Työttömyys

Kertokaa minulle juurtajaksaen miksi Lieksassa on niin paljon työttömiä, siis kaikki mahdolliset syyt.
9959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ainakin paljon on henkilöitä, jotka ovat jääneet niin sanottuun eläkeputkeen, työpaikkansa vähentäessä väkeä.

Äänestä
  • uyhjgnk

    Äänestä

Eihän työttömyys ole pelkästään Lieksan ongelma, mutta Lieksassa on ehkä hiukan vähemmän teollisuutta verrattuna eteläiseen Suomeen. Tilanne voi muuttua pikkuhiljaa.Tarvitaan nerokkaita ideoita, innovaatioita ja rohkeutta. Ja kaupungin omaa tukea ja panostamista yrittämiseen.

Äänestä

Lieksa on kaukana tuotteiden markkina-alueista, on helpompaa ja halvempaa valmistaa erilaisia tuotteita lähempänä loppukäyttäjiä. Toisekseen valtio on lisännyt kuntien verotaakkaa entisestään ja kun osaavat tekijät lähtevät kaupungista ja kyliltä pois, asukasmäärään sidottu valtionosuus pienenee ja aiheuttaa samalla sen että palveluita on karsittava ja veroja korotettava, se ei ole omiaan houkuttelemaan yrittäjiä paikkakunnalle. Kolmas syy on se että yritykset kuten Stora Enso ovat menneet pörssiin ja silloin raha ohjaa yhä enemmän päätöksentekoa. Kun ainoana pontimena on maksimoida tuotto ja moninkertaistaa saadut voitot vuosittain, tehtaiden lopettaminen on todella helppoa. Ei haluta investoida enää "kalliin työvoiman" maahan vaan viedään tuotanto paikkaan jossa riisikuppi riittää tyydyttämään työntekijän nälän. Valitettavasti kaikki nämä asiat yhteensä kumuloituvat ja saavat yhdessä aikaan sen että muuttotappio jatkuu, ihmiset muuttavat pois kyliltä keskuksiin, tai todennäköisesti kokonaan muualle. Kun asukaspohja kapenee ja mahdolliset palveluiden tuottajat/tarvitsijat muuttavat pois alkaa palveluiden massiivinen alasajo joka taas ruokkii käsitystä siitä ettei Lieksaan kannata muuttaa, koska siellä ei ole työpaikkoja, palveluita jne. Melkoinen oravanpyörä siis.

Äänestä

Lieksan työttömistä työnhakijoista ovat 50 kymppisiä vanhuksia(korkea ikä) jossa tieto taito osaaminen ei riitä työelämään, ulkonäkö vaatimukset osa työttömistä on niin rumia ulkonäöltään että ei voi työnantaja sietää työpaikassa, Ylipaino on myös sillä työtön ei jaksa tehdä työtä palkkansa eteen erilaiset sairaudet verenpaine, jne. alkoholi ongelmat mielenterveys, autolla ei riitä ajotaito on huono näkö eli ajokyvöttömiä. myös työttömän rikostausta sillä vähäinen pieni rikesakko vaikeuttaa työnsaantia kuin tavallisella palkansaajalla eli työharjoitteluun ei oteta enää rosvoja töihin, yleensä joutuu käymää toisella paikkakunnalla jopa työharjoittelussa TÄSSÄ FAKTAA SINULLE. sen takia osa rosvoista työllistyy vain Pankakosken työkaareen kun ei muuta saa työnantajat ovat varovaisia työsuhteen solmimiseen sillä työnantaja saa helposti taustatietoja muusta yhteyksissä eli työttömällä on itsessään syy kun ei saa työtä mistään

Äänestä

Voisit lukea Lieksan Legendat ja mitä he ovat tehneet saadakseen aikaan jotakin !


Kun kouluissa opetetaan samoja asioita kuin muualla niin ihmekös tuo ettei paikkalliset erikoisuudet pääse esille ?

Jos luonnossa olevia asioita ei oteta esille paremmin niin ei tänne metroa saada vaikka kuinka odotettaisiin.

Äänestä

kuljettaa, näin sanoi työväenlaulua aikansansa
niin Lieksan kuin muittenkin alueitten perustyöttömyys johtuu yhteiskuntajärjestelmästä
jonka perustana on kapitalismi, tänä päivänä kasvoton kapitalismi ja se perustuu sijoittajan ahneuteen
unohtaen ihmisen eli työntekijän oikeeus työhön , jos ei tuota lopetetaan tai siirretään halvempaan maahan
näin se vaan on, tuntuu hienolta kun on työ ja keskiluokkainen toimeentulo ja yhtenä päivänä myydään firma perseen alta ja pudotaan valittajien laumaan
äänestetään porvaria ja demaria, jotka vuosikymmenien aikana ovat "kusseet" isiemme luoman turvajärjestelmän valtionyhtiöt taivaan tuuliin, myyneet perintömme kansainväliselle kapitalismille ja luoneet amerikkalaistyylisen riistokapitalismin ja sitä ollaan niin maan tavattoman hyvinvointiporvaria,että
jonakin päivänä se piste missä työssä ollaan ei tuota ja kilometritehdas on tulevaisuus
no tulee pelastus "paskanjauhaja" populistit ja kapina pinnan alla kyteen ja peruSSuomalaiset saavat rotestiäänestäjän äänen ja se on sama jos äänestylapun heität Pieliseen, no se on jo saastuttamista,
tämä on perussyy työttömyyteen ja sitten tulee muita;
haluttomuus lähteä ulkopuolelle kotikontua töihin,
alkoholismi, päihderiippuvaisuus ja osa porukasta olisi sieltä työttömyykortistosta pitänyt siirtää
"sosiaalieläkkeelle" heti rippikoulu jälkeen
ja ei pidä unohtaa meidän omi "valkoihoisia" sosiaalipummeja, joita ei vain työ kiinnosta, on meinaan niin hyvät tuet

Äänestä
  • paikka jäi
    joskus piti lähtee ol ns. pakko, no en ou katunut
    on vain harmi, että syrjäseuvulle ei saaha työtä, no itse asiassa ei oo ollu sitten kun muatallouvesta
    pikkuhiljoo teollisuuteen ja konneistaminen vei esim. mehtätyöt ja silleen
    onhan ne yrittännä tekohenkitystä vuan kun se ei auta
    immeiset lähtöö muualle ja kylät eläköityy, no ukkojen akkojen hoito sitten tyällistää vuan taitaa käyvä niin jotta suomalaselle se paskavaippojen vaihto ei ou miellyttävvää ja pittää tuuva tekijät muuvalta

    se kun ol tuo nupur vielä Nl aj itä.loki se pikkusen rajotti rönsyillyy talouvessa vuan kun kuatu karkas mopo käistä ja immeinen unohtu
    no rikkaat rikastuu aj köyhät köyhtyy ja siihen ei auta populistit taikka "piilorikolliset" kepusta

    Äänestä

  • juna vei, kesä kirjoitti:

    paikka jäi
    joskus piti lähtee ol ns. pakko, no en ou katunut
    on vain harmi, että syrjäseuvulle ei saaha työtä, no itse asiassa ei oo ollu sitten kun muatallouvesta
    pikkuhiljoo teollisuuteen ja konneistaminen vei esim. mehtätyöt ja silleen
    onhan ne yrittännä tekohenkitystä vuan kun se ei auta
    immeiset lähtöö muualle ja kylät eläköityy, no ukkojen akkojen hoito sitten tyällistää vuan taitaa käyvä niin jotta suomalaselle se paskavaippojen vaihto ei ou miellyttävvää ja pittää tuuva tekijät muuvalta

    se kun ol tuo nupur vielä Nl aj itä.loki se pikkusen rajotti rönsyillyy talouvessa vuan kun kuatu karkas mopo käistä ja immeinen unohtu
    no rikkaat rikastuu aj köyhät köyhtyy ja siihen ei auta populistit taikka "piilorikolliset" kepusta

    tuo kaapunki ruppeevan ihan hepakassa järjestämmään töetä niille muahantulijoelle. Joten sehän männöö niin ,jotta ne on eri immeiset, joelle työtä järjestettään ja toesista ei ou niin vällii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turhautunut tallijainen kirjoitti:

Kertokaa minulle juurtajaksaen miksi Lieksassa on niin paljon työttömiä, siis kaikki mahdolliset syyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu