Tuoreen sakemanni pentueen onnellisena omistajana olisin kysynyt minkäkokoisia pentuja teillä on syntynyt???
Oman koirani pentujen syntymäpainot vaihteli 525g-625g.
Siksi kyselen, kun aika reippaan kokoisia olivat omasta mielestäni...
Vastasyntyneiden paino
5
4329
Vastaukset
- pentulaisista
Noilla nurkilla ne painot on meilläkin pyörineet.
Useimmat osuvat siihen puolen kilon ja 700g väliin. Jokunen pienikin alle 400g pentu on syntynyt ja silti kasvanut hyvin ihan normaali kokoiseksi koiraksi. - Riva
Hyvän painoisia ovat. Löysin yhden pentueen painot itseltä ja oli 450-650 g.
- painot
On meillä ollut tuolta 300g-500g vaiheilla. yhden ainoan kerran on pentueeseen (jossa 4) tullut hiukan päälle 600g pentu, onneksi.
- m-li
Tuli vain mieleen, että yleensä se, kuinka monta pentua pentueessa on, vaikuttaa myöskin jonkun verran painoväliin. Isossa pentueessa on useimmiten joitakin aika pieniäkin pentuja, jotka sitten kasvavat kyllä "omalle kupille päästyään" ihan normaalin kokoisiksi koiriksi. Oma vanhempi koira painoi 7 viikkoisena 3,5 kg ja tänä päivän (narttu) 28 kg eikä läskistä kerry kyllä kiloja vaa'an lukemiin.
- aloittaja
Eli pentujen lukumäärä oli 8 kappaletta.
Pentujen emo painaa muuten itse normaalisti 33kiloa...ja eipä ole läskiä meidänkään neitissä =)
ps. että muuten osaavat pennut olla suloisia. Ja emo on niin hyvä ja hoivaava äiti. Oi tätä onnea =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k353785Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet511714- 731369
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751211Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1741082Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911051- 84945
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41836Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?49791- 39760