On niin kaunis kesäilta, että tulee mieleeni vanhanajan latotanssit, ja kesäillanvalssi.
Täällä maaseudulla pidetään vieläkin näin kesäisin näitä tansseja, onkohan muualla päin.
Täällä maaseudulla pidetään vieläkin näin kesäisin näitä tansseja, onkohan muualla päin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kun korpihovilla on vastaava.Tanssimalla pääsee ulkotilaan.Siellä on parasta koskenlaskutanssit.On vauvasta vaariin tanssimassa.Harmi vain kun ollaan jossain muualla silloin.
Ennen kun tulivat ruotsisita lomille niin oli autoja pihassa ja nuoria pareja.Ukot ryyppäsi nurkan takana.En kovin innokas ole niitten lavatanssien perään enää.
En muista että täälläpäin olisi sen alkon kanssa kovinkaan latrattu, pikemminkin se tanssi kesäyössä oli pääasiana, sillä ei tytöt mielellään lähteneet humalaisen kanssa tanssimaan.
En ole minäkään aikoihin käynyt missään lavatansseissa, vaikka latotansseiksi ne täälläpäin niitä nimittävät, kun tilat on tehty johonkin latoon tai riiheen ja siitä kai tuo mdk nimittämä nimikin on alkunsa saanut niin oletan ainakin, en tiedä sitten.
Suuli tarkoittaa latoa. Sanaa olen kuullut käytettävän mm Hämeessä, Satakunnassa ja Uudellamaalla.
Mutta suuli on kai myös jonkun tyyppinen venekin.
Ainakin Porin puolessa suuli on laudoista tehty melko iso rakennus jossa varastoidaan heiniä,pahnoja ja maatalous koneita ym.Lato on paljon pienempi hirsistä tehty ,siis heinälato,joka useimmiten on heinä niityllä tai sen laheisyydessä.
Kesällä suuli on tyhjä,olen tanssinut aamuyöhön asti suuleissa nuoruudessani -50 luvulla,sitten pyörältiin suven usvaisessa yössä kotiin ja aamulla klo. 5 piti nousta,bussi pysäkille ja tehtaaseen työhön,kyllä silloin jaksettiin nuorena.
myös sanotaan suulin olevan suurehko laudoista tehty heinävaja, Länsi-Suomi.
Viimeksi kävin Luvialla kesäasunnon suuliksi nimitetyssä tilassa, joka sijaitsi pitkän ulkorakennuksen keskivaiheilla yhteisen katon alla, hirsirakennusten välissä. Sen kaksi seinää olivat siis leveätä lautaa. Suulista menee ovet navettaan ja ulos.
Kulovedellä 50-luvulla tanssittiin häitä pellolla yksinäisessä suulissa, joka oli läpiajettava, siis kaksi ovea. Muulloin en ole suulia tavannut, latoja vain.
Hirsilatoja ei enää ole. Viljelijät panevat ne polttopuuksi. Kulttuurimaisema häviää.
Et arvaakaan, kuinka usein kaipaan niitä vanhan hyvän ajan latotansseja ja iltamia. Olin lapsena aina kesät Kannonkoskella tätini luona. Siellä kylätoimikunta järjesti kerran kesässä puimalaan iltamat. Siellä oli näytelmä ym ohjelmaa. Lopuksi TANSSIT. Se oli hauskaa, vaikka alkuun olin liian pieni, että joku olisi hakenut tanssimaan, mutta myöhemmin asia korjautui.
Kerran nauroimme oikein makiasti, kun takaa kuului rysähdys ja sen jälkeen veljeni "kuiskaus" Iivari putosi.
Jos tiedätte, puimaloissa oli monta eri tasoa.
syksyisin kun oli talkoot niin illalla joko riihessä tai ladossa tanssittiin talkoo väki aina lähti tyytyväisellä mielellä kotio ja yksi mies soitti haitaria ei muuta orkesteria tarvittu.Nuoruus oli ihanaa aikaa,mutta vanhuus on viisautta.
sen nuoruuden ihanan ajan mielluimmin kuin
vanhuuden ja viisauden,mitä siitä nauttii???
Kyllä haluta voi, mutta vanhuuteen ja viisauteen on vanhan tyytyminen.
Ei se aina niinkään ole,pakko ei ole tyytyä vanhanakaan mihin sattuu,ainahan vanhaa laitettaisiin altalipan,mutta se ei saa antaa tapahtua.
Vanhanakin voi iloita,tanssia ja riemuita kukin vointinsa mukaan ja vähän vielä sen ylikin.
Hauskaa ja iloista Keskikesän juhlaa Juhannusta,
niin nuorille,terveille ja ennenkaikkea vanhoille ja sairaille. Ottakaamme ilo irti elämästä ja täyttäkäämme ikävyyden lovi.
Nyt vain latoihin tanssimaan,tai muualle missä vain tansseja on.