kun elämä menee hukkaan kun kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta ja jännittää ihan yksinkertaisiakin tilanteita: kuten, että saanko tän lautasen kannettua nyt tonne pöytään ilman että kukaan huomaa käsieni tärinää jne.
Ja sitten parisuhteen muodostaminen on tämän takia ongelma. Saatan tavata jotain kiinnostustani muutaman kerran, mutta siihen se jää, koska pelkään hänen huomaavan todellisen minäni. Minua kai pidetään myös ylpeänä ja omahyväisenä, vaikka se kaikki on ujoutta ja ihmisten pelkoa, tarvetta kontrolloida tilanteita, joita pelkään niin kovasti.
Ja ei varmaan kenellekään tule yllätyksenä kun sanon, että olen entinen koulukiusattu, joka nyt on ahdistunut ja pelkojen käärimä. Ihailen ihmisiä, jotka spontaanisti tekee kaikkea jännää ja kivaa kun itselleen tuo kahvikupin nostokin seurassa on jo liikaa. En osaa enää olla normaalisti edes perheeni ja ystävieni kanssa, heidänkin seuransa saa minut jännittämään. Ja vaikka yritän mennä aina erilasiin tilanteisiin mukaan ja välttää jämähtämästä kotisohvalle niin tuntuu, että jännitykseni on vain koko ajan kasvamassa. Haluan alkaa elämään, mutta kai jotenkin vaistomaisesti pelkään sitä, että minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen, koska niin on ennenkin käynyt. Siksi olen kai jatkuvasti niin jännittynyt ja peloissani.
Ja sitten parisuhteen muodostaminen on tämän takia ongelma. Saatan tavata jotain kiinnostustani muutaman kerran, mutta siihen se jää, koska pelkään hänen huomaavan todellisen minäni. Minua kai pidetään myös ylpeänä ja omahyväisenä, vaikka se kaikki on ujoutta ja ihmisten pelkoa, tarvetta kontrolloida tilanteita, joita pelkään niin kovasti.
Ja ei varmaan kenellekään tule yllätyksenä kun sanon, että olen entinen koulukiusattu, joka nyt on ahdistunut ja pelkojen käärimä. Ihailen ihmisiä, jotka spontaanisti tekee kaikkea jännää ja kivaa kun itselleen tuo kahvikupin nostokin seurassa on jo liikaa. En osaa enää olla normaalisti edes perheeni ja ystävieni kanssa, heidänkin seuransa saa minut jännittämään. Ja vaikka yritän mennä aina erilasiin tilanteisiin mukaan ja välttää jämähtämästä kotisohvalle niin tuntuu, että jännitykseni on vain koko ajan kasvamassa. Haluan alkaa elämään, mutta kai jotenkin vaistomaisesti pelkään sitä, että minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen, koska niin on ennenkin käynyt. Siksi olen kai jatkuvasti niin jännittynyt ja peloissani.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Parhaiten pääset pelostasi eroon olemalla niiden seurassa joista pidät ja jotka sinut hyväksyy. Kartuta positiivisia kokemuksia! Kotiväki ei kaikille ole se paras vaihtoehto. Kaveripiirikin voi muodostua vääränlaisista ihmisistä.
Ongelmista puhuminen myös helpottaa. Tiedän tytön, joka piti koulussa esitelmän kahvikuppineuroosista. Hän kertoi avoimesti ongelmastaan ja juuri sellaisena kuin sen koki. Tyttö sai hyvän vastaanoton koko luokalta. Ihmiset, jotka huomauttelevat esim. käsien tärinästä, eivät ole kovin fiksuja. Kerran itsekin sanoin leikkimielisesti kaverilleni juhlissa. Myöhemmin tajusin, että hän on oikeasti ujo ja jännittäjä. Kyllä harmitti...
Itseään ei kannata tuomita niin ankarasti. Myöntämällä (jopa ääneen) omat heikkoutensa selviää paremmin. Onko esiintymiskurssi sinulle mahdoton ajatus? Olin kerran itse sellaisella ja siellä kaikki jännittivät. Moni kertoi olevansa ujo.
Juuri toi, että "myöntämällä jopa ääneen omat heikkoutensa"
Itse olen aikoinani käyttänyt em. taktiikkaa ja hyväksi havainnut.
Itse ku myöntää, niin kenenkään ei tarvi enää pohtia asiaa.
Noi itsensäilmaisukurssit ovat myös hyviä, suosittelen.
Lisäksi kannattaa aina muistaa, että meillä jokaisella ihmisellä on omat ongelmamme. Kuvittelemme, että toisilla menee hyvin, mutta heillä voi olla paljon suuremmat ongelmat ku mulla itselläni.
Tää oivallus auttoi ainakin mua hyväksymään itteni tämmöisenä ku oon.
Itse luen paljon psykologiaa ja se on auttanut minua paljon ymmärtämään itteäni ja läheisiäni.
Kaikki me ihmiset olemme samanarvoisia ja täydellistä ihmistä ei olekkaan.
Olen myös "koulukiusattu"
tuossa punastumis ja sos ketjussa on pariki hyvää kommenttia keski-ikäiseltä tätöseltä.
En tiedä oletko mies vai nainen enkä tiedä minkä ikäinen olet.Itse olen 50vee ja kärsinyt jännittämisestä tuolta 15 vuotiaasta asti.Punastumisen pelko on ollut minun vaivani ja sen takia on mennyt pieleen koulut ja muut..kun piti näytellä kovaa ja olla hankala koululainen..ei uskaltanut vastata tunnilla kysymyksiin mokaamisen pelosta jen.
Minä olen kokeillut ruurinpiirtein kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä saadakseni helpotusta jännittämiseen...lääkkeitä,stressihermoleikkausta ja kaikkea muuta.Nykyisin kai johtuen iästä en enää kärsi noista jännittämsisistä oikeastaan ollenkaan enää..punastelen toki silloin tällöin muttase ei enää hillitse koko elämääni kuten aiemmin.
Hei. Olen itsekin kova jännittäjä ja syynä on nimenomaan juuri tuo punastelu. Olen joutunut kamalaan jännittämisen kierteeseen, joka ruokkii itseään joka päivä enkä enää tiedä, johtuuko punastelu jännittämisestä vai jännittäminen punastelusta..
Kiinnitin huomiota tuohon sinun kirjoitukseesi ja siihen, että olet myös kokeillut stressihermosalpausleikkausta. Olen itsekin harkinnut sitä vakavasti ja rahat olisivat pitkällisen säästämisen jälkeen melkein koossa. Ensi torstaina menen Telarannan vastaanotolle ja etenen asiassa sitten harkiten ja riippuen tietysti siitä mitä tohtori itse sanoo.
Ilmeisesti sinua ei leikkaus auttanut? Onko toimenpiteestä montakin vuotta aikaa? Olisitko niin kiltti että kertoisit hieman omasta kokemuksestasi? Edes mahdollisesta saavutetusta hyödystä ja haitoista..
Olen luonnollisesti äärettömän kiinnostunut kaikesta tiedosta, mikä toimenpiteeseen liittyy. En halua hätiköidä ja kenties pilata omilla valinnoillani koko loppuelämääni.
Niin,minulle leikkauksesta ei ollut punastumisen suhteen mitään hyötyä,käsien hikoilu kyllä loppui kokonaan.
Kun menet Telarannalle ota kaikki irti siitä koepuudutuksesta !!!! Itse tiedän nyt sen että ELLEI KOEPUUDUTUS tuo mitään hyötyä niin ei varsinainen leikkauskaan sitä tuo !!!!
Uskon kyllä ettäjoillekkin leikkauksesta on ollut apua joten sinun pitää itse "tunnustella" koepuudutuksen vaikutusaikana olotilaasi.
Itselleni ei mitään ei-toivottuja jälkiseuraamuksia kyllä tullut..kuten silmäluomien roikkumista,"termostaatin" sekoamista tai impotenssia tai ummetusta tms jotka kaikki ovat kuitenkin huomioitavia riskejä.
Millaisia lääkkeitä kahvikuppineuroosiin käytetään. Itse olen kuullut, että beetasalpaajat olisivat aika yleisiä. Ovatko kyseiset lääkkeet reseptivapaita vai tarviiko saada lääkärin resepti? Itselläni olen huomannut, että kahvikuppi alkaa täristä käsissä ihan jo töissä kahvitunnilla.
ovat reseptilääkkeitä, onhan kyseessä lääke jonka pääindikaatio on useimmiten RR-tauti.