Onko kenelläkään tuntemuksia, että mieliala olisi laskenut aspartaamia (E951) sisältäviin limsoihin tms. siirryttäessä? Onko tuttavapiirissä kukaan paljon light-limsoja juova kiukkuinen, masentunut tai muuten vaan outo?
Uskon, että aspartaamin käyttö lisää masentuneisuutta ja hermostuneisuutta. Asiastahan ei varsinaista tieteellistä näyttöä taida olla. Kuitenkin toisaalla väitetäänkin jonkinlaista näyttöä olevan.
Minä ja avovaimoni siirryttiin light-limsoihin (juomme niitä paljon) muutama kuukausi sitten. Viime aikoina olemme ihmetelleet miksi olemme muuttuneet masentuneemmiksi ja kiukkuisemmiksi. Tänään tuli ahaa-elämys: Voisiko syy olla aspartaamissa? Mietimme tuttujamme, ja totesimme, että löytyy muutama, jotka ovat siirtyneet lighteihin, ja tulleet joko masentuneemmiksi tai kiukkuisimmiksi. Eräs lopetti kokonaan limsojen juonnin ja nyt hän vaikuttaa onnellisemmalta. Voihan olla, että syy meidän tapauksessamme on jossain muualla. Avovaimollani kuitenkin on alkanut esiintymään suoranaisia raivopuuskia. Kiukku ja olotila on ihan eri tuntuista kuin mitä ennen. Itsestäni taas huomaan, että nykyään aika usein on tyhjä ja masentava olo ja olen saamattomampi kuin ennen.
Coca Colan lightissa on nykyään sukraloosi-makeutusaine. Tuo tavallisesta sokerista kevyesti klooraamalla valmistettu aine on varmaankin halpaa, mutta ollaanko aspartaamista luopumassa kaikessa hiljaisuudessa muista syistä?
En halua tähän vastauksia, että aspartaami on monta kertaa todettu turvalliseksi. Aminohapoistahan aine vaan kostuu, mutta niin koostuu syöpäsolukin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ainakin minusta tuntuu että hermostuneisuus ja ahdistuneisuus lisääntyisi light tuotteista. Samoin niihin ilmenee riippuvuutta. Ihan kuten kofeiiniinkin.
Saattaa vaan tehdä mieli älyttömästi pulloa light-limua. Vaikka veden pitäisi hoitaa ihan sama asia, eli nesteyttäminen. Kyse on siis jonkinlaisesta kemiallisesta riippuvuudesta. Tällaista ei pitäisi luonnollisesti olla light limuun. Tavallisen kokiksen tapauksessa kyse on kofeiinista ja sokerista, niitä elimistö kaipaa. Mutta light jaffassa ei pitäisi olla mitään mitä elimistö oikeasti tarvitsee.
Olen yhdistänyt reilun light limun (kofeiinittoman) juomisen myös todella huonoon nukkumiseen.
Ajattelin juuri eilen kysyä että onko joku huomannut että Aspartaamilla tai Fenyyliallaniinillä olisi myös hermostoa piristävää stimuloivaa vaikutusta.
- Kommentteja?
Nimimerkillä,
Aineista eroon!