Mikä on tarinanne?
Veikkaisin että vähintään 90% yksinäisyys-tapauksista johtuvat yhest asiast: Ulkonäöstä.
Eikö vain?
Veikkaisin että vähintään 90% yksinäisyys-tapauksista johtuvat yhest asiast: Ulkonäöstä.
Eikö vain?
Minkä takia olet yksinäinen?
Dude88
333180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Suurempi syy varmasti on se että ihmiset eivät hyväksy itseään ja ulkonäköään.
Harvemmin sitä kaveruudessa toisen ulkonäköön katsotaan, ainakaan näin miesnäkökulmasta. Kyllä paljon suurempi syy yksinäisyydelle varmasti on esim. ujous.
18-vuotiaana olin yksin lähinnä siksi ettei ulkonäköä ollut tarpeeksi. Nyt on ulkonäköäkin mutta itsevarmuutta ei enää löydy yhtä paljon kuin aikaisemmin.
Ei minun ulkonäössäni mitään vikaa ole. Nuoret tosin saattavat ajatella niin pinnallisesti, että kauniit ihmiset ovat pidetyimpiä ihmisiä, vaikka vähemmän kaunis ihminen vois hyvin olla paljon parempi ystävä.
Minä olen jäänyt yksin osaksi mt-ongelmien seurauksena. Tosin ei mulla ikinä ole ollut laajaa kaveripiiriä. Yksinäisyyteen vaikuttaa sekin, että en käy tällä hetkellä töissä tai koulussa. Olen huomannut, että näin vähän vanhemmalla ikää uusia ystäviä on tosi vaikeaa saada. Harmi kun yksinäisetkään eivät halua tavata toisiaan, kun miittiin ei ole tulossa porukkaa.
Tule sinä "avohoitopotilas" sitten tänne Turkuun, jos Tampereen miitti ei edisty! :) Täällä ainakin näyttäisi mahdolliselta, että perjantaina saadaan jengi kokoon.
Kaikki peruivat miittiin tulemisen. Ujous iski. Se siitä!
Ei kai ihmiset minua pelästyneet? Olen ihan tavallinen kaveri muuten, mutta kärsin lähinnä toimintakykyä rajoittavasta mt-ongelmasta. Täällä Suomi24:ssa moni ei tuo vaan julki psyykkistä sairauttaan kuten meikäläinen, vaikka varmasti monella kirjoittajalla vaikuttaa olevan jotain häikkiä päässä.
...miitistänne, mutta minulla ei harmi vain ole tällä hetkellä varaa matkustaa Tampereelle. Lisäksi voisi tuntua kömpelöltä olla ainoa jostain muualta, joten se siitä...
Olen pahoillani, ettei miittinne onnistunut.
En suosittele matkustamaan 50-100km mihinkään miitteihin, jotka noin 90% varmuudella kariutuvat osallistujien puutteeseen. Saattaahan joku onnistuakin, mutta saattaa olla niin että olet ainoa tyyppi paikan päällä.
Se olisikin jo jonkinlainen pohjanoteeraus. Matkustaa läpi Suomen johonkin miittiin ja olla ainoa ihminen paikan päällä. Eipä oikein tietäisi itkeäkö vaiko nauraa...
No, onhan mulla kavereita, mutta sellaista oikein mielenkiintoista ja fiksua tyyppiä ei vaan tunnu löytyvän :( Jotenkin tuntuu vaan nykyään kaikki olevan niin samasta puusta veistettyjä...:P
kun ei ole ulkonäköä, ei kerry itseluottamusta, ja kun ei ole itseluottamusta ei kiinnosta naisia ... :(
sitä kun on tarpeeksi ulkona kaikesta, ei enää tiedä mitä kavereilla tekisi. Ulkonäkö nyt mitään merkkaa
ei ole ulkonäköä ei saa naisia,eli ei kerry itseluottamusta.jos on hyvä ulkonäkö siittä saa itseluottamusta koska naiset rakastaa nättejä poikia.
yksinäinen, koska koulussa oli monta monta tyyppiä, jotka muisti monta kertaa päivässä muistuttaa, että olen tavattoman lihava ja vastenmielinen, vaikka olin normaalipainon ylärajoilla ja näin jälkeen päin kuvista katsottuna ihan tavallisen sievän tytön näköinen. Jäin sitten neljän seinän sisälle, kun ajattelin ettei näin karsean näköisellä ihmisellä ole oikeutta yrittää solmia ihmissuhteita.
Yksinäinenhän minä olen, ei kavereita lainkaan. Onneks kuitenkin poikakaveri.
Ala-asteella minua kiusattiin, lähinnä henkistä kiusaamista. En tiedä mistä se johtui, ajattelin että olin ruma, mutta ainakin kouluvalokuvaajat tykkäsivät sillä kuvani pääsi ikkunaan. Ennen kouluun menoa olin ihan normaali utelias lapsi, mutta kiusaamisen myötä ujous tuli esille.. en enään ollut yhtä vilkas, sosiaalinen ja temperamenttinen lapsi. Toki kotona olin ihan erilainen, sillä siellä minusta tykättiin. Yläasteella sama meno jatkui.. Tällä hetkellä opiskelen amk:ssa eikä minulla ole sielläkään kuin pari opiskelukaveria.. Mutta ystäviä minulla ei ole. Itsetuntoni on ihan nollissa, sitä vaan aattelee et mitä toiset aattelee minusta. Naisien kanssa ystävystyminen on minulle erityisen vaikeaa, en ymmärrä miksi. Miesystäviä minulla on ollut ja kysyntääkin riittää..
En tiedä, ehkä se on kuitenkin se ulkonäkö, jonka takia ei ole kavereita.. Olen hoikka, pienikasvoinen, pitkät vaaleat hiukset omaava tyttö. Ihmiset eivät vain pidä minusta. Siinä oli minun tarinani.
en vain ole koskaan onnistunut kestäviä ystävyyssuhteita luomaan. ulkonäöstä ei johdu, olen aina ollut hyväpainoinen, painoindeksi 21 ja 23 välillä ja komeaksikin minua on sanottu. oikeastaan koskaan ei ole ulkonäöstä tullut mitään negatiivista "palautetta". en ole ollut koulukiusattu, mitä nyt jonkinlaista syrjintää aina oli, se johtui varmaankin vain siitä että kukaan ei halunnut esim johonkin työryhmään mukaan tyyppiä jolla ei ole kavereita.
ihmiset jotka tuntevat minut hyvin, eli toisinsanoen kolme velipoikaa, pitävät minua kuitenkin todella hyvänä jätkänä.. omituista.
on minulla yksi teoria. saadakseen kavereita, pitää olla kavereita ennestään. se pitänee paikkansa? koska en saanut kavereita ensimmäisten parin koululuokan aikana (en oikeastaan ihmettele sitä, olin AIKA omituinen tyyppi silloin) niin kohtaloni oli sinetöity. olen kuitenkin muuttunut totaalisesti noista ajoista, mutta se ei vaikuta asiaan :/ ehkä ainoa mahdollisuus on muuttaa uuteen kaupunkiin jossa minusta ei kukaan tiedä mitään, niin voisin aloittaa "puhtaalta pöydältä" :) tässä kaupungissa en voi enää saada ystäviä.
Missä kaupungissa Sinä olet?
Geenit sen 80 prossaa tekee...
Riippuu kans geenitekijöistä.
Lähinnä en varmaan koskaan saa iteselleni naista siis vakituista kun mulla on sukupuoli herpes tämä kyllä on pilannu mun elämän ku en ole mikään yksin eläjä luonne.
Minun naamani on aivan keskiverto joten siitä pärstästä se ei todellakaan johdu. Kyllä yksinäisyys johtuu enemminkin luonteesta. Itse olen ollut aina ujo, joten koskaan ei kouluaikana ollut paljon kavereita. Yläasteen jälkeen jäivät useimmat ja nyt olen sitten yksin. Töistä ystäviä ei saa, ei myöskään harrastuksistani. Joten olen yksin, piste.
Sillon kouluaikana olin tosi ujo ja ei ollut sillonkaan kavereita niin se on varmaan siitä jääny semmonen pelko tai joku ettei oikeen uskalla lähtä tuonne ihmisten sekaan vaikka kuin haluais..nytten kyllä seurustelen ja suhdekki on kyllä kaatumassa ja jään taas yksin.kavereita eioo kun 1 tai 2 ..ja tieteki perheen jäsenet tässä ympärillä missä millonki..sitä itellä varmaan pitäs lähtä tuonne ja keksiä joku harrastus kun en töissäkään ole..
Ei yksinäisyys nyt kokonaan ulkonäöstä johdu, mutta onhan se yksi syy miksi oon tullut tähän tilanteeseen. Yläasteella kasvojen iho ei ollut missään täydellisessä kondiksessa, se sitten alensi itsevarmuutta ja loi mahdollisuuden eräille alkaa kiusata mua. Vai onkohan kiusata väärä verbi, sellaista yleistä päivittäistä vittuilua se kylläkin oli. Nyt todennäköisesti nauraisin vaan niiden jutuille tai antaisin samalla mitalla takaisin. Pari tyypiä voisi ehkäpä jopa lukea "kavereihin", mutta ei me nähty kun kouluaikana.
Lukiossa hieman sama juttu, naama oli kylläkin jo paremmassa kunnossa, mutta tottahan toki sieltäkin löytyi pari pässiä, jotka sitten pommittivat fiksuilla jutuillaan. Ja taas löytyi pari kaveria, joiden kanssa olla koulu-, muttei vapaaikana. Sitten yksi niistä teki itsarin.. olin itekkin ajatellut aina välillä masennuksissani tekeväni saman. Oon jo kyllä luopunut siitä ajatuksesta ja otan nyt aika rennosti, ehkä turhankin rennosti.. Sain jopa tyttöystävän tuossa lukion jälkeen, mutta oli pakko jättää se kun en päässyt noista ajatuksista eroon.. ennen kuin nyt.
Tällä hetkellä iho on ihan hyvässä kunnossa, urheilen säännöllisesti ja en ole yhtään pahannäköinen, vaikka ite sanonkin. Mutta.. uusien hyvien kavereiden löytäminen tuntuu vaikealta ja en koe ansaitsevani tyttöystävää, kun oon näin sosiaalisesti epäonnistunut yksilö.
yksinäinen 23-vuotias nainen. Jouduin kovan henkisen kiusauksen uhriksi koulussa joitain kiusauskokemuksia koin myös vapaa-ajalla. Koen hyvin vaikeaksi tutustua uusiin ihmisiin, kun tuntuu etten kuitenkaan kelpaa kenellekään. Tuo sama ajatus on mielessäni mahdollisen poikaystävän etsinnässä.
miksi olen yksinäinen. Olen ollut jo useamman vuotta. Ja se olen aina minä, joka ottaa yhteyttä vanhoihin kavereihin. Mutta ei heitä mun seura tunnu hirveästi kiinnostavan. Tosin en mäkään heitä pidä kovin kiinnostavina. Missä te kaikki mielenkiintoiset tyypit oikeen luuraatte??
Olen ollut lapsesta asti yksinäinen. Heti kun opin tuntemaan jotain niin se oli yksinäisyyttä ja erilaisuutta.
Olen koulukiusattu läpi elämän. Syynä erilaisuus.
Sitten sairastuin psyykkisesti, johtuen tästä kaikesta edellämainitusta.
Paskempi homma.
Ei kai siinä ulkonäöllä ole mitään tekemistä asian kanssa. En ole mielestäni ruma ulkoisesti.
samoin mulla aivan sama ongelma eli kiusattiin koulussa ja yritin olla samallainen kuin muutkin. Eilen oli luokkakokous taas kiva siellä oli olla mutta näin ensirakkauteni tosin vain mun puolelta ja kumma kyllä tuntui taas melkein samalta kun näin hänet. en tiedä mistä johtui mutta oli kova tarve taas tutustua, mutta yllättäen ei ollut rohkeutta eikä olis llultavasti kannattanutkaan edes yrittää olis varmaan ajatellut millainen pönttö olen. Olen 32 vuotias todella yksinäinen ja muilla luokkakavereilla on kaikki hyvin miten kertoisin kuinka paljon kaipaan ystävää Tai enemmän, ei sitä voikkaan.
mulla on todella yksinäistä ja tylsää elämä vaikka asunnossa on mies ja koira. ei töitä. mies nyt pakotetöissä päivällä 6 tuntia. tulee oltua chatissa suuri osa ajasta. ei huvita tehdä mitään. pakolliset tiskaukset ja mitä ihan pakko on, teen. kuten koiran kanssa lenkille. sekin joskus tuntuu taakalta vaikka koira on ainoa kunnon ystäväni.
muutama ihminen on joille laitan joskus tekstarin. joskus ne vastaa ja monesti ei. meilien kans sama juttu. ei ihmiset keskimäärin välitä. kirjeisiin ja kortteihin ei senkään vertaa saa vastausta.
miehen kans ei juuri yhteistä puhumista. jos se on koneella minä luen tai katon tv:tä ja päinvastoin. syvällisiä ei kannata jutella kovin ettei tule riitaa. niitä näitä kun puhuu niin hyvin menee. seksiä ei olla harrastettu kahteen vuoteen. kuulmema minun syy joo joo. rahaa ei ole ikinä mihinkään kivaan eikä edes välttämättömään. nytkin vaan joku alle 250 ekeä ja vuokra voidaan maksaa vasta kun saa tilin viimeinen päivä.
ees häämatkalla ei olla käyty. naimisissa 8 vuosi menossa. lapsia ei ole luojan kiitos. joskus otetaan kotitekoista viiniä ja käydään lähikapakassa. harvoin siihenkään varaa eikä jaksa valvoa. eikä toisaalta kun ei ole mitään syytä juhlimiseen. ja siitäpä syystä sitten saattaa tulla riitaakin. ottaa päähän lähteä katsomaan toisen naamaa kapakkaan ja vielä maksaa siitä. sinne otan oman pullon kun ei muuten raski. isäntä juo kaljaa tottakai. akathan ne joutaa käydä vessassa juomassa omasta pullosta sen vähän mitä juo.
suku suurelta osin uskovaisia, niitä sen sortin jotka rakastaa ehdollisesti. itsekin käynyt kasteella aikoinaan mutten kokenut heitä ystäviksi joten enää en siellä ollenkaan käy. ei ne mitään ystäviä ole.
mitään pitkän linjan ystäviä ei ole, ne on vaihtuneet aikojen kuluessa muuttojen ja minkä lie syiden takia. olen avomielinen, empaattinen ja esim käyn katsomassa ahkerasti jos joku joutuu sairaalaan. jos jollain ongelmia ja tarttee apua, minua ehkä kysytään. muuten ei. kun itse olisin apua tarvinnut kun käsi murtui, en saanut apua heiltä joita olen auttanut enkä kovin paljon muualtakaan. vain yksi ihminen kävi säälistä. hän onkin hyötynyt meidän kauttamme rahallisesti paljonkin aikoinaan. en oikein harrasta muuta kuin lueskelua ja nettiä. toisaalta täältäkään ei saa sen pitempiä suhteita. eikä kukaan ole vahingossakaan laittanut postia, vaikka on mulla rekisteröity nimmarikin olemassa. tähän en nyt sitä laita. lääkärilläkin kävin että jos olen masentunut. en ole lääkettä hakenut. miksi napsisin lääkettä, kun oikeasti tarvisin rahaa että saisin edes joskus jotain itselleni. ihmiset yleisesti tietää että meillä ei ole mitään, ei aina ruokaa edes kaapissa, muttei ne välitä. kehuvat vain päinvastoin kuinka ovat taas matkustamassa sinne ja sinne. ja vähintääkin juhannuksena jonnekin jotain kivaa tekemään. meitä ei kaipaa kukaan eikä kukaan kutsu mihinkään. eipä tästä kirjiotuksesta mitään hyötyä ole, mutta tulipa rustatuksi. anteeksi nyt vain ja hyökätkää ketkä hyökkäättekin, ja lyökää vaan lyötyä. niin ja en minä nyt hirveän näköinen ole, enkä kummallisenkaan. ja olen omasta mielestä yrittänyt pitää hyvin paljon tuttavuuksista kiinni ja ottaa kontaktia. ja olen ystävällinen ja kaikkea. ei vain välitetä. en tiedä miksi. aina vain nyt väsyttää. kai olen todella masentumassa. jos äitiä ja koiraa ei olisi, niin tekisin varmasti jotain päästäkseni täältä pois. niin se vai on. juu juu olen käynyt kriisikeskuksessa juttelemassa sielläkin. mutta ei siitä ollut apua. eivät he voi muuttaa tosiasiaa ettei ole rahaa eikä töitä. eikä ettei niitä töitä enää saa kun ollut sata vuotta työttömänä ja ikääkin on. ei minua tarvita mihinkään työpaikkaan. eikä miestäkään. lahjoja meillä on molemmilla muttei osata tehdä niillä mitään.
hassua huomata (ei vain täällä), että jengi luulee yksinäisyyden johtuvan ulkonäöstä... ennen ehkä ajattelin jokseenkin samoin, mutta olenpa huomannut ettei sillä enää juurikaan merkitystä ole puhutaan sitten seurustelukumppanien tai ystävien etsinnässä...
itselleni on käynyt niin, että olen elänyt eri paikkakunnilla ja eri piireissä, joten monen kanssa tiet ovat eriytyneet syystä tai toisesta..
juhannuksen alla saa miettiä olisiko niissä harvoissa ystävissä ketään, jolla ei ole vakiintunutta ystäväpiiriä tai jo perhettä, joiden kanssa pyhiä viettää.
life is life...
Mulla johtuu kenties ulkonäöstä, oon tosi ruma ja lisäks vihaan itteeni ihan sairaasti. kukaan mies ei oo koskaan rakastanu mua tällasena ku mä oon.
Ystäviäni (harvassa) rakastan ehdoitta ja pidän heitä täydellisinä. Poikaystävää ei oo eikä tuu.
Ystäväni ovat armollisia kun rakastavat minua.
Voi sun kanssas. Lakkaa vihaamasta ittees ja käytä lopppuelämäs itsestäsi tykkäämiseen. Vois olla välillä erilaista, aika paljonkin erilaista.
en oo kaunis mut en oo kyllä rumakaa..kasvot on kyl iha hyvät mut oon liian laiha ja siks koko suomi mua syrjiiki...mulla ei oo ollu kavereita päiväkodissa ei esikoulusssa ei peruskoulussa eikä sen jälkeen..pari tuttua naapuria(ei ne enää asu naapurissa) kaveeraa joskus mun kaa mut ois kiva löytää oman ikäistä seuraaki..se on nimittäi nuorempia..mua haukuttiin ja kiusattiin joten itsetunto on nollassa enkä pysty vaan yksinkertaisesti tutustumaan ihmisiin.pidän itteeni rumana ja tyhmänä..