Usko ja tiede

Aloitamme siis tänne jonkun pyynnöstä keskustelun uskosta ja tieteestä, kun siitä aiheesta alkoi rönsytä juttua eri aiheen ketjussa.

Nimimerkki vl... väittää, ettei tutkija ota huomioon Jumalaa tutkimuksissaan, koska käyttää maallista tutkimusmenetelmää.

Itse vastailin jo lyhyesti, että kyllä uskovia tutkijoita on siinä missä jumalankieltäjiäkin.

Maalliset metodit ovat silti päteviä, sillä niillä, joilla Pyhä Henki on, se ohjaa ihmistä hänen työssään, tutkijaa tutkijana, vaikka hän käyttää tutkimuksessaan niin sanotusti maallista metodia. Vaikka tekisi kaksi eri tutkimusta samasta aiheesta, toisessa tieteellinen metodi ja toisessa ei-tietellinen, sovellettu hengellinen metodi, ns. Jumalan johdatus, niin lopputulos on silti sama. Kuten jo kirjoitin kertaalleen, Jumala on luonut ihmisen, antanut tälle järjen ja ymmärryksen ja käskenyt käyttää ihmisen järkeä. "Niillä, joilla ymmärrys on..."
12425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vastaan sinulle tänne, vaikka kysyit eri ketjussa tätä.

Juuri noin
Kirjoittanut: vl............. 14.6.2006 klo 11.59

   "Sanoin hiukan huonosti, mutta juuri noin se tulee tehdä, jotta voi tuoda esiin uskonnäkökulman. Kuten sanoit, niin kerrotaan miten jokin uskonto reagoi jne."

Kyllä vaan, tämä on neutraali tapa ilmaista uskonnäkökulma silloin, kun sitä ei voi korostaa tai se ei ole varsinainen aihe, mutta tutkija haluaa tuoda esille, mitä usko asiasta sanoo.

Kirjoitit:
"Tässäkin tullaan kuitenkin sellaiseen Salomonin "turhuuden turhuus" teeman alle eli me emme voi tuoda uskoamme esiin suoraan tieteen väitöksissä ja tutkielmissa"

Tämä ei pidä paikkansa. Jotkin tutkijat sanovat esipuheessaan tms. ja kertovat vakaumuksestaan. He tekevät joskus sen siksikin, että se saattaa, ei välttämättä, vaikuttaa myös tutkimustuloksiin ja näkökulmiin. Yleensä tutkija ei tuo esille, mitä hän uskoo ja mitä ei, vaan hän tuo asiat esille siten, mitä voi todistaa ja mitä ei. Sen jälkeen hän neutraalisti ilmaisee, mitä eri uskonnot asiasta sanovat, jotta sekään ei jäisi lukijalle epäselväksi. Tämän voi halutessaan jättää joskus pois, riippuen ihan aiheesta.
Olen lukenut muutamia tutkimuksia, joissa tutkija kertoo uskostaan avoimesti. Tällainen on esimerkiksi entisen ateistin, Alister McGrath, kirjoittama eräs tutkimus, jossa hän kertoo, miten hän oli aikoinaan kiihkeä ateisti kunnes kääntyi kristityksi. Hän on kirjoittanut paljon kirjoja,joista valitettavan vähän on käännetty suomeksi. Kotimaisella voi lukea hänen teoksistaan muun muassa Ateismin lyhyt historia, jossa hän avoimesti kertoo omasta ateismimenneisyydestään kohti elävää Jumalaa. En epäile yhtään, etteikö hän silti tee työtään EDELLEEN tiukasti tieteen metodeilla ja kriittisyydellä. Nyt näkökulma on vain se, että hän on saanut lisäapua taivaasta.

Toivon ja rukoilen joka kerran, kun teen itsekin tutkimusta, että Jumala antaisi viisautta tehdä sen oikein ja asiallisesti, jotta siitä olisi hyötyä enkä tuottaisi virheellistä tietoa. Absoluuttinen totuus on illuusio, tiedän sen, mutta sitä kohden on aina pyrittävä.

Äänestä
  • Taidat nyt ymmärtää väärin minua monessa kohdin ja täytyy hiukan miettiä, jotta osaisi sanoa paremmin.

    Puhuin väitöskirjoista ja tutkimuksista tarkoittaen niiden varsinaista sisältöä.

    Äänestä

  • vl........ kirjoitti:

    Taidat nyt ymmärtää väärin minua monessa kohdin ja täytyy hiukan miettiä, jotta osaisi sanoa paremmin.

    Puhuin väitöskirjoista ja tutkimuksista tarkoittaen niiden varsinaista sisältöä.

    Mutta eikö olekin parempi, että tutkija kertoo edes esipuheessa vakaumuksestaan kuin että jättää sen sanomatta?

    Mielestäni ihmisen vakaumus vaikuttaa tutkimuksen sisältöön. Ei hän tahallaan kirjoittaisi esimerkiksi jotakin hyvin Jumalakielteistä. Vai kirjoittaisiko?

    Itse olen tosin joutunut joskus kirjoittamaan, mutta se, miten asian ilmaisin, niin käytin ilmausta, että "eräät tutkijat ovat sitä mieltä, että..." - ja laitoin tuon eräät-sanan tilalle ne niitten oikeat nimet. Näin ollen kiersin sanomasta, että olisin itse jotenkin Jumala-kriittinen.

    Tiedän erään tutkimuksen, jonka tekijä on vakaa vl, mutta hänen teoksensa teksti ei sitä kyllä osoita. Teksti on evoluutioteoriaa ihannoivaa ja muutenkin hyvin Jumala-kielteistä. Tämä on oma näkemykseni siitä. En viitsi mainita nimeltä, kenestä kirjoitan. Ymmäärän, miksi hän on kirjoittanut niin kuin on kirjoittanut. Hänen arvonsa muitten tutkijoitten silmissä romuttuisi, jos hän kirjoittaisi teokseensa, että Jumala loi maailman, vaikka hän niin itse uskoo.

    Itse en esitä julkisesti evoluutiosta mitään väitteitä sen enempää kuin luomisopistakaan. Yleensä vastaan, jos sitä kysytään, että mitään ei ole voitu todistaa täysin oikeaksi aukoitta, joten jään ensin odottamaan todisteita ja vastaan sitten, kun ne löytyvät. Uskonpa, ettei niitä puuttuvia linkkejä koskaan löydy, koska niitä ei ole olemassa.

    Jos asiaa pitäisi jotenkin sivuta tai mainita, niin tekisin sen näin. Minä tekisin niin, että "Herra X:n mukaan maailma sai syntynsä evoluution... kautta". En halua väittää mitään sellaista, mitä mieltä en ole tai mikä on omantuntoni vastaista. Voin kuitenkin aina esittää sen, mitä muut ovat asiasta mieltä ja näin tuoda kaikki olemassaolevat näkökulmat esille. En halua salata enkä kaunistella, vaan todella haluan tuoda kaikki näkökulmat esille. Sitä paitsi aiheesta on paljon arvovaltaisia tutkijoita ja itse olen eri alan tuntija, joten voin huoletta ottaa esimerkeiksi parempien tutkijoitten teoriat.

    Omat tutkimuskohteet otan siten, etten joudu vastaamaan kysymyksiin, joissa olisi tuon luokan ongelmia, kuten maailman synty. En tutki evoluutiota tms. Nuo ovat vain esimerkkejä siitä kirjasta, jota luin. En ole luonnontieteilijä.

    Äänestä

  • aloittajan lisäys kirjoitti:

    Olen iloinen siitä.

    Itse olen nähnyt tämän tieteen harjoittamisen seuraavalla tavalla.

    Tieteen tekemisen lähtökohta on se, että Jumalan sanaa (esim.Raamattu) ja sen arvovaltaa ei kyseenalaisteta millään tapaa. Ei halua esittää pientäkään kritiikkiä. Näin siis, kun haluaa ja saa Jumalan armosta uskoa, että Raamattu on Jumalan sanaa Pyhän Hengen työnä.

    Jos uskovainen tutkii esim.tuota evoluutioteoriaa, niin hänen on alati muistettava, että ei tule sekoittaneeksi koskaan ajallista tietoa (joka muuttuu aikojen kuluessa esim.aikakäistys, maailmankuva, jne.) uskoon (joka ei ole muuttunut koskaan). Eli voi turvallisesti tutkia evoluutioteoriaa, kun sillä ei pyri uskoaan turmelemaan. Ihmisviisaudessa Jumalan suuret teot luomistöineen jne. näyttäytyvät lähinnä ihmisen oman kunnian tavoittelussa.

    Jumala on ihmiselle järjen antanut ja se on aivan elintärkeä, mutta tuo samainen järki on myös perkeleen vallan alle annettu. Paljon on saatu hyvää aikaan järjen kautta ihmiskunnassa, mutta niin usein se hyvä onkin saanut ihmiset uskomaan omiin kykyihin ja omaan viisauteen. On päässyt Jumala unohtumaan. Meidänkin maassamme eletään niin hyvää aikaa ajallisesti ja kuinka harvassa ovatkaan ne, jotka Jumalaa tästä aina kiittävät. Kiitos saattaa kyllä olla, mutta vain puheissa, ja ei sydämen uskossa ja elämisessä.

    Äänestä

Siis kysymys on lähinnä siitä, että uskonnolliset totuusväittämät ovat fideistisiä eivätkä siis täytä tieteellisten totuusväittämien falsifikaatiovaatimuksia.

Tästä hiukan lisää:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnonfilosofia

Uskonnolliset totuudet tuleekin alistaa maallisten totuuksien alle. Silloin, kun on käytettävissä tietoa, ei tule turvautua uskontoon.

Äänestä
  • että usko alistetaan tieteellisille tutkimusmenetelmille. Muuta vaihtoehtoa ei edes harkita. Sen sijaan tutkija voi omalla ajallaan tutkia ja pohtia sitä, miten tutkimustulos muuttuisi tai pysyisi samana, jos ilmiötä argumentoidaan uskonnollisten väittämien tai Raamatun sanan kautta. Se ei ole väärin. Olen havainnut, että samaan lopputulokseen tullaan. Tosin joskus käy niin, että tarkemman tarkastelun tulos onkin se, että on sorruttu kehäpäätelmään, niin tieteessä kuin uskonnossa.

    Äänestä

Raamattu kertoo 6000 vuotta vanhasta litteästä maasta, jonka yli kaareutuvalla taivaankannella liikkuu aurinko, kuu ja tähdet. Mihinkään evoluutioon viittaavaa ei Raamatussa kerrota.

Kristityt ovat vastustaneet aurinkokeskeistä maailmankuvaa, maan pallomaisuutta, evoluutiota. Nykyään nämä näkemykset hyväksytään vl-piireissä mutta se on vaatinut pitkän totuttelun. Pyhän Hengen ohjaamina me emme varmasti tietäisi näistä asioista vieläkään mitään.

Kun tiede on pystynyt lyömään tiskiin selvät todisteet em. seikkojen puolesta niin Raamatun auktoriteettiin vetoamisen sijasta nykyään opetetaankin, että Raamattu ei ole luonnontieteen ja historian oppikirja.

Äänestä
  • mitään mistään taivaankannesta. Siellä puhutaan taivaan vahvuudesta.

    Tuon ajan ihmisten maailmankuva oli kaikilla geosentrinen eikä heliosentrinen. Tässä on se oleellinen pointti. Taivaanvahvuus ei tarkoita taivaankantta vaan jotakin yläilmaa, jossa näkyy tähtiä ja kuu. Se on täysin eri asia. Katolinen kirkko väänsi sitten oman taivaankansiteoriansa ja lähti sitä opettamaan ihmisille, koska kaikkien ihmisten kuva maailmasta oli tuo geosentrinen.

    Itse en vastusta tieteen saavutuksia. En kuitenkaan hyväksy tahallista Raamatun virhetulkintaakaan. Harva meistä osaa lukea Raamattua alkukielillä ja sitä suomentaa. En itsekään osaa muuta kuin latinaa, joten voin lukea kyllä vulgataa mutta hepreaa en osaa arameasta puhumattakaan, mikä oli Jeesuksen äidinkieli.

    Äänestä

  • ei ole sanottu kirjoitti:

    mitään mistään taivaankannesta. Siellä puhutaan taivaan vahvuudesta.

    Tuon ajan ihmisten maailmankuva oli kaikilla geosentrinen eikä heliosentrinen. Tässä on se oleellinen pointti. Taivaanvahvuus ei tarkoita taivaankantta vaan jotakin yläilmaa, jossa näkyy tähtiä ja kuu. Se on täysin eri asia. Katolinen kirkko väänsi sitten oman taivaankansiteoriansa ja lähti sitä opettamaan ihmisille, koska kaikkien ihmisten kuva maailmasta oli tuo geosentrinen.

    Itse en vastusta tieteen saavutuksia. En kuitenkaan hyväksy tahallista Raamatun virhetulkintaakaan. Harva meistä osaa lukea Raamattua alkukielillä ja sitä suomentaa. En itsekään osaa muuta kuin latinaa, joten voin lukea kyllä vulgataa mutta hepreaa en osaa arameasta puhumattakaan, mikä oli Jeesuksen äidinkieli.

    Jes. 40

    22 Korkealla hän on, maan piirin yllä, maan asukkaat ovat hänelle kuin heinäsirkkoja. Hän leväytti auki taivaan kuin kankaan ja jännitti sen kuin teltan asuttavaksi.

    Tuommoinen kohta löytyi pikaisella etsiskelyllä. Riittää minulle.

    Äänestä

  • Dudael kirjoitti:

    Niin asia on tasan suomentajasta kiinni. Jos sanasta sanaan käännetään, se on taivaan vahvuus.

    Äänestä

  • joku vaan jostain kirjoitti:

    Niin asia on tasan suomentajasta kiinni. Jos sanasta sanaan käännetään, se on taivaan vahvuus.

    http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=53

    Jos asia kiinnostaa niin täältä löydät varsin seikkaperäistä tietoa Raamatun maailmankuvasta.

    Äänestä

  • joku vaan jostain kirjoitti:

    Niin asia on tasan suomentajasta kiinni. Jos sanasta sanaan käännetään, se on taivaan vahvuus.

    Vielä tarkempi ja suorempi käännös olisi "taivahan voimahus".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uusi keskustelu kirjoitti:

Aloitamme siis tänne jonkun pyynnöstä keskustelun uskosta ja tieteestä, kun siitä aiheesta alkoi rönsytä juttua eri aiheen ketjussa.

Nimimerkki vl... väittää, ettei tutkija ota huomioon Jumalaa tutkimuksissaan, koska käyttää maallista tutkimusmenetelmää.

Itse vastailin jo lyhyesti, että kyllä uskovia tutkijoita on siinä missä jumalankieltäjiäkin.

Maalliset metodit ovat silti päteviä, sillä niillä, joilla Pyhä Henki on, se ohjaa ihmistä hänen työssään, tutkijaa tutkijana, vaikka hän käyttää tutkimuksessaan niin sanotusti maallista metodia. Vaikka tekisi kaksi eri tutkimusta samasta aiheesta, toisessa tieteellinen metodi ja toisessa ei-tietellinen, sovellettu hengellinen metodi, ns. Jumalan johdatus, niin lopputulos on silti sama. Kuten jo kirjoitin kertaalleen, Jumala on luonut ihmisen, antanut tälle järjen ja ymmärryksen ja käskenyt käyttää ihmisen järkeä. "Niillä, joilla ymmärrys on..."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu