Jäi huomaamatta kyseinen seikka kun hommasin uuden venee. Piti laittaa rantautuessa lepuuttajat kiinni, niin huomasín niiden sitomisen mihinkään järkevään paikkaan olevan mahdotonta.
Kyseessa on Flipper 630 DC. Veneessä ei ole kaiteita johon ne voisi ripustaa. Kummallista, että noinkin yksinkertainen asia on jäänyt tekemättä muuten kyllä laadukkaassa veneessä.
Eli mahtaisikohan jostain löytyä veneen kylkeen asennettavia koukkuja lepuuttajille?? Kätevät ne olisivat myös siinä suhteessa, että narun pujottaisi jo valmiiksi oikeaksi mitoitettuna siihen. Pahimmassa tapauksessa koukkuun voi varmasti kohdistua kovakin veto, joten miten tuollainen koukku/haka mahtaisi kyljessä pysyä??
Kyseessa on Flipper 630 DC. Veneessä ei ole kaiteita johon ne voisi ripustaa. Kummallista, että noinkin yksinkertainen asia on jäänyt tekemättä muuten kyllä laadukkaassa veneessä.
Eli mahtaisikohan jostain löytyä veneen kylkeen asennettavia koukkuja lepuuttajille?? Kätevät ne olisivat myös siinä suhteessa, että narun pujottaisi jo valmiiksi oikeaksi mitoitettuna siihen. Pahimmassa tapauksessa koukkuun voi varmasti kohdistua kovakin veto, joten miten tuollainen koukku/haka mahtaisi kyljessä pysyä??
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kerkeästi sinultakin tulee kommentteja venevalmistajan kyvyttömyydestä, mutta ei ole tullut mieleesi tutustua venetarvikeliikkeiden valikoimaan tuossa fenderikoukkuasiassa. Valmistaja säästää rahaa kun ei asenna niitä ja läheskään kaikki eivät niitä kaipaa. Tiedän perheitä joiden DC:t ovat poijussa yleensä poijussa ja vain lastauksen ajaksi ajetaan pehmusteilla varustettuun laituriin.
Kyllä niitä löytyy jopa useita eri malleja mutta venetarvikeliikkeistä, ei täältä. Katso vaikka www.meredin.fi, www,vestek.fi, www.maritim.fi ja sieltä luettelot.
Jäbä kysyi apua täältä, että mistä saa fendarinkiinnityskoukkuja. Eihän nyt kenelläkään voi ekaks tulla mieleen venetarvikeliike. Toi sun listas on aivan liian mielikuvitukston.
Suoisittelisin kysymään seuraavista ostopaikoista: Alko, S-Market, ABC-liikenneasemat, K-kaupat, R-kioski, Videofima Makuuni ja Hair Store. Jos noista ei löydy, voi yrittää Goooglettaa, tai sitten yrittää etsiä ulkomaisilta nettisaiteilta. Tässä kysyjälle oikeita neuvoja. Venetarvikeliikkeitä pysy pois.
..mistä saa makeaa vettä, paljonko pannaan makeutusainetta.
Mutta kysyi se asiaakin, että niiden koukkujen tulee jotakin kestääkin, varsinkin vene kunnolla hinkkaa laituria vasten.
Toisaalta meko erikoista jos lähtee veneilemään ja fendarit on vielä kaupan paketissa silloin kun niitä pitäisi alkaa ripustelemaan, ihme ettei ole tullut näitä aiemmin ihmetelleeksi!
Aika moni muuten ei varmaan osaa käyttää sammutintakaan. .. tai mitään muutakaan.
Nää on näitä UUSAVUTTOMIA ( tod.näk. myös savuttomia)
paatista knaapit? kiinnitä niihin.
sekä vars. venetarvikeliikkeistä että Biltemasta. Oman kokemuksen mukaan kestävät aika hyvin, fendari itsessäänkin joustaa sen verran, etteivät ne nykäisyt yleensä niin hirveitä ole.
Minulla on samanmerkkinen vene, soitin veneen myyneelle liikkeele ja pyysin heitä asentamaan ne paikalleen, pyysivät anteeksi etteivät olleet huomanneet niitä laittaa. Oli kivuton asia ja toimi erinomaisesti, kiinnikkeitä on nyt metrin välein. Eikä maksanut mitään.
vastaukseta. Juuri itsekin otin yhteyttä tehtaalle ja luopasivat auttaa.. Palsta muuten vaihtuu nyt toiseen.
uhkaus
Kyllä se veneen myyny liike yleensä auttaa näin pienissä ongelmissa ku menee kysymään. Se voi olla vielä lähempänäkin kuin tehdas.