Olisi mielenkiintoista kuulla muiden mielipiteitä minkä ikäisenä epilepsia lasta uskaltaa jättää yksin kotiin?Meidän poika aloittaa nyt esikoulun syksyllä ja on jo tullut koulu asiat mieleen..(YLEENSÄ KOULULAISET JO PÄRJÄILEE OMINEEN PIENIÄ AIKOJA)Kohtauksia tulee vain 2-3 vuodessa,mutta silti....
Voisiko jättää isoveljen (9v) vastuulle lenkkeilyn tai kauppareissun ajaksi?
Miten te muut olette toimineet?
Entä jos kohtaus tulee yksin ollessa....
Voisiko jättää isoveljen (9v) vastuulle lenkkeilyn tai kauppareissun ajaksi?
Miten te muut olette toimineet?
Entä jos kohtaus tulee yksin ollessa....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Neuvoisin käyttämään omaa harkintaa ja lisäksi kysymään tukea neurolta. Ei voi varmaankaan sanoa selkeesti ikää, jolloin se olis ok...on varmasti yksilökohtaista. Riippuen tietysti kohtausten kestosta ja voimakkuudesta aina lapsen omaan persoonaan asti. Joku pikku-ukko voi pärjäillä paljon toista nuorempana, samoten sen isoveljen toimeliaisuudesta ja reippaudesta varmasti enempi kii, kuin ikävuosista suoraan.
Siis ei mulla ainakaan ole muuta neuvoa, kuin se että mietiskelet millainen poikasi on, jos on reipas ja uskot ettei stressaa yksinolosta, niin kysyppä vielä neurolgiltanne mitä hän asiasta sanoo.
Minusta ei kuulosta pahalta tuo tilanne. Ei kai aina voi olla varpaillaan, jos kohtauksia noinkin harvoin. Kohtaukset tulee monesti yksin ja tietenkin on hyvä, jos joku olisi silloin paikalla. Riippuu tietenkin, että minkälaisia kohtauksia on saanut. Eikö ole mitään ennakkotuntemuksia lapsella, että voisi hälyttää avun paikalle mm. kännykällä?
on vasta 6v. joten tuossa aiemmin on jo
otettu kantaa siitä kuinka pärjäisi
isoveljen seurassa.
Yksin en jättäisi ja koululaisillekkin
on olemassa iltapäiväkerhoja koulun
jälkeen ettei tarvitse viettää
montaa tuntia yksin.
Osaako isoveli toimia oikein kohtauksen
sattuessa, soittaa apua paikalle ?
Isoveli jos perään katsoo niin rauhassa
kauppaan ja lenkille.
yksin kotona muutamia tunteja.jo lapsi alkaisi itsensä sairaaksi tuntemaan kun sitä holhottaisiin kuin viimeistä päivää,seurauksena itsetunto ongelmia yms.Ajatus kaunis ja hyvä mutta joku raja sentään.Ymmärtäisin jos niitä tulisi viikottain.
...niin siitä millainen lapsi on. Ei pelkästään epilepsiasta. Jos lapsi on tavallinen eskarilainen ja pärjäilee itsekseen siinä missä muutkin ikäisensä ja osaa käyttää puhelinta tietää esim. koska kohtaus tulee, tai saa kohtauksia yleensä vain öisin, ei itse koe asiaa ongelmaksi, niin mielestäni häntä kannattaa kannustaa yksinkin oloon. Ei lapsi välttämättä koe asiaa niinkuin hänen vanhempansa. Toisaalta hän tulee elämään asian kanssa koko elämänsä, ei hän voi pelätä, vaan hänelle tulisi tulla sellainen tunne, että on sinut epilepsian kanssa. Tai toisaalta, ajattelisin että epilepsia on osa häntä, "kyllä hän sen hallitsee", pikku hiljaa.
Te "lähiympäristö" luotte sen tunnelman hyväksytyksi tulemisesta ja luulisin, että se on kaikkein tärkeintä. Tehkää suunnitelma mitä sitten tapahtuu kun kohtaus tulee, se on vain osa arkea. Senkin voi ns. hallita.
kaikki terveitä mutta mieletäni kyllä 9 vuotias on liian pieni ottamaan vastuuta eskari-ikäisestä pikkusisaresta.. entäs sitten jos jotain sattuu. nyt vasta oon jättänyt omaa 8 vuotiasta yksin kotia 2 tunniksi sen ajaksi kun olen kaupassa käynyt mutta ei tulisi mieleenikään jättää toista seuraksi.. joukossa tyhmyys tiivistyy näinhän se menee.. eiköhän ne lapset joudu myöhemmässäkin iässä vastuuta kantamaan aivan tarpeeksi. mitä vaivaa on ottaa lapset lenkille mukaan. samaten kauppareissulle.
Nuo on kysymyksiä joihin tulee vastauksia sitä mukaa mitä ihmiset omikseen kokevat.Joillain ei ole tuon taivaallista aavistusta mitä on elää epilepsiaa sairastavan lapsen kanssa, jotkut elävät sitä tälläkin hetkellä.
Mulla on kahdeksan vuotias vuoden ikäisenä epilepsiadignoosin saanut lapsi. En kovin mielelläni jätä häntä yksin, vaikka kohtauksia on harvakseltaan. Ei sillä ettei hän hyvänä päivänä pärjää, tottahan toki pärjää,mainiostikin vaan sillä, että kohtauksen tullessa hänen keinonsa "selvitä epilepsiasta" ovat sangen rajalliset. Hänellä kantaa jalat hetken pidempään mitä kyky tuottaa puhetta. Hän kuulee ja ymmärtää hyvin pitkään, mutta ei kykene itse ilmaisemaan itseään. Ei paljon auta, vaikka jättäisi puhelimen kanssa, vaikka sähköjen kulkiessa hän sitä mitä näppärimmin käyttääkin.
Status epileptikus on opetettu häntä vanhemmille lapsille, ambulanssin tilausnumero on keskeisellä paikalla, ensiapuohjeita aina toisinaan kerrataan, mutta en voi jättää lasten vastuulle.
Mennään yhdessä lenkille, se on aika hyvä ratkaisu.