Raamattu osoittaa synnin ja pyhyyden. Pyhä Henki johdattaa uskovia.
Uskossakin voi kasvaa, babykristitystä aikuisuutta kohti. Joillekin tuntuu tuttipullo riittävän pitkään. Eli, jos ei anna Pyhän Hengen muuttaa käsityksiään ja itseään voi kasvu hidastua... Ja jos ottaa raamatturavinteen tilalta uskonnollista murkinaa, kasvattaako se oikeaan suuntaan?
On 1)tervettä synnintuntoa ja 2)epätervettä:
1)Kun Jumala osoittaa syynin elämässä kyse on totisesta todesta. Aina totuus on raamatun mukainen.
2)Joskus epätervettä synnintuntoa siirretään (yleensä hyväätarkoittavina ihmisjärkeen
nojaten) "oikeana" oppina tietyn ihmisten luoman kaavan mukaan.
Ollaan omaksuttu uskonnollinen käsitys, joka ei perustu oikeaan totuuteen vaan luuloon. Luulemista edesauttaa, jos totuus ei ole se mitä julistetaan, vaan "luultu" tai totuus "luullussa paketissa". Uskonto menee myös helpommin läpi, jos kuulijalle muodostuu vahva käsitys opin raamatullisuudesta, vaikka ei olisikaan totta.
Vaikutelmia aidosta uskosta uskonnossa/osin vääristyneessä uskosta voivat luoda:
*Autoritääriset johtajat ja oppi
*Suorittamiskeskeisyys (Pyhemmältä vaikuttava elämä, jossa turhat riskit on karsittu pois ja pääsee/joutuu varmuuden vuoksi vähän askeettisempaan/uskonnollisempaan elämään kuin raamattu OIKEASTI kehoittaa)
*OSIN kristillinen ilmapiiri. Jos joukossa on uskovia, jopa suurin osa, voi olla vaikea nähdä opin kieroutumisia; erottaa tämä on raamatullista ja tuo taas ei...
* Raamatun pitäminen sen verran tuntemattomana, ettei totuus erotu jatkuvasti väärin tulkitusta opetuksesta, joka on siis useimmiten opittu lapsena.
Väärä oppi voi siis vääristää synnintuntoa ja tehdä ihmisen sairaalloisesti synnintuntoon keskittyväksi, niin, ettei uskalleta tutkia totuutta.
Ja sen, mihin uskomme, yleensä siirrämme sukupolvelta toiselle. ja jos nämä lukevat raamattua harvoin ja 30-luvun käännöksenä, he tuskin ymmärtävät kaikkea oikein. Varsinkin, kun jotkin kohdat on imetty äidinmaidossa tietyllä tavalla tulkittuna. Esim: (vapaa sovellus)"Näin Jumala antoi Pietarille taivasten valtakunnan avaimet...ja nyt ne ovat juuri meillä lestadiolaisilla."
Luulen, että monet ajattelevat heti minun olevan pilkkaja, koska kyseenalaistan vl-opin joitain piirteitä. Mietitäänpä asioita Raamattuun perustuen, sopiiko?
Ja vielä, uskon, että vl:ssa on varmaan suurin osa uskossa, mutta jos asioita opitaan pikkuisen/paljon väärin, se näkyy jossain...
Uskossakin voi kasvaa, babykristitystä aikuisuutta kohti. Joillekin tuntuu tuttipullo riittävän pitkään. Eli, jos ei anna Pyhän Hengen muuttaa käsityksiään ja itseään voi kasvu hidastua... Ja jos ottaa raamatturavinteen tilalta uskonnollista murkinaa, kasvattaako se oikeaan suuntaan?
On 1)tervettä synnintuntoa ja 2)epätervettä:
1)Kun Jumala osoittaa syynin elämässä kyse on totisesta todesta. Aina totuus on raamatun mukainen.
2)Joskus epätervettä synnintuntoa siirretään (yleensä hyväätarkoittavina ihmisjärkeen
nojaten) "oikeana" oppina tietyn ihmisten luoman kaavan mukaan.
Ollaan omaksuttu uskonnollinen käsitys, joka ei perustu oikeaan totuuteen vaan luuloon. Luulemista edesauttaa, jos totuus ei ole se mitä julistetaan, vaan "luultu" tai totuus "luullussa paketissa". Uskonto menee myös helpommin läpi, jos kuulijalle muodostuu vahva käsitys opin raamatullisuudesta, vaikka ei olisikaan totta.
Vaikutelmia aidosta uskosta uskonnossa/osin vääristyneessä uskosta voivat luoda:
*Autoritääriset johtajat ja oppi
*Suorittamiskeskeisyys (Pyhemmältä vaikuttava elämä, jossa turhat riskit on karsittu pois ja pääsee/joutuu varmuuden vuoksi vähän askeettisempaan/uskonnollisempaan elämään kuin raamattu OIKEASTI kehoittaa)
*OSIN kristillinen ilmapiiri. Jos joukossa on uskovia, jopa suurin osa, voi olla vaikea nähdä opin kieroutumisia; erottaa tämä on raamatullista ja tuo taas ei...
* Raamatun pitäminen sen verran tuntemattomana, ettei totuus erotu jatkuvasti väärin tulkitusta opetuksesta, joka on siis useimmiten opittu lapsena.
Väärä oppi voi siis vääristää synnintuntoa ja tehdä ihmisen sairaalloisesti synnintuntoon keskittyväksi, niin, ettei uskalleta tutkia totuutta.
Ja sen, mihin uskomme, yleensä siirrämme sukupolvelta toiselle. ja jos nämä lukevat raamattua harvoin ja 30-luvun käännöksenä, he tuskin ymmärtävät kaikkea oikein. Varsinkin, kun jotkin kohdat on imetty äidinmaidossa tietyllä tavalla tulkittuna. Esim: (vapaa sovellus)"Näin Jumala antoi Pietarille taivasten valtakunnan avaimet...ja nyt ne ovat juuri meillä lestadiolaisilla."
Luulen, että monet ajattelevat heti minun olevan pilkkaja, koska kyseenalaistan vl-opin joitain piirteitä. Mietitäänpä asioita Raamattuun perustuen, sopiiko?
Ja vielä, uskon, että vl:ssa on varmaan suurin osa uskossa, mutta jos asioita opitaan pikkuisen/paljon väärin, se näkyy jossain...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lukiessani avaustani ymmärsin vielä yhden asian, joka voi pitää voimakkaasti kiinni harhaopissa:PELKO.
Pelko helvetistä, ystävien hylkäämisestä, siitä ettei pärjää ilman yhteisön tukea...
Tietyt käsitteet eivät ole tyypillisiä vl:lle, kuten "uskossa". Tavallisesti se on "uskomassa". Anteeksi, jos erehdyin. T. ent.vl.
PS. Saahan sitä olla "feikki".
Onko avaaja väittänyt olevansa vl?
Olen avaaja, enkä mielestäni ole.
Luin liian nopeasti tuon viimeisen kappaleen: ..että(meillä)vl:ssa.. Ei se niin näköjään ollutkaan.
Näin asia juuri on. Kyse on sosiaalisesta yhteenkuuluvuuden tunteesta, kun arvot ovat kaikilla samat. Ja hylkääminen on varma seuraus jos erilaisia ajatuksia tulee, koska se rikkoisi tämän "yksimielisyyden ja rakkauden" kuplan.
Pelko on siis hyvin aiheellinen, kulaa koossa pitävä voima. Toinen samankaltainen on tuo yhteinen häpeä, "koko maailma vihaa meitä".
Tosiasia on että sangen moni säälii rankasti näitä lain alle alistettuja isojen perheiden kanssa pelossa ja häpeässä eläviä ihmisiä.