon, ettei anna kenenkään koskea? Tietää, ettei ole ikinä kyllin hyvä tai tee toista täysin onnelliseksi? Että tämä tulisi pettymään?"
- No ei kukaan ventovieraaseen luota heti, tutustu ihmiseen. Jos ihminen pitää sinusta tosissaan niin hänet kyllä tekee onnelliseksi se että voi olla sinun kanssasi.
"Niin minusta tuntuu, olisin toisen ihmisen taakkana. Pelkään, että hän juoksee pois kun hänelle jotakin kerron. Pelkään hänen nauravan, kun hänelle jotakin näytän. Tietenkin se on normaalia olla epävarma kaikesta "uudesta", mutta en pysty unohtamaan menneitä tapahtumia. "
- Jos hän juoksee pois tai nauraa niin en usko että hän on sinun arvoisesi, oikeat ystävät kunnioittavat ja arvostavat sinua sellaisena kuin olet eivätkä pilkkaa sinua tai mitenkään muutenkaan loukkaa sinua
En nyt tiedä miten paljon tämä auttaa...
Lukiessani tuota lausetta tuli hymy kasvoille. On se kiva tietää, että on olemassa joitakin, jotka noinkin ajattelee. :)
Niin, kyllähän sitä voisi messengerissä tutustua paremmin ja myöhemmin sitten tavata. Entä jos ei kehtaa/uskalla mennä kysymään jonkun tyypin mese-ossaa? En usko, että löytäisin ketään netistäkään, jota edes kiinnostaisi minkäänlainen "chit-chat".
Todellakin, pitää yrittää rohkaista itsensä. Ehkäpä jonakin päivänä vielä pystyn luottamaan.
Uskon kyllä, että neuvoistasi olisi jonkinsortin apua. Tosiaan, jos joku nauraisi tai juoksisi pois saattaisi olla, ettei tämä henkilö ole arvoiseni. Mitä jos tämä henkilö ei kuitenkaan ole ennen nähnyt tai tavannut vastaavaa ja reagoi siksi näin? Eikö se silloin olisi itseni puolesta itsekästä jättää tämä vain siksi, koska hän ei osaa suhtautua tähän "uuteen" asiaan?
Usein sitä pohtii, miten tunnistaa ihmisen joka oikeasti välittää. Syvällä sisimmässään jokainen ihminen välittää kaikkein eniten itsestään, uskoakseni. Esimerkiksi ihmiset hakevat muiden ihmisten seuraa tehdäkseen OMAN olonsa hyväksi ja paremmaksi. Olen nähnyt, kuinka moni mies on äitiäni käyttänyt hyväkseen ja pilaillut tämän kustannuksella niin suhteessa kuin suhteen jälkeen, tuhlannut rahaa omiin tekemisiinsä ja unohtanut koko loppuperheen ilman minkäänlaisia tunnontuskia. He leikittelivät ja tekivät niin kauan mitä halusivat, kun vain hyväksi kokivat.
Tiedän, etteivät kaikki ole sellaisia, mutta nämä erittäin harvat ja "erilaiset" yksilöt eivät puolestaan etsi minun seuraani. Itse asiassa monikaan ikäiseni (16 vuotta) ei etsi kaltaistani seuraa, heitä kiinnostaa menestyvät ja nämä paremmat yksilöt.
Taas sain hiukan pohdittavaa iltaani, kiitos siitä. Ja usko pois, viestistäsi oli todella apua :)
"Mitä jos tämä henkilö ei kuitenkaan ole ennen nähnyt tai tavannut vastaavaa ja reagoi siksi näin? Eikö se silloin olisi itseni puolesta itsekästä jättää tämä vain siksi, koska hän ei osaa suhtautua tähän "uuteen" asiaan?"
Tämä riippuu vähän ihmisestä, itse esimerkiksi olen hyvin utelias, kaikki uusi, ihmeellinen ja erikoinen ovat minusta hyvin kiinnostavia.
"Usein sitä pohtii, miten tunnistaa ihmisen joka oikeasti välittää."
En oikeastaan tiedä mitä tuohon vastata, itsekin olen välillä tuota pohtinut mutta vastausta en ole keksinyt
"Syvällä sisimmässään jokainen ihminen välittää kaikkein eniten itsestään, uskoakseni. Esimerkiksi ihmiset hakevat muiden ihmisten seuraa tehdäkseen OMAN olonsa hyväksi ja paremmaksi."
Tämäkin riippuu ihmisestä, suurin osa ihmisistä ei tekisi paljoakaan tuntemattomien hyväksi mutta ystäviään ja perhettään auttaisivat.
"Olen nähnyt, kuinka moni mies on äitiäni käyttänyt hyväkseen ja pilaillut tämän kustannuksella niin suhteessa kuin suhteen jälkeen, tuhlannut rahaa omiin tekemisiinsä ja unohtanut koko loppuperheen ilman minkäänlaisia tunnontuskia. He leikittelivät ja tekivät niin kauan mitä halusivat, kun vain hyväksi kokivat."
Tuommoisia tästä maailmasta ikävä kyllä löytyy, minun puolestani heidät saisi potkia maan rakoon ja unohtaa sinne.
"Tiedän, etteivät kaikki ole sellaisia, mutta nämä erittäin harvat ja "erilaiset" yksilöt eivät puolestaan etsi minun seuraani. Itse asiassa monikaan ikäiseni (16 vuotta) ei etsi kaltaistani seuraa, heitä kiinnostaa menestyvät ja nämä paremmat yksilöt."
Ihmisiä on monenlaisia, yksi tykkää yhdestä asiasta toinen tykkää toisesta, eivätkä kaikki hae menestyvää ja/tai muuteen parempaa
"Tuommoisia tästä maailmasta ikävä kyllä löytyy, minun puolestani heidät saisi potkia maan rakoon ja unohtaa sinne."
Heh, täysin samaa mieltä olen kanssasi. Maanrakoon tuollaiset...
Niitä ihmisiä, jotka näkevät ns. 'pintaa syvemmälle', varsinkin omaa ikäluokkaa, löytyy aika harvakseen. Toisaalta, etsivähän löytää etsimänsä, mutta minä en ole etsinyt. En hakenut enkä kysellyt. Toisaalta ei ole tarvetta, en ole kovin epätoivoinen itselleni ketään löytämään.. Ehkä vain tahdoin pohtia jonkun kanssa asioista, siitä on aikaa kun ketään on ylipäätänsä kiinnostanut pohtia mitään kanssani. Ehkä se on aika epätoivoista? Kirjoittaa keskustelupalstalle saadakseen kontaktia nimettömiltä ja tuntemattomilta ihmisiltä? Taidan olla aika epätoivoinen tapaus.
"Niitä ihmisiä, jotka näkevät ns. 'pintaa syvemmälle', varsinkin omaa ikäluokkaa, löytyy aika harvakseen. Toisaalta, etsivähän löytää etsimänsä, mutta minä en ole etsinyt. En hakenut enkä kysellyt. Toisaalta ei ole tarvetta, en ole kovin epätoivoinen itselleni ketään löytämään.."
Sellaisia ihmisiä löytyy harvoin muistakaan ikäluokista. Ei se etsiväkään aina löydä
"Ehkä vain tahdoin pohtia jonkun kanssa asioista, siitä on aikaa kun ketään on ylipäätänsä kiinnostanut pohtia mitään kanssani. Ehkä se on aika epätoivoista? Kirjoittaa keskustelupalstalle saadakseen kontaktia nimettömiltä ja tuntemattomilta ihmisiltä? Taidan olla aika epätoivoinen tapaus."
En nyt usko että olet sen epätoivoisempi kuin me muutkaan täällä. Tuntemattomilta ihmisiltä saa uusia näkökulmia eri asioihin ja onhan se jonkin verran helpompaa kirjoittaa tuntemattomille ja nimettömänä, ainakin omasta mielestä. Se on aikalailla erillaista mennä puhumaan kaverin kanssa kun saattaa ajatella että hän alkaa karttamaan sinua tai jotain muuta vastaavaa kun taas täällä ihmisen tapaa vain kerran tai pari eikä häntä tarvitse paljoa ajatella
"Night was black as I pulled the trigger of my gun."
-Impaled Nazarene
"Jos et pysty rakastamaan itseäsi et pysty rakastamaan koskaan ketään muutakaan".
No ainahan voit rakastaa suruasi.
Tekstisi perusteella vaikutat hyvin älykkäältä ihmiseltä ja tulet varmasti löytämään "ratkaisun", mutta minä en tiedä mikä se on.
Ratkaisua en tässä oikein etsikään, ainoastaan hiukan edes suuntaa antavaa apua tai neuvoja, joilla pystyisin ihmisiin uskomaan ja luottamaan enkä aina tulkitsisi heitä valehtelijoiksi ja selkärangattomiksi, jotka eivät pystyisi koskaan ymmärtämään sitä mitä tunnen juuri tällä hetkellä tai tulen tuntemaan tulevaisuudessa.
"Tekstisi perusteella vaikutat hyvin älykkäältä ihmiseltä..."
Kiitos, arvostan tuota. :)
Oon huomannut, miten suomalaiset ajattelevat liikaa itseään - siinä mielessä että koko ajan pitää miettiä mitä muut ajattelevat sinusta.
Unohda muut, ole itsesi, usko hyvään tulevaisuuteen. Vaikka olet nyt ollessasi nuori tehnyt jotain itsesi rääkkäämistä, tulet huomaamaan miten tyhmää se on ollut. Kuntoilulla tosiaan saat itsetuntosi paremmaksi, kunhan et rääkkää itseäsi hengiltä.
Ei kukaan tunne itseään täydelliseksi, eikä niin pidäkää olla.
Ps. mä haluasin ruskeet silmät :)