Ohimollani on tuntunut parin viikon ajan puutumista ja kihelmöintiä. Nyt tuntuu alue leviävän korvalehdelle ja korvan taakse. Voiko johtua jumittuneista hartioista? Jumissa ne ovat, mutta ei sen erityisemmin kuin aikaisemminkaan ja ennen ei tällaisia tuntoja ole ollut? Mikä ihme tämä on?
ohimon puutuminen
niska jäykkä?
830983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
helmikuusta asti toinen puoli kasvoista puutunut, lisäksi myäs välillä korrvalehti. Kyllä se aika varmasti ainakin minun tapauksessani johtuu niskan/hartoiden lihaskireydestä. Olen kuullut, että nikamalukotkin voivat aiheuttaa tuollaista. Itseltäni kyllä varmuuden vuoksi otettiin magneettikuvat.
Mitä sun magneettikuvissa näkyi? Mulla oli 8 viikkoa kasvojen oikea puoli puutunut (lähinnä kieli, huuli, leuka ja pieni osa poskea) ja mulla epäillään magneettikuvien perusteella demyelinoivaa sairautta, joista kuulemma yleisin on ms-tauti. On niitä monia muitakin, eli itse todella toivon tämän olevan jotain muuta kuin tuo hirveä ms. Yksi toinen neurologi kyllä sanoi, että kasvojen puutuminen voi johtua myös niska- ja hartialihasten kireydestä. Ja mulla on hartiat jumissa (teen päätetyötä).
mitään poikkeavaa. Eli kaikki oli kunnossa.
ONNELLINEN!!
Lääkäri oli sitä mieltä että suupieleni ja poskeni puutuminen ei yksistään ole selitettävissä niskoilla :( eli ota näistä sitten selvää ....toinen sanoo toista toinen toista :/
vaikka on diagnosoitu vaivakin kaularangassa= oikoryhti ja degeneratiivisia muutoksia CV-VI välissä.
alkoi ensin hiilitön päänsärky, ku jumppasin niskoja ja käsiä suurilla painoilla.kesti pari vko ja burana ei tepsiny. samoihin aik alko särky ohimolla ja jatkui sen pns jälkeekin. ja toi alue levisi niin et pahimmillaan puolet kasvoista puutuneiena, lähinnä oikea. vas ollu melkein oireeton. no nyt sit viikkoon ei mitään mut särky, kihelmöinti puutuminen tunnottomuus nyt puolestaan vas ja esim syöminen pahnetaa. mut ton kaiken lisäksi mulla myös puutuilee takareidet ja nyt myös sormet ja varpaat, joka sukkamaisesti nousee ylöspäin.. et ota tosta selvää... oli tota puutumista alkuvuodestakin mut silloin tod hypotyreoosi, mut se on nyt kunnossa eikä pitäis oireita aiheuttaa.. ja korkeitaan ääreisosien puutumista.. toivotaan et jokainen saadaan osaltamme selvyys. jaksamisia ja hyvää kesää!
Minulla on itselläni samanlaisia oireita kun teillä ja minulla on todettu välilevypullistumat kaula -ja rintarangan alueella CV/VI, CVI/VII sekä Th VIII kivut, päänsärky ja puutumiset ovat välillä sietämättömät...hoito on ollut pian 5 vuotta pelkästään konservatiivista eli lääkkeitä lääkkeitä vaan eipä juuri muuta.
Nyt on asia otettu taas uudelleen käsittelyyn koska kohta en jaksa näiden kipujen ja oireiden kanssa...toivotaan että nyt pääsen vihdoin kuntoutukseen tai ehkä leikkaukseen mikäli niistä olisi apua.
Minä kokeilin välilevynpullistumaan MSM jauhetta. Helpotti koko selän oloa huomattavasti. Eihän se paranna, mutta auttaa!