Yoko ono

Nightwishin tapauksessa on kyse klassisesta Yoko Ono -syndroomasta. Eli bändin jäsenen puoliso alkaa puuttumaan ja vaikuttamaan bändin tekemisiin. Se on sitten sen bändin menoa, tai sitten sen jäsenen menoa tai ihan miten vain. Ja epätietoisille tiedoksi, että Yoko Ono oli John Lennonin vaimo, joka vaikutti niinkin mainiossa yhtyeessä kuin The Beatles.
4554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No Beatlesissa jos olisi tapahtunut sama ilmiö kuin Nightwishissä niin Beatlesin jäsenistä toinen miesjäsen olisi rakastunut toiseen bändin jäseneen ja toisen pakit tälle antaessaan olisi antanut potkut.

Äänestä
  • Varmasti olisikin saanut kenkää jos olisi ottanut eroa bändiin ja heitellyt cabuloita bändin rattaisiin. Bändityö on tiimityötä ja jos joku sitä ei halua tehdä hänen ei kuuluisi bändissä olla. Ellei itse osaa lähteä bändistä jossa ei halua olla niin muiden se päätös hänen puolestaan on tehtävä jos haluaa pitää bändin jäsenten välit kunnossa..

    Äänestä

Älä ny suutu, mutta Yokohan ei ollut mitenkään itse bändissä mukana. Ei laulanut solisti osuuksia tai tehnyt muutakaan musiikkia.
Beatles oli valmis hajoamaan jo ennen kuin Yoko astui kuvioihin, ainoastaan taitavana markkinoinnin ammattilaisena hän ja beatleksen pojat osasivat tehdä myös bändin hajoamisella rahaa.

Säälittävää itkeä jonkin bändin hajoamisia. Juttu on niin että kun musikaaliset indrssit eivät ole enään yhteisiä on aika muuttaa bändiä tai vaikka hajota. Musiikin tekeminen on luovaa puuhaa ja se vaatii tietynlaista säpinää ja kipinää jos sitä ei ole on parempi ryhtyä kiertäväksi tanssiorkesteriksi.

Äänestä
  • Eihän Cabulikaan laulanut Nightwishissa ja säveltänyt sille musiikkia. Puuttuipa kuitenkin välillisesti Tarjan kautta tai välittömästi ilman Tarjaa bändin puuhiin, aivan kuten Yoko teki Beatlesissa, välillisesti Lennonin kautta tai välittömästi. Kyllähän tämä Yoko oli viimeinen niitti bändille. Muut Beatlet vihasivat sitä, kun Yoko oli treeneissä ja joka paikassa läsnä ja jolta Lennon kyseli vinkkejä musiikin suhteen. Lsäksi Yokolla oli niin suuri vaikutusvalta Lennoniin, joten Lennon teki melkein kaiken Yokon ehdoilla. Aivan samalla tavalla Turunen teki Cabulin ehdolla. Nii'in, musiikin teko on luovaa puuhaa jossa on kyse kemioista ja tällaiset ulkopuolelta tulevat ärsykkeet sotkevat sen luovan ilmapiirin pahasti. Onhan näillä kahdella bändillä toki jotain eroa, Beatles hajosi, Nightwish ei hajonnut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syndrooma... kirjoitti:

Nightwishin tapauksessa on kyse klassisesta Yoko Ono -syndroomasta. Eli bändin jäsenen puoliso alkaa puuttumaan ja vaikuttamaan bändin tekemisiin. Se on sitten sen bändin menoa, tai sitten sen jäsenen menoa tai ihan miten vain. Ja epätietoisille tiedoksi, että Yoko Ono oli John Lennonin vaimo, joka vaikutti niinkin mainiossa yhtyeessä kuin The Beatles.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu