Riihimäellä

tietääkö kukaan, onko
1792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kopsattu Riihimäen kaupungin kotisivuilta:

"KOIRAVERO

Riihimäen kaupungille on maksettava koiraveroa viittä kuukautta vanhemmista koirista, jotka ovat vuoden 2005 lopussa olleet pysy­västi kaupungin alueella. Velvollinen suorittamaan veroa on koiran­omistaja, jonka omistuksessa koira on ollut verovuoden päättyessä.

Mikäli koiran omistaja ei ole ilmoittanut aikaisemmin koiraansa Riihimäen kaupungin Tietotupaan, tulee hänen tehdä tämä ilmoitus VIIMEISTÄÄN HELMIKUUSSA 2006. Jos koiran omistaja on alaikäinen, koskee ilmoitusvelvollisuus tämän holhoojaa.

KOIRAILMOITUS tehdään tätä varten laaditulla lomakkeella, josta selviävät tiedot koiran edellisestä omistajasta, nimestä ja pysyväi­sestä pitopaikasta, sekä koiran rodusta ja syntymäajasta.

MUUTOSILMOITUS on tehtävä kirjallisesti koirasta, jos koiran pysyväinen pitopaikka on muuttunut toiseen kuntaan, koira on luovutettu uudelle omistajalle, koira on kuollut sekä, jos koiranomis­tajan osoite- ym. tiedot ovat muuttuneet. Muutosilmoitus on tehtävä viimeistään helmikuun 2006 loppuun mennessä.

Jos koiran omistaja ei ole säädetyssä ajassa antanut koirailmoitus­ta koirasta, josta koiraveroa on suoritettava, voidaan siltä verovuo­delta, jolta ilmoitus olisi ollut annettava, korottaa suoritettava koira­vero enintään kaksinkertaiseksi.

Jos koiran omistaja on laiminlyönyt antaa koiran pitopaikkaa tai omistajanvaihdosta koskevan muutosilmoituksen taikka verova­paasta koirasta koirailmoituksen, voidaan koiran omistaja velvoit­taa suorittamaan 10 euron määräinen laiminlyöntimaksu.

Ilmoituslomakkeita saa Riihimäen kaupungin Tietotuvasta, osoite Kalevankatu 1, 11100 Riihimäki, tai www.riihimaki.fi/tietotupa puh. 020 758 4040.www.riihimaki.fi/tietotupa

Koiravero vuodelta 2005 on 25,23 euroa. Vero maksuunpannaan toukokuussa 2006.

Muut tiedotteet
Viimeksi muokattu: 11.01.2006 10:12:02"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiraveroa? kirjoitti:

tietääkö kukaan, onko

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu