Ihana lämmin, aurinkoinen kesäpäivä. Niinpä lähdin pyöräilemään. Aurajoen rannoille, sinne mieleni teki mennä. Förillä ylitin joen, ajelin satamaan asti Turun linnan puistoon ohittaen vanhan museolaiva Sigynin ja Suomen joutsenen.
Istuskelin puistossa yrttipenkkien edessä vanhan hirsiaitan vieressä. Nurmikolla auringonottajia ihot paljaana. Turistit valokuvasivat linnaa. Pienet vuoden vanhat kaksoistytöt kirmasivat nurmikolla kuin kesäperhoset.
Pyörälenkistä tuli pitkä, siksi aioin palkita itseni kahvilla ja wienerleivällä. Paluureitti kulki leipomon ohitse, jossa sai kahvia ja juoda se ulkopöydällä.
Edellisestä viineristä olikin aikaa. Hyllyllä oli kolmenlaisia viinereitä, mutta ei sellaista joka oli mielihaluni kohde. Siis sellainen täyteläinen voin kanssa kaulitusta taikinasta ja solmuksi kierretystä, jossa olisi hilloa keskellä ja vähän tomusokeria päällä.
Tyttö sanoi, ettei heillä enää tehdä sellaisia, koska se vaatii enemmän käsityötä. Se "viineri" jonka ostin oli kyllä mahdottoman makea ja sössöllä täytetty, mutta ei alkuunkaan vastannut odotuksia. Turhauduin.
Niin ovat viineritkin koneellisesti lätkittyjä. Mutta en hellitä. Ajattelinkin vähän silmäillä, jospa kauppahallissa oli jollain pienellä leipomolla vielä myynnissä niitä oikeita viinereitä. Yhden ostaisin.
Istuskelin puistossa yrttipenkkien edessä vanhan hirsiaitan vieressä. Nurmikolla auringonottajia ihot paljaana. Turistit valokuvasivat linnaa. Pienet vuoden vanhat kaksoistytöt kirmasivat nurmikolla kuin kesäperhoset.
Pyörälenkistä tuli pitkä, siksi aioin palkita itseni kahvilla ja wienerleivällä. Paluureitti kulki leipomon ohitse, jossa sai kahvia ja juoda se ulkopöydällä.
Edellisestä viineristä olikin aikaa. Hyllyllä oli kolmenlaisia viinereitä, mutta ei sellaista joka oli mielihaluni kohde. Siis sellainen täyteläinen voin kanssa kaulitusta taikinasta ja solmuksi kierretystä, jossa olisi hilloa keskellä ja vähän tomusokeria päällä.
Tyttö sanoi, ettei heillä enää tehdä sellaisia, koska se vaatii enemmän käsityötä. Se "viineri" jonka ostin oli kyllä mahdottoman makea ja sössöllä täytetty, mutta ei alkuunkaan vastannut odotuksia. Turhauduin.
Niin ovat viineritkin koneellisesti lätkittyjä. Mutta en hellitä. Ajattelinkin vähän silmäillä, jospa kauppahallissa oli jollain pienellä leipomolla vielä myynnissä niitä oikeita viinereitä. Yhden ostaisin.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Minun teki mieleni korvapuustia kahvin kanssa. Ostin tunnetun suomalaisen valmistajan korvapuusteja pussissa.
Uskoin, että ne ovat vielä oikeita, kanelilla ja sokerilla täytettyjä ihanuuksia.
Miten kävi?
Nämäkin leivonnaiset on täytetty sillä kummallisella ruskealla aineella, jota on ulkomailta tuoduissa korvapuusteissa.
Tärkeintä ilmeisesti on ulkonäkö. Asiakas ostaa pussillisen ja on sitten asiakkaan asia, mitä niille tekee.
Valmistaja on rahansa saanut.
Vakuutan, ettei kauan tule saamaan. Kerran kun ostaa, niin sen muistaa.
Sanovat, että tuotteiden hinnat nousevat liikaa. Pitää yksinkertaistaa, pitää luopua käsityöstä, pitää tehdä isoja määriä. Koneellisesti.
Ei kannattaisi vaivautua. Halvinta olisi, jos ei tuollaisia korvapuusteja myytäisi lainkaan.
jo vuosia. Maku kamala, sisus puoliraaka mäntti. Ei heru minunkaan pussistani euroa niiden ostoon. Hyvä, kun tuli esille tämä epäkohta. Sitä vain ihmettelen, ettei kukaan yrittäjä tee paluuta kunnon vanhanaikaisiin korvapuusteihin, sellaisiin mitä naapurin Maija, karjalaistyttö 75 pyörähyttää suit sait.
Suomalaiselle ruualle on totisesti karhunpalvelus siirtyä tehdasvalmisteisiin mössöihin eineksissä ja leivonnaisissa.
Makuelämyksistä ei kannata toitottaa enää minkään suupalan yhteydessä.
Kun esim. jokainen broilerinpala on kieritetty samassa ällöttävässä "marinaadissa", niin ihmiset eivät enää tiedä, että broileriruuassa voisi olla jotain muutakin makua.
Kaikkihan aina hiukan naureskelevat vanhojen ihmisten "kyllä-ennen-vaan-oli-paremmin"-huokailuille, mutta eikös vaan, että kohta on itsekin syytä liittyä samaan kuoroon.
Vielä 50-60-luvulla leivokset olivat jotain aivan ihanaa ja tosi hiena tarjottavaa. Nyt ei tule mieleenkän maksaa kalliisti kuivasta vehnäjauhopohjasta, jonka päälle on lätkäisty tehdasmössöä ,koristeltu mauttomalla täplällä vaaleanpunaista mönjää ja maapähkinärouheella!
Tuntuu, että tärkeintä leivän teossa on ulkonäkö ja mahdollisimman kova nostatus. Kun leivän ottaa käteen se on kuin ilmapallo, ei paina paljoakaan kokoonsa nähden. Lämpimänä siinä on jkv. makua, mutta seuraavana päivänä jo vanha, mauton ja murusiksi hajoava. Hinnan nostamiseksi leiville keksitään uusia nimiä, joilla sitten niitä myydään. Itsetehdyt sämpylät peittoavat maullaan kaikki kaupan tekeleet,harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.
...paikallisia pikkuleipomoita. Niiden jakelukanavat ovat vain niin olemattomat, kun suuret leipätehtaat pääsevät tekemään sopimukset suoraan keskusliikeiden kanssa.
Siitä ei pääse mihinkään, että pikkuleipomon tuoreet tuotteet ovat huimasti parempia kuin ne tehdastuotteet.
Eräs iso leipomoketju oli asiakkaani. Minulle tarjottiin kahvin kanssa leivoksia. Asiakas sanoi:
"Meidän se-ja-se on oikea taiteilija. Hän kehittelee aina uusia levoksia. Eivätkö ne olekin kauniita?"
"Juu, on ne", vastasin minä.
Mausta en uskaltanut sanoa mitään. Hädin tuskin sain leivoksen niellyksi.
Pahinta minusta on se, että uusi sukupolvi on tottunut tehdasmössöön eikä osaa antaa enää arvona oikealle leivälle.
aikaa kun ollaan "vapaalla" siis eläkeläisiä,niin aikaa leipoa itse . Minä ostin vuosi sitten uuden hellan ja siinä on kiertoilma uuni ,voi valmistaa kaksi pellillistä yht" aikaa .
Ja pakasteethan on melkein joka huushollissa nykyään ,sinne sitten vaan ,niin on aina sitä ihanaa omatekosta pullaa .
Minkämaalainen, minkämerkkinen kiertoilmauuni Sinulla on ? Paistaako se tasaisesti ja varmasti aina kaksi pellillistä kerralla?
Tasainen paisto-ominaisuus on utopiaa, vain mainoskikka...?
paistaan ja olen tosi tyytyväinen. merkki on
GORENJE sitä myydään suomessakin.
Käytän paljon sitä ja hellaa yleensä ,laitan kaikki ruokani itse en, käytä puolivalmisteita.
Maksoin siittä viimevuoden kesällä 5990 kr.
Olet oikeassa pullaulla. Itse tehty leivonnainen on paras melkein aina. Viisihenkisen perheen äitinä leivoin aina itse pullat, piirakat, sämpylät ja leivätkin. Isossa 450 litran pakastimessa oli aina mistä ottaa perheelle sekä vieraille.
Nykyään leivon aika harvoin. Miksi? Se on ehkä vain minun ongelmani, mutta kun se tohtori setä sanoi, että yksi pullapitkon siivu viikossa on se sopiva määrä pullaa minulle.
Minulla liha on niin heikko, että sitä tuoretta pullaa tulee jo pannulta maisteltua liiaksi. Pakastimeen pantavaksi jää aiottua pienempi määrä. Turha siis saattaa itseään kiusaukseen.
Kyllä kaupasta vieraanvaraa löytyy nykyään. Aloitukseni oli spontaani ja turhautumisen aiheuttama. Varmasti pari vuotta oli kulunut siitä mainitsemastani VIINERIN nauttimisesta ja nyt tuli sitten mieleen. Enkä saanutkaan. Turha oli tällainenkin ajatus tänne palstalle tuoda.
monestakin asiasta ihminen turhautuu,oli se sitten pullansiivu tai yksin oleminen.
näillä palstoilla tuntee turhautuvansa,vaikka puhuisi enkeltenkieltä niin vastauksia ei saa.
Minä vastaan sinulle nyt ja jos kerrot, millä nimerkillä kirjoitat, voin pitää silmällä. Olen huomannut, että rekisteröityneet nimimerkit vastaavat toisilleen, mutta änkeän aina väliin, kun asia kiinnostaa ja on noita vastauksia tullut ihan kivasti.Miehille vastataan oikein naisjoukoittain, sen olen huomannut.
sen saa selville kun lueskelee viestejä kuka jää ilman vastausta sanonpa että melkein aina,ja on täältä sen vuoksi useakin jo poistunut,että silloin tällöin vain pistää jotain omalla nimimerkillään,vaan ei taida olla niin päteviä kirjoittajia että täälä menestys.
ei millään pahalla,mutta näin vain on.
Kuinka sattuikaan että näin aamutuimaan pisti silmään ketjusta tämä viesti.
En oikein ymmärrä kun ole avannut koko ketjua, ja yht'äkkiä näkyy viesti, joka olisi kuin minun suustani lähtenyt.
Mutta tällaisen asian rohkenen kirjoittaa vaki-nikillä, ei tarvitse piiloutua.
Aloitin nimittäin ketjun jossa oli aiheena lahjan antajan ajatus, oman mielen mukaanko lahjan antaa , vai ajatteleeko ensin vähän tarkemmin onko se sopiva edes vastaanottajalle. Esimerkkinä otin vanhuksen jolla ei ole mahdollista enää hoitaa lahjaansa.
Turhauduin kai liian äkisti ja poistin koko ketjun. Eihän se ollut kiinnostanut kuin paria vastaajaa.(heille anteeksipyyntöni)
Oli ehkä niin etten osannut ajatusta taaskaan ulos antaa oikealla tavalla ja siksi kukaan ei ollut jatkamassa vaikka siihen aiheeseen olisi ollut moniakin aiheita joista pohdiskella.
Tuli vain mieleeni, minun kirjoituksiani kartetaan. Siksi turhauduin (eikä ollut eka kerta) ja nappasin ketjun jonnekin ylläpidon lokeroihin.
Mutta ei se mitään, tunnustan turhautuvani useasti näillä palstoilla. Mistähän se johtuu, koska live-elämässä ei sellaista kohdalleni osu.
fiiulin, liian nopsaan toimit, aina ei ehdi vastata, miettii ja lukee ja yrittää saada jotakin kivaa vastausta aikaan.
Aina sitä ei sitten löydä ja vastaus jää.
Toisaalta täällä on niin paljon kivoja kirjoituksia mihin pitäisi vastata, mutta kun millään ei ehdi.
Tulee liikaakin istuttua tämän koneen ääressä.
Anna mennä palstan mukana, voihan vastauksia tulla myöhemminkin ja eihän aloitus kenenkään tiellä ole.
Luin kyllä aloituksesi minäkin, niinkuin luen kaikkien muidenkin, mutta vastausta en saanut vielä aikaiseksi ja onhan se jotakin, kun lukijoitakin kertyy laskuriin.
Jos kaikkiin neljäänkymmeneen aloitukseeen vastaa, ei muuta päivässä ehdikkään;))
Anna aloitustesi olla, en usko alkuunkaan teoriaasi, että sinun kirjoituksia kartetaan,
sattumusta se vain on.
Minullakin muhi vastaus. Nimittäin velivainaan vaimo täyttää syksyllä 80 vuotta. Kovasti olen miettinyt, miten häntä muistan. Hänellä on kaikkea ja jälkipolvea on jo 30. Että lahjoja tulee saamaan. Tärkeänä pidän sitä, että lahjani ilhduttaisi häntä. Kukkien lisäksi ajattelin jotain esineetöntä lahjaa, jotain minkä voisi kokea.
Nyt minäkin olen turhautunut!
Kirjoitan nykyään aika vähän viestejä ja vaikka "hengentuotteeni" eivät olekaan kuolemattomia, on se kuitenkin turhauttavaa kun huomaa, että viesti, jota on miettinyt, onkin äkkiä muiden mukana hävinnyt.
Hyväksyn anteeksipyyntösi, mutta mietippä vähän, mihin tällainen ketjun tai oksan arvaamaton ja toistuva poistaminen saattaa johtaa!
"Runotyttönä" tiedät, että kirjoittaminen on meille tärkeintä. Jos joku vastaa, se on tietenkin vain hauskaa.
Skillan tuossa sanoi osuvasti, että jos kaikkiin viesteihin vastaisi, eipä muuta ehtisi päivässä tehdäkään.
Hyvää kesänjatkoa.
Olen äkkipikainen, ja jälkeenpäin tekemiseni usein harmittavat itseänikin.
Mutta tässä tapauksessa olin huomannut monien toivottelevan toisillensa jotain jonninjoutavaa, mutta kukaan ei ehtinyt paremmin perehtymään viestini ajatukseen.
Tein virheen, myönnän,mutta koska siinä ei suuremmin kukaan ollut ymmärtänyt mitä ajoin kirjoituksellani takaa, katsoin ketjun aiheen olevan vielä enemmän jonninjoutavaa kuin jokapäiväisten tervehdysten lähettäminen.
En olle aloittanut montaakaan ketjua, enkä paremmin kirjoittanutkaan, mutta sen olen lukiessani usein huomannut ettei monikaan välitä poistetaanko kirjoittamansa viesti tai ei.
Sen sanoman turvin rohkenin ketjuni poistaa.
Ja Skillan hyvä, jos pirttiisi ei kukaan tulisi moikkaamaan, jatkaisitko ketjua edelleen?
Koska se on mielenkiintoinen sinulla ei ole mitään syytä olla turhautunut , mutta jos ei suurmmin siellä käytäisi kahvia juomassa, niin menisikö "pyllylleen" koko mielenkiintosi sitä yllä pitää.
Etkö turhautuisi mistään......
en, jos ketään ei kävisi antaisin painua tuonne nurkan taa.
En tarkoita tällä, ettäkö en toivoisi pirtin jatkuvan, mutta en sitä niin omaksi koe, että poistaisin, jos ei vastausta viestiini tulisi, jos toiset kumminkin toisilleen vastaisi.
Huom, olen monasti jäänyt vastausta vaille, juuri minun kyseiselle viestille, mutta jatkan taas seuraavaan sopivaan kohtaan.
Kiva on kyllä huomata, että minutkin huomioidaan, olenhan niin paljon näkyvillä pirtissä, että kumma jos aina sivuutettaisiin.
Älä anna mielesi pahoittua, kirjoittele,kyllä asiallisiakin viestejä tulee, vaikka rönsyillen hypitäänkin.
Ja se hyvää päivää kirvesvartta, on täällä livenäkin aika yleistä keskustelua käytäessä.
Mitä sinulle kuuluu, ja edelleen, mutta jotakin on kumminkin sanottu ja huomattu.
Kestää tosiaankin kauan ennenkuin jonkun yksittäisen ihmisen kirjoittama vastaamaton viestiketju poistuu nurkan taa.
On luotu niin paljon omia, murre- runo- kansanradio- kahvipirtti- ketjut, että jos joku avaa jonkun uudenasiá-ilmaisun , ei siihen enää ehditä vastaamaan kun on hoidettava nuo omat ketjut ensin.
Tuota kyllä epäilen ettet pettyisi jos ketjuusi ei kukaan vastaisi, se olisi jo luonteen vääristymää.
Huomaahan Saaradaman viestistäkin, hän turhautui jo yhden viestinsä poistamisesta.
Me olemme tosiaan ihmisiä kaikki, toiset vain rokenevat tunnustaa heikkoutensa, useimmat ei.
(Tästäkin saisi hyvän aiheen, oman luonteensa tunnustaminen.)
tästä nyt väittely;))DD
Pyrin olemaan hyvin rehellinen ja tietysti jo näin pitkän ajan perästä olisin pettynyt, mutta niin paljon en myönnä pettyväni, että poistaisin omia viestejäni, saatikka aloituksia.
Nyt narrasin kerran poistin viestini jostakin Katleijan ketjusta, koska lukiessani huomasin, että se saatetaan käsittää väärin.
Tälläisiä me ihmiset olemme, mutta olisi suotavaa, että pettymyksistä huolimatta jaksaisimme uskoa tulevaan, aina vaan parempaan. Jaksaisimme kilpailla itsemme kanssa ja voittaa meitä polkevat asiat ja mielipahat, varsinkin täällä kirjoitusten keskellä, vain nimimerkkien kanssa, tuntematta oikeaa ihmistä.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia (kulunut fraasi) eli kirjoitellaan mihin kellekin sopii.
Tämä 70 -palsta on erilainen kuin esim. 50 -palsta siinä, että nurkan taa joutuminen merkitsee ketjun täydellistä loppumista. 50 -palstalla ketju hyvinkin saattaa jatkua vielä useita päiviä jouduttuaan seuraavalle sivulle.
Kun on olemassa kolme erilaista näyttötapaa ketjussa, niin mielestäni olisi hyvä, jos olisi myös olemassa sellainen näyttötapa, että "voimassa olevat" ketjut näytettäisiin ensin. Sen ei luulisi olevan mitenkään vaikeaa järjestää. (Vai onko niin, että sellainenkin näkymä on olemassa, mutta en vain tiedä?)
Minusta väittelykin sopii tänne aivan erinomaisesti.
En ole koskaan ollut "toisten perässä kulkija", rohkenen sanoa niinkuin ajattelen.
En koe oman mielipiteensä julkistamista minään pahana asiana.
Punaisissa liikennevaloissa seisoessa, en tarkkaile, koska toiset lähtevät ylittämään katua, ja jos punaiset palaa ja jotkut menevät, jään vaikka yksin odottamaan vihreiden syttymistä.
Mielipiteeni onkin, keskustelusta syntyisi värikkäämpää jos ei aina "mentäisi virran mukana"
Luonto elää, sille emme voi mitään, ja se elää omilla ehdoillaan. On vain niin ikävää, kun ihminen rikkoo luonnon rauhaa, katkaisemalla esimerkiksi kauniin kukkasen pois omalta kasvupaikaltaan sisälle vaasiin kuolemaan.
Palstakukkasetkin voisivat elää vapaana , eivät seinien sisään tungettuina.
Kiitoksen kukkia kukkia kuitenkin sinulle lähetän, syystä että olet hyvä kirjoittaja.(kukkija)
Tarkoitatko sitä että viimeisin viesti nousisi ensimmäiseksi näkyviin. Jos sellaista tarkoitat, niin sitä ei näillä palstoilla ole, ja jota pitäisi todella ylläpidon harkita.
kuin 201. viestin jälkeen, on kannatettava.
Eihän kukaan jaksa pitkiä ketjuja katsella.
kun alkuun päästiin.
Jos tarkoitat seinillä pirtin tai muun tälläisen ketjun seiniä, niin ihmettelen, eikö tämä ole ihan hyvä tapa kirjoitella.
Seinien sisälle kirjoittavat ne jotka niin haluavat, ei ketään pakoteta ja muut palstakukkaset sopivat mainiosti kukkimaan halunsa mukaan.
Mikä on pois keneltäkään, jos näiden seinien sisään kirjoitellaan, ympärillä on runsaasti tilaa toisillekin.
En ole milloinkaan kenenkään aloituksia moittinut,myötävirtaan kulmemisesta olen myös erimieltä, ei aina ole pakko olla erimieltä toisten kanssa,ja mielipiteiden vaihtoakin on monenlaista.
Huomautan vielä, että kaikki on vapaa ehtoisuuteen perustuvaa, kun minulle tulee paha olo pysyn pois, mutta sitä en toivo, koska minusta täällä on mukavia ihmisíä.
Tuota värikkyyttä miten sitä lisäisi, se on meistä itsestämme kiinni, ei sitä mikään "pirtin" olemassa olo voi tuhota.
Ei toki, tuhota ei saa mitään mitä on aikaiseksi saatu, enkä sitä toivokaan.
Tämä nyt vain oli taas tällainen minun mielipiteeni, josta ei se pahemmin kannata vaivaa nähdä.
Mutta joskus minäkin purkaudun, en jaksa pitää sisälläni kaikkea sellaista mikä on niin erilaista kuin minun ajatukseni.
Pakkohan ei ole mikään, ei vastaansanominen eikä myötämielisyyskään.
Minä omaan vain tällaisen luonteen, ja se neuvoo minua monessa asiassa.
Sanon vastaan jos näen syytä, mutta osaan toki olla myötämielinenkin jos näen myötämielisyyteen aihetta.
Ajatukseni ei ole olleet koskaan sinua vastaan, eikä ketään muutakaan aloitteen tekijää, mutta jokin hiertää ja sitä yritän selvittää.
Kirjoitat: mielipiteiden vaihtoakin on monenlaista, vai oliko erilaista.
Olen hieman sitä mieltä että näin kirjoiteltaessa ja livenä keskusteltaessa, nuo erilaiset mielipiteet saavat myös erimuodot, selvemmät sellaiset.
Olenko aina erimieltä toisten kanssa.... voi kauhistus sentään.
makua tämä jo alkaa olla, mutta sanon kumminkin, että en toki sinun sanonut olevan aina erimieltä, yleisesti puhuin ja ethän olekkaan
Sitä mikä hiertää, ei minua mikään, miksi sinua en osaa arvata.
Olet sanonut, että et tykkää käydä pirtissä, se on minusta ihan ok.
Luen mielelläni kirjoituksesi, niinkuin kaikkien ja hyvänä pidän runojasikin, tämä ei ole mielistelyä, siihen en mene, jätän sanomatta mieluummin, en myöskään moiti, sillä siihen ei ole tarvetta.
Jokainen saa olla oma itsensä, se on minun mielipiteeni, ihan oikeesti ja kiva jos on paljon myönteisesti ajattelevia, mielipiteet voi silti ilmaista.
Hyvää jatkoa ja hymyillään kun kohdataan;))D
Turhauduin, kun en löytänyt paikkaa tälle kyhäelmälle. Kuitenkin laitan tämän haaran tänne viinereiden ja sämpylöiden sekaan.(alkupuhe aasinsillaksi seuraavalle)
Minulla on tapana käydä kesäisin muutaman kerran tuolla vanhalla(ja uudella)Turun hautausmaalla. Sinne on sopiva pyöräilymatka. Eilen oli sellainen päivä. Kaipasin hiljentymistä ja tilaa ajatuksille. Vaikka kesäpäivä oli kaunis, silti mieltä vaivasi huoli, huoli läheisistä.
Miten rauhallinen ja kaunis puisto on vanha hautausmaa. Siellä on hiljaista, vain linnut laulavat komeissa puissa ja hautakivet kertovat omia tarinoitaan 200-300 vuoden takaa. Tämän hetken huoli tulee siellä asetettua väljempiin raameihin. Keskustelin siellä itseni kanssa, sillä he jotka siellä olivat olivat niin hiljaisia.
Nuoria työntekijöitä oli palkattu runsaasti töihin sinne. Kasteluautomaatteja väistellen taluttelin pyörääni. Tuossa kiviaidan rajaamana ortodoksien hautausmaa. En muistanut enää, miksi heidän risteissään on se poikkipuu.
Sen vieressä katolisten hauta-alue, johon on haudattuna myös heidän viimeinen piispansa Verschuren. Muistomerkki on komea.
Juutalaisten hautausmaan portti oli lukittuna. Ymmärän miksi. Siellä oli myös kaunis kappeli.
Islamilainen osasto oli myös eroitettu. Siellä hautakivet osoittivat Mekkaa päin. Ne olivat koristeellisia kullattuine arabiankielisine teksteineen. Moni hauta oli jo aika vanha sielläkin. Liekö tataarien hautoja. Siellä oli sopivasti pari melkein lahoa puuistuinta, jotka kuitenkin kestivät painoni. Istuin siinä auringossa ja ajattelin kuinka tasa-arvoisia täällä ollaankaan.
Siirryin lopulta uudemmalle puolelle, uurnalehtoon. Poikkesin veljen pojanpojan haudalle. Hän kuoli viime vuonna 12 vuotiaana. Pieni hauta oli koristeltu ja kukitettu. Pieni bonsai-puukin istutettu ja sen juurella oli nalle.
Menin sitten naapurini, vanhan miehen vaimon haudalle. Kitkin rikkaruohot ja kastelin orvokit ja nypin siemenkodat. Hän kun ei tahdo jaksaa enää itse käydä useinkaan. Harmi kun mieheni hauta on naapurikaupungin hautausmaalla, eikä täällä.
Olen huomannut, että joillekin tutuilleni hautausmaalla käynti on tylsä ja pakkokäynti, jouluna ja pyhäinmiestenpäivänä.
Monille taas haudan hoito ja hautausmaan rauhallinen tunnelma on hiljentymisen ja levon paikka, jossa käy mielellään. Itse kuulun heihin. Käyn joskus vain ihan kävelemässä hautausmaan käytäviä ja katson vanhoja hautakiviä. Niissä oli ennen tyyliä! Eri muotoja, veistoksia, kirjaimet kauniita.
Itse hoidan useampaa hautaa, kun voin mennä ohikulkiessani pistäytymään. Istutan keväällä jonkin rehevöityvän ruukkukasvin ja pidän rikkaruohot kurissa.
Suurin osa poismenneistäni lepää Hietaniemessä, ja esivanhempien haudat kesäpaikan pitäjän kirkkomaalla.
Kiitos kauniista kirjoituksestasi. Pidän kovasti Turusta ja vähintään kerran kesässä käymme sen vierassatamassa veneellä.Tuolla hautausmaalla en ole vielä käynytkään, mutta otankin sen tämän kesän ohjelmaan, sillä minuakin kiehtovat hautausmaat ja niiden puusto. Luen hautakivien nimiä, lasken ikiä ja kuvittelen elämäntarinoita. Meidäkin sukujen haudat ovat kaukana asuinpaikastamme.