Erkki pysäköi pienen kaksikerroksisen puutalon eteen. Tavaratilasta hän otti esittelykyltin ja jätti sen kadunvarteen. Asunnon myyntiesittely alkaisi kohta. Vittu, jos taaskaan ei tule ketään, Erkki ajatteli ääneen. Nämä huonokuntoiset pikkuyksiöt olivat vaikeita myytäviä. Vielä hän kirosi itseäänkin kun oli kiireessä mennyt lupaamaan omistajalle liian kovan hinnan. Sen hän oli tehnyt saadakseen asunnon myyntiin. Erkki oli uskonut saavansa kämpästä kuitenkin pyyntihintaa alempia tarjouksia, joihin hän helposti saisi myyjän hyväksynnän. Näin ei käynyt. Asunto oli ollut myynnissä jo kahdeksan viikkoa eikä yhtään tarjousta ollut tullut. Viimeiset neljä sunnuntaita hän oli kävellyt ympyrää tyhjässä huoneessa ja soimannut itseään huonosta työstä. Ainuttakaan kiinnostunutta ei ollut ilmaantunut paikalle.
Erkki oli tehnyt pahan virheen. Jos olisin tehnyt työni alunalkaen hyvin, olisin saanut omistajan hyväksymään paljon alhaisemman myyntihinnan. Se olisi vienyt enemmän aikaa. Luottamuksen herättäminen ei onnistu hetkessä, tunti tai kaksi siihen olisi mennyt. Minähän olisin myynyt tämän jo, mutta ei se tällä hinnalla onnistu, hän ajatteli ties monettako kertaa. Mihin helvettiin minulla oli silloin kiire, miksi menin lupaamaan liikoja?.
Erkillä oli kyky saada ihmiset luottamaan itseensä. Hän oli ystävällinen ja välitön, kädenpuristus oli varma ja reipas, muttei liioitteleva. Ihmiset rentoutuivat hänen seurassaan, ja jo lyhyen tapaamisen aikana asiakkaista usein tuntui kuin he olisivat Erkin vanhoja tuttavia. Kyllähän tuttavalle, joka oli alan ammatti-ihmisiä antoi asuntonsa mielummin myyntiin kuin ventovieraalle.
Tämä yksiön kohdalla oli tullut tehtyä huonoa ja ammattitaidotonta työtä. Palkkiokin oli surkea ja myyntisopimusta on vielä toiset kahdeksan viikkoa jäljellä, Erkki tuskaili ja käveli asunnossa ympyrää. Esittelyaika alkoi kohta olla ohi. Kello16.50 soi ovikello.
Sisään astui nelissäkymmenissä oleva mies.
-Hyvää päivää, Erkki totesi aidosti ilahtuneena.
-päivää, sanoi mies astuen Erkin ohitse asuntoon.
-Jaaha, te tulettekin sopivasti, muut asunnosta kiinnostuneet ovat jo ehtineet lähteä, mutta on tässä vielä aikaa hetki.
-oliko paljon kiinnostuneita?
-olihan niitä... yhden kanssa on neuvottelut aika pitkällä, mutta mitään lopullisia sopimuksia ei ole varmaankaan tehty.
-onkos tämä ollut kauan myynnissä, mies kyseli katsellessaan ympärilleen.
-ei kovin kauaa, olisiko pari, kolme viikkoa. Eikös ole muuten hienoa, kun on alkuperäiset lautalattiat tallella.
-no on kai se... vaikka isoja rakoja on kyllä aika paljon. Onkohan lattia talvella kylmä?
-ja keskustaan on ihan kävelymatka - vajaa viisi kilometriä. Kävelyhän on terveellistä, eikö vain?
-onhan se, mutta on mulla autokin, onks tässä parkkipaikkoja?
-Just nyt ei ole, mutta kyllä varmaan ihan kohta vapautuu.
-se olis kyllä hyvä. Hmm... niin sanoitko, että tämän voisi vielä ostaa, ettei ole mennyt vielä.
-Nyt en ole ihan varma kuule... mun täytyy soittaa ja tarkastaa pääkonttorilta. Odotas ihan hetki.
Hän ottaa puhelimensa ja on valitsevinaan numeron. Nostaa sitten luurin korvalle ja kääntää miehelle selkänsä.
-Erkki täällä terve.
-
-Mites on sen puutaloyksiön laita Lampipolulla, joko siitä on paperit tehty?
-
-Jaa, että viittä vailla, mutta käsirahaa ei ole maksettu, niinkö? Justiinsa joo... odotatko hetken
Erkki kääntyy miehen puoleen
-olisitko valmis tekemään tarjouksen jos saan järjestettyä siihen vielä mahdollisuuden? Tässä pitäisi kyllä toimia nyt nopeasti ja käsirahakin maksaa tänään.
-on mulla rahaa tilillä, onnistuisko se vielä?
-Erkki panee onnistumaan, musta näyttää siltä, että asunto sopii just sulle, eikä kellekään muulle, eiks niin?
-no niin määkin kattelin, että tää vois olla aika hyvä. Saahan sen autopaikan sitten nopeasti?
Erkki sanoo puhelimelle: älkää tehkö niitä papereita vielä valmiiksi.
-Tässä olis tämä tarjouspaperi. Tuossa olisi tuo hinta mainittuna 89000 euroa ja käsirahana pitäisi maksaa 3500 euroa tänään. Laita allekirjoitus tuohon. Kiitoksia ja onnittelut jo nyt hyvästä valinnasta. Ikävä kyllä nyt täytyy kiirehtiä, olen jo myöhässä seuraavasta tapaamisesta.
Kotimatkalla Erkki hymyili. Enää ei tarvitsisi joka sunnuntai kävellä hikisessä yksiössä puolta tuntia. Provikkaakin tulisi muutama satanen. Asunnon myyjä kehuisi Erkkiä. Tämä ostaja - mikäs sen nimi nyt olikaan... kyllä sekin vaikutti tyytyväiseltä. Olisi se nyt huonolla tuulella, jos asunnon olisi sen nenän edestä saanut joku muu, hän ajatteli. Vaikka hymy Erkin huulilla viipyi, näyttivät hänen kasvonsa silti hiukan surullisilta, ehkä hiukan vihaisiltakin.
Erkki oli tehnyt pahan virheen. Jos olisin tehnyt työni alunalkaen hyvin, olisin saanut omistajan hyväksymään paljon alhaisemman myyntihinnan. Se olisi vienyt enemmän aikaa. Luottamuksen herättäminen ei onnistu hetkessä, tunti tai kaksi siihen olisi mennyt. Minähän olisin myynyt tämän jo, mutta ei se tällä hinnalla onnistu, hän ajatteli ties monettako kertaa. Mihin helvettiin minulla oli silloin kiire, miksi menin lupaamaan liikoja?.
Erkillä oli kyky saada ihmiset luottamaan itseensä. Hän oli ystävällinen ja välitön, kädenpuristus oli varma ja reipas, muttei liioitteleva. Ihmiset rentoutuivat hänen seurassaan, ja jo lyhyen tapaamisen aikana asiakkaista usein tuntui kuin he olisivat Erkin vanhoja tuttavia. Kyllähän tuttavalle, joka oli alan ammatti-ihmisiä antoi asuntonsa mielummin myyntiin kuin ventovieraalle.
Tämä yksiön kohdalla oli tullut tehtyä huonoa ja ammattitaidotonta työtä. Palkkiokin oli surkea ja myyntisopimusta on vielä toiset kahdeksan viikkoa jäljellä, Erkki tuskaili ja käveli asunnossa ympyrää. Esittelyaika alkoi kohta olla ohi. Kello16.50 soi ovikello.
Sisään astui nelissäkymmenissä oleva mies.
-Hyvää päivää, Erkki totesi aidosti ilahtuneena.
-päivää, sanoi mies astuen Erkin ohitse asuntoon.
-Jaaha, te tulettekin sopivasti, muut asunnosta kiinnostuneet ovat jo ehtineet lähteä, mutta on tässä vielä aikaa hetki.
-oliko paljon kiinnostuneita?
-olihan niitä... yhden kanssa on neuvottelut aika pitkällä, mutta mitään lopullisia sopimuksia ei ole varmaankaan tehty.
-onkos tämä ollut kauan myynnissä, mies kyseli katsellessaan ympärilleen.
-ei kovin kauaa, olisiko pari, kolme viikkoa. Eikös ole muuten hienoa, kun on alkuperäiset lautalattiat tallella.
-no on kai se... vaikka isoja rakoja on kyllä aika paljon. Onkohan lattia talvella kylmä?
-ja keskustaan on ihan kävelymatka - vajaa viisi kilometriä. Kävelyhän on terveellistä, eikö vain?
-onhan se, mutta on mulla autokin, onks tässä parkkipaikkoja?
-Just nyt ei ole, mutta kyllä varmaan ihan kohta vapautuu.
-se olis kyllä hyvä. Hmm... niin sanoitko, että tämän voisi vielä ostaa, ettei ole mennyt vielä.
-Nyt en ole ihan varma kuule... mun täytyy soittaa ja tarkastaa pääkonttorilta. Odotas ihan hetki.
Hän ottaa puhelimensa ja on valitsevinaan numeron. Nostaa sitten luurin korvalle ja kääntää miehelle selkänsä.
-Erkki täällä terve.
-
-Mites on sen puutaloyksiön laita Lampipolulla, joko siitä on paperit tehty?
-
-Jaa, että viittä vailla, mutta käsirahaa ei ole maksettu, niinkö? Justiinsa joo... odotatko hetken
Erkki kääntyy miehen puoleen
-olisitko valmis tekemään tarjouksen jos saan järjestettyä siihen vielä mahdollisuuden? Tässä pitäisi kyllä toimia nyt nopeasti ja käsirahakin maksaa tänään.
-on mulla rahaa tilillä, onnistuisko se vielä?
-Erkki panee onnistumaan, musta näyttää siltä, että asunto sopii just sulle, eikä kellekään muulle, eiks niin?
-no niin määkin kattelin, että tää vois olla aika hyvä. Saahan sen autopaikan sitten nopeasti?
Erkki sanoo puhelimelle: älkää tehkö niitä papereita vielä valmiiksi.
-Tässä olis tämä tarjouspaperi. Tuossa olisi tuo hinta mainittuna 89000 euroa ja käsirahana pitäisi maksaa 3500 euroa tänään. Laita allekirjoitus tuohon. Kiitoksia ja onnittelut jo nyt hyvästä valinnasta. Ikävä kyllä nyt täytyy kiirehtiä, olen jo myöhässä seuraavasta tapaamisesta.
Kotimatkalla Erkki hymyili. Enää ei tarvitsisi joka sunnuntai kävellä hikisessä yksiössä puolta tuntia. Provikkaakin tulisi muutama satanen. Asunnon myyjä kehuisi Erkkiä. Tämä ostaja - mikäs sen nimi nyt olikaan... kyllä sekin vaikutti tyytyväiseltä. Olisi se nyt huonolla tuulella, jos asunnon olisi sen nenän edestä saanut joku muu, hän ajatteli. Vaikka hymy Erkin huulilla viipyi, näyttivät hänen kasvonsa silti hiukan surullisilta, ehkä hiukan vihaisiltakin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä järkee on kirjottaa jotakin tommosta paskaa?
Ei haukku haavaa tee, Kepo onkin rakkikoiralle oiva nimi.
...se en ollut minä.